Sari Rainio, Juha Rautaheimo - Vainajat eivät vaikene

Olipa ilo ottaa käteen postipaketista paljastunut muhkea, lähes viisisataasivuinen Mortuí non silent -sarjan avausdekkari, jonka upea kansi on Elina Warstan käsialaa. Jo ulkoasullaan Sari Rainion & Juha Rautaheimon Vainajat eivät vaikene lupasi paljon ja laadukasta eikä pettänyt. Ahmin tämän lukusukkulan parissa päivässä. Kirjan mukana tuli pieni lehtinen, jossa kansisuunnittelija Warsta kertoo suunnittelun lähtökohdista: Halusin, että kansi virittäisi lukijan lukukokemukseen, viestisi kirjan tunnelmasta: jännitystä, nostalgiaa ja joulutunnelmaa.

Nostalgiaan ja jouluisiin tunnelmiin dekkari todellakin vie. Rikoskonstaapeli Ville Karila on joulukuisena sunnuntai-iltana päivystysvuorossa Pasilassa, kun tulee ilmoitus kuolleena löydetystä töölöläisrouvasta. Karila saapuu paikalle Museokadulla sijaitsevaan Karhutaloon, jossa upean rokokoo-tyylisen olohuoneen lattialla makaa 61-vuotias neiti Helena Laine. Jokin asetelmassa häiritsee kokeneen Karilan silmää ja hän kutsuu tekniset tutkijat paikalle. Oikeuslääkäri Viola Kaario toteaakin ruumiinavauksessa, että kyseesä on henkirikos.

Rikoskonstaapeli Ville Karila on aikamoinen persoona, joka viljelee puheessaan Tuntemattoman sotilaan repliikkejä. Hän rakastaa joulua, mutta myös hauki- ja madesafareita ystäviensä kanssa. Karilan tiimissä tunnelma on kotoisaa ja rentoa, vaikka rikosten keskellä toimitaankin. Rikosylikomisario Honkaniemi on leppoisa mies, joka kaitsee ryhmäänsä vähän kuin omia lapsia ja viljelee Komisario Palmun lausahduksia. Ryhmän tulokas, nuori Tommi Pohjalainen on vallan mainio tyyppi ja niin ovat kaiken hoksaava ryhmän sihteeri Felicia, tiimin kesken Lissu vaan, ja kolmospoikien äiti Minna Perkolakin.

Silloin Violalla oli ollut hyvä päivä. Yksi viimeisistä hyvistä päivistä, ennen kuin hänen kuolleeksi ja kuopatuksi luulemansa menneisyys oli kurottanut luiset sormensa häntä kohti, tarttunut kiinni hänen nilkkaansa ja alkanut kiskoa häntä takaisin sinne, missä kuolema oli alun perin hänen elämäänsä astunut.

Karilan ystävä jo viidentoista vuoden takaa, oikeuslääkäri Viola Kaario on pitkä ja näyttävä, hyvin originelli sinkkunainen, joka asuu Eirassa ja vaalii tarkoin yksityisyyttään. Erakkomaisuus ei estä häntä kuitenkaan ilottelemasta Karilan kanssa: he tapaavat usein aakkospelin merkeissä ja humaltuvat iloisesti. Kaario on kiistatta kaupungin paras obduktiolääkäri, joka suo jokaiselle vainajalle kunnioituksensa muinaisegyptiläisestä kuolleiden kirjasta peräisin olevin ajatuksin. Naisella on nuoruuden trauma, josta hän vaikenee visusti. Muutakin vakavaa huolta hänellä on, mikä on kutkuttava koukku sarjan seuraavaan osaan.

Vainajan isä ja muutkin haastatellut kertovat, että Helena Laineella on ollut romanttinen ja mutkikas suhde piilossa pysyttelevään auervaaraan. Mies on todella vaikea jäljitettävä, mutta ulkonäöltään kuulemma tumma ja komea kuin Tauno Palo. Pääepäiltyä jahdataan  kuukaudesta toiseen ja juttua uhkaa hyllytys, mutta sitten saadaan selville edes miehen nimi. Se ei ole Gabriel, vaan Tapani, Tapani Hellevirta ja lopulta hänet jäljitetään Espanjasta. 

Minä katsoin edessäni polvillaan olevaa Tapania ja tiesin mitä saisin, jos uskoisin häntä. Saisin onnellisia päiviä. Saisin rakkautta ja jakamatonta huomiota. Ainakin jonkin aikaa. Sitä kauemmin, mitä paremmin osaisin olla suututtamatta Tapania. Sitä kauemmin, mitä paremmin osaisin olla niin kuin hän halusi. Jos toisessa vaakakupissa olivat onnelliset päivät hänen kanssaan ja toisessa vaakakupissa entinen elämäni, olisiko väliä sillä, mitä viemäriltä lemahtavaa onneni takana luikerteli?

Rikoksen tutkinnan lomassa lukija saa seurata auervaaran uhrin päiväkirjaa. Se kuvaa osuvasti sitä, miten tiukasti narsistinen ja häikäilemätön auervaara kietoo uhrinsa pauloihinsa - ja uhri antaa kaiken aina anteeksi, kunhan vain saa pidettyä miehen elämässään. Psykologinen ote on vahvaa luodatessaan sekä uhrin että auervaaran psyykeä.

Vainajat eivät vaikene on herkku, joka on varmasti parhaimmillaan luettuna joulun aikaan, mutta kyllä se vei nautittavasti näin alkusyksystäkin. Tässä oli kaikki ja enemmänkin, mitä minä tältä cosy crime -dekkarilta odotin: luminen ja jouluinen Helsinki, nostalgiaa, vaiettuja salaisuuksia ja keskusteluja takan loimussa eiralaisvillassa. Obduktiolääkärin työn ja poliisin toiminnan kuvaus on asiantuntevaa, huumoria unohtamatta. Minulle romaani oli silkkaa tarinan lumoa!

Sari Rainio, Juha Rautaheimo - Vainajat eivät vaikene

Kansi Elina Warsta

Siltala 2021

Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!

____________________

Sari Rainio (s. 1975) on Kustannusosakeyhtiö Siltalan toimituspäällikkö. Hän on työskennellyt kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannustoimittajana vuodesta 2000 alkaen. Rainio asuu aviomiehensä kanssa Helsingissä, harrastaa Kaivopuiston rannassa kävelemistä, ahmii dekkareita sekä kirjoina että tv-sarjoina ja toivoo törmäävänsä Tähtitorninmäellä jonakin päivänä komisario Palmuun.

Juha ”Hermo” Rautaheimo (s. 1952) työskenteli ensin tutkijana ja myöhemmin tutkinnanjohtajana väkivaltarikosyksikössä yhteensä 40 vuoden ajan. Uransa aikana Rautaheimo opetti myös kriminalistiikkaa Poliisiopistossa ja oli Helsingin Väkivaltarikostutkijat ry:n julkaiseman Murharyhmä-lehden päätoimittaja vuosina 1997–2014. Hän ehti olla mukana muutamassa sadassa henkirikostutkinnassa ja teki tutkielmatyön tuhopolttajista. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2015. Nykyään Rautaheimo asuu vaimonsa kanssa Keravalla, harrastaa kuorolaulua ja purjehtimista ja pohtii silloin tällöin, tuliko koskaan Senaatintorin kulmilla vanhassa rikospoliisin päämajassa työskennellessään törmänneeksi komisarioon nimeltä Frans J. Palmu.