Elena Ferrante - Aikuisten valheellinen elämä

Oli hyytävänkylmä helmikuun päivä, jolloin Giovannan elämä nyrjähti raiteiltaan. Hän kuuli tuolloin isänsä sanovan, että oli tosi ruma ja että hän oli alkanut muistuttaa tätiään Vittoriaa. Elena Ferranten vuosi sitten italiaksi ilmestyneessä teoksessa Aikuisten valheellinen elämä minäkertoja yrittää selvittää tuosta hetkestä alkanutta ”takkuista vyyhteä".  12-vuotias Giovanna oli perheen ainoa lapsi ja isän hellimä prinsessa. Vanhemmat olivat hyvin koulutettuja ja perhe asui Napolin varakkaalla alueella Rione Altossa. Isä on tehnyt täydellisen pesäeron koko kouluttamattomaan sukuunsa, josta pahin on rääväsuinen ja rahvaanomainen sisko Vittoria. Kun ajattelee, miten sukurakkaita italialaiset ovat, jotain todella järkyttävää on pitänyt tapahtua menneisyydessä, sillä tällainen välirikko ei synny kevyesti.

Hän (Vittoria) oli lapsuuteni linnunpelätin, laiha ja riivattu hahmo, takkupäinen olento, joka pimeän tullen vaani nurkissa. Miten siis oli mahdollista, että minä noin vain ilman ennakkovaroitusta, sain kuulla että olinkin hänen näköisensä? Minä? Minä, joka olin siihen asti luullut olevani sievä, ja kiitos isäni oletin pysyväni sievänä loppuelämäni?

Giovanna järkyttyy. Hän ei ole koskaan kuullutkaan tädistään, ei nähnyt tätä eikä käynyt siinä köyhässä osassa Napolia, jossa isä kasvoi. Vittoriasta tulee tytölle pakkomielle. Pian hän rohkaistuu kulkemaan yksinään funikulaarilla ja busseilla kaupungin köyhiin osiin.  Giovannalle avautuu uusi maailma: Napoli on myös meluisa ja vaarallinen, surkea ja likainen. Onko totta, että isä pilasi Vittorian elämän ja erotti tämän miesystävästään? Naimisissa oleva kolmen lapsen isä Enzo oli Vittorian suuri rakkaus, jonka muistoa hän yhä palvoo 17 vuoden jälkeenkin. 

Vanhemmista paljastuu lisää tekopyhyyttä ja valheita. Perheen läheinen ystäväpariskunta on Costanza ja Mariano tyttärineen, mutta isällä on ollut salasuhde Costanzan kanssa yli 15 vuotta! Giovanna alkaa kapinoida: meikkaa runsaasti, hylkää vaaleanpunaiset lapselliset vaatteensa, pukeutuu seksikkäästi avokaulaisiin mustiin asuihin ja laiminlyö kouluaan. Itsensä etsimistä ja kapinavaihetta kestää useamman vuoden ja Ferrante kertoo seikkaperäisesti tästä ajasta. 16-vuotiaana Giovanna tuntuu selviytyneen kriisistään, alkaa panostaa kouluunsa ja isä ja äiti voivat taas olla ylpeitä tyttärestään. Hän suuntaa ystävänsä Idan kanssa Venetsiaan, mutta sitä ennen neitsyys on saatava alta pois - arkisesti, rumasti ja romantisoimatta.

Ferrante käsittelee tässä aiemmista romaaneista tuttuja teemojaan: yhteiskunnallinen eriarvoisuus, rääväsuinen napolin murre vastaan koulittu yleiskieli, koulutuksen arvostus, seksistisyys ja naisen alisteinen asema. Hän vatvoo vatvomasta päästyään henkilöittensä välisiä suhteita. Ferranten huomiot ja kynä ovat teräviä ja proosa kirkasta, mutta yksityiskohtaiset selonteot eivät jaksaneet kiinnostaa. En varmaan pysty ymmärtämään miten syvä kuilu hyväosaisten ja huono-osaisten välillä Napolissa on. Kaksi maailmaa, jotka ovat maantieteellisesti lähellä toisiaan, mutta silti valovuosien päässä. Suhtautumiseni Ferranten kirjoihin on kahtalainen: toisista en ole pitänyt ollenkaan, toisia olen ylistänyt. Kaikki suomennetut olen lukenut.

Tyttären varjo **

Amalian rakkaus ***

The Story of the Lost Child *****

Those Who Leave and Those Who Stay *****

The Story of a New Name ****

Loistava ystäväni **

Elena Ferrante - Aikuisten valheellinen elämä
Alkuteos La vita bugiarda degli adulti 2019

Suomentanut Helinä Kangas
Wsoy 2020
Kirjastosta
_______________

Kirjaluotsi   /   Kulttuuri kukoistaa

Ferranten tutut vimmaiset, intiimit teemat näkyvät: naiseus, ystävyys, ruumiillisuus, raaka rehellisyys ja luokkaerot jotka kaatuvat vain koulutuksella. Kasvukertomus ravistelee ja samalla syväluotaa naisen osaa yhteisössä, jossa mies määrittelee naisen arvon.