4. marraskuuta 2018

Tove Jansson - Höstvisa #runosunnuntai


Ensi viikon Svenska Dagenin kunniaksi ruotsin kielen merkeissä.

Ihana Tove Jansson (1914-2010), Muumien äiti ei juuri esittelyjä kaipaa: maailmankuulu kirjailija ja taiteilija, jonka luomat Muumi-hahmot ovat iso bisnes sekä meillä että maailmalla. Esim Japanissa on avattu Moomin Valley.

Höstvisa / Syyslaulu on Erna Tauron säveltämä laulu Tove Janssonin sanoihin. Laulu sai kolmannen palkinnon Yleisradion järjestämässä laulukilpailussa vuonna 1965. Ruotsinkieliset sanat alla, suomenkieliset on tehnyt Esko Elstelä, ja ne löytyvät täältä.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.

Tässä linkki karismaattisen Birgitta Ulfssonin (1928-2017) tulkintaan. Minulla oli ilo nähdä hänet livenä Savoyn lavalla maaliskuussa 2017. Bloggauksessani kirjoitin näin:

"Mutta sitten näyttämön valtasi rehentelevä ja römeä-ääninen pikku Myy Birgitta Ulfssonin tulkitsemana - suomeksi. Seurasi myös pätkä pakkoruotsia Tua Forsströmin runon säkein. Mikä karisma, mikä lavan haltuunotto - ja yleisö oli aivan pähkinöinä kuten bloggarikollega Arja eilen twiittasi! Tämä hurmaava 88-vuotias nainen ei ole istunut muottiin koskaan elämässään, ei vielä nytkään, sillä hän jatkaa teatterityötään sekä Suomessa että Ruotsissa.”


HÖSTVISA 

Vägen hem var mycket lång och ingen har jag mött,
nu blir kvällarna kyliga och sena.
Kom trösta mig en smula, för nu är jag ganska trött,
och med ens så förfärligt allena.
Jag märkte aldrig förut, att mörkret är så stort,
går och tänker på allt det där man borde.
Det finns så mycket saker jag skulle sagt och gjort
och det är så väldigt lite jag gjorde.

Skynda dig älskade, skynda att älska,
dagarna mörkna minut för minut,
tänd våra ljus, det är nära till natten,
snart är den blommande sommarn slut

Jag letar efter nånting som vi kanske glömde bort
och som du kunde hjälpa mig att finna.
En sommar går förbi, den är alltid lika kort,
den är drömmen om det man kunde vinna.
Du kommer kanske nån gång, förr'n skymmningen blir blå,
innan ängarna är torra och tomma.
Kanske hittar vi varann, kanske hittar vi då på
något sätt att få allting att blomma.

Skynda dig älskade, skynda att älska,
dagarna mörkna minut för minut,
tänd våra ljus, det är nära till natten,
snart är den blommande sommarn slut

Nu blåser storm därute och stänger sommarns dörr,
det är försent för att undra och leta.
Jag älskar kanske mindre, än vad jag gjorde förr
men mer än du nånsin får veta.
Nu ser vi alla fyrar kring höstens långa kust
och hör vågorna villsamma vandra.
En enda sak är viktig och det är hjärtats lust
och att få vara samman med varandra.

Skynda dig älskade, skynda att älska,
dagarna mörkna minut för minut,
tänd våra ljus, det är nära till natten,
snart är den blommande sommarn slut


Tove Janssonin kuvat Public domain


❤︎
SusuPetal runoili Lehtimatosta

8 kommenttia:

  1. Olen aina rakastanut Ankin laulamaa Syyslaulua.
    En ikinä olisi arvannut, sen olevan Tove Janssonin sanoista suomennettu.
    Taas opin uutta.
    Hyvää sunnuntain jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Youtubesta löytyy monia tulkintoja. Valitsin tämän, kun oli ilo ja onni nähdä Birgitta Ulfsson Baba Lybeckin Savoyn tapahtumassa. Aivan mieletön nainen.

      Poista
  2. Ei kevättä/kesää ilman ruislinnun laulua eikä syksyä/talvea ilman kiirehdi rakkainta...
    Kaksi kaunista, tunnelmiin virittävää, pohjavireltään kaihoisaa, mutta lämminhenkistä sävelmää, laulelmaa, joista tulee hyvä mieli. Kiitos ja seesteistä sunnuntaipäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nocturne kuuluu jokaiseen kesään :) Kaunista sunnuntaita!

      Poista
  3. Yksi maailman kauneimmista lauluista. Sanat ja sävelet täydellisessä harmoniassa.
    (tosin tuo Birgitan versio ei valitettavasti hyväile korviani...! Vahvaa tulkintaa, mutta niin nuotin vierestä! Oma suosikkini on Bo Anderssonin versio)

    Ja mukana taas tauon jälkeen runosunnuntaissa:

    https://susupetalsanat.wordpress.com/2018/11/04/lehtimatto/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bissen on puhuvaa tulkintaa :) Mutta kappale on aivan ihana! Kiitos runosta.

      Poista
  4. Kiitos Riitta tästä klassikkorunosta ja - laulusta. Upea Birgitta ja loistava Tove <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä on niin ihana ja korvaan tarttuva. Mukavaa sunnuntaita Mai.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.