7. heinäkuuta 2020

Trevor Noah - Laiton lapsi


Etelä-Afrikan apartheid oli huippuunsa viety, käsittämätön ja säälimätön rotusorron järjestelmä, jonka lakeja noudatettiin yli neljäkymmentä vuotta, vuosina 1948-1991. Apartheid-hallinto jakoi väestön tiukasti rotujen mukaan: valkoiset, mustat, värilliset ja intialaiset - ja määräsi heille omat asuinalueet. Seka-avioliitot ja sukupuolisuhteet eri rotujen välillä oli määritelty rikoksiksi. Tällaisen rikollisen rakkaussuhteen tuloksena syntyi vuonna 1984 Trevor Noah, mustan xhosa-äidin ja valkoisen isän lapsi. Trevor Noahin muistelmateos lapsuudestaan ja nuoruudestaan Etelä-Afrikassa on värikäs ja hauska, mutta myös traaginen ja kaunistelematon.

Trevorin äiti, xhosa-heimoon kuulunut Patricia Nombuyiselo Noah oli poikkeuksellinen nainen ja kirjassa poika antaa äidilleen kunnian selviytymisestään ja tiukasta, mutta rakastavasta kasvatuksestaan. Patricia oli oppinut onnekseen koulussa englantia ja opiskeli nuorena sihteeriksi - tuolloin ennenkuulumatonta mustalle naiselle. Hän sai hyvän työpaikan ja tutustui sveitsiläiseen Robertiin ja halusi tämän kanssa lapsen, miehen vastustellessa. Yksinhuoltajaäiti kasvatti poikaansa tiukassa uskonnollisessa kurissa isän pysyessä taustalla. Sunnuntait kuluivat jumalanpalveluksissa: ohjelmassa olivat niin mustien ja valkoisten kirkot kuin sekakirkotkin.

Trevorin ongelma oli se, ettei hän kuulunut mihinkään apartheid-hallinnon määrittelemään roturyhmään. Hän oli identiteetiltään musta ja kasvoi mustan yksinhuoltajaäidin poikana mustien Sowetossa, mutta oli ihonväriltään liian vaalea kuuluakseen täysin heihin. Hän sanoo olleensa kulttuurinen kameleontti, joka kellui ulkopuolisena eri roturyhmien välillä. Teini-iässä hän koki itsensä aknen riivaamaksi, merkityksettömäksi klovniksi, mutta hän osasi vitsailla itsestään, ja tästä hirtehisestä pelleilystä sai alkunsa koomikon ja DJ:n ura. Trevor oli myös lahjakas kielissä ja osasi useita maan 11 virallisesta kielestä.

Kirja on vetävä ja huippukiinnostava. Etelä-afrikkalaista raakaa ja väkivaltaista todellisuutta Noah höystää hauskoilla välähdyksillä elämästään. Esimerkiksi Hitlerin juutalaisvainoista ei sikäläisessä koulussa paljonkaan puhuttu - afrikkalaisesta näkökulmasta historian suurimmat pahikset ovat muita. Jos kysytään etelä-afrikkalaisilta, luodin kalloonsa saisi luultavasti Cecil Rhodes, jos kongolaisilta, Belgian kuningas Leopold II. Maassa mustilla piti olla myös englanninkielinen etunimi, jotta valkoiset pystyivät ylipäätään lausumaan sen. Trevorilla oli Hitler-niminen kaveri, joka oli aivan huikea katutanssija. Kerran DJ:nä toimiva Trevor meni ryhmineen esiintymään juutalaiseen kouluun ja Trevor kannusti bona fide tanssijaansa hihkumalla Go Hitler, go Hitler! Hirvittävä skandaali oli valmis. 

Kirja kattaa Trevor Noahin lapsuus- ja nuoruusvuodet. Hän kertoo myös hämäräpuuhistaan ja laittomista bisneksistään surkeassa slummilähiössä Alexandriassa, joutumisestaan putkaan ja väkivaltaisesta isäpuolestaan Abelista ja nuoremmista veljistään Isaacista ja Andrewsta. Täysin käsittämätöntä minusta oli se, ettei Abel saanut vankeustuomiota ammuttuaan ex vaimoaan Patriciaa. Apartheidista olen lukenut ennen blogiaikaa André Brinkin teoksista ja mm. J. M. Coetzeen teoksista Michael K:n elämä ja Häpeäpaalu, mutta tämä Noahin muistelmateos toi sen kaiken järkyttävimmin iholle - ajatella, että noissa oloissa kasvanut lapsi on selviytynyt ja luonut upean kansainvälisen uran.

Trevor Noah - Laiton lapsi. Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa
Alkuteos Born a Crime. Stories from a South African Childhood 2016
Suomentanut Jaana Iso-Markku
Atena 2020
Äänikirjan lukija Markus Niemi
_______________

Trevor Noah (s. 1984) on koomikko, näyttelijä, tuottaja ja huippusuosittu The Daily Show’n juontaja. Laiton lapsi on ollut ilmestymisestään asti New York Timesin bestseller-listalla, ja vuonna 2018 Time nosti Noahin maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Valokuvia / Daily Mail

13 kommenttia:

  1. Tämä olikin hyvä vinkki! Tuota Daily Showta on tullut katottua usein kun sattuu kohdalle ja twitteriskin seuraan sitä, mutten tiennytkään, että onkin EA:sta kotoisin. Etelä-Afrikassa oppi paljon Apartheidista, kun käytiin A-museossa Johannesburgissa, Robben Islandilla Kapkaupungin vieressä ja yhdellä asiasta kertovalla kaupunkikävelyllä, jossa sitä vanhaa historiaa oli vielä jätetty taidemielessä kaupungille: https://tinyurl.com/y7z6kehe

    Meni lukulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella hyvä kirja. Ja Noah kirjoittaa eläytyvästi ja mukaansa tempaavasti, sana on hänellä hallussa! Apartheid oli aivan käsittämätön juttu eivätkä vieläkään slummit esim. Johannesburgissa ole minnekään hävinneet.

      Kävin katsomassa hienot kuvasi! Apartheid-museossa käynti veti varmaan hiljaiseksi. Itsekin googlailin kuvia tuolta ajalta.

      Poista
    2. Kiitos! Oli aikamoisia tankkeja, millä siellä oli ihmisjoukkoja päin menty. Ja Robben Island on se missä Mandela oli vankina, paikalla oli meille kertomassa yks silloisia vankeja. Harmi, että on vieläkin paljon kuvia mulla odottamassa julkaisua (Etelä-Afrikasta, Uusi-Seelanti ja moni muu paikka).

      Poista
  2. Järkyttävissä oloissa kasvanut kirjailija. Apartheid oli sortojärjestelmä, jota en kykene ymmärtämään. Suuren luokan rasismia ja pahuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apartheid oli käsittämätön systeemi. 99% ellei enemmänkin väestöstä oli muita kuin valkoisia. Löysin netistä hurjia valokuvia. Yhdessä kuvassa oli varoituskyltti: Varo mustia - ja tarkoitettiin ihmisiä.

      Poista
  3. Todella upea lukukokemus. Omaa lukukokemustani syvensi vielä se, että olin aiemmin tänä keväänä käynyt tutustumassa Sowetoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säväytti, mutta hienoa että Noah myös kevensi tarinaansa.

      Poista
  4. Apartheid on ollut jotain aivan käsittämätöntä. Hienoa, että Trevor Noah on selvinnyt siitä kaikesta ja päässyt noin pitkälle elämässään. Kiinnostava kirja!

    Aika paha muuten tuo Go Hitler -juttu. Olipa siinä tyypillä nimi ja sattuikin olemaan vielä juutalainen koulu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noah selitti, että Hitler oli heille vain pelkkä nimi. Kaikilla piti olla myös länsimainen nimi ja sitten sattui tämä hirveys. He olivat nuoria ja tietämättömiä.

      Poista
  5. Tämä on kyllä tavattoman kiinnostava teos. Avaa aivan erityisellä tavalla eteläafrikkalaista elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain Jonna! Ja vetävästi kirjoitettu!

      Poista
  6. Uskomaton kielikorva Tervorilla. Jotkut ihmiset selviävät huolimatta taustoistaan.
    Tässä oli imua. Jaksoin kunnella ilman taukoja.
    Ehkä Etelä-Afrikan matkoista oli myös apua tarinan sijoittamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella vetävä kuunneltava! En nyt muista hänen puhumiensa kielten määrää, mutta paljon niitä oli. Seitsemän?

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.