Hanna-Reetta Schreck - Minä maalaan kuin jumala

Ei teorioita, ei muotoja - vain väri.

Minä maalaan kuin jumala vie pyörryttävälle matkalle Ellen Thesleffin (1869 - 1954) elämään ja taiteeseen. Thesleffistä väitöskirjaa valmisteleva Schreck on tehnyt valtavan työn paneutuessaan mm. taiteilijan noin 1000 kirjeen jäämistöön. Kirja on muhkea, liki nelisataasivuinen sukellus 1800-1900 lukujen taide- ja kulttuurielämän ismeihin ja maailmanpoliittisiinkin kehyksiin. Bloggauksessa voi vain raapaista pintaa. Kukin lukija poimii itseään kiinnostavat asiat tämän hengästyttävän kirjan annista, tässä muutamia omia huomioitani. Käytän taiteilijasta vain etunimeä Ellen kuten tekee kirjassa myös Schreck.

Kuva: Antonia Ringbom/ Svenska Litteratursällskapet, Helsingfors.

Uhmakas nuori Ellen

Ellenillä oli kaksi sisarta, Gerda ja Thyra, sekä kaksi veljeä, Rolf ja Eynar. Perhe oli varakas säätyläisperhe ja hyvin kulturelli: joukolla harrastettiin musiikkia ja laulua, ja isä kannusti tytärtään taiteen tielle. Koko Thesleffin perhe oli hyvin kansainvälinen. Veli Rolf toimi suurlähettiläänä monissa maissa ja Thyran 2. puoliso Gunnar Castrén oli merkittävä kirjallisuusmies. Aikansa sovinnaistapoja uhmaten Ellen leikkasi hiuksensa lyhyiksi ja kuljeskeli miesten vaatteissa perheen Muroleen huvilan maisemissa. Hän oli pienikokoinen ja hento ja kävi lippalakkisena pojasta. Uhmakas ilme ja omapäisyys ilmensivät päättäväisyyttä jo varhain. Taide oli Ellenille kaikki kaikessa ja hän halusi ammattimaalariksi, joka elättää itsensä taiteellaan. Tuo päätös piti, vaikka ajoittain oli tiukkojakin aikoja.

Äiti, Gerda, Ellen ja Thyra

Kosmopoliitit ismien pyörteissä

Schreck kuvaa yksityiskohtaisesti 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kuohuvaa ilmapiiriä. Euroopassa eli suuri, eri kansallisuuksia edustava taiteen, kirjallisuuden ja kulttuurin edelläkävijöiden joukko, joka etsi henkistä kotiaan mm. Pariisista, Münchenistä ja Firenzestä - heidän joukossaan myös paljon suomalaisia. Luku Firenzeen majoittuneista kosmopoliiteista oli kerrassaan lumoava. Epäsovinnaisuus ja yhteisöllisyys kukoistivat; elettiin kuumia homoseksuaalisiakin rakkaussuhteita ja kolmiodraamoja; ja kaiken kuohuvan keskellä hengitettiin uusia virtauksia ja tehtiin lujasti taidetta.

Firenze ja Gordon Craig (1872 - 1966)

Ellen kulki koko elämänsä Suomen ja Italian väliä, vaikka matkustaminen tuolloin oli hidasta ja vaivalloista. Hän asui vuosia Firenzessä, moneen eri otteeseen. Italiassa mukana olivat usein myös molemmat siskot ja äiti, viimeisinä vuosina vain Gerda. Ellen ei ollut kaunotar, hän ei vetänyt miehiä puoleensa kuten kaunis Thyra. Mutta teatterimies Gordon Craigissa Ellen löysi sukulaissielunsa ja kohteen rakkaudelleen. Tämä intohimoisesti teatteritaiteelleen, marioneteilleen ja puupiirroksilleen omistautunut mies oli myös parantumaton naissankari: suhteita siellä ja täällä (myös Isadora Duncanin kanssa) sekä monilukuinen lapsilauma ympäri Eurooppaa. Ellen on hävittänyt mieheltä saamiaan kirjeitä, mutta omista säilyneistä kirjeistä rakastuminen käy selvästi ilmi. He tekivät Firenzessä yhdessä töitä ja edistivät toistensa uraa myöhempinä vuosina. Läheinen ystävyys, henkinen yhteys ja kirjeenvaihto kestivät vuosikymmenet, Ellenin elämän loppuun asti. Alla ote Ellenin hauskasta kielten sekamelskasta - on siinä Schreckillä ollut selvittämistä!

Dear You 18.1.1920 Quelquefois je pense - chi cosa if I could see you working and hear you talk - perhaps I could have some courage de vivre ancora... Dites moi can on respire in Italia - is the sun strong? I think I have all forgotten. And your written drama - how? And your living drama how? Pour moi tante la vie est una drama sans commence... et sans fin - how could there existe un finito? You think?

Parahin Sinä 18.1.1920 Joskus ajattelen - entä jos voisin nähdä sinut työskentelemässä ja kuulla sinun puhuvan - ehkä saisin hieman rohkeutta elää vielä... Kertokaa minulle, voiko Italiassa hengittää - onko aurinko vahva? Minusta tuntuu, etä olen unohtanut kaiken. Entäpä sinun kirjoitettu draamasi - kuinka? Entäpä sinun elämändraamasi, kuinka. Minulle elämä on draama ilman alkua... ja ilman loppua - kuinka siinä voisikaan olla: loppu? Mitä olet mieltä?

Omakuva 1894 - 1895

Modernin taiteen ismit

Aluksi Ellen maalasi hyvin askeettisella väriasteikolla. Tästä esimerkkinä omakuva vuodelta 1894 - 1895  Jo tuolloin taiteilijaa kiinnosti henkisyys ja symbolismi sekä niihin liittyvät okkultismi ja spiritismi, nuo ilmassa tuolloin leijailevat ismit. Schreck heittää ilmoille ajatuksen, että kuva olisi maalattu transsissa? Katse on läpitunkeva, kaikki huomio on kasvoissa, ruumis häivytetty pois.
Vaikka Omakuvan nuoren naisen katse on pehmeä, siinä on samaan aikaan myös jotain kapinallista, suoraa ja paljastavaa. Siinä ei ole jälkeäkään tuona aikana naisilta vaadituista häveliäisyydestä, kainoudesta tai vaatimattomuudesta.

Koristeellinen maisema 1910

Värien ryöpsähdys

Oleskelu Münchenissä ja tutustuminen venäläiseen Wassily Kandinskyyn (1866 - 1944) vei Ellenin askeesista väriin. Musta ja tummat sävyt loistavat poissaolollaan, värit putosivat hehkuvina ja väreilevinä sateenkaaresta Ellenin kankaalle. Tämä värien väreily ja myöhemmin myös liike ilmenivät myös Suomessa maalatuissa töissä. Ellen oli villi ja värikäs fauvisti Henri Matissen (1869 - 1944) ja Paul Gauguinin (1848 - 1903) tapaan. Hän oli omanlaisensa ja edelläkävijä Suomen taiteessa, jota miehet johtivat, valitettavasti. Naisena ei ollut helppoa taiteen alalla.

Tytöt niityllä 1906, maalattu Muroleessa

Häkissä sodan jaloissa

Ellen oli yksin Firenzessä kun I maailmansota syttyi vuonna 1914 ja hän pääsi vasta seuraavana kesänä Suomeen. Matka sotaakäyvän Euroopan läpi oli raskas ja vaarallinen. Suomessakin pelättiin, vaikka sota ei meille tullutkaan, mutta sisällissota tuli aikanaan. Schreck kuvaa koskettavasti Ellenin tunnelmia tuolta ajalta: ruokapula oli valtava, pelko samoin. Ystäväperheen, Pekkalan kartanon omistaja  Alexander Aminoff ammuttiin epäselvissä olosuhteissa, Rolf-veljen koti Muroleen lähellä tuhottiin, mutta oma Casa Bianca onneksi säästyi. Tämä on kuin mustimmasta yöstä. Me vapisemme.

Naistaiteilijan vaikea asema

20-luvulla sisällissodan jälkeen naistaiteilijoiden asema huononi jälleen. Nuori valkoinen tasavalta kiinnitti huomionsa maskuliiniseen ja kansalliseen kuvastoon. Mielenkiintoista oli se, että syksyllä 1917 sekä Ellen että Helene Schjerfbeck olivat pitäneet hyvin menestyneet yksityisnäyttelyt. Mutta nyt haluttiin miesten taidetta ja naisten oli vaikeampi saada töitään esille ja myydyiksi.

Maalaustaiteen muusa 1946, omistettu Gerda-siskon muistolle

Köyhinä Firenzessä 30-luvulla

Ellenin kaipuu Firenzeen oli alituinen. Ymmärrän hyvin hänen surunsa, kun varojen ja apurahojen puutteessa ei päästy matkustamaan. Äidin kuoleman jälkeen kaksistaan asuvat siskokset kävivät Firenzessä vielä muutamia kertoja. Mutta kaupunki ei ollut enää sama hurmaava idylli kuin ennen: monet vanhat ystävät olivat poissa, kaikki oli kallistunut ja kaupunki muuttunut meluisaksi. Kotiin Suomeen oli palattava pikemmin kuin haluttiin. Vuonna 1933 Ellen ja Gerda pääsivät onnekseen asumaan juuri valmistuneeseen Lallukan taiteilijakotiin. Kädestä suuhun eläminen helpotti ja elämään tuli uutta toivoa. Rakas Gerda-sisko menehtyi muutamaa päivää ennen talvisodan syttymistä 1939, Ellen jäi yksin.

Tekstien läpi avautunut ihminen osoittautui viisaaksi ja taitavaksi kiteyttämään ajatuksensa. Huumorintajuinenkin hän oli. Hauska. Rakastettava. Itsekäs. Piikikäs. - Hanna-Reetta Schreck

Minä maalaan kuin jumala on tarkka ja upea tietoteos, kunnianosoitus Ellen Thesleffille ja hänen taiteelleen. Ellen oli omapäinen ja päättäväinen ja niin itsenäinen kuin nainen hänen aikanaan voi olla. Hän oli nuorena läheinen ystävä avoimesti homoseksuaalin Magnus Enckellin  (1870 - 1925) kanssa. Jotain säröä syntyi myöhemmin, mutta nämä kaksi olivat tekemisissä Enckellin kuolemaan asti. Ellen kirjoitti paitsi hurmaavia kirjeitä myös runoja. Tämän Enckellin muistolle:

Minun nuoruuteni sinä.

Yö saapuu - ja hän, joka kaikki tähdet sytytti

hän sammuttaa hehkun sinun rinnastasi

ja piirtää kristalliruusun

minun jäätyneeseen ikkunaruutuuni.

Kirjamessut sunnuntaina 29.10.

16.30 Minna Canth: Minä maalaan kuin jumala - Hanna-Reetta Schreck, haastattelee Anna Kortelainen

Muualla: Kirjasta kirjaan, Leena Lumi, Tuijata

Täällä kaikki taide-tagilla varustetut bloggaukseni, niitä on nyt kymmenen. Myös Riitta Konttisen tänä vuonna ilmestynyt upea Täältä Tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa.
Tuijatan Taiteilijaromaanit-haasteeseen ensimmäinen kirja.

Hanna-Reetta Schreck

Minä maalaan kuin jumala, Ellen Thesleffin elämä ja taide
Teos 2017
*****
Lukukappale kustantajalta - kiitos