Huhtikuun top 5

Huhtikuussa luin kaikkiaan 17 kirjaa, joukossa oli myös ohuita ja nopealukuisia runoteoksia.

Ilokseni olen petrannut tietokirjojen osalta: tänä vuonna jo 12 tietokirjaa.

Järjestys ensiksi luetusta tuoreimpaan:

Alice Munro - Jupiterin kuut **** Tammi 2017 

Munro saa lyhyessä novellissaan kerrottua ilmeikkään elämäntarinan, johon joku toinen tarvitsee sata sivua. Vähin lausein hän maalaa henkilökuvat, piirtää unelmat ja elämän käänteet, onnistumiset ja pettymykset. Haaveet eivät suinkaan aina täyty, mutta unelma vielä kerran saapuvasta suuresta rakkaudesta pitää Munron naiset elämässä kiinni.

Riitta Konttinen - Oma tie, Helene Schjerfbeckin elämä***** 
Otava 2004 

Konttisen Oma tie on riipaisevaa luettavaa huippulahjakkaan naistaitelijan elämästä. Elämästä, jossa naistaiteilijan ongelmat miesten hallitsemassa taidemaailmassa kärjistyivät ja tuon ajan naisille asetetut roolit riitelivät palavan maalaamisenhalun kanssa. Tuskastuttava, koko elämänmittainen sairastelu ja tyttären velvollisuudet veivät voimia, mutta silti Schjerfbeck jaksoi luoda unohtumatonta taidettaan, omasta näkemyksestään tinkimättä. Upea teos!

Ángela Vallvey - Tarta de almendras con amor **** 
Penguin Random House 2017  

En ole tainnut aikaisemmin lukea vastaavaa kuvausta nuorten elämästä some-maailman syövereissä, jossa googlataan kaikki ja räpelletään älykännykkää joka hetki. Vallvey tuntee nuorensa ja kuvaa heitä huumorilla ja myötätunnolla. Kirja on nopeasti luettavaa, sujuvaa ja helpohkoa espanjaa. Oikein viihdyttävä ja hurmaava tyttöjen kirja, jossa on ongelmista huolimatta iloinen ja positiivinen pohjavire.

Ilpo Tiihonen - Largo ***** Wsoy 2004 

Tämä on minusta aivan ihana runokokoelma! Largon 40 runossa näyttäytyy koko ihmisen elämä. On hupaisaa arkipäivän ja kesän kevyttä humppaa; on miehen ja naisen välistä kaunista ja arkista erotiikkaa; on nöyryyttä elämän ja kuoleman edessä. Tiihosen hupiosasto on villin vallatonta venkoilua ja koskettava osasto herkkää ja haurasta havainnointia. Runot ovat rytmillisiä ja rimmaavia, monet koskettivat kovastikin. Tiihonen säkenöi, ja lukija nauttii! 

Rosa Montero - La ridícula idea de no volver a verte **** Seix Barral 2013

Kirjan keskiössä on Marie Curien (1867-1934) elämäkerta, mutta Montero puhuu laajemminkin naisen paineista machokulttuureissa, sekä ennen että nyt. Monteron käsittelemiä hashtag-aiheita ovat mm. kunnianhimo, naisen syyllisyys,  miehen heikkous, velvollisuudentunto, vanhempien kunnioitus ja keveys. Kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kirja, joka valotti erinomaisesti Marie Curien elämää naisena tuon ajan tiedeyhteisössä. Läheisensä menettäneelle suosittaisin myös, vahinko vain ettei ole saatavissa kuin espanjaksi.

Haastetilanne

Helmet 2017 -haasteessa puuttuu 3. Muissa haasteissa olen novellihaasteeseen lukenut 204 novellia, runohaasteeseen 13 kotimaista runokokoelmaa, Frau, Signorina & Bibi -haasteeseen 5 kirjaa, ja jo joulukuun alussa alkaneeseen Seinäjoen kaupunginkirjaston 100 kirjan haasteeseen 78 kirjaa. 

Rosa Montero - La ridícula idea de no volver a verte

Kirjan pitkä nimi on suomeksi suunnilleen Miten naurettava onkaan ajatus etten sinua enää näe.  Kaksinkertainen Nobel-nainen (fysiikka 1903 ja kemia 1911) Marie Curie menetti äkillisesti syvästi rakastamansa puolisonsa Pierren, kun tämä kaatui ja jäi auton alle. Curie menetti puolison, lastensa isän ja ennen kaikkea työtoverin. Suuressa surussaan Curie kirjoitti päiväkirjaa tunnoistaan ja tuskastaan. Nämä muutamat sivut inspiroivat Monteroa, sillä hän oli itse myös hiljan menettänyt puolisonsa.

Kirjan keskiössä on Marie Curien (1867-1934) elämäkerta, mutta Montero puhuu laajemminkin naisen paineista machokulttuureissa, sekä ennen että nyt. Monteron käsittelemiä aiheita ovat mm. kunnianhimo, naisen syyllisyys,  miehen heikkous, velvollisuudentunto, vanhempien kunnioitus ja keveys. Kirjan lopussa nämä hauskasti hashtag-merkityt teemat on listattu kätevästi sivunumeroin.

Marie Curie oli aivan poikkeuksellinen nainen aikanaan, lähtöisin köyhästä perheestä ja Puolan juutalainen, mutta valokuvien ilmeestä näkyy hänen valtava päättäväisyytensä. Curie toimi kotiopettajattarena Puolassa ansaiten rahaa vanhemman siskonsa Bronian opintoihin Pariisissa. Hän pääsi sitten itsekin siskonsa auttamana Sorbonneen, jossa väitteli fysiikan tohtoriksi ensimmäisenä naisena.

Kun nämä kaksi #Outoa kohtasivat, se oli rakkautta ensi silmäyksellä: naimisiin mennessään Marie oli 27-vuotias, Pierre jo 35, ja edelleen vanhempiensa luona asuva. Parille syntyi kaksi tytärtä, äitinsä tapaan epänaisellinen ja huippuälykäs Irène, josta tuli myös nobelisti sekä kaunis Ève, joka on kirjoittant äitinsä elämäkerran Äitini Marie Curie.

Todellinen suru on sanaton. Jos voit puhua tuskastasi, olet onnellinen: se merkitsee sitä, että surusi ei ole niin valtava. Sillä kun tuska kaatuu päällesi pidäkkeettä, ensimmäinen asia jonka se riistää sinulta ovat #Sanat. x)

Montero peilaa sanottavaansa kiintoisasti Curien päiväkirjamerkintöihin. Niiden kirjemuodosta kuultaa musertava tuska. Kirjailija puhuu paljon siitä, miten monin tavoin suru ilmenee: kuin olisit tullut hulluksi, näet kuolleen läheisesi katuvilinässä, uskot hänen tulevan kotiin, kuulet jopa oven avautuvan ja sulkeutuvan. Hän puhuu myös siitä kun surun vähitellen hellittäessä joku aivan odottamaton pikkujuttu tuo sen taas mieleen, esim. valokuva paikasta jossa on yhdessä käyty.

Rakas Pierreni, herään nukuttuani hyvin, suhteellisen rauhallisena, tästä on tuskin varttiakaan ja katso, haluaisin taas ulvoa kuin villieläin.

Varsin rajua luettavaa oli Curien pariskunnan huoleton suhtautuminen radioaktiivisiin aineisiin. Laboratoriossa käytiin iltaisin ihastelemassa näytteitten lumoavaa vihertävää hehkua, pitipä Pierre povitaskussaankin jotain pikkupulloa, jonka hehkua esitteli illanvietoissa. Luultavasti heikkokuntoinen Pierre Curie olisi menehtynyt radioaktiivisuuden aiheuttamiin sairauksiin piankin ellei onnettomuutta olisi tapahtunut. Myöhemmin Marie Curie laati laboratorioonsa tiukat työsuojelumääräykset, joskaan ei  itse niitä noudattanut. Hän itse menehtyi  67-vuotiaana  aplastiseen anemiaan, jonka oli mitä ilmeisimmin aiheuttanut jatkuva altistuminen radioaktiivisille aineille.

Marie Curiesta jäi työlleen intohimoisesti omistautuneen naisen kuva, jonka totisen ja ilottoman pinnan alla sykkivät voimakkaat intohimon tunteet. Puolison kuoltua hän jäi yksin painiskelemaan miesvaltaiseen tiedemaailmaan, ja joutui myöhemmin Ranskassa suoranaisen ajojahdin kohteeksi rakastuttuaan naimisissa olevaan Paul Langeviniin Syntyi valtava skandaali ja polemiikkia lehdistössä. Kaikki olivat Langevinin hullun vaimon puolella, ja tytär Ève sanoo äitinsä elämäkerrassa näin:

... häntä haukuttiin toistuvasti venäläiseksi, saksalaiseksi, juutalaiseksi, puolalaiseksi; hän oli ulkomaalainen, tullut Pariisiin keplotellakseen itselleen korkean aseman häikäilemättömin keinoin. Mutta joka kerta kun Marie Curieta ylistettiin muissa maissa, hän muuttui hetkessä Ranskan lähettilääksi, rotumme nerouden puhtaaksi edustajaksi ja kansallisen ylpeyden aiheeksi.

Kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kirja, joka valotti erinomaisesti Marie Curien elämää naisena tuon ajan tiedeyhteisössä. Läheisensä menettäneelle suosittaisin myös, vahinko vain ettei ole saatavissa kuin espanjaksi.

Kirjan on lukenut myös Margit
Frau, Signora & Bibi -haasteen viides.
x) Sitaatit ovat omia vapaita suomennoksiani.

Rosa Montero
La ridícula idea de no volver a verte
Seix Barral 2013
****
Kirjastosta

Koko Hubara - Ruskeat Tytöt

This nightmare called multiculturalism.

Ruskea Tyttö on rodullistettu tyttö, meidän suomalaisessa yhteiskunnassamme muunlainen kuin valtaväestön valkoinen. Termi voisi kuulua myös Girl of Color / GoC, mutta termin vaihtaminen ei poista oman sijan löytämisen tuskaa ja vaikeutta. Suomi on hyvin valkoinen maa. Tilastokeskuksesta löytyy mm. väestömme äidinkielten tilasto. Suurimpien vieraskielisten ryhmien, venäjän ja viron, jälkeen seuraa monta eksoottista kieltä: arabiaa, somalia, kurdia, albaniaa etc. Eittämättä tulevaisuuden Suomessa tulee yhä enemmän olemaan Koko Hubaran kaltaisia suomalaisia naisia, joiden äidinkieli on suomi, kansalaisuus on Suomi ja synnyinmaa on Suomi - ihonväristä riippumatta.  Tällaiset Ruskeat Tytöt ovat Hubaran kohderyhmää, en minä keski-ikäinen valkoinen nainen.

Viime aikoina kirjablogeissa on puhuttanut Hanya Yanagiharan Pieni elämä, jossa newyorkilaisperspektiivistä rotuun ja erilaisiin seksuaalisiin suuntautumisiin suhtaudutaan aivan luontevasti. Mutta meillä ei tätä vielä osata. Koko Hubara kirjoittaa tunne-esseitä kokemuksistaan ksenofobisessa ja rasistisessa valkoisessa Suomessa. Samanniminen blogi tarjoaa keskustelufoorumin ja vertaistukea hänenlaisilleen, meidän yhteiskunnassamme näkymättömille Ruskeille Tytöille. 

En yritäkään samastua Hubaran tunteisiin, sillä en voi millään tietää miten ahdistavalta tuntuu olla ulkonäkönsä ja ihonvärinsä vuoksi vähätelty, lytätty ja törkeiden kommenttien kohde; miten turvattomalta ja epätoivoiselta tuntuu kun metropolien lentokentillä ei uskota että tyttäresi on ihan oikeasti tyttäresi; miten nöyryyttävää on kun nimitellään äidin matkamuistoksi, mulattihuoraksi, jutskuksi tai mutakuonoksi; miten hirveästi kyllästyttää antaa tuhannennen kerran sukuselvitys omista juurista ja vanhempiensa rakkaustarinasta; miten turhauttaa kun kukaan ei usko että olet vantaalainen, täällä syntynyt ja puhut virheetöntä suomea.

Miksei vaan voisi olla ihan tavallinen, lahjakas ja kaunis tyttö ilman noita rodullistettuja määreitä?

Tunnetasolla en siis pysty samastumaan Hubaran kokemuksiin, mutta järjen ja empatian tasolla kyllä. Värilliset ihmiset - People of Color, niin ruskeat tytöt kuin ruskeat miehet, ovat olleet näihin asti minipieni marginaali Suomessa. Heidän etnisyyttään ei tilastoida, heitä ei nähdä. Heillä ei ole omaa mediaa, ja valtamedioissa he ovat esillä vain maahanmuutto- tai pakolaiskeskusteluissa eikä heitä juuri näy asiantuntijoina sanomalehdissä - jotain Jani Toivolaa lukuunottamatta. Heille ei kohdisteta rapin lisäksi kulttuuria tai tuotteita: meikkituotteet on suunnattu vaalealle valkoiselle iholle, hiustenhoitotuotteet suomalaiselle hennolle hiuslaadulle. Ymmärrän hyvin Hubaran Pariisissa kokeman vapauden: kukaan ei kysy geneettistä sukuselvitystä, Olen suomalainen, tulen Suomesta! riittää.

Hubara on kasvanut vahvaksi kokemustensa ja monietnisten identiteettiensä paineissa - suomalainen, vantaalainen, jemeniläinen israelilainen, juutalainen, yksinhuoltaja, valtiotieteilijä, toimittaja, bloggari, ruskea tyttö - , joskaan kovin siloista ei kulku ole ollut. Koulutus ja äly kuuluvat hänen esseissään napakkuutena ja terävyytenä, mutta myös vaatimuksina ja äkäisenä esitelmänpitona. Ruskeat tytöt -blogi on edelläkävijä, Ruskeat Tytöt ensimmäinen suomeksi kirjoitettu kirja ruskealta suomalaiselta tytöltä toiselle ruskealle suomalaiselle tytölle. Hubaran lukuisista kirjallisuusvinkeistä on varmasti iloa ja apua identiteettinsä kanssa painiskeleville ja eksyksissä oleville nuorille ruskeille naisille. 

Suomalainen blueslaulaja Emilia Sisco

Parasta sekä Ruskeat Tytöt -kirjassa että -blogissa on tieto ja vakuutus: 

et ole yksin, meitä on paljon,  ja me haluamme näkyvän paikkamme tässä yhteiskunnassa. 

Tervetuloa theakhalifat, amirakhalifat, emiliasiscot, skinyt, melaniet 

ja tämän vuosikymmenen uudet lolaodusogat!

Helmikuun Kirja vieköön! -illassa viehättävä Hubara kertoi monietnisestä taustastaan, miltä hänessä tuntui, kun hän ruskeana sai valkoiselta näyttävän lapsen, miten hänestä on tuntunut että hän on  vaalean äitinsä ja vaaleiden siskojensa keskellä kuin jauheliha vehnäsämpylän välissä, miten matkustettaessa tullivirkailijat eivät ole uskoneet hänen olevan vaalean tyttärensä äiti - syy miksi hän aina pitää mukanaan tyttärensä syntymätodistusta.

Ruskeat Tytöt -blogi
Muualla: Mari A, Sateenkaarenmaalari, Mannilainen, Omppu, Helmi Kekkonen

Koko Hubara
Ruskeat Tytöt
Like 2017
****
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle

Riitta Konttinen - Taiteilijatoveruutta

Tässä he ovat - naisverkosto sadan vuoden takaa:

Helene Schjerfbeck 1862-1946, Ada Thilén 1852-1933, 
Helena Westermarck 1857-1933 ja Maria Wiik 1853-1928

Tämä on kolmas naistaiteilijuutta käsittelevä Riitta Konttisen kirja tänä vuonna. Kaikki ovat olleet mielenkiintoisia ja hurmaavia lukea. Taiteilijatoveruutta käsittelee tämän poikkeuksellisen naisnelikon elämää, taidetta ja ystävyyttä, joka kesti mielipide-eroista huolimatta opiskeluajoista elämän loppuun asti.

Ada Thilén: Lukeva tyttö maisemassa 1896. Turun taidemuseo.
Aivan uusi tapa maalata: värit ovat himmeitä, väriasteikko rajattu
ja Italian vanhasta taiteesta saadut virikkeet ilmeisiä.

Naiset tutustuivat toisiinsa nuorina Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, opiskelivat yhdessä Pariisin eri yksityisissä akatemioissa, tekivät yhdessä maalausmatkoja ja jopa jakoivat yhteisiä ateljeita. Taiteen osalta mielipiteet menivät ristiin pahastikin. Kukaan näistä taitelijasisarista ei lopulta ymmärtänyt Helene Schjerfbeckin valitsemaa äärimmäisen pelkistettyä tyyliä. Helena Westermarck jätti myöhemmin maalaamisen ja ryhtyi naisasianaiseksi, kirjailijaksi ja taide-arvostelijaksi. Ada Thilén on joukosta vähiten tunnettu, mutta maalasi kuitenkin paljon. Tietynlainen kilpailu väritti kahden lahjakkaimman ja menestyneimmän, Schjerfbeckin ja Wiikin ystävyyttä.

Helena Westermarck: Silittäjättäriä 1883. Yksityiskokoelma.
Kritiikki: naiset ovat äärettömän rumia; rabulistinen, nihilistinen;
edustaa äärimmäistä radikalismia ja vasemmiston äärimmäistä siipeä!

Sata vuotta sitten kirjeenvaihto oli tapa pitää yhteyksiä. Olikin hurmaavaa lukea sitaatteja näiden naisten toisilleen lähettämistä kirjeistä. Vain Schjerfbeck oli varaton, kolmella muulla oli tukenaan perheensä varallisuus. Mutta murheitta eivät hekään selvinneet: Thilén oli syntymästä saakka näkövammainen ja hänellä oli lasisilmä; Wiikin näkökyvyn heikensi vanhemmiten kaihi eikä leikkauskaan auttanut; Westermarck menetti monta hyvää vuotta tubihoitoihin, mutta parani lopulta; Schjerfbeck oli kovin sairaalloinen lonkkavikoineen kaikkineen.

Maria Wiik: Maailmalle 1889. Ateneum.
Kahden eri-ikäisen naisen elämäntilanteet: nuori nainen on lähdössä
ulos maailmaan ja isoäiti seuraa ajatuksiin vaipuneena valmistautumista.

Näitä taiteilijattaria yhdisti myös naimattomuus, mikä oli usein naistaiteilijan edistymisen ja menestyksen edellytys. Schjerfbeckin kihlaus purkautui, muiden rakkaussuhteista ei ole varmaa tietoa. Tänä päivänä on vaikea ymmärtää, että he tarvitsivat esiliinaa liikkuessaan ulkomailla, sillä yksin liikkuminen oli perhetytölle epäsopivaa.

Helene Schjerfbeck: Pikkusiskoaan ruokkiva poika 1881. Ateneum.
Nämä bretagnelaislapset aikaansaivat valtaisan kritiikkivyöryn:
lapsia ei voinut hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi,
teoksen kaikki taiteelliset ansiot jäivät mallien rumuuden alle.

Kultakin taiteilijattarelta olen valinnut yhden työn, joista monet herättivät aikanaan suunnatonta pöyristystä kriitikoissa ja suuressa yleisössä. Tänään ei voi mitenkään ymmärtää mikä näissä upeissa töissä niin kuohutti. Taiteilijatoveruutta oli taas kerran Riitta Konttisen taattua ja nautittavaa laatutyötä. Teoksen runsaat nelivärikuvat ja mustavalkoiset piirrokset ihastuttivat.

Muualla: Leena Lumi, Sinisen linnan kirjasto

Riitta Konttinen
Taiteilijatoveruutta
Siltala 2014
****
Kirjastosta

Almudena Grandes - Los besos en el pan

Olen lukenut Grandesilta ennen blogiaikaa novellikokoelman Estaciones de paso ja blogannut kirjasta El corazón helado, josta pidin paljon. Sisällissodan ja menneitten tapahtumien sijaan Grandes ruotii nyt käsillä olevassa kirjassa Espanjan talouskriisiä. Kirjan nimi Los besos en el pan, suomeksi vaikka Siunaa leipää, juontaa juurensa sisällissodan jäkeisiltä köyhyyden vuosilta: kun aterioidessa leipäpala sattui tipahtamaan lattialle, vanhemmat vaativat lapsia nostamaan sen ylös, antamaan sille siunaavan suukon ja panemaan leivän sitten takaisin leipäkoriin.

Kirja kertoo nimettömän madridilaisen lähiön ihmisistä, siitä miten työttömyys ja talouskriisi heihin vaikuttavat. Ihmisiä on valtavasti, ei heistä oikein lukua voinut pitää. On isovanhempia, vanhempia, nuoria ja lapsia, jotka ovat sidoksissa toisiinsa paitsi naapuruuden myös sukulaisuuden tai työtoveruuden kautta. Henkilöiden nimillä ei ehkä väliä olekaan, sillä he edustavat tavallaan eri ihmistyyppejä, jotka koettavat selvitä kriisissä parhaansa mukaan.

Kaikkihan me olemme lukeneet Espanjan ahdingosta, massatyöttömyydestä, korruptioskandaaleista,  oikeusjutuista, ihmisten häädöistä etc. Grandes marssittaa tämän kaiken näkösälle inhimillisine vaikutuksineen. On surkeutta ja epätoivoa, mutta myös kekseliäisyyttä ja toinen toisensa auttamista. Kansalaisjärjestöjen asianajajat puolustavat kodeistaan häädettyjä ja nuoriso valtaa tyhjillään olevia rakennuksia joihin kodittomiksi kadulle häädetyt perheet asettuvat asumaan; isoäiti pystyttää joulukuusen jo syyskuussa piristääkseen perhettään; kampaaja Amalia perustaa kampaamoonsa asiakkailta keräämänsä ruokatarvikevaraston, josta jakaa ruoka-apua nälkäisille; yksi korruptioskandaalissa ryvettynyt nousukas joutuu oikeuteen ja vankilaan; koko lähiö nousee osoittamaan mieltään kun kaupunki uhkaa sulkea terveyskeskuksen; alakoulun opettaja Sofia alkaa jakaa joka päivä sämpylöitä ja ruokaa nälkäisille lapsille...

Useimmat selviytyvät joten kuten, paitsi marokkolainen Ahmedin perhe. Asianajaja ei saa perheen häätöä ja sen jäljiltä jäänyttä asuntolainaa mitätöidyksi ja poika Ahmed löytää netistä sivuston joka värvää nuoria taistelemaan Syyriaan, sillä Ahmed ei halua enää jatkaa kurjuuden leivän siunaamista.

Los besos en el pan antaa kuvan talouskriisin koettelemuksista yksilötasolla, mutta koin sen enemmänkin pamfletinomaiseksi kuin romaaniksi. Tyylin valintaan vaikuttavat varmaan Grandesin reportteritausta ja vasemmistolaiset mielipiteet. Henkilöitä on paljon ja tarina sen vuoksi raskaslukuinen.

Almudena Grandes
Los besos en el pan (ei suomennettu)
Tusquets 2015
***
Kirjastosta

Hay que ser muy valiente para pedir ayuda, pero hay que ser todavía más valiente para aceptarla. Los besos en el pan, una conmovedora novela sobre nuestro presente.

¿Qué puede llegar a ocurrirles a los vecinos de un barrio cualquiera en estos tiempos difíciles? ¿Cómo resisten, en pleno ojo del huracán, parejas y personas solas, padres e hijos, jóvenes y ancianos, los embates de una crisis que «amenazó con volverlo todo del revés y aún no lo ha conseguido»? Los besos en el pan cuenta, de manera sutil y conmovedora, cómo transcurre la vida de una familia que vuelve de vacaciones decidida a que su rutina no cambie, pero también la de un recién divorciado al que se oye sollozar tras un tabique, la de una abuela que pone el árbol de Navidad antes de tiempo para animar a los suyos, la de una mujer que decide reinventarse y volver al campo para vivir de las tierras que alimentaron a sus antepasados? En la peluquería, en el bar, en las oficinas o en el centro de salud, muchos vecinos, protagonistas de esta delicada novela coral, vivirán momentos agridulces de una solidaridad inesperada, de indignación y de rabia, pero también de ternura y tesón. Y aprenderán por qué sus abuelos les enseñaron, cuando eran niños, a besar el pan.

Helena Numminen - Klovni nauraa

Noitanaisen loitsuja Alberteista ja elämästä.

No nyt. Nyt iski riemastus, sillä Klovni nauraa oli kuin elähdyttävä leppeä kesätuuli huhtikuisen raekuuron rymisyttäessä kattoa ja maisemaa. Kotkaan asettunut Helena Numminen on koulutukseltaan psykologi ja opiskellut myös sosiaaliantropologiaa, mikä näkyy näissäkin runoissa kuin myös hänen romaaniensa otsikoissa (Manzesen madonnat 2002 & Savannin värit 2010). Numminen on runoissaan raadollinen ja railakas, ja naisen elämää syvästi ymmärtävä pohdiskelija. Runot on jaettu viiteen osioon, joiden otsikot jo kertovat paljon teemoista: Ihon ikävä vain jää / Tulkoon kohtalo / Kädet utareilla / Lehmuksen kyljessä kirkkovene / Kotkan runokapakka Albert.

Löysin kosolti nautittavaa samastumispintaa. Naiseuden lisäksi myös lapsuuden nostalgisista kesämuistoista maalla sekä puutarhanhoidon viheliäisyydestä horsmineen, vuohenputkineen ja nokkosineen. Teksteissään Numminen on humoristinen, maanläheinen, juureva - kertakaikkiaan valloittava. Siteeraan nyt useampaakin runoa, siltä varalta että lukija ei mistään löydä tätä ihastuttavaa kokoelmaa, koska tämä lienee loppuunmyyty.

Miehet saavat oodinsa - duunari etenkin!

Niin ihanan rehellistä ja kainostelematonta puhetta miehen nälästä, miehen kaipuusta sarkastisin twistein: vaikka haluan ja himoitsen, ette te minua omista! Muutama sitaatti:

> Tule kanssani horsmapeltoon / ja ole minulle eläin.

> Känsäisen kouran / hellä hetki / karkea duunarin laulu / duurissa ja mollissa / sitä vain haluaa yhä uudelleen. / Kitaran rämpyttäjäkin käy / jos miehellä vain / on duunarin kulli.

> Miehennahka huutaa hellyyttä / vaan eivät he sitä huomaa / nappaavat viagraa. / Ei noihin voi / elämää puhaltaa / edes hellyyttä tihkuva nainen / parasta vain poistua paikalta / ennen kuin herää / kuolleen kundin vierestä.

> Kun minulla on tämä yksi mies / niin minulla on kaikki maailman miehet / kaikki maailman hauikset.... / Kun minulla on tämä yksi mies / niin minulla on yltäkyllin.

Lapsuuden nostalgiset Mansikit

Itsekin olen elänyt lapsuuteni maalla, talutellen mm. meidän Kaunikkia yhteislaitumelta iltalypsylle. Nyt ei enää lehmiä maisemassa juuri näy, ne on siirretty sisätiloihin tehonavettoihin. Mutta missä lehmän kunnioitus, missä lehmän onni? Mennyttä on käyskentely vapaana voikukkapelloilla ja märehdintä suviyössä. Mennyttä kaikki tämä:

Vaan lapsenmuistoissani / kevään tuoksuvalla ensilaitumella / hullaantuneet lehmät yhä tanssivat / kevein sorkin ja horjuvin nilkoin / viskovat päätä ja heittävät häntää / irtipääsemisen hurmiossa. - Lehmän kolme elämää

Pellolla lehmät / kuin vesivärimaalaus / ruskeaa ja valkoista / kuulaalla vihreällä. / Lapsuuden aurinkoiset kesät / itkettävät minua vielä / vielä minä itken / lapsuuden kesiä. / Sillä ne jäävät / kun kaikki muu katoaa. / Kun kaikki katoaa / ne jäävät. - Lehmäkesät

Kesä on pysähtynyt / tähän / sirkka sirittää / mansikat tuoksuvat / kissankelloniityllä / lehmät hamuavat / ikuisesti heinää / piikkilanka-aidan takana / ja sekin on täällä / lapsuuteni apilapellolla / punainen kretonkimekko / jossa pikkuiset kukat / kuin kissankäpälät. - Heinäkuu

Karatkaa vanhat naiset!

Runoilija ylistää vanhoja mummoja ja pelkää omaa vanhaksi tulemistaan, joutumista hoitosysteemin kasvottomaksi ja unohduksen pillerein lääkityksi, käänneltäväksi ja väänneltäväksi mytyksi. Hyvästä syystä. Mutta vanhat akat ovat pirullisia ja sitkeitä tapauksia - eivät millään suostu kuolemaan koska silitysvaje on krooninen.

Alas vanhainkodit palvelutalot / turvarannekkeet hoivarobotit... / Alas pillerit tabletit pulverit kapselit... / Vaan jos sittenkin / niin kohtalo suokoon / virolaisen somalin tai edes venäläisen hoitajan / sillä heillä on lempeän koskettamisen taito. - Tulkoon kohtalo

Kotkan Ruusut ja Albertit - humaltumisen hurma!

Kokoelman päättävät kaksi kotkalaiselle runokapakka Albertille omistettua runoa, ja voi miten herkullisia ne ovatkaan! Numminen marssitti riemastuttavasti kuusi tunnettua Albertia kaulojaan venyttelemään - voi mitä ilottelua!

Miten haluaisinkaan tulla humalaan

juopua viinasta ja lemmestä

ja viiksistä ja muhkeista lihaksista

ja hitonmoisista miehistä

jotka runolle laukeavat. - Albertin ovesta sisään

---

Kai joku vie minut kotiin

ja katsoo etten kaadu portaissa

ja muistaa myös kusettaa

ei mitään väliä kuka

ei mitään väliä millään

yöpöydällä on kumeja.

No tuleeko niitä ilmaisia paukkuja

juopolle runoilijalle? - Kadehdin juoppoja / osasta Ihon ikävä vain jää

Nummisen runot puhuttelivat ja riemastuttivat minua, niissä on elämää nähneen kypsän naisen ote. Olisipa ihanaa kuulla häntä livenä Kotkan Albertissa elämän keskellä.

Helena Numminen

Klovni nauraa, lavarunoja

Turbator 2015

*****

Omasta hyllystä

HUOM. Sain tiedon kirjailijalta, että hänellä on jäljellä parikymmentä kirjaa. Hinta 15 € sis. postikulut Suomeen. Tilaa sähköpostitse: helena.numminen@kymp.net

Klovni nauraa on nähdäkseni myyty loppuun eikä sitä löytynyt Helmetistäkään. Joistakin muista kirjastoista voi löytyä. Toivottavasti sinua onnistaa, lukijani. Muuta kirjailijalta:

Lillin villit seikkailut -satukirja / Marketiimi 2017

Tarinoiden joella / Reuna 2016

Kirjailijan oma sivu

Sami Liuhto - Heroiini. Eikä muita runoja

Wikipedia kertoo, että vuonna 1972 syntynyt Sami Liuhto on kirjailija ja tekstitaiteilija, monessa mukana oleva mies, joka on ehtinyt julkaista jo lukuisia runoteoksia. Olen ymmärtänyt että Käsite on hänen uusi pienkustantamonsa. Liuhto omistaa tämän runokirjansa todellisille köyhille ja muille häviäjille. Heroiinin runoista välittyy hyvin lohduton kuva nyky-yhteiskunnasta ja vähäosaisten ankeasta arjesta:

"Heroiini kertoo ihmisistä, joista yhteiskuntamme ei tahdo tietää mitään. Kirja sisältää kaiken muun ohella kiellettyä kieltä, anagrammeja, palindromin, sananeliön ja aseemisen runon. On siinä vihapuhetta piispa Irja Askolallekin."

indikaattori

HALVEKSIN näitä ihmisiä
heillä on elämänasenteena apartheid
ja kaikki ne vitsit tasa-arvoisista
ja tasa-arvoisemmista ovat totta
siinä se vitsi onkin
                                he ovat keskustaa
hän on laitaa
                                                  hän on laita
                                                                        hän on ääri
suvaitsevaisuuden indikaattori
eikä keskusta läpäise testiä milloinkaan

Liuhto ei tunne tekstissään välimerkkejä. Versaalejakin hän käyttää harvoin, ja jos käyttää hän kirjoittaa versaaleilla koko sanan. Säkeet ovat yhtä sanapötköä, josta lukijan on itse löydettävä tauot. Sivistin itseäni bloggauksen alussa olevalla Wikipedian linkillä, mutta sittenkään sivujen alaosissa olevat anagrammit eivät auenneet. Mitä välii.

elämälle mieli

hidasteella viivyttelee kaunis nainen
kurdi elämänsä catwalkilla opettaja
katsoo heijastelevan tuulilasin takaa
kerrankin ei tee mieli ajaa yli

Runous kuuluu marginaaliin (uskalsinpas!) kuten ne ihmiset joista Liuhto kirjoittaa. Hyvä että joku pitää ääntä heidän puolestaan, toivottavasti Liuhdon ääni kuuluu kauas. Runoissa lukija kohtaa vankilassa istuvaa isäänsä ikävöivän lähiölapsen; ostarilla alkon liepeillä norkoilevan deekun joka odottaa lähimmäisenrakasta viinanostajaa; myös narkkareita ja jostain maalta, Oulusta, Kemistä - tai mitä niitä sijainteja on - tänne rintamaitten lähiöihin muuttaneita maajusseja; kohdataan kaupallinen isä jolla ei ole tapaamisoikeutta; käväistään Itiksen putkassa ja poliisivoimin K-marketissa; nähdään miten viikonloppuisä dokaa lapseltaan salaa, miten mamuja potkitaan... Mutta lähiössä elää kosto ja kaikuu jihad!

                  runopoika

                  NÄMÄ matkat on lähes kokonaan
taitettu rautateillä ja useimmiten vaihtoa vailla
                          ei voida mennä suoraan
                                        have a pleasant journey sitä voi
pitää vittuiluna
                                        sillä
                                                        nyt mennään vantaalle
                           mielihyväprinsiipin tuolle puolen
missä vain runotar pärjää
                                        ei runopoika varsinkaan sinä

Armo kuuluu kaikille ei siltä vaikuta kansa jakautuu kahtia yhä edemmäs toisistaan... kujat vievät umpeen / kaduilla ei ole merkitystä / tiet on tukittu 

Heroiinin runot vaikuttivat yllättävän vahvasti, se lienee ollut Liuhdon tarkoituskin. Lohduttomuus hyökyi mieleen. Tämmöistä meillä Suomessa on. MOT.

Sami Liuhto
Heroiini. Eikä muita runoja
Käsite 2016
****
Omasta hyllystä

Ilpo Tiihonen - Largo

Largo vei sydämeni, se on aivan ihana runokokoelma! Kokoelman 40 runossa näyttäytyy koko ihmisen elämä. On hupaisaa arkipäivän ja kesän kevyttä humppaa; on miehen ja naisen välistä kaunista ja arkista erotiikkaa; on nöyryyttä elämän ja kuoleman edessä. Tiihosen huumori on villiä, pidäkkeetöntä ja vallatonta; herkkyys haurasta ja sieluun löytävää. Tiihonen hallitsee kaikki rytmi- ja tunnerekisterit. Rytmillisissä ja rimmaavissa räkeissä on tuttu tunne ja ne tempaavat mukaansa. Tiihonen säkenöi, ja lukija nauttii! Runot on jaettu kuuteen otsikoimattomaan osioon, mutta minä jaan ne nyt omavaltaisesti kahteen tyyppiin: hupsutteleviin hassutteluihin ja herkkiin sielua koskettaviin.

HUUMORIA

Tähän osastoon kuuluu montakin mainiota, riehakasta ja ilkamoivaa runoa. Pitkän runonsa Largo Tiihonen aloittaa näin:

Hän alkoi kirjoittaa, kun latautui 

illan väsymyksen stimula, 

ja vavahtaen 

sähköistyivät sormet,.... 

Sitten seuraa monta säkeistöä ja siteeraus Juhana Cajanukselta 1600-luvun lopulta ja runon päätös näin:

... Etzi meno muuttumatoin,  

puuttumatoin, 

Pyri taiwahan Ilohon! 

Tsa tsaba ba diiba duuba, diiba 

Tsaba ba baba da duu 

Hän nukahti puista pöytää vasten, 

vadilla leipää, himmee kuu

Varsin hulvaton parodia on pitkä ja monisäkeistöinen Suuri sammattilainen kesäjuhla: 

... Ja tuolla Runoilija, 

kaikkeuden kuokkavieras, hattaraisin opponentti 

loikoilee marjapensaan alla 

yllään virkatoimiensa viriili liplatus, 

ohrainen tiedonjyvä kurkussaan 

ja säkeitä säkki päässään, 

kun koivuissa 

ilo peippoina pomppii 

Niin leviää sinen suomalainen tieto, 

suuri hartaus 

kun horisonttiin painuu 

Eliaksen emerituspää, 

ja kaukana kavala hallinto, herneet nenässään.

Mainio on myös Lausujat - laus, laus, laus!

... Ja eikun lausujat taas että laus laus laus 

ja vaikka kriitikot ähkyi: paus paus paus 

ja joku saksaksikin raus raus, 

paahtoi lausujat suomeksi laus 

että laus että laus että laus!

HERKKYYTTÄ

Mm. Juo kanssani, Transsi, Lue minulle paperista, Lue vielä, Lue kauniita sanoja, Sotilas ... Lue minulle nuoruus:

Lue minulle nuoruus, lue haava ja suola 

ja muuriseinien 

tuskainen spray 

kun kaikelle sanotaan ei, 

lue silloin se ei 

lue etteivät hennoimmat sulat 

hiertyisi betoniin, 

ja että uhmassaan untuvatakit 

kantais syksystä pakkasiin 

Ja taas keväästä lue, 

lue arvaamaton, iän läike, se lue 

ja ajan sumea temperatuuri 

kun niin tuskaisen pieni ja suuri 

olen minäkin, 

yhtä aikaa 

iltasatu ja postilla 

yhtä aikaa ne lue, 

lue unta ja kuolemaa, 

Nalle Puhia, Poe’ta 

ja sattuman suurta showta, 

Lucky Lukea lue 

ja lakia 

ja lue miksi, minkä takia 

vain suuri määrä on suurta 

ja vain voima voimassa on 

ja miksi maailman lapsissa hakkaa 

se pulssi, uneton.

Largon runoissa on rimmaavuutensa vuoksi tuttu tunne tottumattomankin runonlukijan korvaan, mikä sopii sellaiselle, joka vierastaa nykyrunoja vaikeina. Ihastuin kovin tähän kokoelmaan ja aion nautiskella Tiihosen säkeistä ja huumorista ja venkoiluista vielä moneen otteeseen ennenkuin Largo on palautettava kirjastoon.

Äiti, siellä

Siellä, äiti, sinun taivaassasi.

              Sano milloin minä sinne muuttaisin

Ne vasket, vanhat harput, virtuaalikahvikonsertit.

En taida tietää kumpaan suuntaan

                               tuubaa siellä tuuttaisin.

Vaikea lähteä täältä juuri nyt.

                             On liksapäivä, leijuu ensilunta

ja Nalle Puh on juuri saatu nukkumaan

                  Tuoreita kipinöitä tuikkii kaupungilla

kun painan otsan kylmään ikkunaan

Ja oksillaan naakkaparvi, tiedäthän:

                                               taas sallitaan yhtä,

toista kielletään.

Niin monen monet katoavat siihen rähinään

Mutta rakkautta, nyt kun yötä vasten vielä nojailen

ja astelet lävitseni, äiti

                                            ruumiiton

mutta rakkautta maan ja taivaan ero, se pikku ailahdus

rakkautta on
__________

Ilpo Tiihonen - Largo

Wsoy 2004

*****

Kirjastosta
_______________

Largo toi Tiihoselle myös Valtion kirjallisuuspalkinnon ja Savonia-palkinnon. Näin todettiin valtionpalkinnon perusteluissa:

"Ilpo Tiihonen yhdistää runoissaan uuden ja vanhan. Hän tiivistää ja soinnuttelee, kiihdyttää ja hidastaa, luo suvantoja joista käsin näkee aina tähtiin asti. Tiihosen runoudessa kaikuu niin loppusointu kuin säröäänikin, erikseen tai rinnakkain. Tiihonen on romantikko, joka ei pelkää herkkiä sävyjä. Mutta häneltä irtoavat myös äkkiväärä sosiaalinen kommentti ja hervoton parodia."

Vuonna 1950 syntynyt Ilpo Tiihonen on tuottelias ja monesti palkittu:

• Valtion kirjallisuuspalkinto, 1981
• Kalevi Jäntin palkinto, 1982
• Rauhankasvatuspalkinto, 1989
• Eino Leinon palkinto, 1991
• Einari Vuorela -runopalkinto, 1997
• Runeberg-palkintoehdokas 2005
• Tanssiva karhu -palkinto 2005
• Savonia-palkinto, 2005
• Kirjallisuuden valtionpalkinto, 2005
• Pro Finlandia -mitali 2005

Ilpo Tiihonen - Eros, lemmenlyriikkaa

Törmäsin runoilija Ilpo Tiihoseen Satu Grünthalin toimittamassa hurmaavassa Säkeilyvaarassa. Siinä Tiihonen kirjoitti muutaman pienoisesseen muiden runoilijoiden runoista, mutta myös omastaan. Ihana, suomen kieltä hulvattomasti soinnutteleva Kesäillan kevyt käsitteellisyys ilmestyi alunperin juuri tässä kokoelmassa. Halusin lukea lisää Tiihoselta ja varasin kirjastosta hänen runojaan.

Eros on jaettu neljään rakkauden lauluun, joita luonnehtivat Hesiodoksen, Saima Harmajan ja Dylan Thomasin sitaatit. III laulu, Suvisimfonia on omistettu Joel Lehtoselle. Tiihonen on leikittelevä riimittelyn mestari, joissakin runoissa löytyy jopa kalevalaisen poljennon tuntua. Mukana on toki myös loppusoinnutonta nykyrunoa. Kokoelman 41 runoa tuntuivat minusta hyvin intiimeiltä ja avoimilta kurkistuksilta runoilijan sisimpään, puhutaan humoristisesti jopa aamuseisokin puuttumisesta... Alun hurjan kiihkon ja onnenhuuman jälkeen rakkauteen ilmaantuu myös riitasointuja, joita runoilija miettii öisin runoja rustatessaan ja rakkaansa viatonta unta seuratessaan. Runoista löytyy paljon luonnon havainnoimista. 

I laulu: "Eros, on jumala joka päihittää järjen ja vakaat aikomukset." / Hesiodoksen mietteisiin.

TUULI

Oi, missä vain saisit olla

                        ja valita nukkumapuun,

meren kuusta tai Ultima Thulen

                   kunhan et petä et jätä etkä jäkätä

ja että hengityksesi kuulen.

II laulu: "Ei ole onnea, mi kestäis iki."/ Saima Harmajan ajatuksiin.

OBOE

Tuivertaa lunta, tuuli

                    sinihuuli, kylmäverinen.

Yksin kaksiossa poimin irronneita hiuksiasi,

                               ikävälleni

      teen niistä pieluksen.

Tässä osassa on hauska riimiruno Helena ja päivänkakkara, joka on merkitty valssiksi. Oodi silmillesi alkaa näin ihanasti: Kesäheinikon huojuva hyvyys / ja ukkoslintujen lentojen kaaret... Pidin kovasti myös pitkähköstä runosta Dante stadissa, jossa savuiset ja alkoholinhuuruiset tuntemukset raastavat sisintä: ... ja niin / minut toiseksi tyhjennettiin, / ja kaikki täyttymys / tässä / pianobaarissa seinättömässä / jossa valo jo / aloittelee.

III laulu: Suvisimfonia, omistettu Joel Lehtoselle...

Tästä osasta löytyvät hurmaavat ja hulluttelevat pastoraaliparodiat ja riimittelyt Kiima: Oi mäyrien möyryys, oi myyrien meuhka ja mähä ja mäiske, oi hirvien köhivä köyryys...  sekä Kesäillan kevyt käsitteellisyys.

HOH

Aamukoivussa

Eroksen outo laulu.

Urdua varmaan.

IV laulu: "Love is the last light spoken." / Dylan Thomas'in ajatuksiin...
Kuukausista riisuutuvin iloitsee keväästä, huhtikuuta ylistää myös seuraava runo:

HÄMÄRÄ MAA

Huhtikuisen iltatuulen lopuke, fasaanin kadenssi

joka halkaisee ruostuneen rautaristin,

ja kuusikossa nuoren metsäkauriin nivuksissa vihlaisee -

ja vadissaan äärettömässä kantaa taivaan valo

tuhatta ääriviivatonta unelmaa

kun päivän loppuunpiesty järki joutaa mennä.

On kaikkeus yhtä aikaa hiljaista ja kirkuvaa.

En ruodi, pohdiskele tai tulkitse tämän enempää, koska runouden kokee kukin omalla tavallaan. Pidin näiden runojen herkkyydestä, arkisuudesta ja leikillisyydestä. Eroksen runot sopivat minusta juuri tähän vuodenaikaan kun kevät on puhkeamassa hiirenkorviin ja jokainen odottaa kesältä omaa pastoraaliunelmaansa. Siteerasin muutamaa lyhyttä runoa, pitempiin on sukellettava kunkin itse.

Ilpo Tiihonen

Eros - lemmenlyriikkaa

Wsoy 2002

***

Kirjastosta

Näin tuumi Eroksesta Kiiltomato

Arturo Pérez- Reverte - El tango de la guardia vieja

Arturo Pérez-Reverte on minulle uusi espanjalainen kirjailijatuttavuus, jolta on suomennettu lukuisia teoksia. Tämä on julkaistu suomeksi nimellä Kohtalon tango, sananmukaisesti Vanhan vartijan tango. Kohtalokkuutta toki tässä epätavallisessa rakkaustarinassa on riittämiin. Nykyhetken tapahtumat sijoittuvat vuoden 1966 Sorrentoon, kaksi aikaisempaa aikatasoa vuoden 1928 Buenos Airesiin ja vuoden 1937 Nizzaan.

Nykyajassa harmaaohimoisen Max Costan charmi jo hiipuilee, yli kuudenkympin ikä painaa.  Entisenä salonkileijonana hän tuskailee itsessään näkyviä vanhenemisen merkkejä. Nyt on tyytyminen tylsään, mutta turvattuun herra Hugentoblerin autonkuljettajan rooliin. Mutta menneisyys on ollut värikäs kuin seikkailuromaanin sankarilla - herrasmieshuijari, varas, vakooja, mutta ennen kaikkea ammattimainen naisten tanssittaja valtameriä kyntävillä luksusaluksilla ja loisteliaissa yökerhoissa. Komea ulkomuoto ja maailmanmiehen käytöstavat veivät Maxin gigoloksi ylellisyyksien keskelle surkeasta Buenos Airesin slummista. Vaurautta tuli, mutta se myös meni.

Vuonna 28 S/S Cap Polonian parketilla tanssittu kiihkeä tango vei Maxin yhteen rikkaan ja hienostuneen Mechan kanssa. Tämä oli kaunis ja elegantti, maailmankuulun espanjalaisen säveltäjän vaimo. Kiihkeä intohimo vei näitä kahta pienen tuokion aviomiehen valvovan silmän alla, mutta tiet erosivat. Vuoden 37 Nizzassa näiden kahden mutkikkaat elämänpolut kohtasivat jälleen tuon ajan kuohuvien poliittisten tapahtumien keskiössä. Intohimo oli tallella, ikäänkuin erottavia vuosia ei olisi ollutkaan.

Hypätäänpä taas nykyaikaan ja Sorrenton suureen shakkitapahtumaan, joka on esinäytös tulevaan Dublinin maailmanmestaruusotteluun: venäläinen Sokolov vs chileläinen Keller. Ja kuinka ollakaan, paljastuu että Keller on Mechan 28-vuotias poika. Jos hiukan laskee vuosilukuja, arvaa jo mikä on kirjan ns. yksi suuri juoni.

Pidän kyllä tämän tapaisista seikkailuromaaneista, mutta nyt Pérez-Reverten tarinointi ei vetänyt ollenkaan. Kirjassa on vähän vajaa 500 sivua, ja jännite oli löysää suurimmaksi osaksi. Vain muutamia kohtauksia luin ns. ahmien. S/S Cap Polonialla alkanut elegantti hakkailu kiihkeine tangoineen ja tutustuminen alkuperäisen eroottisen tangon alkulähteille Buenos Airesin pahamaineisissa slummikapakoissa oli kiinnostavasti kirjoitettu. En oikein saanut otetta Nizzan vakoilujupakastakaan, vaikka esim. Espanjan sisällissotaa käsittelevät kirjat kiinnostavat. Sorrenton sakkitapahtuman käänteet olivat aika uskomattomia.

Hienosti kirjailija kuvasi menneeen ajan lumoa, tuon yläluokan dekadenttia elämäntapaa. Napoliin ja Ranskan rivieralle alkoi tehdä mieli.... Mutta kokonaisuutena ei ollut minun mieleeni tämä Pérez-Reverten kirja, Taistelumaalaria taidan jossain vaiheessa kokeilla.

Tätä mieltä olivat Marika, Tuija

Arturo Pérez-Reverte
El tango de la guardia vieja
Alfaguara 2012
**
Kirjastosta
Ilmestynyt suomeksi nimellä Kohtalon tango / Like 2014

Netistä bongattua

Una pareja de jóvenes apuestos, acuciados por pasiones urgentes como la vida, se mira a los ojos al bailar un tango aún no escrito, en el salón silencioso y desierto de un transatlántico que navega en la noche. Trazando sin saberlo, al moverse abrazados, la rúbrica de un mundo irreal cuyas luces fatigadas empiezan a apagarse para siempre.

Un extraño desafío entre dos músicos, que lleva a uno de ellos a Buenos Aires en 1928; un asunto de espionaje en la Riviera francesa durante la Guerra Civil española; una inquietante partida de ajedrez en el Sorrento de los años sesenta...

El tango de la Guardia Vieja narra con pulso admirable una turbia y apasionada historia de amor, traiciones e intrigas, que se prolonga durante cuatro décadas a través de un siglo convulso y fascinante, entre la luz crepuscular de una época que se extingue.

Ángela Vallvey - Tarta de almendras con amor

Ángela Vallvey on tuottelias espanjalainen kirjailija, jonka novellikokoelmasta No lo llames amor - Älä kutsu sitä rakkaudeksi en ymmärtänyt paljoakaan. Nyt lukemani Mantelitorttua rakkaudella osoittautui lähinnä nuortenkirjaksi, mutta oli aika kivaa ja pirteää luettavaa aikuisellekin. Hänen tuotantoaan ei tietääkseni ole suomennettu.

Tarinan päähenkilö on juuri 17 vuotta täyttänyt Fiona, jota on aina kiusattu koulussa. Hän elää kahdestaan isänsä kanssa, joka meni sekaisin äidin kuoltua liikenneonnettomuudessa viisi vuotta sitten. Siitä lähtien isä, ex kirjallisuuden professori, on ollut poissaoleva ja aivan avuton, suoltaen suustaan vain rakkaudesta kertovia sitaatteja. Fiona on peloissaan ja hänellä on kovasti paineita.  Lastensuojeluviranomaiset eivät saa saada selville isän avuttomuutta, koska viranomaiset voisivat erottaa heidät toisistaan eri laitoksiin. Jo viisi vuotta Fiona on pystynyt salaamaan totuuden kotioloistaan, mutta vielä on vuosi täysi-ikäisyyteen ja vapauteen.

Fiona on myös lihava. Hän kaipaa kuollutta äitiään ja isän entisenlaista läsnäolevuutta. Salailu on raskasta, kaikki vastuu on raskasta. Fiona täyttää tunnetyhjiötään ahmimalla roskaruokaa ja hiilihydraatteja, ja sitten tietysti nuorten tavoin häpeää omaa olemustaan. Fiona ei ole ikinä kokannut, puolivalmisteet ja pakasteet ovat ruokatalouden pelastus. Mutta sitten Fiona saa syntymäpäivälahjaksi kokkauskirjan, jossa on myös elämänohjeita. Auttaako opettaja Auroran ja tämän höpsähtäneen tädin Mirnan lahjoittama kirja Kuinka luoda onnellinen koti, josta ei puutu rakkautta Fionaa elämässä eteenpäin?

Carmen ja Max ovat ainoat, hyvin originellit ystävät. Tämä kolmikko elää somen ja internetin syövereissä. Google on heidän tukensa ja turvansa: Digamos que Google es mi niñera, ja Yahoon kysymys- ja vastauspalstalta löytyy neuvo joka pulmaan. Kirjan tekstissä on väleissä hashtageilla varustettuja ajatuksia tähän tapaan:

#PanePastaKiehumaan

#PaneSydämesiKärsimään

#KumpihanPalaaPohjaanEnsin?

#SuuriaIntohimojaEilenJaTänään

#MinäRakastanSinuaKoskaMinäMuistanSinut

#KuinkaSinuaRakastankaanVaikkaEnHaluaisi!

Niinpä, rakkaudesta ja suurista tunteista on kyse myös, tuosta jumalaisesta Albertosta, joka on komea kuin filmitähti tai satujen prinssi, ja palannut opiskelujen jälkeen takaisin lapsuuden persoonattoman lähiöön. Alberto pelasti Fionan kiusaajien kynsistä jo alaluokilla ja nyt tyttö huomasi rakastuneensa poikaan sydämensä koko palolla - marketissa, jossain pakastehyllyjen välissä.

Googlaan sanan rakkaus samalla kun rapsutan koiraani ja saan 410 miljoonaa tulosta 0,43 sekunnissa. Ei hullummin, saan enemmän tuloksia netissä kuin omassa elämässäni. 

Olihan tässä kevyttä teinimeininkiä, mutta pidin kovasti Vallveyn pirteästä tavasta kirjoittaa nykynuorten Internet- ja Youtube-riippuvuudesta, some-maailmasta, jossa pahoitellaan mm. sitä että Hippokrates-paralla ei ollut twitteriä. Vallveyn käsittelemät aiheet ovat myös tärkeitä - koulukiusaaminen, syömishäiriöt ja nuorten epävarmuus omasta ulkonäöstä. Loppupuolella oli hiukan liikaa paasausta terveellisen ruokavalion puolesta, mutta nuorille ei varmasti olisi haitaksi jos viikossa menisi muutama hampurilainen tai energiajuoma vähemmän.

En ole tainnut aikaisemmin lukea vastaavaa kuvausta nuorten elämästä some-maailman syövereissä, jossa googlataan kaikki ja räpelletään älykännykkää joka hetki. Vallvey tuntee nuorensa ja kuvaa heitä huumorilla ja myötätunnolla. Kirja on nopeasti luettavaa, sujuvaa ja helpohkoa espanjaa. Oikein viihdyttävä ja hurmaava tyttöjen kirja, jossa on ongelmista huolimatta iloinen ja positiivinen pohjavire.

Frau, Signora & Bibi -haasteen neljäs.

Ángela Vallvey
Tarta de almendras con amor (Mantelitorttua rakkaudella, ei suomennettu)
Penguin Random House 2017
****
Kirjastosta

Netistä bongattua:

Divertida, tierna, sabia, amorosa... Esta es una novela «dulce» que, sin embargo, no perjudica a las arterias ni afecta a la báscula, sino que hace adelgazar, como los alimentos de verdad, buenos y sanos.

¡Para comérsela entre risas de la primera a la última página!

Fiona es una joven, huérfana de madre, que tiene «problemas» con la comida, no solo porque ella es la encargada de llevarla a casa y abastecer a su padre enfermo, sino porque la sección de precocinados ha sido su único salvavidas ante su prematura responsabilidad. Fiona tiene imaginación, pero también es realista, por eso la devora el temor a que los Servicios Sociales descubran la incapacidad de su padre y los separen. La comida basura es su manera de olvidar. No sabe cocinar porque tampoco sabe comer.

Pero Fiona sí sabe amar. O por lo menos lo intenta: ahí está Alberto, el chico del que lleva toda la vida enamorada, que acaba de volver a la ciudad. La pena es que ha empezado a salir con Lylla, la íntima «mejor enemiga» de Fiona.

Toda su vida parece truncada hasta que su tutora del colegio, la señorita Aurora, se empeña en invitarla a comer y le presenta a su tía Mirna, una cocinera a la antigua usanza, bastante chiflada, que le enseña que el principal ingrediente para cocinar postres exquisitos no es el azúcar, sino el amor. Y de eso..., de eso Fiona tiene grandes reservas.

Junto con Fuet, una perrita abandonada, y sus amigos Max y Carmen, Fiona descubrirá nuevas emociones mientras emprende una aventura entre cacerolas que cambiará su vida.