Heidi Köngäs - Siivet kantapäissä

Siellä on vastassa vain yksi Paavolainen, lakastuva, entinen suuruus, ei muuta. Hän on ollut liekehtivä patsas ja ties mikä ikoni, mutta nyt kaikki väittävät hänen laimentuneen ja lähes murtuneen, kun häntä rusikoitiin Synkän yksinpuhelun jälkeen lähes tosissaan.

Heidi Köngäs kertoo uudessa fiktiivisessä teoksessaan Siivet kantapäissä näyttelijä, suomentaja ja dramaturgi Marja Rankkalan (1918-2002) elämäntarinan. Rankkala on jäänyt tämän päivän suurelle yleisölle tuntemattomaksi, vaikka hän teki pitkän ja vakuuttavan uran Radioteatterissa. Tuolloin Ylen radiokuunnelmilla oli viikottain miljoonayleisö ja teatterin tahti oli kova: jopa kaksi kuunnelmaa viikossa. Rankkala suomensi ja sovitti etenkin ranskalaisia näytelmiä. Ennen Radioteatteria Rankkala ehti toimia 10 vuotta näyttelijänä eri teattereissa ja osallistui jatkosodan aikana rintamille suuntautuneille viihdytyskiertueille.

Romaani on siis fiktiota, vaikka aloitin sen henkilöfaktalla. Siksi, että Köngäs haluaa nostaa esiin historian pimentoihin jääneitä naisia, ja tässä romaanissa Rankkalan merkittävää taiteellista työtä. Köngäs sai käsiinsä Rankkalan jälkeenjättämiä kirjeitä ym. papereita tämän pitkäaikaiselta työtoverilta. Teoksella on siis todellisuuspohjaa, mutta kirjailijan mielikuvituksella ryyditettynä.

Ajattelen usein, että Konnunsuo muokkasi minut, mutta nyt olen tajunnut, että talvisotahan minut oikeasti muutti, kaikki se pelko ja rohkeus, kauhu ja hätä, kaikki ne valtavat tunteet polttivat minusta esiin toisen ihmisen: paljon kovemman.

Radioteatterissa Marja kohtaa myös elämänsä suuren rakkauden, romaanin kaksikasvoisen Januksen, vaikka oli vakaasti päättänyt, että ei sitä miestä - mutta intohimo vei. Marja asuu pienessä kaksiossa Hämeentiellä, jonne vaimostaan eroava, ylistetty ja kuuluisa Janus kiikuttaa hiljaa tavaroitaan. Suhde on kuuma, eroottinen ja uskalias: tunnettu esimiesasemassa oleva vanhempi mies ja pätkätyöläisenä toimiva nuori freelancer. 

 

Ja minä kestän käskyt, pyynnöt ja tottelen. Ja minä annan hänen pukeutua naiseksi, kun näen kuinka se kiihottaa häntä. Hänen kiihkonsa kiihottaa minua. Me näyttelemme, me uskallamme yhdessä ylittää sopivaisuuden rajat, me olemme mitä vain tahdomme. // Sytyn sanoista, sopimattomista, suorista sanoista. Rakastelemme monta kertaa päivässä ja harvoin sängyssä, olen koko ajan valmis, en ymmärrä naisia jotka pihtaavat ja laskelmoivat, minusta ei olisi siihen.

Rohkeasta Marjasta kehkeytyy vapaa maailmannainen, vaarallinen ja villi. Hän oli harvinaisen pitkä, hoikkauumainen ja kaunis nainen, joka tykkäsi pukeutua näyttävästi ja huolitellusti. Mahdoton suhde tulee päätökseensä, kun Janus lämmittää samaan aikaan Krasnaja Moskvan vuodetta. Lopulta Marja saa kerättyä rohkeutta antaa miehelle lähtöpassit, mutta rakkaus ei koskaan kuollut, kaipuu jäi. Januksen alkoholismin edetessä hän seuraa ja suree miehen luovuuden ja taiteellisen työn murenemista; sydän syrjällään myös tämän viimeisiä hengenvetoja sairaalassa. 

Marja oli oman tiensä kulkija, epäsovinnainen ja rohkea, poikkeus aikanaan. Marja valitsi taiteen ja työn, ei miestä ja lapsia. Hän sanookin olleensa 60-lukulainen ja seksuaalisesti vapautunut jo 40-50-luvuilla. Marja matkusti ympäri maailmaa ja ilotteli etelänmatkoilla, kuten niin monet pohjoismaiset naiset. Viisikymppisenä Marja tutustuu ja ihastuu itseään parikymmentä vuotta nuorempaan Josefiin. Hän kutsuu miestä luokseen eksoottisille aterioille, antaa tälle lahjoja, opastaa tätä tämän kriitikon työssä ja vie matkoille. Tässä suhteessa vanheneva Marja on kuin vanha von Aschenbach Thomas Mannin novellissa Kuolema Venetsiassa.

Haluan tanssia, nauraa, rakastella ja olla jatkossakin kesyjen ihmisten silmissä pelottava, se maailmallinen, vähän vaarallisen villi nainen.

Siivet kantapäissä kuvaa kiinnostavasti Helsingin boheemeja taiteilijapiirejä, joissa juhlittiin, juotiin ja harrastettiin lyhyitä suhteita, mutta tehtiin myös palavasti ja intohimoisesti taidetta. Kirjan sivuilla vilahtavat monet tuon ajan kulttuuripersoonat. Sodassa eloon jääneillä oli valtava elämänjano. Teoksen nimi on osuva, sillä Marja oli polttanut rakkaudessa siipensä jo ennen Janusta. Hänen elämänsä kolme tärkeintä miestä pitivät myös miehistä, aikana jolloin homoseksuaalisuus oli vielä rikos. Teos on saanut nimensä Rankkalan sanoittamasta laulusta Joka pojalla on siivet, jonka ovat levyttäneet Vesamatti Loiri ja Susanna Haavisto. Toinen Rankkalan sanoittama Ritva Oksasen levyttämä kappale on Tuli mies. 

Joka tytöllä on siivet olkapäissä,
joka tytöllä on siivet kantapäissä
nuhruisten baarien sauhussa
kaupungin liikenteen pauhussa.

Tyttö, sinäkö ankkuri,
sinäkö kahle,
sinäkö sataman seisova vesi?
Älä! Ole riehakas tuuli!

Heidi Köngäs - Siivet kantapäissä
Otava 2021

Äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen
____________________

Heidi Köngäksen teokset blogissa:

Mirjami

Sandra

Luvattu

Jokin sinusta

Hyväntekijä

Vieras mies

Dora, Dora

Hertta