22. lokakuuta 2020

Eeva Kiviniemi, Taina Pietikäinen - Joki


Kirjoittajaduo Eeva Kiviniemi ja Taina Pietikäinen ovat juuri julkaisseet ensimmäisen dekkarinsa. Cozy crimea edustava Joki aloittaa Kati Berg tutkii -dekkarisarjan. Tilastoja minulla ei ole käytössä, mutta tuntuu että dekkareita ja jännitystä julkaistaisiin kirjallisuuslajeista eniten. Itse luen dekkareita nykyään vähänlaisesti. Tämä on vasta vuoden neljäs ja kaikki lukemani edustavat tätä samaista genreä. Kauas ovat jääneet ne ajat, jolloin hullaannuin Pierre Lemaitren Alexista. Nyt puhuttelee enemmän Håkan Nesser ja Vasenkätisten seuran tyyli.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat helteiseen kesään 2018 Turussa. Oudot hukkumiset ja vähältä piti -tilanteet piinaavat kaupunkia. Tarina alkaa hupaisasti: Turun poliisissa harjoitteluaan suorittava Milla Nikkarinen saa taas kerran nolostua boheemin äitinsä Katin edesottamuksista. Viisikymppinen Kati on työtön historiantutkija intohimonaan Ruotsi-Suomen 1600-luku ja omapäinen kuningatar Kristiina. Myös poika Mikael asuu jo omillaan ja puoliso Pertti on Amazonin viidakossa viikkojen tutkimusmatkalla. Kati yrittää työllistyä tyhjänpäiväisellä TE-keskuksen kurssilla ja keksii toimeentulohuoliinsa mainion ratkaisun: perheen iso omakotitalo vuokralle kesäksi ja asumaan kimppakämppään!

Yksi Katin uusista kämppäkavereista on kansanedustajan tytär Iisa Strandman, jolle oli käydä hullusti. Iisan viinilasiin sujautettiin ilmeisesti tyrmäystippoja ja hän putosi Aurajokeen. Vai työnsikö joku? Kohta myös tubettajatähti Niko O päätyy jokeen ja hukkuu. Epäillään itsemurhaa tai onnettomuutta, mutta jokeen putoamisia ja hukkumistapauksia tuntuu Turussa olevan aika lailla. Milla paneutuu Nikon tapaukseen; katsoo tähden kaikki Youtube-pätkät ja jututtaa lähipiiriä, mutta mitään ei selviä. Hän ystävystyy Iisan kanssa, onpa ihastumistakin ilmassa ja kun Millalle selviää, että mitä ilmeisemmin Iisa on edelleen hengenvaarassa, hänelle tulee hätä. 

Samanaikaisesti äiti Kati tekee omia tutkimuksiaan - mihinkä historiantutkija intohimostaan pääsisi. Kati rakastaa jokirannan puita ja käy niitä halailemassa ammentaakseen niistä ikiaikaista energiaa. Harmikseen hän huomaa, että joku vandaali viiltelee vanhojen puiden kylkiin omituisia merkkejä. Kati tutkii kirjastossa eri lähteitä ja merkkien viesti valkenee hänelle pikkuhiljaa. Mitä ilmeisemmin joku tyrkkii ihmisiä Aurajokeen ja leikkii inkvisition aikaista pyöveliä.

Joki on pirteä ja viihdyttävä genrensä edustaja. Tekstissä on mukavasti nykynuorten maailmaa ja yhteiskunnallista sanomaakin. Juonenkuljetuksen väliin on sijoitettu karmaisevia psykopaattisia monologeja, mutta pääpaino on pirskahtelevassa nykyajassa kiinni olevassa kerronnassa. Kati on mainio tyyppi, joka häslää tyttärensä tutkimuksen liepeillä ja solahtaa kitkatta lastensa ikäisten kämppistensä joukkoon. Kati kaveeraa musiikkia opiskelevan taiteellisen poikansa Mikaelin kanssa, mutta suhde järkevään ja jämptiin Millaan on hankalampi. Äiti ja tytär ovat luonteiltaan niin erilaiset. Monta kertaa saa Milla peitellä äitinsä tekemisiä työkavereiltaan,  mutta tytär kuitenkin etsii ja saa tarvittavaa tukea boheemilta äidiltään. Kenties tämän molempia ravistelevan tapauksen jälkeen he pystyvät oikeasti lähentymään.

Joki oli mukavan nuorekas ja erilainen cozy crime -dekkari. Kiviniemi ja Pietikäinen tuottavat hyvin samantyylistä ja sujuvaa tekstiä. Mistään ei aavistaisi, että kirjoittajia on kaksi. Mukava sekoitus Turun nykypäivää ja historiaa, orastavaa rakastumista ja lopussa tietysti iloa selvitetystä casesta. Kun kimppakämpässä juhlat ovat ylimmillään ja Kati istahtanut TE-kurssin karhumaisen Nallen polvelle, soi ovikello. Kutkuttava alkukuva Kati Berg tutkii -sarjan kakkososaan.

Eeva Kiviniemi, Taina Pietikäinen - Joki
Kansi Taina Pietikäinen
BoD 2020
Kustantajalta
________________


Eeva Kiviniemi on turkulainen erikoiskirjastonhoitaja ja toimittaja. Hän on tehnyt toimittajan töitä yli 20 vuotta sekä aikakaus- että sanomalehdissä, vakituisena ja freelancerina. Nykyään hän vastaa kirjaston viestinnästä.

Taina Pietikäinen on arkeologi ja merkonomi. Hän on työskennellyt useita vuosia arkeologisilla kaivauksilla ja erilaisissa esihistoriaprojekteissa. Lisäksi hänellä on pitkäaikanen työkokemus viestintätehtävistä.

2 kommenttia:

  1. Riitta, pirskahteleva on mukava luonnehdinta tyylistä. Minustakin tämä kirja ja päähenkilö tarjoavat uutta ja raikasta genreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tunnelma oli kiva ja tykkäsin kirjan nuorista ihmisistä! Katista toki myös, ei ole kaavoihin kangistunut nainen hän!

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.