Musta kissa - toim. Matti Järvinen

Tunnustan heti alkuun, että nappasin tämän kertomuskokoelman kirjastosta kannen takia, koska en voinut vastustaa kannen söpöä mustaa kissaa. Olin toki myös utelias lukemaan, mitä näissä vanhoissa tarinoissa ihmisistä ja eläimistä sanotaan. Matti Järvisen Nysalor-kustannukseen en ollut myöskään aiemmin törmännyt. Kirjasen esittelytekstissä sanotaan näin: Järvinen (s. 1982) on töissä Pasilan kirjastossa, jossa vetää fantasia- ja rikoskirjallisuuden lukupiirejä. Kiinnostuksen kohteita ovat myös kauhu, spekulatiivinen fiktio ja yleensäkin vanhempi kirjallisuus.

Mustan kissan kertomukset edustavat edellä mainittuja genrejä ja ovat pääosin 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alkupuolelta. Useimmat tarinat ovat ilmestyneet ammoin suomeksi ja Järvinen sanoo korjanneensa niissä vain joitain pieniä virheitä. Aiemmin suomentamattoman Edgar Allan Poen nimitarinan Musta kissa hän on itse suomentanut. 16 alkuperäistarinaa on listattu ja myös se, missä suomennokset ovat ilmestyneet. Suomentajia ei ole mainittu, ehkä ennen suomentajien nimiä ei ilmoitettu? Joidenkin tarinoiden suomi on vanhahtavaa ja lauserakenteet kömpelöitä, toisten kieli on taas aivan loistavaa nykysuomea. Mielenkiintoista.

Tarinoiden eläinvalikoima on laaja. Lemmikkejä enemmän esiintyy eksoottisia ja pelkoa herättäviä viidakon eläimiä: on käärmeitä, leijona, karhu, koira, pari kissaa, skorpioni, gorilla ja moskiittoja, myös mielikuvituksen synnyttämiä paholaisia. Eikä kissaa todellakaan kohdella lellittynä lemmikkinä! Monissa tarinoissa ollaan seikkailemassa jossain viidakossa tai muissa kaukaisissa paikoissa tutkimusretkellä, pari tarinaa sijoittuu Suomeen. En ole kauhun enkä seikkailutarinoidenkaan ystävä, mutta yksi tarina oli minusta yli muiden.

***** H. G. Wellsin (1866-1946) vuonna 1894 ilmestynyt Aepyornis Island / Aepyornis-saari oli minusta briljantti ja vallan herkullisen hupaisasti kerrottu. Aepyornis oli strutsin näköinen, jättisuuri (jopa 3 metriä korkea) lintu, joka kuoli sukupuuttoon luultavasti joskus 1600-luvulla. Se eleli Madagaskarilla ja sen mudassa säilyneet munat olivat haluttua ja rahanarvoista museotavaraa. Tarinassa munien kerääjä, Arpinaama, kertoo seikkailustaan Madagaskarin helvetillisessä kuumuudessa. Hänellä oli kanootissaan kolme Aepyorniksen munaa, kun alkuasukasoppaat häippäsivät ja mies päätyi airoitta ajelehtimaan. Henkensä pitimiksi hänen oli syötävä munista kaksi. Kymmenen päivän ajelehtimisen jälkeen trooppinen myrsky pirstoi kanootin ja heitti miehen ja jäljellä olevan munan autiolle saarelle.

Sielläpä tuosta 300 vuotta vanhasta munasta kuoriutui suloinen pikku lintu. Siitä oli miehelle kovasti seuraa yksinäisyydessä ja se seurasi häntä kuin koiranpentu. Mutta kun lintu kasvoi ja ehti teini-ikään, se muuttui kiukuttelevaksi ja ikäväksi, kuten ihmisteinit konsanaan. Mikään ei sille kelvannut, siitä tuli äkäinen ja räjähtelevä, ja miespolo joutui pakosalle, pysyttelemään kaulaansa myöten vedessä ja nukkumaan palmun latvoissa.

Tuossa tuo sukupuuttoon kuollut elukka vetelehti saarellani kuin jurrikka ruhtinas, ilman että sain jalkaani lepuuttaa koko paikassa. Useasti minulta pääsi itku nääntymyksestä ja kiukusta. Sanoin sille suoraan, etten voinut sallia minkään kirotun ajanoikun jahtaavan itseäni autiolla saarella. Käskin sitä menemään nokkimaan jotakuta oman aikakautensa matkailijaa. Mutta se vain naksutteli nokkaansa minulle. Iso, ruma kuvatus - pelkkää koipea ja kaulaa!

❤︎ Konrad Lehtimäen (1883-1937) Ystäväni himmenevä katse ilmestyi kertomuskokoelmassa 1929. Tässä tarinassa kertojaa kohtaa hirvittävä suru ja onnettomuus, jossa rakas ja uskollinen Jeppe saa surmansa.

❤︎ Fjodor Dostojevskin (1821-1881) Valkoisen vuohen ilmestymisvuosi on hämärän peitossa. Tämä on surullinen tarina syrjäytyneestä miehestä, joka tekee rikoksen rakkaan Vasja-vuohensa vuoksi. Vuohi on kaikki, mitä köyhällä miehellä on ja kun toisen kanssa naimisiin mennyt lemmitty Anisha yrittää viedä vuohen, miehen päässä pimenee.

❤︎ Edgar Allan Poen (1809-1849) Musta kissa ilmestyi 1843 ja se on puhdasverinen kauhugenren edustaja. Minäkertoja on viinaanmenevä mies, joka juoppohulluuspäissään kaivaa vaimonsa mustalta kissalta silmän päästä. Kissa ärsyttää miestä aina vaan toivuttuaan ja eräänä päivänä sitten heilahtaa kirves.

Tarinoiden kirjo on laaja enkä kaikista innostunut. Mutta eittämättä mukana on helmiä, joihin en ilman Mustaa kissaa olisi tutustunut. Suositan siis, jos vanhat tarinat ja ihmisen ja eläimen moninainen suhde kiinnostaa. Hupaisa juttu oli myös ❤︎ Sam Sihvon (1892-1927) tarina Pelle ja sirkuskarhu, joka kertoo sirkuksessa aiemmin esiintyneestä Pellestä ja hänen karhustaan Nallesta. Kohtalon julma oikku heitti nämä juhlitut ja suositut taiteilijat estradeilta maankiertäjiksi. Kovaa kohtaloaan he lievensivät viinaksilla, sekä Pelle että Nalle, mutta sitten sattui jotain dramaattista.

KOKOELMAN MUUT TARINAT

• Ambrose Bierce: Mies ja käärme
• Arthur Conan Doyle: Vannehtimon paholainen
• Stephen Crane: Käärme
• Robert E. Howard: Alttari ja skorpioni
• W. W. Jacobs: Musta juttu
• Jack London: Leopardimiehen kertomus
• Jack London: Prinsessa
• F. T. Pollock: Taistelu gorillan kanssa
• A. Emil Virtasalo: Moskiittopilvi
• H. G. Wells: Avun tähtitornissa
• Elvira Willman: Bubu

Musta kissa ja muita vanhoja kertomuksia eläimistä ja ihmisistä
Toim. Matti Järvinen
Kansi Henna Sakkara
Nysalor-kustannus 2019
Kirjastosta
_______________