8. toukokuuta 2017

J.M. Coetzee - Kesä


Kesä on nobelisti Coetzeen omaelämäkerrallinen romaani. Nimenomaan romaani, ei pelkkä elämäkerta. Omapäinen Coetzee ei tyydy mihinkään elämäkertojen normimuottiin, vaan hänpä tekee tämän itseironialla ja toisin. Asetelmaksi on valittu se, että hän on hypoteettisesti kuollut ja nuori elämäkerturi Vincent kirjoittaa hänestä elämäkertaa. Vincent haastattelee viittä henkilöä, jotka ovat tunteneet Coetzeen Etelä-Afrikassa 70-luvulla. En tiedä mikä tässä on faktaa, mikä fiktiota, mutta se ei yhtään nautittavuutta vähentänyt.

Eletään vuotta 1972. Beatnikin näköinen ja resuinen Coetzee on palannut kotiin 10 vuoden ulkomailla olon jälkeen. Yhdysvalloista hänet karkotettiin, koska otti osaa Vietnamin sotaa vastustavaan mielenosoitukseen. Hän asettuu asumaan vanhenevan isänsä kanssa rähjäiseen kotitaloon, joka uhkaa romahtaa ja homehtua. Äiti on kuollut, ainoa veli muuttanut ulkomaille. Isänpuolen sukua asuu Kapin ulkopuolella, mutta he pitävät tätä outoa, runoja kirjoittavaa resupekkaa kummajaisena. Työpaikkana on alkuun huonosti palkattu työ englannin kielen apuopettajana, myöhemmin avautuvat ovet yliopistoon. Kolmikymppinen Coetzeemme on eksyksissä.

Vincent matkustaa 2007-08 ympäri maailmaa haastattelemaan näitä viittä henkilöä:  Ontarioon -  tuolloin naimisissa ollutta Juliaa, jonka kanssa kirjailijalla oli suhde; Etelä-Afrikkaan - lempiserkkua Margotia; Sao Pauloon - brasilialaista Adrianaa, jonka tyttärelle Coetzee opetti englantia; Pariisiin - neljättä Coetzeen naisista Sophieta, joka on ranskalaissyntyinen luennoitsijakollega yliopiston ajoilta; sekä Englantiin - miesnäkökulmaa edustavaa Martínia, Coetzeen työtoveria yliopistossa.

Julian puheenvuoro oli loistava valinta aloitukseen, sillä se avasi lukijan ilon hanat. Naisella oli sana hallussa ja miten nautittavasti Coetzee tämän testimonialin kirjoittaakaan! Kirjailija näyttäytyy hyvin epäseksikkäänä ja epämiehekkäänä, jotenkin ressukkana, epävarmana ja yksinäisenä. Hänessä ei ole mitään puoleensavetävää. Seksi on latteaa ja latteinta on rakastelu Schubertin rytmissä. Miehen olemus on laiha ja resuinen, tukka pitkä ja rasvainen, ja kaiken kruunaa parta. Tuon ajan siistissä apartheid-valtiossa!

Sanoisin, että hänen rakastelussaan oli jotain autistista. Tämä ei ole kritiikkiä vaan diagnoosi, jos teitä kiinnostaa. 

Coetzeen suku ei kirjailijaa ymmärrä alkuunkaan, ei ole koskaan ymmärtänytkään. Supistaan  ja jupistaan, olisi saanut pysyä poissa, mitä tuli tänne isänsä ristiksi... Serkku Margot on lapsuuden  läheisin ja tärkein ystävä, johon Coetzee oli ehkä rakastunutkin, ja tämä puolustaa kirjailijaa muun suvun edessä. Brasilialaisen Adrianan kertomus oli myös hulvaton. Nainen esitti Coetzeen stalkkerina, joka jahtasi, ilmaantui oppilaaksi naisen tanssitunneillekin ja kirjoitteli kirjeitä. Halusi Adrianan mielestä itselleen sekä äidin että kauniin tyttären!

...olenko erehtynyt John Coetzeesta? Koska rehellisesti sanottuna hän ei ollut minusta yhtään mitään. Hän ei ollut merkittävä mies. Ehkä hän osasi kirjoittaa hyvin, ehkä hän oli jossain määrin lahjakas sanankäyttäjä, en tiedä, koska en ole lukenut hänen kirjojaan, en ole koskaan ollut niin utelias että olisin lukenut niitä.

Näiden hupaisten ja itseironisten aikalaistodistusten ohessa piirtyy hyvä kuva elämästä apartheidin kaameuksien keskellä ja Etelä-Afrikan oloista laajemmaltikin. Coetzeen suku on maahan jo joskus 1600-luvun lopulla saapuneiden buurien jälkeläisiä. Mutta Coetzee koki Etelä-Afrikan niin vaikeaksi ja valkoisten asumisen maassa niin vääräksi, että muutti yliopiston virasta eläkkeelle jäätyään Australian Adelaideen 2002.

En tiedä millä ylisanoilla tätä loistokasta romaania edes kuvailisin. Lausuntojaan antavien henkilöiden keskustelut haastattelevan Vincentin kanssa olivat humoristisia ja nautittavia. Sulkeutunut, spartalaista elämäntyyliä yhä vain noudattava Coetzee panee peliin semmoisen itseironian ettei voi kuin mykkänä ihailla. Markku Päkkilän suomennos oli niin ikään loistava lisäten omalta osaltaan lukunautintoa.

Jeesuksen lapsuus oli hankala kirja minulle, mutta Kesä ylitti komeasti kaikki odotukseni. Kyllä tämä herra on Nobelinsa ja kaksi Bookeriaan (1999 Häpeäpaalu ja 1983 Michael K:n elämä) ansainnut. Itse asiassa tämä on elämäkerrallisen trilogian viimeinen osa, aikaisemmat ovat Poikavuodet ja Nuoruus. Ehdottomasti suositan - Coetzee lumosi täysin.

Kesän ovat lukeneet myös mm. Mai, Margit,

J.M. Coetzee
Summertime 2009
Kesä - kohtauksia syrjäisestä elämästä
Suomentanut Markku Päkkilä
Otava 2011
*****
Kirjastosta

8 kommenttia:

  1. Kyllä lumosi minutkin jo kansikuvasta lähtien. Miten uskallan tarttua seuraavaan, ettei lumous haihdu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään aikaan en ole kokenut lukiessa mitään näin riemukasta! Wau. Siksi kirjoitin että lukijan ilon hanat avautui - mutta niin nyt kävi!

      Poista
  2. Minäkin pidin tästä kovasti, paljon enemmän kuin aikaisemmin lukemastani kehutusta Häpeäpaalusta. Mikä itseironia! Nautin todella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mahtava, ja ne itseironiset puheenvuorot!

      Poista
  3. Mai sen sanoi: "Kyllä lumosi minutkin jo kansikuvasta lähtien." Tämä kirja varmaan vetäisi.Jotain tuttua, rouheaa, elettyä...Olen pitänyt melkein aina Otavan sinisen kirjaston teoksista.

    (Oih, mikä yläbanneri<3)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesää kohti bannerissakin :) Upea kirja!

      Poista
  4. Jeesuksen lapsuus on ainoa lukemani Coetzee. Pidin siitä, mutten niin paljon että olisin saanut Coetzee-kuumetta. Kiitos siis tästä arviosta, kuulostaa mahtavalta kirjalta. Annan Coetzeelle uuden mahdollisuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti hurmaa sinutkin - niin hyvää huumoria ja itseironiaa!

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...