15. joulukuuta 2021

Riika Helle-Kotka - Auringonpilkuttaja


Välillä poika laski päänsä syliini, suden poika, pentuni.

Riika Helle-Kotka (s. 1964) on runoileva kasvatustieteilijä, montessoriohjaaja ja vaihtoehtoisiin pedagogiikkoihin ja draamakasvatukseen perehtynyt luokanopettaja Espoosta. Hänen koulutustaustansa selittää runokokoelman Auringonpilkuttaja lähtökohtaa. Kokoelman runot käsittelevät lastenkasvatusta 1800-l900-luvuilla, jolloin lasta pidettiin pienenä aikuisena eikä lapsuuden tärkeyttä ihmisen kehityksessä vielä ymmärretty. Helle-Kotka nostaa esiin kolme henkilöä, joista jokaisen osuuksissa on roolirunoja eri puhujien näkökulmista. 

Ensimmäisenä esiintyy ranskalainen Jean Itard (1774-1838), joka toimi lääkärinä kuuromykkien laitoksissa. Hänen tärkein kasvatuskokeilunsa oli Victor Averyon, joka löydettiin vähän päälle 10-vuotiaana metsästä. Itard osoitti, ettei pojan jälkeenjääneisyys johtunut synnynnäisestä vajavuudesta, vaan ihmiskontaktien ja ohjauksen puutteesta. Victor sosiaalistuikin jonkun verran, mutta Itard kyllästyi ilmeisesti autistisen pojan vähäiseen edistymiseen ja hylkäsi tämän mielisairaalaan. Onneksi poika sai hellyyttä Itardin taloudenhoitajalta. 

Villi poikani kuulee jokaisen rasahduksen, käpälän painalluksen, juoksee jäniksen perään, katoaa metsän verhoihin.

Wikipedia listaa paljonkin vastaavia lapsia, jotka ovat eläneet susien, apinoiden tai muiden eläinten kasvattamina. Runot välittävät suurta hellyyttä näitä pieniä ihmislapsia kohtaan, joista kukaan aikuinen ei ajoissa huolehtinut. Victorista ei, kuten ei suuresta osasta muistakaan vastaavista lapsista, tullut ns. normaalia aikuista. Varhaislapsuuden laiminlyöntejä ei saatu paikattua.

Toinen pedagogiikan uranuurtaja kokoelmassa on Italian ensimmäinen naislääkäri Maria Montessori (1870-1952), joka sai kasvatusmenetelmillään hyviä tuloksia heikkolahjaisiksi diagnosoitujen lasten parissa. Hän perusti Montessori-kouluja ympäri maailman ja työskenteli väsymättä köyhien ja hylättyjen lasten hyväksi. Itse hän sai aviottoman lapsen. Hyvin koskettava on hänen pienen poikansa Marion vihantäyteinen rooliruno, jossa poika vihaa noita muita lapsia, jotka vievät äidin pois hänen luotaan. Äitiäänkin Mario vihaa.

Kadulla pimeiltä kujilta, rähjäisistä mökeistä, astelevat kalpeat pienet ihmiset, säikkyvät varjojaan, piiloutuvat hämärän katveeseen. Nuo arat eivät liiku eivätkä ketään liikuta.

Kokoelman kolmas kuuluisa pedagogi on Rudolf Steiner (1861-1925), joka kehitti antroposofisen elämänfilosofiansa ja paljon muuta. Suomessakin on Steiner-kouluja ja Steinerin pedagogiikkaan perustuva Snellman-korkeakoulu. Lasten kanssa työskentelevän Steinerin oma tragedia oli lapsettomuus, josta on myös koskettava rooliruno.

Auringonpilkuttaja-kokoelman lähtökohta on siis hyvin mielenkiintoinen ja Helle-Kotkalle luonteva valinta. Runojen puhuja vaihtuu kunkin kolmen osion sisällä ja lukija voi kuulostella, kuka mahtaakaan nyt olla äänessä, lapsi vai aikuinen. Kokoelma avaa runon keinoin hienosti ja koskettavasti lasten ja pedagogiikan historiaa. Runot soljuvat pehmeästi ja kauniisti, eläytyen lämmöllä vaihtuviin puhujiinsa.

Kokoelman julkkareista taltioidulla videolla Helle-Kotka kertoo kokoelmasta, sen henkilöistä ja lukee kokoelmasta otteita. Hän sanoo, että vanhempien tai kasvattajan tehtävä on aina vaikea, mutta olisi lapsen onni, jos lähellä olisi rakastava ja ohjaava kasvattaja, vaikka lapsuuden jättämiä traumoja ja kolhuja voi paikkailla jälkeenpäin. Väkisinkin tulee nyt joulun alla mieleen ne monet kodit, joissa lapsella ei ole turvallinen olo. Olematta mikään kasvatukseen keskittyvä kirja, kokoelman runot antavat ajattelemisen aihetta pienten lasten vanhemmille. Koskettava ja ajatuksia herättävä runokokoelma vaikkapa pukinkonttiin. Minä ihastuin ❤︎

Tehtäväni on nähdä lapsi, joka ei ole pieni aikuinen eikä kenenkään rönsyilevä jatkojohto.
Tehtäväni ei ole pitää lasta tyhjänä liitutauluna, jonka täyttäisin kirjoituksellani.
Tehtäväni on ohjata lasta täyttämään itse liitutaulunsa.

Auringonpilkuttajaa voi tilata täältä.

Bloggaukseni ihanasta satukirjasta:
Riika Helle-Kotka, Leea Pienimäki - Myrskyn aarre

Riika Helle-Kotka - Auringonpilkuttaja
Kuvitus Riika Helle-Kotka
Rosetta Versos 2021
Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!
____________________
Auringonpilkuttaja on nautittavaksi makean karvas cocktail, jossa sekoittuvat fiktio ja fakta. Samalla se on matka aikakauteen, jossa lapsi harvoin nähtiin yksilönä eikä vielä tunnistettu lapsuutta omana erityisenä ajanjaksona.

Rosetta Versos on perulaistaustaisen Zoila Forssin toiminimi, jonka puitteissa hän tekee erityisesti runoihin liittyvää graafista suunnittelua, seripainantaa, käännöksiä, kustannustoimintaa ja tietysti kirjoittaa (esikoisrunoteos 2014). Forss tekee paljon yhteistyötä Suomessa asuvien, muilla kielillä kuin suomeksi kirjoittavien kirjailijoiden kanssa. 

2 kommenttia:

  1. Onpas tosi kiinnostavaa! Tästä en ollut kuullutkaan. Kasvatustehtävä on opettajallakin vaativa, saati sitten vanhemmilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä oli tavattoman hieno ja jotenkin koskettava. Uskoisin, että opettajana pitäisit.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.