Tuomas Marjamäki - Myöhäistä katua

Tarttuessani Tuomas Marjamäen romaaniin Myöhäistä katua, en tiennyt kirjailijasta mitään. Pian selvisi, että elokuva-ala ja vanhat suomifilmit ovat hänen intohimonsa. Tämä romaani kurkistaa suomalaisen elokuvan kulta-aikaan 50-luvulle sekä vie 2020-luvun härskiin mediabisnekseen. 

Eipä arvannut Kauno Brandt, mihin mediamylläkkään joutui pelastaessaan yhden typerän ja turhan tositeeveejulkkiksen. Julkimo löytyi verissään Liisankadun sisäpihalta, jonne Kauno oli puikahtanut menneitä Suomen Filmiteollisuuden aikoja muistelemaan. Ambulanssikuski tunnisti Kaunon 50-luvun palvotuksi tähdeksi ja julkisuudesta elävä tositeeveeturhake ilmoitti asiasta tietysti Kevarin eli Kevyt-Uutisten juorutoimittajalle Esko Kärkkäiselle. Tämä ei nielaissut koukkua, vaan siirsi jutun lehden tee tee teelle (tarvittaessa töihin tulevalle)  Ella Pöyhöselle.

Liki satavuotias Kauno oli aikanaan Suomen elokuvataivaan suuri tähti. Hän eläytyi kiihkeisiin suudelmiin vaalean ja kauniin Eeva Havun kanssa lukemattomissa elokuvissa - yhtä uskottavasti kuin rakastettu lemmenpari Tauno Palo ja Ansa Ikonen konsanaan. Mutta Kaunolla oli Annikkinsa ja Eevalla Kaarlonsa. Näyteltyä elokuvarakkautta vain, vai oliko? Vuosikymmeniä sitten Kauno hylkäsi elokuvauransa, palasi vanhaan työpaikkaansa Valtion rautateille ja vetäytyi täysin julkisuudesta. Mutta nyt tuona onnettomana päivänä tehty virhe nostaa hänet otsikoihin ja julkisuuden armottomaan valokeilaan. Kauno haluaisi vain elellä hissukseen, muistella juuri kuollutta vaimoaan ja köpötellä Gretansa kanssa tuttuja kaupungin katuja. Hän on tehnyt pitkän elämänsä aikana virheitä, mutta tuumaa, että myöhäistähän niiden katuminen on.

Marjamäki kuvaa oivaltavasti, huumorilla ja skarpein sanoin kahden eri journalistipolven keskinäistä kilpailua skuupeista. Kieltämättä Eskolla on neljänkymmenen vuoden luoma suhdeverkostonsa ja hänen juttujensa ansiosta Kevari myy. Tämä vanha kehäraakki on aika ällöttävä, välittää viis journalistin etiikasta ja turvautuu kyseenalaisiin keinoihin. Hän on alituiseen sotajalalla sinisilmäisen Ellan kanssa, vähättelee tätä ja myös lehden nuorta valokuvaajaa Ronjaa. Mutta molemmat nuoret naiset ovat fiksuja ja nolo Esko saa näpeilleen tuon tuostakin.

Romaanissa esiintyy myös salaperäinen kirjailija Regina Kaarisilta, jota Esko jäljittää pakkomielteisesti. Regina on Suomen kirjataivaan loistavin tähti ja kiistaton painosten kuningatar, mutta nainen on antanut pitkällä urallaan vain yhden ainoan haastattelun. Miksi? Juonessa on kaiken kaikkiaan paljon vauhdikkaita ja mutkikkaita käänteitä, joista jotkut olivat ennalta arvattavissa. Ikivanhan Kaunon osuuksissa oli jotain vanhanaikaista, mikä tietysti sopi viehättävästi henkilöhahmon ikään. Hänen vaimonsa piirtyi ykstotisena jalat maassa -tyyppinä, joka vaikeni viisaasti ja kärsi sisimmäsään. Esko oli tietysti kärjistetty ja kliseinen, mutta hupaisa ja näinä #meetoo-aikoina ilahduttava. Pidin molempien nuorten naisten, Ellan ja Ronjan, fiksuista ja reippaista otteista.

Myöhäistä katua on veijaritarina ja varsin viihdyttävä genrensä edustaja. Marjamäki kuvaa herkullisin ja nappiin osuvin termein tämän päivän tositeeveetähtien hinkua otsikoihin ja juorulehdistön menettelytapoja. Hienon ajankuvan saa myös 50-luvulta, sillä lukija pääsee kurkistamaan esimerkiksi Särkän talliin Suomen Filmiteollisuuden studioille, Mika Waltarin Tunturikadun kodin illatsuihin ja Bio Rexin elokuvaensi-iltojen punaiselle matolle. Tekstissä vilahtelevat monet menneen ajan kuuluisuudet. Kirjan loppu oli tavattoman hieno maagisrealistisine piirteineen. Bloggaukseni on tarkoituksella vähän ympäripyöreä, koska en halua pilata yllätyksiä. Jyri Alanteen suunnittelema kansi on mielestäni todella tyylikäs ja onnistunut, heijasteleehan se jykevällä typografiallaan menneitten vuosikymmenten tyyliä.

Tuomas Marjamäki - Myöhäistä katua
Kansi Jyri Alanne
Docendo 2020
Kustantajalta
______________

Muissa blogeissa: Kirjailija Raija Hautala

Tuomas Marjamäki (s. 1978) on toimittaja ja kirjailija, joka on aiemmin julkaissut esikoisromaanin Siitä tulikin farssi (2018) sekä Suomen viihdehistoriaa käsitteleviä tietokirjoja, muun muassa Spede Pasasen ja Simo Salmisen elämäkerrat sekä kirjan Kummeli - erittäin hyvin sanottu.