Vigdis Hjorth & Guadalupe Nettel

Yhteispostauksessa lyhyesti kahdesta äänikirjasta, jotka sopivat tematiikaltaan yhteen. Norjalainen Vigdis Hjorth kirjoittaa aikuisen tyttären suhteesta äitiinsä. Meksikolainen Guadalupe Nettel sivuaa teemaa, joskin hän keskittyy enemmän yleisesti äitiyteen ja naisten väliseen ystävyyteen.

Vigdis Hjorth - Onko äiti kuollut *****
Alkuteos Er mor død 2020

Suomentanut Katriina Huttunen
Kustantamo S&S 2021

Äänikirjan lukija Satu Paavola

Tämä on vimmainen tutkielma äidin ja tyttären tuhoutuneista väleistä ja tyttären pakkomielteisestä kaipuusta äidin luo. Kuvataiteilija Johanna aiheutti perheessään skandaalin kolmekymmentä vuotta sitten hylätessään oikeustieteen opintonsa ja tuoreen aviomiehensä ja lähtiessään Yhdysvaltoihin itseään vanhemman taideopettajansa matkassa. Yksikään perheessä ei ymmärtänyt Johannan toimintaa. Yhteyttä pidettiin jonkun verran, kunnes yhteydenpito hiipui lopulta kokonaan.

Se, että Johanna ei tullut isänsä hautajaisiin oli viimeinen pisara äidille. Hän ei halua olla missään tekemisissä tyttärensä kanssa ja sisko Ruth suojelee äitiään Johannalta, jonka taideteokset Äiti ja lapsi 1 ja Äiti ja lapsi 2 saivat äidin tuohduksiin. Äiti tulkitsi niiden olevan lapsuusperheen kuvausta, vaikka Johanna kuvasi yleisellä tasolla kuilua äidin ja lapsen välillä. Nyt Johanna on palannut Osloon järjestämään tulevaa retrospektiiviään ja äidistä tulee hänelle pakkomielle. Hän haluaisi kolmenkymmenen vuoden jälkeen puhua äitinsä kanssa, selvittää vihdoinkin välit, mutta tämä ei vastaa puhelimeen eikä suostu tapaamiseen. Johanna stalkkaa äitiään ja käyttäytyy kuin mielipuoli. Tekstin vimmaisuus ja toisteisuus kuvaavat hienosti tätä pakkomiellettä ja on tuttua myös Perintötekijöistä.

Äitinsä ja sisarensa elämästä mitään tietämätön Johanna vatvoo ja vatvoo heidän mahdollisia motiivejaan ja ajatuskulkujaan. Hjorth kuvaa loistavasti pakkomielteisten ajtusten kehää. Minusta tämä on häikäisevä romaani. Hjorthin kuvaus pakkomielteisestä Johannasta menee ihon alle. Kaikkensa yrittäneenä nainen vihdoin luovuttaa: kaikkia ihmissuhteita ei voi korjata, ei edes äiti-tytärsuhteita. 

Bloggaukseni Perintötekijöistä

Onko äiti kuollut on vavahduttava ja mukaansatempaava tarina ihmisen perimmäisistä tarpeista ja pettymyksistä. Romaani kysyy, miten menneen kanssa eletään, kun tilien tasaaminen tai tasaamatta jättäminen ei ole vaihtoehto. Onko äiti kuollut on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnoksi

__________________________________________________________________________________

Guadalupe Nettel - La hija única ****
Anagrama 2020

Äänikirjan lukija Guadalupe Nettel

Guadalupe Nettel (s. 1973) on monesti palkittu ja tuottelias meksikolainen kirjailija. Kuuntelin tammikuussa Nettelin teoksen Después del invierno / Talven jälkeen, joka vei kiehtovasti Pariisiin. Kirjailijan uusin teos La hija única / Ainoa tytär nivoo yhteen kolmen kolmi-nelikymppisen naisen elämät. Kertoja on sinkku ja feministi Laura, joka on palannut Pariisista Meksiko Cityyn. Hän suhtautuu kielteisesti lasten hankkimiseen ja on katkaissut jopa munanjohtimensa. Nyt paras ystävä Alina on kääntänyt kelkkansa ja odottaa puolisonsa kanssa ensimmäistä lastaan. Ollessaan kahdeksannella kuukaudella Alinalle kerrotaan, että sikiön aivot eivät kehity. Vauva olisi elinkelvoton ja kuolisi heti äidistä irtauduttuaan. Raskauden viimeinen kuukausi on tietysti tuskaisa, mutta tyttövauva jää eloon, vaikka se on vakavasti kehitysvammainen.

Laura kertoo myös seinänaapuristaan Doriksesta, joka elää yksin pienen poikansa kanssa. Naapurista kuuluu jatkuvasti äidin ja pojan riitoja ja Laura ihmettelee, mistä on kysymys. Lapsiin torjuvasti ja jopa vihamielisesti suhtautuva Laura ystävystyy äidin ja pojan kanssa ja huolehtii pojasta tämän äidin ollessa masennuksen syövereissä.

Nettel pohdiskelee syvällisesti äitiyttä ja sen epävarmuuksia, iloa ja huolta. Romaani kertoo myös näiden kolmen naisen syvästä ystävyydestä ja Lauran omasta haastavasta äitisuhteesta. Taustalla kuohuu macho Meksiko ja maan väkivaltaisuus. Erinomaista espanjan harjoitusta, sillä kirjailijan selkeään ja pehmeään ääntämykseen oli ilo upota.

«Nettel se ha convertido en un ejemplo del rostro más luminoso de la literatura latinoamericana contemporánea... La leo con admiración. Trato de aprender de su naturalidad y desparpajo» (Valeria Luiselli, Letras Libres).