Johanna Venho - Syyskirja

Hän seisoo yöpaita päällä avokuistilla ja nuuhkii tuulta. 

Levää ja suolaa, sellainen on vapauden haju.

Johanna Venhon Syyskirja kertoo muutamasta elokuun päivästä vuonna 1991, jotka Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä viettävät rakkaassa Klovharussaan pakaten tavaroitaan. Tove on 77-vuotias ja elämä saarella on tullut vanheneville naisille liian pelottavaksi ja raskaaksi. Jo aiempina vuosina on tehty myönnytyksiä: rakennettu kävelysiltoja, vähennetty uimista ja luovuttu kalastamisesta. Nyt on luopumisen aika ja saari jätettävä muille. Pakattavaa ja säilytettävää on kolmessakymmenessä vuodessa kertynyt paljon. Tuon tuostakin he kyselevät toisiltaan Muistatko, muistatko.

Klovharun liepeillä liikkuu myös parikymppinen Maria. Hän on tullut Pellinkiin biologiryhmän kanssa mittaamaan meriveden rehevöitymistä ja sen lämpötiloja. Seurustelu kiihkeän ekoaktivistin Aten kanssa on päättynyt ja Maria jää telttailemaan alueelle yksin ja kiikaroimaan Tovea ja Klovharua. Maria on Toven suuri ihailija ja kysynyt tältä kirjeessään Millaista on elää maailmassa ilman äitiä? Maria on hädissään, sillä äiti sairastaa rintasyöpää. Tove on vanha ja viisas, oman äitinsä menettänyt, hän varmasti tietää.

Pakkaamisen lomassa muistot vyöryvät Toven mieleen. Hän muistelee lapsuuttaan, jota on aina lehtihaastatteluissa väittänyt onnelliseksi ja sivuuttanut liian kipeät kysymykset. Faffan toi jyrkkyydellään ja oikeistolaisuudellaan elämään tummia sävyjä, mistä eniten kärsi äiti, Tovelle rakas Ham. Äiti ja tytär liittoutuivat, kasvoivat yhdeksi ja tukivat toisiaan. Myös villejä opiskeluvuosiaan Tove muistelee, Tapsaa ja Aatosta ja Evaa. Juhlittiin, laulettiin ja tanssittiin aamuun asti. Kaikki se oli tarpeellista kokea ennen Tuutia.

Kun saaressa kulkee eteenpäin, päätyy väistämättä veden ääreen, 

kuten elämässä surun.

Tove muistelee myös muumisarjakuvien maailmansuosiota ja seitsemän vuoden sopimustaan, joka pakotti hänet suoltamaan sarjakuvastrippejä liukuhihnalta. Tähänkin viisas Ham löysi ratkaisun: vastuu niistä siirtyi veli Lasselle ja Tove pystyi taas hengittämään vapaammin. Monasti Tove muistelee uraansa kirjojensa kautta, sillä ne heijastelevat hänen elämänsä tapahtumia. Hän uskoo, että kaupungissa löytyy luomisen halu nytkin, aina se on löytynyt. Halusta kaikki lähtee. Hän aikoo ensin levätä ja ryhtyä sitten tekemään työtä. Tukenaan hänellä on käytännöllinen ja rakas Tuuti, miten tässä voisi huonosti käydä.

Toven viimeisten päivien muistot ja nuoren Marian päiväkirja vuorottelevat romaanissa selkein otsikoin. Olen lukenut Venholta yhden runokirjan ja Ensimmäisen naisen ja ollut molempiin hyvin ihastunut. Jostain syystä en päässyt toivomallani tavalla sisään Syyskirjaan. Ehkä oudoksuin Marian tarinan mukanaoloa, sillä se hajotti Toven muisteluita. Olisin mieluummin keskittynyt vain niihin. Mutta kyllä Venhon teksti toi elävästi silmieni eteen kalliolla varovasti askeltavan Toven haalistuneessa keltaisessa sadetakissaan. Naisen, joka on lähtemässä viimeistä kertaa rakkaalta Klovharultaan, saarelta, jonka jokainen kallionkolo ja ruohontupsu ovat kolmessakymmenessä vuodessa tulleet tutuiksi. 

Koko elämä on ollut varmuuden etsimistä epävarmuudessa, 

suojaa myrskyssä, joka on taide.

Kävin kesällä katsomassa Didrichsenin taidemuseossa näyttelyn Maalaaminen on kaikkein tärkeintä. Myös Venho puhuu Toven maalauksista mm. Paratiisista, joka syntyi sodan aikana kun ympärillä ryskyi. Tove puhuu Tuutille myös Hamin omakuvasta ja omasta rumasta omakuvastaan, joka syntyi Pariisissa vuonna 1975. Se on ilmeisesti tämä, jonka löysin Muumittaja-blogista.

Venhon teokset blogissa:

Saaren runot

Ensimmäinen nainen

Johanna Venho - Syyskirja

Kansi Rauha Mäkilä & Martti Ruokonen
Wsoy 2021
____________________

Johanna Venho on kirjailija ja runoilija, joka kirjoittaa sekä aikuisille että lapsille. Hän on opiskellut biologiaa ja kirjallisuustiedettä ja ohjaa kirjoittajakursseja. Venho on saanut kirjailijantyöstään monia tunnustuksia, mm. Arvid Lydecken -palkinnon, Einari Vuorelan runopalkinnon, Katri Vala -palkinnon ja WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnon. Romaani Ensimmäinen nainen (2019) oli kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana.