14. helmikuuta 2018

Kahlaan hulluuden lumessa #runosunnuntai


Nyt ei ole sunnuntai, mutta ystävänpäivän kunniaksi muutama runo. 
Hyvää ystävänpäivää!
❤︎

Postauksen otsikko on napattu Paavo Haavikon runosta. Omalta kohdaltani voisin sanoa, että kahlaan talven hulluudessa tai hulluuden talvessa marraskuusta huhtikuuhun. Olen ikuisesti kesän lapsi; joku toinen syksyn tai talven? Talven selkä on onneksi / toivottavasti / kohta taittumassa. Meillä karaistuneilla suomalaisilla on nämä armottomat vuodenajat - talven kylmyys ja kaamoksen pimeys; mutta myös kevään kuulas valo ja kesän täyteys; ruskan loisto.

Kylmän keskellä hengissä pitää ja lämmittää rakkaus ja ystävyys, sekä unelmat keväästä ja kesästä, kuten Lealiisan ihanassa runossa. Myönnän että neljä vuodenaikaa on toisaalta ilo: oppii arvostamaan sitä itselle tärkeintä ja nauttimaan siitä. Elämä on kuin vuodenkierto: toukokuu tuoksuu tulevan syksyn hunajaa - mikä ihana ja haikeakin ajatus!  Etsiskelin tähän postaukseen runoja, joissa esiintyy sanat talvi, lumi tai hanki. Mutta iloksemme runot kurottavat myös lämpöisempiin hetkiin. Nautinnollista runohetkeä sinulle lukijani.
LOHTULAULU
VALONKERÄÄJÄ KULKEE TALVEN LÄVITSE

Viimeiset yöt avaavat syksyn pitkospuut askelten alle
kipu lävistää vatsan, voima pakenee punaisena virtana,
valuu kaikkien lattioiden lävitse maahan, imeytyy maan
ytimeen ja alkaa hitaasti siementää uutta aikaa.
En voi tulla kanssasi pimeään, mutta
tulisitko syliin? Minussa sinun on hyvä levätä
silitän sinulle unta, käteni pehmentävät lihastesi kivet
puhallan niskasta varjot pois, huokailen voimaa rintakehälle
vatsalle, suutelen poskilta painavat vedet. Sulkisitko silmäsi?
Voitelen otsallesi yksinäisen männyn pihkaa;
saat katsoa uniesi upottavat suot ja kirkkaat metsäjärvet.
Lumi sataa vedeksi, kävelet mäkeä ylös tuulen työntämänä,
kasvoillesi tarttuu alkavan kevään hämärää valoa;
kukaan ei voi enää viedä sinua itseltäsi pois
laittaa raskasta varjostinta lamppusi peitoksi.
Avaa silmäsi rakkaani!
Omenapuut koreilevat kukassa, kutsuvat mehiläisiä
auringossa, toukokuu tuoksuu tulevan syksyn hunajaa.
- Lealiisa Kivikari / Rakkaudelma, Duurisointu 2018
...

Viikot kerrostuvat ylle talven vaatteiksi
neuleen silmukoista pistää esiin ikävää,
kirkaskärkisen vaahteran lehdet kuivahtavat ja kääriytyvät
kohti toisiaan.

Sinusta putoaa tiili,
piilossasi kätket itsesi itseesi, katson ja kysyn
ja kiedon paitaa tykö ja kun sen silmät venyvät,
hilloan ikävän, paperi rapisee ja sanat laajenevat, 
kellastuvat, lentävät.
- Outi-Illuusia Parviainen, Meren nivelet 2017


LUMISADE
On valkoisia pisaroita
ilma tulvillaan.
Kimaltava lumimatto
peittää koko maan.

Tuhansina pisteinä
lumi säkenöi
Pehmeästi punatulkku
lumirumpuun löi.

Hiljaisina sävelinä
lumi laskeutuu.
Piiloon lumipeiton alle
kesä unohtuu. 

Pienet, kirkkaat ajatukset 
lumilintusina 
ihmisiä koskettavat 
salaa, hiljaisina .

Hiljaa, hiljaa lumilaulut 
sydämissä soivat, 
kun nuo pienet hiutaleet 
taivaan maahan toivat. 
- Pia Perkiö, Onnellinen Oo, Lasten Keskus 1978


HANGEN LAPSIA
Päämme päällä
taivahan uhka;
laulun lippaassa
tunteen tuhka.

Yössä, hangella
yhtyi tiemme.
Hangen lapsia
Lapista liemme.
- Eino Leino / Halla 1908
...

Kahlaan hulluuden lumessa toukokuussa 
                                 nilkkaa myöten.
      Ei näille hangille ole suksia.
Vuosikymmenen sitä kesti, ja se jatkuu,
                        hulluus ajassa.
Nyt se jo kohta tulee, kuolema.
Pimeä uni joka on sokea.
- Paavo Haavikko, Talvirunoja 1990
...

Katselen lunta pimeässä.
       Neuvokas, ovela ihminen
löytää aina tiensä
       pois maailmasta.
- Paavo Haavikko, Talvirunoja 1990


Ihanaista ystävänpäivää!
❤︎

9 kommenttia:

  1. Kiitos hienoista runoista ja oikein hyvää ystävänpäivää sinulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää ystävänpäivää sinne Saksaan <3

      Poista
  2. Kauniita runoja! Ihanaa ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
  3. Kevättä kohti! Mukavaa ystävänpäivää, Riitta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmikuun puoliväli, luojan kiitos. Hyvää ystävänpäivää Susu 💕

      Poista
  4. Samoin: talven tunnelin läpi on tiukka paikka puskea, mutta se on kohta tehty! Kauniista koosteestasi tarrasin tähän: "Avaa silmäsi rakkaani! Omenapuut koreilevat kukassa, kutsuvat mehiläisiä auringossa"... Jonain aamuna uskon ja toivon kuulevani tuon kuiskauksen viereltäni; ystävänpäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista kuulla etten ole ainoa :) Tuossa Lealiisan runossa on monta ihanaa ajatusta: ... tulisitko syliin... minussa sinun on hyvä levätä... silitän sinulle unta...

      Minä lähetän sinulle niitä pörrääviä mehiläisiä ja omenankukkien hurmaa - ystävänpäivää 💕

      Poista
  5. Gorgeous images! Happy Valentine's Day to you, too!

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.