11. maaliskuuta 2022

Mielenterveydestä x 3: Elina Jokinen, Ángel Martín & Meg Mason

 
Niputin tähän postaukseen kolme kirjaa, 
joista jokainen käsittelee mielenterveyttä jollain tavalla.

Elina Jokinen - Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi ***
Tuuma-Kustannus 2020
Äänikirjan lukija Mervi Takatalo

Aion kertoa teille siitä, kuinka minusta tuli yksi niistä, joilla naksahti. Tietenkään sen ei olisi pitänyt olla mahdollista, mutta kyllä se vain oli: minä tulin hulluksi — en sosiaalisena mielikuvana, en diskursiivisena käytänteenä, vaan sanan konkreettisimmassa, kouriintuntuvimmassa merkityksessä. Siinä, jossa oma sisimpämme muuttuu tuntemattomaksi ja hallitsemattomaksi. Niin voi käydä kenelle tahansa. 

Pohjalaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut, Elina Jokisen Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi kertoo Julmalan suvun kolmen sukupolven naisten elämästä Pohjanmaalla lestadiolaisuuden vaikutuspiirissä ja heidän hauraasta mielenterveydestään. Stella Kristantytär Julmala on uupunut yliopistontutkija, joka on sisäistänyt lestadiolaisen suurperheen ihanteen. Lapsi on Jumalan lahja ja Stellan on saatava vielä ainakin neljäs lapsi aviomiehen vastustuksesta huolimatta. Stellan äiti Krista Maariantytär Julmala oli katsellut juopon lestadiolaissaarnaajaisänsä meinikiä riittämiin, ryhtyi feministiksi ja lähti maailmalle ja politiikkaan. Kristan äiti Maaria Julmala, Karjalan evakko, ei päässyt mihinkään karkuun alkoholistisesti juovaa miestään, vaan hänen oli alistuttava yhteisön hurskaana pitämän miehen mielivallan alle.

Teos tuntui aluksi haastavalle ja vähän sekavalle, sillä oli vaikea hahmottaa kuka on kuka. Kirjan loppupuolen tykitys lestadiolaissaarnaaja Armas Julmalasta, sodanaikaisesta tappajasta, oli vakuuttavaa ja  hurjaa kuunneltavaa. Julmalan suvun naiset kokevat kukin elämässään traumoja, joiden vaikutukset heijastuvat sukupolvesta toiseen: on evakkoutta, alkoholismia, masennusta, alistumista miehen valtaan, keskenmenoja ja oman mielenterveyden rakoilua; unelmat murenevat raa’an todellisuuden aallokoissa.

Romaani kertoo hulluudesta, lestadiolaisuudesta, feminismistä ja perheiden vaietuista salaisuuksista, kaikkien perheiden. Siinä on tilaa myös myyrille ja oraville, kuten kaikissa puutarhoissa ja elämässä aina. Elina Jokinen on kirjallisuuden tohtori ja kirjoittamisen monialainen ammattilainen, joka haluaa omalla esimerkillään rohkaista ihmisiä suhtautumaan kriittisesti heitä muka sitoviin normeihin. 


____________________________________________________________

Ángel Martín - Por si las voces vuelven ****
Planeta audio 2021
Äänikirjan lukija Ángel Martín

Ángel Martín (s. 1977, Barcelona) on tunnettu näyttelijä, tv-kasvo ja julkkis Espanjassa. Tässä autofiktiivisessa teoksessaan Siltä varalta, että äänet palaavat Martín kertoo, mitä tapahtui kun hän tuli hulluksi eli sairastui psykoosiin vuonna 2017. Martín lukee itse äänikirjan ja itkee sen lopussa. Kokemus on ollut rankka, mutta hän kertoo myös hirtehistisesti ja huumorilla kokemastaan. Hän sanoo kirjoittaneensa tämän kirjan siltä varalta, että äänet palaavat ja murtaakseen mielenterveysasioihin liittyviä tabuja, mutta uskoo teoksesta olevan apua kaikille, jotka itse tai joiden läheiset ovat kokeneet vastaavaa.

Martínin kirjaa kuunnellessa voi sukeltaa psykoottisen ihmisen mieleen, ja se oli hurjaa se. Hän kuuli ääniä ja näki kaikkialla joko hyviä tai pahoja merkkejä. Martín sai aikaan kohun twiittailemalla Twitter-tilillään aivan sekopäisiä ja käytti yhtä määrättyä hashtagia kaikissa tuon ajan postauksissaan. Naisystävä ja veli saivat hänet sairaalaan, jossa hänet sidottiin aluksi pakkopaitaan, jottei olisi ollut vaaraksi itselleen.
 
Martínin kirjaa kuunnellessa tuli mieleeni myös Juha Hurmeen omista kokemuksistaan kirjoittama teos Hullu. Ihmisen mieli on herkkä eikä kukaan voi olla turvassa mahdolliselta mielen särkymiseltä. Onnekseen (ja onneksemme) sekä Hurme että Martín selvisivät kokemastaan.

____________________________________________________________

Meg Mason - Sorrow and Bliss ***
Harper Audio 2021
Äänikirjan lukija Emilia Fox

Uusiseelantilaisen Meg Masonin teos Sorrow and Bliss (Murhe ja autuus, Otava 2022) kertoo nelikymppisestä Marthasta, jonka elämä on pahassa kriisissä - joskin pahoja kriisejä on riittänyt jo teini-iästä lähtien. Marthaa vaivaa joku diagnosoimaton mielenterveyden häiriö, joka saa hänet puhumaan töykeästi ja julmasti lähimmilleen. Takana on terapioita ja lääkityksiä, mutta apua ei vain ole tullut. Nyt kiltti aviomies Patrick on saanut tarpeekseen ja muuttanut pois yhteisestä Oxfordin kodista. Marthan on myös muutettava pois, koska se on miehen työsuhdeasunto eikä hänellä ole muuta paikkaa kuin lapsuudenkoti.

Martha ei pidä alkoholistisesti juovasta äidistään, joka tekee omituista kierrätystaidetta. Isä on runoilija, joka on julkaissut vain yhden nuoruudenteoksen. Takaumista selviää, että boheemi ja köyhähkö perhe on elänyt rivitalossa Lontoon lähiössä. Marthan lapsuusaikaa helpotti jämpti ja säntillinen sisko Ingrid, joka nyt on menestyvä ja kiireinen perheenäiti, eikä ehdi paneutua Marthan ongelmiin. Mieheensä Patrickiin Martha oli tutustunut jo lapsena perheen viettäessä joulua varakkaan Winsome-tädin luona hienostuneessa Belgravian kaupunginosassa Lontoossa. Sisäoppilaitoksessa opiskeleva tädin poika toi näet Patrickin jouluksi kotiinsa, koska tämän Hongkongissa töissä oleva isä oli unohtanut poikansa tyystin. Patrickista tuli joulujen vakiovieras. Siitä se rakkaus sitten lähti.

Kirja oli pirteä ja hauska, vaikka mielenterveydestä ja vaikeista asioista kertoikin. Marthan elämä alkaa selkiytyä, kun hän vihdoin uskaltaa panna äitinsä tilille tämän juomisesta. Äiti raitistuu, sillä syy juomiseen on ollut Marthan teini-iässä saama mielenterveysdiagnoosi, jonka äiti on salannut. Äiti luuli tekevänsä hyvän teon estämällä tyttären saamasta psyykkisesti sairaan leimaa. Kun Martha vihdoin saa oikean diagnoosin, hän alkaa ymmärtää itseään paremmin. Ehkä tarinan opetus on se, että mielenterveysasioista pitäisi voida puhua avoimemmin eikä pitää niitä tabuina. Tieto lisää tuskaa, mutta myös itseymmärrystä. Kirjailija sanoo, että Marthan diagnoosi x on sepitteellinen eikä vastaa sellaisenaan mitään psyykkisen sairauden diagnoosia.

Kirjaluotsin näkemys.

8 kommenttia:

  1. Minä pidin todella paljon tuosta Masonin kirjasta. Se löytyy ansaitusti myös Women's Prizen pitkältä listalta. Tuo Ángel Martínin kirja kuulostaa myös kiinnostavalta. Voisin sen jossain välissä kuunnella, niin saan taas espanjan vaihteen päälle. Ei näytä olevan kovin pitkäkään. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martinin kirja oli koskettava ja siinä sai kurkistaa psykoottisen ihmisen mieleen. Masonin kirja oli kiva, mutta en innostunut siitä aivan yhtä paljon kuin sinä. Ikä- tai kielikysymys ehkä. Se oli tällä haavaa ensimmäisiä englanniksi kuuntelemiani, nyt sujuu jo paremmin :)

      Poista
  2. Minulla tuo Stella Julmalan tarina jäi kesken. Alku oli mielestäni varsin hyvä, mutta sitten jotenkin kyllästyin. Mieltäni jäi kyllä kiehtomaan se ruusutarha Stellan mummolassa. Ehkä joskus annan kirjalle uuden mahdollisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin Stella Julmalan äänikirjana, koin sen vähän sekavaksi, mutta oli siinä ansiokkaat kohtansa. Viime aikoina keskittymiskyky on ollut vähän niin ja näin, ja etenkin kuunnellessa ote helposti häiriintyy.

      Poista
  3. Mulla tuo Jokisen kirja oottaaki hyllyssä, että luen sen. Ja Masonin kirjaki kiinnostaa paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut tässä vähän keskittymisvaikeuksia. Äänikirjat menevät, mutta monesti niitä kuunnellessa ajatus lähtee omille teilleen. Stella Julmalasta saisi varmaan selkeämmän kuvan kirjana.

      Poista
  4. Tuo Stella Julmala kiinnostaa kovasti. Olen muuten lukenut aina kirjan nimen väärin: se on mielessäni muuttunut Stella Jumalaksi ja se on hämmentänyt kovasti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julmalan sukunimi onkin loistavasti keksitty :) Loppupuolella oli tosiaan aivan hurja henkilökuva Armas Julmalasta.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.