Hanna Hauru - Jääkansi

Tämä järvelle johtava käpyinen polku on kuin Pahan siihen tamppaama. Jokainen laonnut haavaheinä on kuin hänen kumoon sylkemänsä. Selkäni takaa kuuluvat kaikki mökkiin varastoituneet huudot.

Minulta jäi aikoinaan Hanna Haurun Jääkansi lukematta, vaikka se oli ilmestymisvuonnaan 2017 Finlandia-palkintoehdokkaanakin. Arjan bloggaukseen olin kommentonut olevani allerginen liialle kurjuuden kuvaukselle, siinäpä se päällimmäisin syy. Vaikutuin kuitenkin suuresti Haurun uusimmasta teoksesta Viimeinen vuosi, joten päätin lukea tämänkin. Eikä se paljon aikaa vienyt: vain 117 sivua, johon Hauru mahdutti kurjuutta yllin kyllin.

Minäkertoja on pieni köyhä tyttö Pohjois-Suomesta ja tapahtumat ajoittuvat sotavuosiin ja sotien jälkeiseen aikaan. Tarinan alussa tytön isä on kaatunut rintamalla ja äiti on ottanut uuden miehen, tytön Pahaksi nimeämän, jo ennen kuin isä tuodaan arkussa kotiin. Äiti on raskaana isän hautajaisissa, mutta Pahan suuttumukseksi vauva on tyttö ja se hylätään emakon imetettäväksi lättiin. Onneksi sosiaalihuolto korjasi vauvan, mutta jätti tytön köyhään ja väkivaltaiseen kotiin.

Äiti oli isän lailla huutolaislapsi eikä ollut oppinut rakastamaan, kaikki voimat hupenivat hengissä selviämiseen. Paha on mennyt mielenterveydeltään rikki sodan kauhuissa ja lääkitsee ahdistustaan pirtuporukoissa ja käy ikuista sotaansa unissaan ja lähimetsissä. Kaiken tämän sekasorron, kaltoinkohtelun, puutteen ja hirvittävän nälän keskellä tyttö yrittää selvitä. Kouluunkin hän pääsee vasta kymmenvuotiaana, kun opettaja tulee patistamaan äitiä. Kiusaaminen ja luokkatoverien pilkka ovat huonoissa vaatteissa ja kengittä kulkevan tytön kohtalo. Eräänä  myöhäisempänä jouluna Betti antaa tytölle ostamansa talvikengät. Molemmat ovat liikutuksesta mykkiä. Äiti hankkii 13-14-vuotiaalle tytölle apulaisen paikan kunnan mielisairaalassa. Työ on rankkaa, mutta ensimmäistä kertaa elämässään tytöllä on oma huone, vetoinen vinttikamari. Mutta sinnekin paha löytää potilaana olevan Lättähatun hahmossa. Isäpuolen päätyminen sairaalaan hoidettavaksi tekee tytön elämästä taas hyvin tuskaisaa ja hävettävää.

Ohut jää rasahtaa kuin rikki helähtävä ikkunaruutu. Kahlaan hitaasti syvenevään järveen, kunnes jään reuna raapii kurkkuuni naarmuja. Pulahdan ja uimataidottomana vajoan nopeasti. Betti käy lausumassa hiljaisen anteeksipyynnön. Sitten suljetuissa silmissäni on vain tukahdutettu hiljaisuus.

Mieleltään särkynyttä Pahaa ei pelastanut edes pikkuveli Ilarin syntymä, ainoastaan hirttoköysi. Tytön oli päästävä menneisyydestään ja muistoistaan. Siksi hän palasi muutaman vuoden päästä kotimökkiinsä ja kävi läpi kaikki kauheitten muistojen paikat ja teki sen, minkä näki ainoaksi mahdollisuudeksi. Haurun kieli on äärimmäisen harkittua, mutta tästä en löytänyt samaa kauneutta kuin Viimeisestä vuodesta. Lyhyt kirja oli inhorealismin ja kurjuuden tiivistymä, eikä se puhutellut minua toivomallani tavalla.

Hanna Hauru - Jääkansi
Like 2017
_______________

Jääkansi on 1950-luvun taitteeseen ajoittuva kertomus tytöstä, jonka elämässä arvostus ja rakastaminen muuttuvat vieraiksi sanoiksi. Tytön isä on kaatunut rintamalla ja äiti ottaa uuden miehen, johon sota on jättänyt arpia. Kokemuksiensa riivaama mies tekee perheen kotimökistä maanpäällisen helvetin, ja lopulta tyttö pakenee kotioloja pestautumalla työhön sairaalaan. Naiseksi varttuneena hän palaa viimeisen kerran kotimökkiinsä vapautuakseen lopullisesti menneisyyden varjon alta.