Kun Ida Tarbell on lapsi, hänen kotikaupungissaan 1860-luvun Rousevillessa maasta suihkuaa mustaa kultaa. Kun Lotte Teer on lapsi vuonna 1973, Amsterdamissa keräännytään moottoritielle piknikille. Astrid Fuglesang on aina haaveillut öljynporauslautoista ja nousee sellaisen kannelle vuonna 2028.
Emma Puikkosen romaanissa Musta peili yllä luonnehdittuja naisia yhdistää öljy. Kolme naista, joista kaksi on fiktiivisiä hahmoja, kolme aikakautta ja kolme kohtaloa. Romaanissa on scifimäisiä ja yliluonnollisia piirteitä ja öljy myös puhuu itse. Yhdysvaltalainen Ida Tarbell (1857-1944) oli yksi ensimmäisistä tutkivista journalisteista, joka 19-osaisessa juttusarjassaan The History of The Standard Oil Company toi ilmi John D. Rockefellerin bisnesmonopolin laajenemiseen liittyneet epäreilut käytännöt. Idan ansiosta nostettiin oikeusjuttu ja Standard Oil jakaantui useaan yhtiöön. Minua kun aina kiinnostaa historia tarinan takana, löysin Wikipediasta jutun Pennsylvania Oil Rush, josta Puikkonenkin kertoo.
Vuoden 1862 öljynporaustorneista Pennsylvaniassa
on valovuosien matka siihen teknologian ihmeeseen, jolle Lotte Teer nousee 2028.
Minä
vain pulppuan, virtaan maan päälle syvemmältä ja alan jakautua ja
muuntua. Astioiksi ja puhdistusaineiksi ja nailoniksi minä muutun,
vetoketjuiksi ja muovipusseiksi ja haluksi, hammasharjoiksi ja
kosmetiikkarasioiksi ja vaseliiniksi, uniksi ja lämmitysöljyksi ja
lentopetroliksi, lääkkeiksi ja lannoitteiksi ja maaleiksi, takeiksi ja
sodiksi ja hameiksi ja silmälaseiksi.
Lotte on pieni kun maailmassa on ölykriisi ja äiti on seonnut taas. Tyttö on etsimässä isosisko Zusia, joka elää kommuunissa ja osallistuu tyhjenneellä moottoritiellä mielenosoitukseen. Sumuisessa puistossa Lotte luiskahtaa ajan ulkopuolelle ja hänen viereensä istahtaa vanha nainen sadan vuoden takaa, tuohtuneen oloinen Ida. Vuonna 2017 viisikymppinen Lotte on menestyvä ja rikas nainen, Shellin ilmastoasiantuntija, joka lentää konferenssista toiseen ja vääristelee ilmastoraportteja. Naisella on ollut kuuma suhde irakilaisen lakimiehen, Farhadin kanssa ja he molemmat ovat lobanneet öljyteollisuutta. Kunnes. Stressaava elämäntapa kostautuu ja nainen saa aivoinfarktin. Piuhat aivoissa ovat kerta kaikkiaan sotkussa, ja Ida, tuo varoittava enkeli, putkahtaa taas esiin.
Aktivisti Astrid jää heti kiinni noustuaan öljynporauslautalle, mutta hän on kekseliäs ja aikoo toteuttaa sabotointia tarkoituksena pysäyttää lautan toiminta. Ympäri maailman on käynnissä tyttöystävä Katjan alkuunpanema #diyrevolution somessa. Jo pienenä Astrid oli fiksoitunut Norjan mustaan virtaavaan kultaan ja öljynporauslauttoihin, luki niistä kaiken ja hankki teknisen koulutuksen. Mutta sitten öljy yhdistyi kaikkeen ihmisen aiheuttamaan pahaan: Metsäpalot, tulvat, katoavat lajit. Suru jolla ei ollut mittakaavaa.
Öljylauttojen ydinolemusta on metallin luotettavuus, lisäksi helmeilevä vaaran tuntu. Ei haittaa, vaikka lauttaa ympäröi meri, jonka liikkeiden myötä se keinuu ja ääntelehtii, hurisee ja kitisee. Teräspaalut ovat selkeitä. Ja putkessa, joka ulottuu meren pohjaan ja satojen metrien syvyyteen, on jotain lumoavaa ja ehdotonta.
Varsin hienosti Puikkonen kytkee näiden naisten erilaiset kohtalot toisiinsa mielikuvituksellisessa tarinassaan. Jokaisen naisen elämä tulee kerrottua iloineen ja kipupisteineen. Lopussa vanha Lotte ja nuori Astrid tapaavat toisensa romuttamoon matkalla olevalla öljynporauslautalla. Lauttojen kannattavuus on painunut pakkasen puolelle öljyn halpuuden takia ja niitä romutetaan ympäri maailman. Rajussa myrskyssä tapahtuu hirvittävä ekokatastrofi ja naiset julistetaan kadonneiksi. Myöhemmin kaksi kovasti heitä muistuttavaa naista puhdistaa rintarinnan vesilintuja öljystä.
Kirjan aihe oli kiinnostava ja toteutus mielikuvituksellinen. Ida Tarbell saavutti suuria murtaessaan aikansa naiseen liitetyt ennakkoluulot & vähättelyt ja asettuessaan vastustamaan Rockefelleriä, mutta yksityiselämässään hän oli yksinäinen, perheetön nainen. Puikkosen upea Eurooppalaiset unet oli ilmestymisvuonaan 2016 Finlandia-palkintoehdokas; Lupaus kertoi ilmastoahdistuneista äideistä ja tämä uusi romaani on taas äärimmäisen ajankohtainen. Tänä vuonna koko maailma on saanut todistaa ilmastonmuutoksen aiheuttamia sään ääri-ilmiöitä ja luonnonkatastrofeja: metsäpaloja, myrskyjä, tulvia ja hiilipäästöjen vähentämisestä kiistellään. Voittavatko uusiutuvat energiamuodot fossiiliset jo seitsemässä vuodessa? Olen skeptinen.
Emma Puikkosen kirjat blogissa:
Kansi Martti Ruokonen
Wsoy 2021
_____________________
_____________________
Emma Puikkonen (s. 1974) on kiitetty kirjailija ja sana- ja teatteritaiteen opettaja, joka kirjoittaa tärkeistä, ajankohtaisista aiheista. Hänen romaaninsa Eurooppalaiset unet (2016) oli ehdolla Finlandia- ja Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Ilmastonmuutosta käsittelevä Lupaus (2019) oli arvostelumenestys ja Helsingin Sanomat nosti Puikkosen yhdeksi tärkeimmistä nykyprosaisteistamme.
Puikkosta en ole lukenut koskaan. Tämä vaikuttaa aika potentiaaliselta, vaikka yleensä ei tulekaan luettua ympäristöstä kertovia romaaneja.
VastaaPoistaSuosittelen Eurooppalaisia unia, vei jalat alta.
PoistaTämä kirja voisi olla myös Finlandia-ehdokas, sillä sen verran tömäkkää asiaa nousee kirjan sivuilta.
VastaaPoistaKirja on ajankohtainen jo sen vuoksi, että saamme lukea jatkuvasti öljykatastrofeista ympäri maapallon. Öljy saastuttaa uskomattomat määrät vesistöjä vuosittain myös Suomessa. Siinä saastuu vesistöjen lisäksi kasvit, kalat ja vesistöjen eläimistö.
Musta peili on jännittävästi rakennettu ja ajankohtainen.
Poista