Carol Shields - Ruohonvihreää

Ruohonvihreää on Shieldsin toinen romaani ja tavallaan jatkoa Pikkuseikoille. Nyt pääosan ja puheenvuoron saa Judith Gillin pikkusisko, runoilija Charleen Forrest. Ja voi millä maanisella ja neuroottisella puhetulvalla hän aloittaakaan! Shieldsin kerronta imaisi heti mukaansa. Charleenen runosuoni ei tosin ole sykkinyt kahteen vuoteen. Niukan elantonsa hän saa tieteellisen Aikakauslehden jokapaikanhöylänä.

Charleen on 38-vuotias, miehensä hylkäämä, eronnut ja teini-ikäisen Sethin äiti. Miesystävänä Eugene, hänkin eronnut, ammatiltaan oikomishammaslääkäri. 

Me olemme luusereita. (Kurjat löytävät aina toistensa luo, oli äidillä tapana sanoa.) Me onnettomat hylätyt, meitä voimakkaampien hylkäämät puoliskot. Ihmisjätteet. Lietteet. (...) ... meidän rakasteluammekin sävyttää epäilys: olemmeko me vain kaksi raajarikkoa, jotka pitävät toisensa pystyssä? Voiko välillämme olla enemmän kuin toisen luokan intohimoa? Voiko tyhjästä nyhjäistä?

Leskeksi jääneen, rintasyöpää sairastavan 70-vuotiaan äidin häihin matkataan lännestä itään laajan Kanadan halki. Äidin talossa kaikki siskosten ahdistavasta lapsuudesta palautuu mieleen. Mikään ei ole muuttunut. Äiti on sama saita, kylmäkiskoinen ja empatiakyvytön itsensä.

Eikä hänen heikkoudestaan vyöry lempeyden vaan kaikenlaisen arvostelun hyökyaalto. Ei ihme, että hänellä ei ole ystäviä. Ne harvat ihmiset, jotka ovat vuosien mittaan yrittäneet lähestyä häntä ystävällisesti, hän on lakaissut sivuun uteliaina nuuskijoina ja tulkinnut heidän avuliaisuutensa ilkeydeksi ja ylimielisyydeksi.

Judithin ja Charleenen äiti näyttäytyy todella ikävänä, ilottomana ja pessimistisenä naisena. Hän käytti kaiken energiansa kotinsa pakkomielteiseen sisustamiseen, rakkautta ja välittämistä ei tyttärille herunut. Ja se on jättänyt jälkensä, erityisesti Charleeneen. Rouva McInnin persoona puhutteli minua erityisesti, koska tunnistin hänessä oman äitini puritaanisia ja pessimistisiä piirteitä. Charleen etsii selitystä äitinsä käyttäytymiselle, arvelee osasyynä olevan heidän jäyhät skotlantilais-irlantilaiset geeninsä. Rakkaudettoman lapsuuden kierre siinä taitaa jatkua sukupolvesta toiseen...

Viihdyin loistavasti kirjan parissa, hurmaavuutta kesti kunnes aikakausi vanhoine sekopäisine hippeineen sai liian suuren huomion. Veli Adamin henkilöllisyys ja sen paljastumiseen liittyvät tapahtumat tuntuivat myös liian epärealistisilta.

Mutta Charleenen persoona oli aivan ihastuttava! Hän väitti, ettei hänellä ole rohkeutta, mutta karkasihan hän 18-vuotiaana ensirakkautensa Watsonin matkaan mantereen toiselle puolelle, moottoripyörän selässä. Hän rakastaa yli kaiken poikaansa Sethiä ja originelleja hippiystäviään. Hän on eläväinen nainen, jonka ajatukset lentelevät ja poukkoilevat. Hänelle sattuu ja tapahtuu.

Minulla on kamala olo, oi voi, kamala olo, niin paljon minua hävettää, ihan helvetillinen olo. Olisi parempi kuolla, voi hyvä luoja, tämä on niin noloa, niin nöyryyttävää, joutua tällä tavoin nöyryytetyksi. Senkin tyhmyri, tyhmyri, voisin oksentaa, sillä minua hävettää niin, eikä sitä saa enää pois, tehty mikä tehty, mikään ei tee sitä tekemättömäksi, voi hyvä jumala.

Luulen, että monellakin on ollut samantapaisia hupaisia tuntoja jonkun emämunauksen jälkeen :)

Muutama bloggaus: Katja, Omppu, Mari A

Carol Shields

The Box Garden 1977

Ruohonvihreää

Suomentanut Hanna Tarkka
Otava 2012

★★★★

Kirjastosta