Tatiana Tibuleac - El verano en que mi madre tuvo los ojos verdes

Mi madre me había apartado de un puntapié como a un perro 

cuando yo estaba dispuesto a ser un perro solo por sus caricias.

Äiti oli potkaissut minut pois luotaan kuin koiran, 

ja minä olin valmis koiraksikin saadakseni häneltä hellyyttä.

 

Huomasin espanjankielisenä äänikirjana tämän moldovalaiskirjailija Tatiana Tibuleacin esikoisteoksen, jonka kansi on upea ja dramaattinen. El verano en que mi madre tuvo los ojos verdes (Kesä jolloin äidin silmät olivat vihreät) on käännetty espanjaksi, ranskaksi ja saksaksi. Kirjailijan toinen romaani El jardín de vidrio (Lasinen puutarha) voitti EU:n kirjallisuuspalkinnon vuonna 2019 ja se on käännetty espanjaksi ja ranskaksi.

Romaanin minäkertoja on Aleksy, joka sanoo itseään hulluksi, ja mieleltään järkkynyt hän onkin. Lapsuuden traumat ja hylkäämiskokemus olivat sitä luokkaa, että hän on mennyt rikki. Itäeurooppalaissyntyinen perhe asuu Lontoossa, mutta isä hylkäsi perheensä jo pojan ollessa pieni, tyhjensi kodin ja pikkusiskokin kuoli. Äiti suri niin kovin tyttärensä kuolemaa ja elämäntilannettaan, ettei lamaantuneena kyennyt rakastamaan poikaansa eikä suomaan tälle huomiota. Aleksy on käynyt vammaisten ja ongelmalasten koulua eikä nyt teini-ikäisenä osaa muuta kuin raivota ja vihata. Aikuiseksi tultuaan  Aleksystä on tullut rikas ja maailmankuulu taiteilija. Jos on hullu ja rikas, voi tehdä mitä haluttaa, sanoo Aleksy. Käsittelemättömät lapsuustraumat verottavat kuitenkin hänen luomiskykyään ja psykiatrinsa kehoituksesta Aleksy palaa muistoissaan äitinsä kanssa Ranskan maaseudulla viettämäänsä viimeiseen kesään.

Aquella mañana en que la odiaba más que nunca, mi madre cumplió treinta y nueve años. Era bajita y gorda, tonta y fea. Era la madre más inútil que haya existido jamás. Yo la miraba desde la ventana mientras ella esperaba junto a la puerta de la escuela como una pordiosera. La habría matado con medio pensamiento. Junto a mí, silenciosos y asustados, desfilaban los padres. Un triste hatajo de perlas falsas y corbatas baratas, venido a recoger a sus hijos defectuosos, escondidos de los ojos de la gente. Al menos ellos se habían tomado la molestia de subir. A mi madre yo le importaba un pimiento, al igual que el hecho de que hubiera conseguido terminar unos estudios.

Suomennettuna suunnilleen näin: "Sinä aamuna, jolloin vihasin häntä enemmän kuin koskaan, äitini täytti kolmekymmentäyhdeksän. Hän oli lyhyt ja lihava, tyhmä ja ruma. Hän oli maailman surkein äiti. Katsoin ikkunasta, kun hän odotti koulun portin vieressä kuin kerjäläinen. Olisin tappanut hänet helposti. Toisten vanhemmat ohittivat minut hiljaa ja peloissaan. He olivat surullinen joukko tekohelmiä ja halpoja solmioita noutamassa ihmisten silmiltä piilotettuja viallisia lapsiaan. Mutta he olivat edes vaivautuneet kiipeämään portaat ylös. Minä en kiinnostanut äitiäni tippaakaan, eikä sekään, että olin onnistunut saamaan opintoni päätökseen."

Teos alkaa dramaattisesti yllä olevalla Aleksyn vihapuuskahduksella ja viha, katkeruus ja raivo huokuvat lähes joka sivulta. Aleksy vihaa äitiään silmittömästi. Äiti on ruma ja lihava, hänessä ei ole mitään kaunista paitsi vihreät silmät. Kaverit lähtivät Amsterdamiin, mutta Aleksyn oli lähdettävä äitinsä kanssa viettämään kesää Ranskan maaseudulle. Jossain vaiheessa äiti paljastaa pojalleen, että sairastaa terminaalivaiheen syöpää, mutta ei tämä tieto Aleksyä lepytä - viha on ja pysyy.

Viikkojen kuluessa äiti laihtuu ja Aleksyn on tunnustettava, että äiti näyttää nätimmältä ja hänen vihreät silmänsä loistavat edelleen. Äiti ja poika kävelevät kylässä, käyvät torilla ja puhuvat suhdettaan selväksi. Äidin voinnin heiketessä poika pesee ja pukee, syöttää ja hoitaa äitiään. Lopun lähetessä heillä on joskus jopa keveää iloa. Vähä kerrassaan syntyy sovinto menneisyyden kanssa.

Mi madre parecía una planta de interior sacada al balcón. 

Yo parecía un criminal lobotomizado. Éramos, al fin, una familia.

Äitini näytti parvekkelle viedyltä viherkasvilta.

Minä lobotomoidulta rikolliselta. Olimme perhe, lopultakin.

Kirja on brutaalin kaunis. Aleksyn silmitön viha ja katkeruus on sanoitettu upeasti, jopa runollisesti. Päiväkirjanomaisissa  teksteissä Aleksy tunnustaa ikävöivänsä äitiään joka päivä ja hän on muuttanut samaan ranskalaiseen kylään, jossa tuottaa maalauksiaan maailman tärkeimille galleristeille. Teos on kerännyt paljon kehuja ja Tibuleacia on ylistetty, eikä suotta. Kuuntelin sydän syrjällä suoraa ja brutaalia tekstiä, josta kuuluu Aleksyn sairas mieli. Äitiys on Moldoviassa (niin kuin monissa kulttuureissa) pyhä asia eikä huonoakaan äitiä ole soveliasta kritisoida, sanoi Tibuleac jossain haastattelussa. Tibuleacin toinen romaani löytyy espanjaksi e-kirjana ja sen lukeminen kiinnostaa myös.

Tatiana Tibuleac - El verano en que mi madre tuvo los ojos verdes

Alkuteos Vara în care mama a avut ochii verzi 2017
Impedimenta 2020, Storyside 2021
Äänikirjan kertoja Miquel García
_______________

Tatiana Tibuleac (b. 1978) is a Moldovan-Romanian writer. She was born in Chisinau and studied journalism and communications at Moldova State University. She first gained renown for her "True Stories" column which appeared in the Flux newspaper in the mid-1990s. She also worked as a TV reporter and news anchor in Chisinau. She moved to Paris in 2008.

She published her first book Fabule Moderne (short stories) in 2014, and her first novel Vara în care mama a avut ochii verzi in 2017. The novel won multiple literary prizes and has been translated into French and Spanish. Her second novel Grădina de sticlă won the EU Prize for Literature