29. joulukuuta 2021

Katherine May - Invernando


Brittiläisen Katherine Mayn kirja Invernando / Wintering. The Power of Rest and Retreat in Difficult times puhuu talvesta myös elämän vaikeuksien merkityksessä. Talvehtimisella hän ei tarkoita vain kylmää vuodenaikaa, vaan elämän vaikeita jaksoja, jolloin eristäytyy ja tuntee itsensä syrjäytyneeksi tai ulkopuoliseksi. May kirjoittaa omasta elämänkriisistään, jolloin hän oli masentunut ja uupunut. Paineita oli jo valmiiksi, mutta sitten aviomies sairastui ja joutui sairaalaan, mitä seurasi pitkä toipilasjakso. Samoihin aikoihin Mayn omat vatsakivut yltyivät, ja hän kuittasi ne stressireaktiona miehensä sairastumiseen ja siihen, että oli jättänyt työnsä yliopiston lehtorina kirjoittaakseen kokopäiväisesti. Kaiken kukkuraksi hänen 6-vuotias lapsensa kieltäytyi menemästä kouluun. 

May sanoo, että talvehtiminen on tapa selviytyä vaikeista ajoista lepäämällä ja nukkumalla. Se, mitä hän kutsuu sanalla wintering, on surun aktiivista hyväksymistä. Englantilaiselle kylmä ja lumi ovat tietysti eksoottisia asioita. May asuu Whitstablessa, pienessä rannikkokaupungissa Kaakkois-Englannissa ja hänellä on siellä suomalainen ystävätär, jota hän tenttaa suomalaisten valmistautumisesta talveen. May kertoo myös kokemuksistaan Reykjavikin kuumissa luonnonuimaloissa ja käy Englannissa katsomassa, miten Stonehenge-järkäleiden luona ihmiset juhlivat talvipäivänseisausta ja muistelee Tromssassa näkemiään revontulia.

Avantouinnin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti Suomessakin korona-aikana ja sillä on tutkitusti terveyttä edistäviä vaikutuksia. May ui meressä ystäviensä kanssa ympäri vuoden! Englannissa jäätä on harvoin, mutta kylmäähän vesi esim. joulukuussa on. Minua ei kyllä saa avantoon millään, mutta myönnän, että asennoitumisessani talveen on korjattavaa. Voisin suhtautua talveen myönteisemmin ja ajatella, että se on levon ja hiljentymisen aikaa. Mayn kirjaa oli kiinnostavaa kuunnella. Selfhelp ei tule korostetusti esiin, koska May kertoo kiinnostavasti, miten talveen eri kulttuureissa suhtaudutaan. Samaahan tekee hurmaavasti myös Satu Rämö Islanti-kirjoissaan.

Katherine May - Invernando. El poder del descanso y del refugio en tiempos difíciles
Alkuteos Wintering 2020
Saga Egmont 2021
Äänikirjan lukija Neus Sendra
_____________________
Katherine May is a New York Times bestselling author, whose titles include Wintering: The Power of Rest and Retreat in Difficult Times and The Electricity of Every Living Thing, her memoir of being autistic. Her fiction includes The Whitstable High Tide Swimming Club and Burning Out. She lives in Whitstable, UK with her husband, son, three cats and a dog.

4 kommenttia:

  1. Kiintoisaa! Minusta on hullua, että juuri talvella pitää paahtaa täysillä ja sitten kesällä lomaillaan pitkään. Paremminhan sitä kesän valossa jaksaisi töitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on pointti Anki! Tämä talven harmaus vie energiaa, elää vähän puolitehoilla. Mutta valoa kohti mennään.

      Poista
  2. Kiitos kiinnostavasta kirjavinkistä :)
    Olen Pohjois-Suomesta kotoisin, joten Turun talvessa on ollut tottumista, ja sainkin alkuvuosina kaamosmasennuksen oireita jatkuvassa vesisateessa ja pimeydessä. Lumessa on valtava määrä valoa, jota tarvitsen ja johon olen pohjoisen vuosina tottunut. Niinpä nykyisin lähden jo lokakuussa Inariin, sillä sinne sataa lumi jo silloin. Kävin myös joulukuussa Oulussa ihailemassa lunta ja jäisiä puita sekä pakkasta. Tarvitsen kylmää ja viihdyn kylmässä. Jouluaattona satoi lunta Turkuun, joten täälläkin on nyt valoa.

    Hyvää uutta lukuvuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kasvanut Imatralla, jossa oli aina kunnon talvet. Vaikka pakkasta oli paljon, ei tuntunut kylmältä, koska ilma oli kuivaa. Helsingin kosteat talvet olivat ikäviä. Nyt täällä Vantaalla on enemmän talvea, eikä vain sohjoa. Silti olen kesäihminen :)

      Tämä oli tosi hyvin kirjoitettu. Englanniksi siis löytyy. Hyvää uutta vuotta Mai!

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.