Xiaolu Guo - I am China

Rakkaustarina 
kulttuurivallankumouksen ajan Kiinasta

Iona on skotti, joka kääntää kiinasta englantiin ja työskentelee yksin pienessä kodissaan Lontoon sykkeessä. Tie Skotlannin Mullin saarelta tänne on ollut pitkä. Hiukan syömishäiriötä, niukalti sosiaalisia kontakteja, satunnaisia netistä löytyneitä seksikumppaneita. Eräänä päivänä Iona saa uudelta kustantajalta sekavan pumaskan kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä. Oheistiedot ovat olemattomat. Iona alkaa kääntää, ja Jianin ja Mun elämän- ja rakkaustarina alkaa hahmottua. Jian ja Mu ovat 70-luvun lapsia, eläneet siis kuohuvat ylioppilasmellakat Pekingissä.

Jian on Villit Versot -punkbändin keulahahmo. Kiinan kuuluisin rokkari. Laulujen sanoittaja. Toisinajattelija, joka on julkaissut oman manifestin. Välillä Jian suree sitä, että kunniakas kuolema Tiananmenin aukiolla 1989 jäi, siitä yksinkertaisesta syystä, että hän jätti menemättä. Sex Pistolsin uudet cd:t veivät voiton... Nyt Jian on päätynyt Eurooppaan, numeroksi turvapaikanhakijoiden kirjavaan ja isoon joukkoon, maasta ja vastaanottokeskuksesta toiseen pompoteltavaksi.

Mu opiskeli länsimaista kirjallisuutta ja liittyi edistykselliseen runoilijaryhmään, Misty Poets. Hän koki itsensä kuitenkin epäpoliittiseksi Jianin rinnalla. Mu sai työpaikan valtion runolehdessä, tosin työ oli pitkälti rutiininomaista oikolukua. Jian on Mun suuri rakkaus, vaikkakaan ymmärrystä tämän aktiiviselle politikoinnille ei aina löydy. Mu on perheensä ainoa tytär. Koska ei ollut poika, äitinsä vihaama. Tässä toistuu aikaisempi kuvio, ehkä kuvio myös kirjailijan omasta elämästä.

En tiedä onko korrektia sanoa Guon kielenkäyttöä taloudelliseksi, mutta sanon nyt niin. Täydellistä ja lumoavaa. Kirja herätti paljon kysymyksiä. Kuten esim. miten vastakkaisten vahvojen ideologioiden synnyttämät jännitteet ratkaistaan perheissä ja parisuhteessa? Jian ja Mu olivat olleet pari 20 vuotta, mutta koskaan Jian ei suostunut tapaamaan Mun isää eikä omaakaan isäänsä. Isä-poikasuhteen salaisuus pitikin jännitystä yllä loppumetreille.

Ionan henkilön kautta Guo pohdiskelee useaan kertaan kääntäjän tulkintavastuuta ja kääntämisen mahdottomuutta. Vaikeutta tuottaa erilainen kielioppi, mm. kiinankielestä puuttuvat verbien aikamuodot. Eikä mistään lähteestä löydy synonyymejä uudemmille nykykiinan ilmauksille, esim. slangille tai kirosanoille. Oivaltava ratkaisu oli käyttää uuskirosanojen tilalla kiinalaisia kirjoitusmerkkejä. Toimi.

Taas yksi kirja, joka avarsi maailmankuvaani täällä pienessä lintukodossa. Ja hattua nostan kaikille vapauden ja sananvapauden puolesta taisteleville. Ja ihan jokaiselle maahanmuuttajalle ja turvapaikanhakijalle. Tämä oli loistava, joskin aika runsas ja paksu.

EDIT
Guo oli Tiananmenin tapahtumien aikaan 15-16-vuotias ja katsoi vanhempiensa kanssa mellakoita televisiosta. Veli oli Pekingissä mielenosoittajien joukossa, mutta selvisi.

Omppu hullaantui tästä vuosi sitten. 

Xiaolu Guo

I am China

Chatto & Windus 2014

★★★★★

Kirjastosta.

Xiaolu Guo - Pieni punainen sanakirja rakastavaisille

Anteksi paha englanti

Xiaolu Guo syntyi 1973 eteläkiinalaisessa kalastajakylässä. Hän on opiskellut elokuvaa sekä Pekingissä että Lontoossa ja työskennellyt käsikirjoittajana ja elokuvaohjaajana. Vuonna 2002 Guo muutti Lontooseen huonosti englantia taitavana. Päiväkirjamerkinnöistä syntyi tämä hänen englanninkielinen esikoisteoksensa. Guon teoksia on käännetty mm. ranskaksi, hollanniksi, saksaksi, portugaliksi, italiaksi, puolaksi ja suomeksi.

Zhuangin vanhemmat haluavat lähettää tyttärensä Lontooseen vuodeksi kieltä oppimaan. Tyttö saapuu yksin Kiina-Englanti -sanakirja mukanaan ja erittäin puutteellisin englannintaidoin. Kielikoulussa hänen sanomansa naurattavat aina muita koska ne ovat niin höpsöjä. Kiinan- ja englanninkielissä on raivostuttavia ja haasteellisia eroja. Mutta Zhuang on kunnianhimoinen, hän haluaa Lontoon parhaaksi kiinalaispuhujaksi ja kirjoittaa omaan pieneen sanakirjaansa päivittäin oppimansa uudet sanat.

Tyttö on kovin yksin. Yksinäisyyttä tappaakseen hän käy halvoilla tuplalipuilla elokuvateattereissa. Kerran teatterissa hän kohtaa Sinän, kauniin ja jalon miehen, johon päätä pahkaa rakastuu ja jonka luokse  luikertelee asumaan suit sait. Mies on 20 vuotta vanhempi, homoseksuaali, myöskin bi. On ikäerot, suuret kulttuurierot ja vielä ruokavalioerotkin rakastuneita yhdistämässä ja erottamassa.

Aluksi kirjan tönkkökieltä oli tuskastuttavaa lukea, jopa harmittelin kun en ollut kirjaa englanniksi varannut. Sitten tekstiin tottui, ja kirjan kieli myöskin parani Z:n taitojen karttuessa. Rakenne oli minusta viehättävän uudenlainen. Jokainen luku alkaa jollain sanalla ja sen määritelmillä ja sitten tekstiä sidotaan tähän aiheeseen.

väärinkäsitys subst. käsittää jokin asia toisin kuin se on, erehtyä 

Niin kaikki alkaa. Väärinkäsityksestä. Kun sinä sanot: "Olet tervetullut kotiini", minä luulen, että sinä toivotat minua kotiisi asumaan. Viikko myöhemmin siitä minä muutan pois kiinalaisesta vuokraisännästä.

Zhuangilla oli loputon työmaa selvittää kaikkien sanojen merkitykset ja käytöt. Hupaisia kommelluksia sattui tuon tuostakin. Maon punaisesta kirjasta rajattiin välillä järjen ääni. Alun symbioottinen leiskuva suhde täytti hyvin kummankin tarpeet: o paljon seksiä, läheisyyttä ja lämpöä. Mutta kun väistämättä irrottautumisen aika tuli, alkoivat riidat. Zhuang oli tullut vahvemmaksi ja määrätietoisemmaksi, uskalsi ilmaista mielipiteensä. Zhuang kertoo myös lapsuudestaan köyhässä hälisevässä maalaiskolhoosissa. Äiti oli suhtautumisessaan teilaava, moittiva ja alistava, ilkeä.

Me olimme köyhiä. Ruokaa oli liian vähän. Lihaa oli vähän. Joskus pöydässä oli vähän paistettuja possuja, se tuoksui kuin taivas. (...) Äiti vahti aina pöytää. Minä vihasin häntä, mutta myös pelkäsin. Äiti ilkeä luonne. Ehkä hän vihasi minua, koska olin turha tyttö. Äiti ei saa toinen lapsi, koska meillä on yksi lapsi politiikka. Ehkä äiti siksi hakkasi minun. Pettymystään.

Tämä kirja oli ihanan erilainen, hulvaton ja hauska. Tykkäsin ja viihdyin. Niin hyvin pystyin samastumaan kielipuolipotilaan tuntemuksiin: ei tule oikein ymmärretyksi ja itsestään antaa paljon tyhmemmän kuvan. Kirjan teksti vaikutti ajoittain hellyttävän naivilta, olihan päähenkilö hyvin nuori ja hyvin kokematon. Mutta luulen että juuri tässä sopivan naiviuden ja  napakamman politiikka / yhteiskuntaotteen rinnalla syntyi tämä hurmaava kombinaatio, mikä saa lukijan janoamaan lisää. 

Puutarhatuotteitten nimiä kiinaksi. Aika ihania eikö!
♣ narsissi - haltijaneito vedessä ♣ laventeli - suitsukevaateheinä ♣ minttu - keveä lootus ♣ timjami - sadan mailin tuoksu ♣ tilli - ajan yrtti ♣ pelargonia - taivaan bambukukka ♣ sokerimaissi - jaderiisi

Pienen punaisen kirjan rakastavaisille ovat lukeneet mm. Ulla ja Mari A.

Xiaolu Guo

A Concise Chinese-English Dictionary for Lovers 2007

Pieni punainen sanakirja rakastavaisille 

Suomentanut Ulla Lempinen

Atena 2008

★★★★

Kirjastosta

Anna-Leena Härkönen - Loppuunkäsitelty

Anna-Leena Härkösen pikkusisko Killi teki itsemurhan 31-vuotiaana. Kirjassa Härkönen kuvaa tunteittensa ja jaksamisensa vuoristorataa vuoden verran tapahtumasta. Killi oli lahjakas, luova ja herkkä. Hän oli kärsinyt masennuksesta kauan. Ehkä Killi sairastikin kaksisuuntaista mielialahäiriötä, johon normaali masennuslääkitys ei sopinut? Varmaa vastausta ei jälkikäteen saada.

Itsemurha paiskaa läheiset syvään kriisiin ja suureen syyllisyyteen. Herää miljoona jos-kysymystä. Jos, jos, jos... Suru tulee vasta näiden jälkeen, ja ikävä. Härkönen kuvaa hyvin poukkoilevaa mieltään. Väliin suru tuntuu hellittävän ja elämä tuntuu lähes normaalilta. Seuraavana päivänä kaikki on toisin, suru hyökkää rautapihdein ja ahdistuksin.

Suruko lähentää? Se erottaa. Suru paljastaa uinuvat kriisit, se ajaa ne esiin piiloistaan eivätkä ne mene enää takaisin ennen kuin ne on käsitelty. (...) Minä en ole enää entiseni. En ehkä koskaan enää tule olemaan sama.  Minulta on mennyt viimeinenkin pinna.

Tämän surun oksettavin piirre on se, että se on niin arvaamaton. Se iskee missä tahansa milloin tahansa, en ole missään siltä turvassa.

Kirja koostuu päiväkirjanomaisista välähdyksistä. Toistoa ja poukkoilua on jonkun verran, mutta niinhän Härkösen mieli varmaan tuolloin toimi. Kieli on rujoa ja raakaa. Mikään kaunokirjallinen mestariteos tämä ei ole, mutta tässä aihe on tärkein. Härkösen pitivät kasassa jäljelle jääneet sisarukset, ystävät ja oma pikku poika. Vuoden mittaan piti kelata paljon, kysyä paljon ja itkeä paljon.

Linkitän Kirjakaapin kummituksen postaukseen. Sieltä löytyy linkkejä myös muihin blogeihin.

Anna-Leena Härkönen

Loppuunkäsitelty

Otava 2005

★★½

Kirjastosta.

Lukutahti kesäterässä!

Mun pitää julkaista tämä postaus täälläkin, Into & Vimman puolellahan sen jo teinkin. Vuodenkiertoani rytmittää puutarha, ja nyt ollaan taas siinä puutarhavaiheessa. Päivät ulkona ja fysiikka koetuksella, aivot seisoo illalla. Lue siinä sitten! 

Eli kyllä täällä jotenkuten henki pihisee, vaikka hiljaista tyttöä ollaankin. Alkuvuodestahan luinkin oman mittapuuni mukaan paljon. Ja pääsääntöisesti erittäin antoisia kirjoja. Jos nyt oikein laskin, niin tammikuusta tähän päivään on syntynyt tämmöinen saldo:

• 49 kirjaa
• 30 uutta kirjailijaa
• 8 espanjaksi luettua
• 10 kirjaa on kirjastosta haettuna nytkin lukupinossa! Onneksi ne eivät ole uutuuksia, joten uusia voin tarvitessa!
• Helmet-lukuhaasteen päivitys ontuu... Ei jaksa enää kiinnostaa!

"Kyllä mun on sanottava, että muutaman tunnin pihapuuhaputki vie mehut! Haravointia, kitkemistä, kaivamista, perennoitten ja pikkupensaitten siirtojuoksutusta... Kyllä te tiedätte! Talven mittaan yritin pitää lihaskunnosta huolta, mutta ei se mihinkään riitä! Ehei! Olo on kuin jyrän alle jäänyt, hyvä että hengitellä jaksaa... Ristiselkä ei onneksi valita, mutta takareidet on ihan jumissa ja mun vaivaiset hauikset jomottaa."

"Olo on kuin tällä hepulla ja kissimirrillä. Eipä tarvitse nukkumattia iltaisin kauaa odotella! Näköjään päästään pikapikaa mun normaaliin kesärytmiin: aikaisin tutumaan ja aikaisin ylös. No, eikös vanha kansa sanonut, että se tapa talon pitää!

Kuvat lainasin netistä. Itseäni en valokuvaa, Sissi vetää sikeitä mustana mustassa nojatuolissa. Ota siitä sitten kuvaa :)"

Kirja-arvonta Vappupäivänä

Ajattelin laittaa hyvän kiertämään kirja-arvonnan merkeissä. Valitsin arvottaviksi nämä kolme tämän kevään uutuuskirjaa:

1
Stefan Moster - Suurlähettilään vaimo
Siltala 2016

2
Martti Backman - Harriet ja Olof - Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918
Gummerus 2016

3
Lotta Nuotio - Yksi miljoonista - Modin pako Syyriasta
Otava 2016

Arvonnan säännöt:
- Yhden arvan saat jättämällä kommentin tähän tekstiin ja liittymällä lukijakseni.
- Lisäarvan saat linkittämällä arvontakuvan blogiisi.

- Ilmoita viestissäsi minkä kirjan / kirjojen arvontaan haluat osallistua.
- Postitan vain Suomeen.

Hyvää arpaonnea. Nämä kaikki olivat minusta hyviä lukemisen arvoisia kirjoja!

Nina George - Pieni kirjapuoti Pariisissa

Nina George (s. 1973) on kotoisin Bielefeldistä Saksasta ja työskennellyt freetoimittajana vuodesta 1992 lähtien. Hän on julkaissut 26 kirjaa sekä ison joukon novelleja ja kolumneja. Pieni kirjapuoti Pariisissa on käännetty 30 kielelle. Saksassa kirja oli 10 viikkoa bestsellerlistalla ja voitti DeLiA- ja Glauser-palkinnot.

Viisikymppinen yksinäisyyteen linnoittunut Jean Perdu pitää Pariisissa Kirjallisuusapteekkia, joka kelluu Seinellä vanhassa jokiproomussa. Toiminta-ajatuksena on valita kullekin asiakkaalle juuri tämän tunnetilaa hoitava kirja. Hän ei myy kaikkea kaikille. Perdulla oli nuoruudessa kiihkeä rakkaussuhde varattuun Manoniin. Kun Manon lähti, Perdu jäädytti tunteensa ja koko elämänsä. Hyljätyn tunnoissaan ei edes lukenut Manonin lähettämää kirjettä.

Naapurinaan Perdulla on tyhjän paperin syndroomaa poteva, esikoiskirjabestselleristi, parikymppinen Max Jordan. Taloon muuttaa myös miehensä hylkäämä viisikymppinen Catherine, jonka kanssa Perdu kokee läheisyyttä liki neljännesvuosisataan, ja lukee myös esiin putkahtaneen Manonin kirjeen. Catherine ja luettu kirje herättävät Perdussa elämänjanon, mutta myös syyllisyyttä ja häpeää, kun Manonin lähtemisen syyt selviävät.

Perdu nostaa kytkintä, starttaa proomunsa moottorit ja suuntaa jokia ja kanavia Pariisista alas Avignoniin ja Marseilleen, etsimään Manoniaan. Max Jordan hyppää messiin.

Kirjan kansi on minusta kaunis ja sympaattinen, mutta Georgen kerronnan ytimeen en oikein päässyt. Oli runsaasti kaunista kuvausta jokimaisemista, Etelä-Ranskan maaseudusta pikkukylineen,  tähtitaivaista ja riemua matkanteosta. Kolmanneksi joukkoon liittyi vielä napolilainen heppu, hänkin menetettyä rakkauttaan haikaileva. Miehet myivät Kirjallisuusapteekin kirjoja henkensä pitimiksi, puhuivat rakkaudesta ja naisistaan, välillä tanssittiin argentiinalaista tangoa ja poltettiin jointtikin.

Perdulla oli pakkomielle selvittää pseudonyymikirjailijan henkilöllisyys Eteläntulet nimisen kirjan takana. Tätä varten koukattiin Cuiseryyn, kirjojen kaupunkiin, ja yllättävä vastaus löytyikin.

En pystynyt ymmärtämään ollenkaan Perdun henkilöhahmoa. Voiko tosiaan joku vuonna 1992 loukkaantua hylkäämisestä verisesti 21 vuodeksi? Manoninkin ajatukset olivat minulle vieraita: hän halusi naimisiin Lucinsa kanssa, mutta samalla halusi pitää rakastajanaan Perdun. Onko tämä ranskalaisten vapaamielistä rakkautta ja vapaata avioliittoa? No, joillekin sopii, useimmille ei.

Kirjan ansioiksi lasken tosiaankin hienon kesäisen Etelä-Ranskan kuvauksen. Sekä juonen antaman innostavan ja lohdullisen ajatuksen siitä, että vanhemmallakin iällä pystyy rikkomaan jumittuneet kuvionsa, saada uusia sydänystäviä ja löytää räiskyvän rakkauden. Elämällä on vielä viisissä- ja kuusissakymmenissä paljon annettavaa.

Yritin kovasti pitää tästä kirjasta, mutta ei tämä minun kirjani ollut. Lukuunottamatta taitavasti kuvailtuja matkan varren maisemia enimmäkseen joutavaa löpinää, joka ei minua liikuttanut. Anteeksi vaan, jos tämä on hyvinkin jonkun mieleen. Onneksi jokainen löytää ne itseään miellyttävät kirjat. Valinnanvaraahan meillä on.

Kirjasta huomasin nämä blogikirjoitukset: Todella vaiheessa ja Kirjaluotsi

Nina George

Das Lavendelzimmer 2013

Pieni kirjapuoti Pariisissa

Suomentanut Vera Kaski

Bazar 2016

★★

Kirjastosta.

Stefan Moster - Nelikätisen soiton mahdottomuus

Tämä on Mosterin 500-sivuinen esikoisteos ja itselleni kolmas ja viimeinen Mosterin suomennetuista.

Kirjan kertojaminät ovat Almut ja Sebastian Schäfer, äiti ja poika. He kertovat vuoroluvuin ajatuksistaan elämästä omalla persoonallisella tyylillään. Minusta oli hienoa, että heidän käyttämänsä kieli erosi niin  paljon toisistaan. Almut on tunteitaan peilaava hieno pohdiskelija, Sebastianilla on nuoren miehen rempseä tyyli.

Toisistaan tietämättä he ovat päätyneet työhön suurelle luksusristeilijälle, joka Välimeren satamakaupungit kierrettyään suuntaa Etelä-Amerikan rannikolle. Laiva on kuin Saksa pienoiskoossa. Hyvin toimeentulevasta valtaväestöstä pitävät huolta monista maista tulevat ruputyön tekijät, siirtotyöläiset tai siirtotyöläisten lapset. Henkilökuntapäällikkönä toimii Bernd Gaus, entinen firman eli Stasin upseeri. Vasta kuukausien päästä selviää, miten Gaus on  vaikuttanut äidin ja pojan pesteihin.

Laivaan liittyvä työtarjous (...) oli ainakin mahdollisuus päästä pois sosiaalibudjettien tiukaksi ja kylmäksi kavennetusta kanavasta ja paneutua hetkeksi luksusongelmiin. Mahdollisuus ottaa tauko ihanteista ja moraalista.

Itä-Saksa elää Almutin mielessä, ja itäsaksalaisuus vaikuttaa hänen elämässään (ja koko yhteiskunnassa) vuosienkin päästä Saksojen yhdistymisestä. Almut on Rostockissa syntynyt, Leipzigissä opiskellut ja vuosia sitten eronnut. Yksinhuoltajan elämä köyhtyvässä Leipzigissa on ollut niukkaa ja yksinäistä.   Psykologina Almut antaa laivalla parisuhdeneuvontaa. Hän hengittää musiikkia: hän soittaa huoneessaan olevalla Blüthnerillä aina kun mahdollista. Almutilla on vain Sebastian, mutta poika tarvitsi äidistään irtioton, lähti kotoa suutuspäissään, ja Almut on kuolla ikävään.

Minulla oli niin ikävä poikaani, että painuin kumaraan. Oli yhtä paha olo kuin merisairaalla mutta en työntänyt sormea kurkkuun, sillä en halunnut erottaa kaipausta pahoinvoinnista, tai: en halunnut erota kaipauksesta. (...) Tuskin olin kirjoittanut 'äiti', kun aloin itkeä. Kävin itkien sängylle, kyljelleni, jalat koukussa, kuten surullisten naisten kuuluukin, ihan kuin minusta tehtäisiin elokuvaa kuulin vielä ajattelevani, sitten nukahdin...

Sebastian soittaa flyygeliä upeasti improvisoiden, kiertäen laivan monia ravintoloita ja baareja.  Hän on täysiverinen entertainer, viihdyttäjä. Ja sitäpaitsi äärimmäisen lahjakas muusikko. Nuoreksi mieheksi Sebastian on yleisöään kunnioittava ja hyvin velvollisuudentuntoinen.

Äiti oli hurjan ylpeä minusta, koska pystyin soittamaan kaiken minkä se opetti minulle, niin nopeasti, kuin vettä vaan, ja ulkoa kaiken lisäksi. (...) Ainoastaan improvisoinnin suhteen sillä oli ongelmia, varsinkin kun aloin jatsailla sen Bachia. Sitä se ei sietänyt yhtään. 

Mosterin kirja oli asiantunteva, harkittu, viimeistelty, älykäs ja häikäisevä. Poissa oli tyystin aiemmin moittimani pienoinen naivius. Tykkäsin upota Almutin elämään ja ajatuskulkuihin. Melkoisen ravistelevaa oli kurkistaa hänen nuoruuteensa ja elämäänsä DDR:ssä. Mehän olemme jo melkein unohtaneet, että Berliinin muuri ja kylmä sota olivat totta. Ja kuitenkin lähes 30 vuotta se muuri erotti saksalaiset toisistaan, jakoi maan köyhään itään ja rikkaaseen länteen. Me Suomessa emme voi ymmärtää, miltä tuntuu elää kun kehenkään ei voi luottaa, on pelättävä ja mukauduttava järjestelmään. Stasin lonkerot ulottuivat pitkälle, aivan lähimpiin ihmisiin, kuten Almut saa kirjassa todeta. Kuka oli IM Odessa?

Stasi oli DDR:n valtiollinen turvallisuuselin 1950–1989. Se oli kymmenistä osastoista muodostunut organisaatio, jonka toiminta kattoi lähes kaiken mahdollisen DDR:n omien kansalaisten valvonnasta ulkomaanvakoiluun, vastavakoiluun ja radiotiedusteluun. Stasi toimi läheisessä yhteistyössä Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n kanssa.

DDR:n asukaslukuun (noin 16 miljoonaa) suhteutettuna Stasi oli maailman suurin salainen poliisi. Sen palveluksessa oli DDR:n loppuvaiheessa noin 91 000 päätoimista työntekijää ja 300 000 epävirallista työntekijää (IM, Inoffizieller Mitarbeiter). -wikipedia

Tämäpä olisi melkoinen unelmaristeily!

Moster maalaa saksalaisen yhteiskunnan luokkajaosta ja hierarkioista kaunistelemattoman kuvan. Afrikan rannikolta laivaan poimitut pakolaiset tuovat mukaan pakolaiskysymyksen. Kirjan huippukohta oli mieletön myrsky Kap Hornia lähestyttäessä. Sen jälkeen kirjaa oli jäljellä vielä 200 sivua, ehkä aavistuksen liian pitkälti.

Viihdyin tämän kirjan parissa loistavasti, sävelet leijuivat ympärilläni ja albatrossit lentelivät. Takuuvarmaa ja tarkkaa mostermaista kuvausta. Nelikätisen soiton mahdottomuus on mielestäni näistä kolmesta Mosterista paras, suorastaan upea. Seuraavaa häikäistymistä odotellessa.

Kirjasta ovat bloganneet mm. Kirsin kirjanurkka, Lumiomena ja Kirjainten virrassa.

Stefan Moster

Die Unmöglichkeit des vierhändigen Spiels 2009

Nelikätisen soiton mahdottomuus

Suomentanut Helen Moster

Siltala 2011

★★★★★

Kirjastosta.

Ommelten välinen aika - Teema tänään

Teemalla alkaa tänään espanjalainen minisarja El tiempo entre costuras - Ommelten välinen aika. Sarja perustuu María Dueñasin menestyneeseen, vuonna 2009 julkaistuun romaaniin.

Luin kirjan tuolloin melko tuoreeltaan espanjaksi. Muistan pitäneeni siitä paljon.

Pari linkkiä aiheeseen, englanniksi ja espanjaksi.

Minusta on hienoa, että Teemalla voi katsoa jotain muutakin kuin amerikkalaisia ja englantilaisia sarjoja. Velvetkin oli aika hieno ja inhimillinen. Huomasin että tässä uudessa esiintyy tuttu Velvetin söpöliini, Peter Vives.

Ommelten välinen aika (El tiempo entre costuras), Espanja 2013. N: Adriana Ugarte, Peter Vives, Hannah New, Elvira Mínguez, Rubén Cortada

Kirjasta ovat bloganneet mm. Kulttuuri kukoistaa, Kirjan jos toisenkin ja Nannan kirjakimara.

María Dueñas

El tiempo entre costuras 2009

Ommelten välinen aika

Suomentanut Sari Selander

WSOY 2013

Stefan Moster - Rakkaat toisilleen

Tartuin tähän kirjaan Suurlähettilään vaimon innoittamana. Lukuvuoroaan odottaa vielä Mosterin kolmas suomennettu teos Nelikätisen soiton mahdottomuus.

Ines ja Daniel ovat päälle kolmikymppinen juppipari Hampurista. He molemmat ovat jättäneet viininviljelylapsuutensa Pfalzissa ja pyrkivät eroon kaikista maalaisuuden rippeistä, myös laulavasta nuotistaan. Kaikki heidän elämässään on viimeisen päälle harkittua ja täydellistä: Elben rannalla upea sataneliöinen designkoti, jossa kaikki on kallista ja aina järjestyksessä. Danielilla on huippuvirka ja huippupalkka liikenne- ja kaupunkisuunnittelijana yhdessä Euroopan kärkitoimistoista. Työ motivoi ja vie myös vapaa-ajalla. Ines on entinen viinikuningatar ja pyörittää nyt pientä huonosti menestyvää viinimyymälää. 

Ines ilmoitti hääpäivän aattona ettei hän halua lapsia. Daniel myöntyi. Nyt Ines on päättänytkin haluta ja Daniel myöntyy taas. Elämän täydellisyydestä puuttuu siis lapsi. Saksalaisella tarkkuudella ovulaation mukaan suoritetut yhdynnät eivät tuo tulosta. Lapsettomuus mullistaa ja täyttää heidän elämänsä, ja uuvuttavat hedelmöityshoidot seuraavat toisiaan. Tuntui liikuttavalta lukea, miten aivan joka käänteessä kummankin huomio kiinnittyi raskaana oleviin naisiin tai lapsiin ja vanhempiinsa. Moster kuvaa viileän tarkasti ja myötätunnolla joka kuukausi toistuvaa kierrettä: toivo, varovainen toivo > pettymys, turhautuminen ja epätoivo.

Toivo on kuin voikukka. Ikisinnikäs rikkaruoho, joka hallitsee kaikkea mutta jolle ei voi olla vihainen sen keltaisen hehkun vuoksi ja koska ilman sitä maailmasta katoaisivat pikkulasten puhallukset. 

Hän kääntyy Danieliin päin ja säteilevä hymy on poissa. (...) Daniel lohduttaa häntä pimeässä, vaikka on itsekin epätoivoinen. (...) 'Ei vieläkään', Ines kuiskaa. Sitten hän jatkaa itkemistä.

Lapsensaantiprojekti on täyttä työtä, mutta samanaikaisesti Danielin on hoidettava oma vaativa työnsä. Moster kuvaa sivukaupalla ja yksityiskohtaisesti Danielin firman huikeita projekteja, ja mm. miten turhauttavalta liikennesuunnittelijoista tuntuu pelatessaan poliitikkojen kanssa. Danielilla on hyppysissään upea Abu Dhabin ja Masharin projekti, mutta lapsiprojektin alttarille sekin päätyy: pomo siirtää sen muille, koska Daniel ei voi työmatkustaa vapaasti keinohedelmöitysten takia. Spermaa tarvitaan Hampurissa.

Hoitojen jatkuessa ja pettymysten seuratessa toinen toistaan, myös Ines ja Daniel alkavat käyttäytyä itselleen vieraalla, päättömälläkin tavalla. Spermanäytteitten anto lapsettomuusklinikalla ottaa Danielille koville. Viinimyymälän hiljainen tapahtumattomuus hyydyttää Inesiä ja lyhennetyt aukioloajat sekä irtiotot merenrannoille houkuttavat, samoin miesasiakas. Maaseudulle jääneet sisarukset ja vanhemmat osaavat herättää syyllisyydentuntoja näissä poismuuttaneissa, pettureissa.

Mosterin teksti kulkee tarkasti ja tasaisesti kuin saksalainen juna - ilman suuria tunnekuohuja. Nykypäivän Hampuri satamineen ja laivoineen sekä Elben ja Alsterin kauneus saivat paljon tilaa. Elämäntyylin erot maaseudulle jääneiden ja lapsia hankkineiden koulutovereiden kesken piirtyivät esiin. Muutamat Inesin ja Danielin elämää sivunneet ihmiskohtalot värittivät kertomusta. Haparointien, päättömyyksien ja valheitten jälkeen rakkautta kuitenkin oli.

Irrottelevaa huumoria en paljon tekstissä havainnut, mutta lopuksi sitaatti minua huvittaneesta Mosterin sarkasmista:

Harald Diehl, kulttiviiniviljelijä, oli sitä suositellut, hän oli sanonut että kylmä valkoviini ja urbaanisuus olivat sulaneet liukenemattomaksi lejeeringiksi italofiilisen uuden saksalaisen hedonismin myötä, joka yhdistää tasokkaan nautinnon ja kestävään kehitykseen liittyvän tietoisuuden toisiinsa.

Etikettiensä suunnittelussa, internet-näkyvyydessä, koko corporate designissa Harald Diehl panee erittäin suuren arvon ajanmukaiselle urbaanille credibilitylle, mutta viininmaistajaisissa, vaikka niitä kutsutaan tastingeiksi, hän esittää viimeiseen asti maanläheistä Pfalzin kaveria, Daniel toteaa. Miksi?

Tästä on blogannut mm. Kulttuuri kukoistaa -blogi.

Stefan Moster
Lieben sich zwei 2011
Rakkaat toisilleen
Suomentanut Helen Moster
Siltala 2013
★★★
Kirjastosta.

Katja Kettu - Yöperhonen

Jonotin Yöperhosta viime syksystä asti enkä kirjaan tarttuessani tiennyt yhtään mitä odottaa. Tämä on ensi kosketukseni Ketun tyyliin, koska Kätilökin on vielä lukematta. Luonnehtisin Yöperhosta taianomaiseksi  ja hyvin haasteelliseksi.

1937 Petsamo

Nuori raskaana oleva Irga hiihtää pakoon isänsä Valkokenraalin kätyreitä. Hän haluaa loikata Neuvostoliittoon parempaa yhteiskuntaa rakentamaan yhdessä lapsensa isän Suenhampaan kanssa. Mutta Suenhammasta ei näy ja rajan ylitettyään mykkä 15-vuotias Irga pidätetään poliittisin perustein, vakoojana. Tuomio 25 vuotta ja passitus Vorkutan leirille. 

2015 Larvan kylä, Marinmaa

Nuori toimittaja Verna saapuu Marinmaalle Larvan kylään hoitamaan isänsä Henrikin kuolemaan liittyvät velvollisuudet. Henrik oli alkoholisoitunut onneton yksilö, joka oli selvittämäisillään äitinsä kuolemaan liittyvät salaisuudet. Verna pelmahtaa kuin sadan vuoden takaiseen maailmaan, jossa edes  matkapuhelinkenttä ei toimi. Mutta yllättäen sieltä löytyy rakkaus, iso ja turvallinen mies.

Koen hankalaksi kirjoittaa tästä, koska kirja oli vaan niin kokonaisvaltainen kokemus. Ehkäpä aloitan  listalla adjektiiveista. Kirja oli minulle kaikkea tätä:

mystinen, taianomainen, kiehtova ✩ täysi, täydellinen, kaunis, ruma ✩ brutaali, traaginen, realistinen ✩ jännittävä, mielikuvituksellinen, hätkähdyttävä ✩ seksuaalinen, rakastava, ymmärtävä

Ketun kieli on hämmästyttävää. Hyvin omintakeista ja mielestäni paikoin vaikeasti seurattavaa, mutta persoonallista ilmaisuvoimaa siinä kieltämättä on. Olen itse etelän kasvatti eikä kosketusta pohjoisiin murteisiin ole. Mietinkin ovatko kaikki hänen käyttämänsä oudot sanat omia sepitteitä vai juontavatko ne juurensa jostain Lapin murteesta? Asialla ei ole tosin suurta väliä, sillä lumouduin Ketun kerronnasta.

Jo matkalla Vorkutan leiriin Irga tutustuu marinmaalaiseen Elnaan, jota ilman hän ei selviäisi. Elna toimii Irgan suuna, heistä tulee sydänystävät, sielunsiskot. Elämä leirissä on täynnä epäinhimillisyyttä ja Irga joutuu erityisiin julmuuksiin synnytyksen käytännössä jo käynnistyttyä. Elna löytää poloisen, juottaa unen tuovia yrttejään ja hoitaa Irgan kuntoon. Leirin valtataisteluissa ja alituisessa nälässä ei ole kuin kaksi mahdollisuutta: kuolla tai selvitä. Irga ja Elna ovat sitkeitä, he eivät anna periksi.

Talvi puski Ural-vuorten takaa kieppuvina, äkäisinä lumimyräköinä, kohta maankamara peittyisi seitsenkuukautisen hangen alle. Ihoa polttava, mieltä kärventävä elämänvimma oli syttynyt minuun kodassa. Tahdoin elää. Minun täytyi pysyä elossa. Mutta mikä vielä tärkeämpää, niin piti Varpusenikin.

Irga on ollut 10 vuotta leirillä kun sinne saapuu Aleksei, hyvin laihana, huonokuntoisena ja elämänhalunsa menettäneenä. Irga rakastuu ja alkaa kutsua miestä Varpusekseen. Elnalla on mielitiettynään samaani Petja, mutta Varpunen houkuttaa silti. Rakkaus samaan mieheen johtaa naiset kauhistuttavaan tragediaan. Yhdessä Irga ja Aleksei kehittelevät leirille uuden näkymättömän käskytahon, Yöperhosen - Motyljokin.

Sinä siskoni, petit minut. Ainoa, jolle uskouduin, silloin, kun mieleni oli ehtyä. Mutta miksi? Olisin tehnyt mitä vain hyväksesi. Ihailin, rakastin. Sinä olit minun perheeni.

Ja 2015 Larvan kylän taivaalla lentelee kopterissaan valtion päämies Vova Tatjana-sutturansa kanssa! Larvan kylä roihahtaa liekkeihin, kaikki hiiltyy ja palaa. Ketun kehitelmä Vovan syntyperästä oli nerokas ja rohkea. Vovan mietteet kylmäsivät sydäntä.

Tatjana ojensi säärtään ja tökkäsi punakyntisen varpaansa koilliseen, Finljandian päälle. Tuo tuolla, voisinko ottaa tuon niskuroivan maakunnan, ihan vain Tatjanan pyynnöstä. (...) Tartuin Tanjaa säärestä ja vedin isovarpaan suuhuni. Pikkupuikeloista imiessäni mietin. Konetšino, miksipä ei.

Marinmaan ihmisten uskonto oli mytologista luonnonuskontoa. Oli uhrilehdot, Kermet Valosilmä ja muut jumalat. Kaikki tämä hyvin mielenkiintoista ja osaavasti kuvattuna. Loppukohtaus oli kaunis:

Ja Aleksei Ignatenko katsoo minuun, ja hänen silmissään minä olen kaunis, minun nilkkani väkevät ja huuleni verevät ja uumani kohoilee häntä kohden samalla, kun hän seisahtaa hetkeksi, kohottaa leukaani ja kuiskaa: Minä rakastan sinua.

Mieleni viipyilee Yöperhosen taianomaisessa maailmassa pitkään. Isä Aurinkoisen perustamasta Gulagista - vankileirien saaristosta oli tuskallista lukea. Sielussa myllertää nytkin, kun kuulin Vovan lentelyistä Ukrainan yllä taas tänään uutisista.

Kirjasta ovat bloganneet monet mm. Kaisa Reetta, Kirjakaapin kummitus, Krista, Kirsi.

Katja Kettu

Yöperhonen

WSOY 2015

★★★★★

Kirjastosta.

Minna Eväsoja - Melkein geisha

FT Minna Eväsoja (s. 1965) on japanilaisen estetiikan dosentti Helsingin yliopistossa sekä sairaan- ja terveydenhoitaja. Hän on kirjoittanut useita Japaniin ja sen kulttuuriin liittyviä kirjoja ja tutkii arkkitehtuurin ja ympäristösuunnittelun vaikutusta hoitotyössä. Hän kävi 1990-luvun alussa japanilaisen Urasenken teekoulun Kiotossa. Myöhemmin Eväsoja opiskeli Koben yliopistossa jatko-opiskelijana sekä Takarazukan taideyliopistossa post doc -tutkijana. Eväsojan jatko-opintojen aihe oli wabi, karu kauneus, jota hän opiskeli Sensein johdolla. Miten mielenkiintoista heti alkuun!

Melkein geisha - hurmaava ja hullu Japani on juuri sitä mitä otsikointi lupaa. Aivan ihastuttava kirja, jonka sivuilla voi kurkistaa monipuolisesti meille suomalaisille monesti eksoottisen japanilaisen kulttuurin ja yhteiskunnan eri puoliin. Kirjassa on 45 otsikoitua pikkutarinaa, jotka perustuvat Eväsojan päiväkirjamerkintöihin vuosien varrelta. 

Eväsojan mukaan ulkomaalaisen on erittäin vaikea päästä sisään japanilaiseen yhteisöön, hän jää melkein aina ulkopuoliseksi, gaijiniksi. Eväsoja karsi ulkomaalaiset kontaktit minimiin ja solahti kiotolaiseen elämänmenoon kuin juureton vesiheinä ja otti elämän ja kokemukset vastaan sellaisina kuin ne tulivat. Eväsoja palasi Suomeen, mutta pakahduttava kaipuu Kiotoon ja Japaniin jäi. Luvussa 45 / Kauneudesta tätä kaipuuta ilmentää yli neljän sivun kaipuulista.

Eväsoja kirjoittaa tavattoman elävästi, rikkaasti ja kauniisti - huumoria unohtamatta. Teksti on kautta linjan mielenkiintoista ja mukaansa tempaavaa. Mieleeni piirtyi elävästi kevään kirsikankukkien hento roosa, ruskan punaiset lehdet tummalla sammaleella, perinteisen teeseremonian tunnelma ja kaiseki-ravintolassa nautittu unohtumaton lounas. Arkipäiväisiin asioihinkin saamme valaistusta: sumopainiin, japanilaiseen terveydenhoitoon, järjestettyihin avioliittoihin, naisten asemaan, sakenjuontiin, asemien ja junien tungokseen..

Kirjan kaikki alaotsikot ovat kiinnostavia, otan otteen muutamista:

Vuoden kierto  

Joulukuun alussa Kioton ruska leimahtaa karmiininpunaisena ja kiiruhdimme nauttimaan täyden kuun pilkahduksesta pilviverhon takaa tai ihailemaan kuun heijastusta lammen pinnassa temppeleiden puutarhoissa. (...) Syksyn koittaessa olin varma syksyn ylivoimaisuudesta: ruska oli kuin vuorten ylle heitetty tilkkutäkki ja punaiset lehdet sammaleella olivat yksinkertaisesti lumoavan kauniita. Toisaalta kevään saapuessa hurmaannuin kirsikankukkien värjäämistä vaaleanpunaisista vuorista utuisessa sumussa.

Naistyyppejä  

Nuorelle, alle kolmekymmentävuotiaalle, naimattomalle naiselle suotava status on hyvän perheen tyttö, o-jōsama. O-jōsama on hento, viehko, avuton, kaunis, hiljainen, hän ei juo eikä polta ja hänestä mies haluaa pitää huolta ja suojella häntä. (...) Hyvän perheen tytöt harrastavat luonnollisesti korkeakulttuuria, kuten kalligrafiaa, kukkien asettelua tai teetaidetta. 

Melkein geisha  

Kimonon lisäksi eroottisia fetissejä ovat nilkka ja niska, joita geishat osaavat taidokkaasti esitellä. Kimono paljastaa anteliaasti niskaa, kun kaulus vedetään alas u-muotoon, ja hiukset on nostettu kampauksella ylös. Sen sijaan edestä povi peittyy täysin. Nilkan vilahtamista kävellessä ja tanssiessa pidetään myös sensuellina.

Kaiseki  

Kerran syksyn ruskan kauneutta toistavan kirkkaan keiton pinnalla kimalteli kultahippuja, joiden himmeä hohde mustassa lakkapintaisessa kulhossa oli uskomattoman kaunis. Kullan uskotaan puhdistavan elimistöä. Kaiseki-ravintolan annos on usein esteettisesti niin kaunis, että sitä ei meinaa raaskia syödä. (...) Hienostuneisiin kaiseki-ravintoloihin mennään mielellään kimonoihin pukeutuneena.

Järjestetty avioliitto  

Buddhalaisen pappisperheen tytär, Midori, kävi läpi kolme järjestettyä tapaamista, mutta hylkäsi kaikki sulhaskandidaatit ja häpäisi perheensä, välimiehen sekä sulhaset. Häpeä oli buddhalaiselle pappisperheelle niin suuri, että he käskivät tyttären etsiä itse sopiva aviomies. (...) Midori joutui lähtemään pois kotoaan ja muuttamaan kauas toiseen lääniin asumaan.

Kevään hullaannuttavan Hanamin tiedän, japanilaisiin puutarhoihin olen tutustunut ja Murakamini olen lukenut. Suuressa lammasseikkailussa rakastuin Hokkaidoon. Mutta montaa japanilaista en henkilökohtaisesti tunne: vain mieheni työtoverin Keikon sekä Tomoyukin ja hänen ihastuttavan pikku tyttärensä Takakon.

Suositan Melkein geishaa jokaiselle, jolla on yksikin japanilainen ystävä tai tuttu. Sekä jokaiselle joka suunnittelee Japanin matkaa.

Toivottavasti yllä olevat sitaatit saivat kiinnostuksesi heräämään ja tartut kirjaan. Kirjasta selviää millainen oli Viidennen linjan paratiisi, miten japanilainen palvelukulttuuri eroaa suomalaisesta, miten juhlitaan häitä, miten hautajaisia ja ties mitä muuta mielenkiintoista!

Kioton Hanami-raportti.

Minna Eväsoja

Melkein geisha - Hurmaava ja hullu Japani

Gummerus 2016

★★★★

Kustantajalta, kiitoksin.

Mielenkiintoisilta kuulostavat myös Itämainen estetiikka ja Bigaku.

Audrey Magee - Sopimus

Irlantilainen Audrey Magee on viisikymppinen toimittaja ja kolmen lapsen äiti. Toiseen maailmansotaan ja Natsi-Saksaan sijoittuva Sopimus on hänen loistavasti menestynyt esikoisteoksensa. Tässä linkki kirjailijan haastatteluun.

Sopimus alkaa yllättävästi. Peter Faber taistelee natsien itärintamalla, Katharina Spinell asuu Berliinissä. Samalla kellonlyömällä pappi vihkii heidät avioliittoon satojen kilometrien päässä toisistaan, he eivät ole koskaan tavanneet. Peter halusi naimisiin, koska sai naimalomaa ja tauon uuvuttavasta sotimisesta; Katharina turvatakseen itselleen sotilaan leskeneläkkeen aviomiehen mahdollisesti kaatuessa, ja myös saadakseen etäisyyttä hermoilleen käyvään äitiinsä. Ei ollut puolisoitten ensi tapaaminen romantiikalla silattu: Peter saapui Berliiniin täitä kuhisevana. Mutta kemiat kohtasivat ja rakkaus syttyi.

Katharinan isä toimii Puolueelle tärkeän Herr Weinartin oikeana kätenä häätäen mm. juutalaisia pois kodeistaan. Ennen Peterin paluuta rintamalle myös hän osallistuu näihin yöllisiin puuhiin. Puolueelle uskollisina Spinellit saavat monia etuja: juutalaisilta riistetyn upean asunnon, koruja, juhlia ja yllin kyllin ruokaa muun Berliinin näkiessä nälkää. Führerin leipurin suklaakakkua, ostereita, katkarapuja... On vain kylmästi suljettava silmät juutalaisten kohtalolta, eivätkä Spinellit heihin ajatustaan uhraakaan.

Katharina elää yltäkylläisyydessä, kun taas Peter joutuu takaisin epäinhimillisiin oloihin itärintamalle. Saksan 6. armeija suuntaa Stalingradiin Venäjää valloittamaan. Magee kuvaa kauhuja ja verta kaihtamatta, miten hirvittävissä oloissa saksalaiset sotilaat Venäjän pakkasissa taistelivat. Liian pieni miesvahvuus, armoton pakkanen, mustiksi sieniksi paleltuneet varpaat ja sormet, ruokaa ei ollut, vahvistuksia ei tullut, toverit haavoittuivat ja kuolivat vierellä. Koko surkeus päättyi 300.000 saksalaissotilaan motitukseen, nälkäsaartoon ja murskatappioon Stalingradissa. Osa antautuneista päätyi pakkotyöleireille Siperiaan.

En innostunut teoksesta alkuun ollenkaan. Se vaikutti halvahkolta ja kliseiseltä rakkausromaanilta. Mutta sitten Mageen teksti alkoi viedä ja syvetä. Vastakkainasettelu - Katharinan ylellinen elämä natsipiireissä vs Peterin epäinhimilliset koettelemukset jalkaväkimiehenä etulinjassa - heitti silmille sodan koko mielettömyyden. Natsiupseerit turvassa Berliinissä, tykinruokana alempiarvoiset. Opportunismi oli huipussaan.

Stalingradin taistelun antautuneista ei sopinut puhua. He olivat pettäneet Führerinsä ja isänmaansa, heillä ei ollut rohkeutta. Kuollut oli sankari, antautunut ei. Berliinin pommitusten jäljiltä kaupunki oli raunioina, pommisuojissa värjötettiin yö yön perään. Ruoka loppui, kaikki elollinen syötiin sodan loppuvaiheessa niin Berliinissä kuin itärintamalla.

Tekstin edetessä sota tuli iholle. Sopimuksesta muodostui vavisuttava puheenvuoro sodan ja fanaattisten ideologioiden mielettömyydestä ja vastenmielisyydestä. Voittajat toimivat Berliinissäkin kuten voittajat ovat aina toimineet: raiskaamalla naiset horjutetaan vihollista syvimmin. Katharina odotti miestään palaavaksi vuosikaudet, mutta hänen rakkautensa sysättiin loppupeleissä säälimättömästi katuojaan. Surullinen loppu, surullisia tavallisten ihmisten kohtaloita suurvaltapolitiikan ja suuruuskuvitelmien pyörteissä.

Kirjan ovat lukeneet mm. Kirjakaapin kummitus, Lumiomena, Mari A...

Audrey Magee

The Undertaking 2013

Sopimus

Suomentanut Heli Naski
Atena 2015
★★★★
Kirjastosta.