Jari Järvelä - Aino A.

Alvar uskoi olevansa renessanssinero. Uomo universale, kaikentaitaja niin kuin Michelangelo. Tai Leonardo Vinci. // Minusta ei puhuta. Minua ei ole. // Muiden silmissä olen pelkkä varjo. 

Jari Järvelän provosoiva fiktio Aino A. alkaa kirvelevällä viiden sivun vuodatuksella, jossa Aino Aalto (1894-1949) sanoo haudan takaa suorat sanat puolisostaan Alvar Aallosta (1898-1976). Aloitus saa minut hämmentyneeksi, ehkä takajaloillenikin. Sama tyyli jatkuu kautta romaanin. Minä en tiedä, mikä on ’totuus’ Ainon panoksesta Alvarin töissä. Ehkä hänen kohtalonsa oli sama kuin tuon ajan naisarkkitehtien: yhteistöistä miesarkkitehti keräsi kunnian ja kehut. Näin tapahtui Wivi Lönnin ja Armas Lindgrenin kesken mm. Tallinnan Estonia-teatterin suunnittelussa.

Wikipedian mukaan Ainon suurin henkilökohtainen design-menestys on ehkä Bölgerblick-lasiastiasto (Designmuseon videon mukaan sana tarkoittaa väreilyä veden pinnalla), joka voitti Milanon Triennaalissa kultamitalin vuonna 1936 ja joka on edelleen muunneltuna tuotannossa. Aino suunnitteli Artekille huonekaluja ja itsenäisesti myös joitakin yksityiskoteja ja julkisia rakennuksia Pöytyälle ja Noormarkkuun. 

Päättäväinen suurperheen tytär Aino os. Marsio valmistui arkkitehdiksi vuonna 1920 ja hienosti Järvelä eläytyy Ainon Grand touriin, jonka hän teki moniin Italian kaupunkeihin kahden naiskollegansa kanssa. Naiset ovat riehakkaita ja villejä ja ammentavat elämyksiä kuivien opiskeluvuosien vastapainoksi. Matkan jälkeen 29-vuotias Aino saa töitä Jyväskylästä, joka tuntuu Italian jälkeen peräkylältä. Aino törmää siellä kolme vuosikurssia alempana opiskelleeseen boheemiin Alvariin, jonka vastaperustettu toimisto kantaa ylevää nimeä Arkkitehtuuri- ja monumentaalitaiteen toimisto Alvar Aalto. 

Järvelän fiktiossa Alvar on luova nero, kiukutteleva ja narsistinen pikkupoika, täysin vastuuton huithapeli, joka lennättelee ilmoille haihattelevia ideoitaan, elää suureellisesti vaikka rahaa ei ole ja näkee sisällissodan aiheuttamia painajaisia. Alvar viihtyy ravintoloissa ja retkillään. Aino taas on järkevä realisti, äitihahmo, joka pitää langat käsissään ja vie Alvarin keskenjääneet ideat loppuun. Aino ymmärtää, että maailma on miesten eikä hän naisena etenisi urallaan. Niinpä on järkevää mennä naimisiin Alvarin kanssa, mutta ennen suostumista kosintaan hän vaatii, että saa tehdä arkkitehdin työtä vastakin ja että piika hoitaa kodin ja mahdolliset lapset. Aino haluaa myös, että toimiston on oltava molempien nimissä, mutta tämä toive ei toteudu.

Romaanissa Alvar omii röyhkeästi nimiinsä Ainonkin työt.  Mutta entä jos se tapahtui Ainon siunauksella? Hän halusi tehdä arkkitehdin työtä, ei riekkua parrasvaloissa. Jospa Aino ymmärsi, että tekemällä Alvarista nimi he saisivat hyviä työtilaisuuksia, voittaisivat kilpailuita ja etenisivät urallaan? Mene ja tiedä. Uskon kyllä, että tässä fiktiossa on totuuden siemen ja että Alvar oli luovana nerona täynnä itseään oikeastikin. Mutta Järvelän raju kärjistys häiritsi, vaikka erinomaisen vetävästi ja villisti hän toki kirjoittaa.  

Bloggaukseni Klikistä.

Jari Järvelä - Aino A.
Otava 2021
Äänikirjan lukija Elina Varjomäki
___________________

Jari Järvelä (s.1966) jatkaa kiitetystä Klikistä eteenpäin ja lisää kierroksia. Aino A. on hatunnosto suurmiehen varjoon jääneelle vaatimattomalle, poikkeuksellisen taidokkaalle naiselle. Kirjailija on jälleen tehnyt kotiläksynsä, tuntee historiallisen aiheensa läpikotaisin ja sukeltaa syvemmälle, fiktion paljastavalle puolelle.