2. huhtikuuta 2019

Domenico Starnone - Kepponen


Charmantti Domenico Starnone vieraili viime keväänä HelsinkiLitissä ja olen lukenut häneltä aiemmin terävän avioliittokuvauksen Solmut. Kepponen on viiltävä kuvaus vanhenemisesta ja ajan kulusta, elämän ja työuran merkityksettömyydestä, menneisyyden aaveista ja lapsuuden kotipaikan jättämistä ikuisista jäljistä ja arvista. Romaanissa elämäänsä pohtii kuuluisa ja arvostettu taiteilija-kuvittaja Daniele Mallarico, joka asuu Milanossa, kaukana lapsuutensa raa'asta, köyhästä ja meluisasta Napolista.

Hänen tyttärensä Betta asuu nykyään taiteilijan lapsuuskotia Napolissa miehensä ja nelivuotiaan Mario-poikansa kanssa. Nyt tämä aviomiehen mustasukkaisuuden riivaama aviopari on lähdössä muutamaksi päiväksi seminaariin ja pyytää isoisää pojan hoitajaksi. 76-vuotias Daniele ei ehtisi millään eikä jaksaisi millään. Hän on vastikään ollut leikkauksessakin ja olo on edelleen heikko ja heiveröinen. Sitäpaitsi hänellä on kesken tärkeä tilaustyö kuvittaa Henry Jamesin kummitusnovelli The Jolly Corner. Työ ei suju ja stressiä pukkaa, mutta 'vaari' lähtee sittenkin beibisitteriksi, joskin hyvin vastentahtoisesti.

Kyseinen novelli on minulle outo, mutta Starnone luo rinnastuksen sen juoneen. Jamesin novellissa mies nimeltä Spencer Brydon palaa New Yorkin kotiinsa vietettyään vuosikymmeniä ulkomailla. Hän kokee, että hänen nykkiläinen alter egonsa, se joka hän olisi voinut olla jos olisi jäänyt, vainoaa häntä aaveen lailla. Samoin käy kuvittaja Danielelle: hän näkee entisen lapsuuskotinsa hämärissä nurkissa menneisyyden ihmisiä ja väkisinkin muistuu mieleen lapsuuden ja nuoruuden lukuisat  traumat.

Tämän kaupungin asukkaat, ajattelin, näiden kortteleiden, torien, katujen, kujien niska limassa raatava väki, satamalaitureilla laitonta kauppatavaraa lastaava tai purkava porukka, ei suutahtanut tai vihastunut vaan raivostui, s'arraggiava.

Napoli herättää Danielessa vihaa ja agressioita; hän vihasi nuorena peliriippuvaista isäänsä, joka syöksi perheen taloudelliseen ahdinkoon. Eikä se ollut mitään kevyttä pientä suutahdusta, vaan todellista raivoa, napolilaisittain a raggia. Daniele on Napolin kovien kujien kasvatti, joka pääsi pois taiteellisten taipumustensa ansiosta, silti hän on tuntenut itsensä jotenkin feikiksi ja tuntenut alemmuutta paremmasta perheestä tulleen vaimonsa Adan vierellä.

Vaarin ja energisen Marion yhteiselo on jännitteitä täynnä. Poika käy loputtomine lörpötyksineen ja leikkihaluineen vaarin hermoille; tulee oltua häijy ja ilkeä; tulee tiuskittua ja sitten kaduttaa. Daniele ärtyy, ei saa minkäänlaista työskentelyrauhaa - kunnes he ryhtyvät piirtämään yhdessä. Pojan piirros vetää kerralla maton taiteilijan alta, kaikki mitä hän on kyvyistään uskonut romuttuu:

Olin ammentanut voimaa oletetusta poikkeuksellisuudestani. Ja nyt sitten tämä lapsukainen, perimässään jälkiä ties mistä ihmisapinalajista - poika, josta kehittyisi isänsä tavoin leveäkourainen, paksukoipinen, pikkumaisen mustasukkainen ja päälleliimatun kohtelias mies, sanalla sanoen minun täysi vastakohtani - oli yks kaks yllättäen, minun nenäni edessä, tehnyt hätkähdyttävän piirroksen vain siksi, että oli halunnut matkia minua. Hän oli tempaissut sen esiin kuin piloillaan, louhinut sen lihansa uumenista, ties mistä nukleiinihaposta, ties mistä fosforista ja typestä.

Vaarilla ja tyttärenpojalla on yksi hauska leikki: he tekevät kepposia. Yhtenä iltana villiintynyt Mario tekee  äkeissään yhdessäolon mojovimman kepposen, josta hauskuus on kaukana: vaari jää ansaan parvekkeelle, tuuleen ja sateeseen. Starnone kuvaa herkullisesti toimeliasta pientä poikaa ja niitä skismoja, mitä lapsiin tottumattoman vaarin kanssa syntyy. Suhde on hyvin jännitteinen, mutta tämä viimeinen Marion kepponen saa vaarin lopulta päästämään irti!

Paluu lapsuuskotiin ja lapsuuden Napoliin toimii tunteita herättävänä katalysaattorina, joka saa Danielen tutkiskelemaan armottomasti itseään, työtään ja elämäänsä. Hänen on pakko myöntää ja hyväksyä se, että hän on tullut vanhaksi ja ehkä omat suuret taiteelliset kyvyt olivat vain kuvittelua. Ei hän mitään suurta ole luonut, aika on ajanut hänen ohitseen. Tyttärenpoika Mario on ehkä se, joka luo tulevaisuudessa suuria.

Poika on hyvin kasvatettu mutta silti samalla niin suitsimaton. Hänellä on poikkeuksellisen tarkka silmä, mikä ei lakkaa hämmästyttämästä minua. Hän hahmottaa salamana paikat ja muodot, mihin tahansa hän silmänsä iskeekin.  // Olen lopen kyllästynyt kuvakieleen. Olen lopen kyllästynyt kuviin, kaikenlaisiin kuviin ja hahmoihin, olivatpa ne kauniita tai rumia, sankarillisia tai roistomaisia, millaisia tahansa.

Kepponen on loistava ja hauska, viiltävän terävä ja kyyninen. Starnonen Daniele on vimmainen raivossaan ja Mario hellyttävä Vaahteramäen Eemeli!

Domenico Starnone - Kepponen
Alkuperäisteos Scherzetto 2016
Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä
Wsoy 2019
*****
Kirjastosta
_______________
Helmet-haaste: 18 (eurooppalainen kirjailija), 42 (kirjailijan nimi viehättää), 49 (julkaistu vuonna 2019)
Seinäjoen kaupunginkirjaston maahaaste: Italia

2 kommenttia:

  1. Just alottelen kepposta, ihan luettavalta tuntuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämänhän voi lukea monella tavoin. minä tykästyin vaarin armottomaan itsetutkiskeluun. Plus Napolista on hienoa lukea Ferranten jälkeen... Kiitos kommentista - viikonloppuja!

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.