Vaarla kertoo, miltä tuntuu kun kaikki menee. Kun toivo menee. Isä on Elinalle läheinen ja isän muuttuminen iloisesta huolten painamaksi mieheksi ahdistaa tyttöä. Kodin ilmapiiri kiristyy ja vanhempien riidat lisääntyvät. Tarina etenee vääjäämättä täydelliseen romahdukseen, vaikka joku pieni toivon oljenkorsi joskus vilahtaakin. Tulee konkurssi - uusi muskelivene myydään, oma koti myydään, tulee lehtiotsikoita, tulee rahapula. Riita naapuriperheen kanssa lomaosakesijoituksesta hiertää ja vaikeuttaa myös Elinan ja Sandran ystävyyttä. Koko perhe eristetään entisistä piireistä häpeään ja hiljaisuuteen.
2000-luvun aikataso kuvaa Elinan opiskeluaikoja ja häntä työelämässä. Elina halusi Kauppakorkeaan opiskelemaan laskentatoimea ymmärtääkseen paremmin maailmantalouden suhdanteita ja talouden lainalaisuuksia. Mutta opintolaina oli hänelle hirvittävä peikko. Isänsä konkurssin kokeneena lainanotto oli mahdoton ajatus; ennemmin vaikka toimistosiivousta. Myöhemmin työelämässä Elina tunsi itsensä ulkopuoliseksi työtovereitten ostaessa sijoitusasuntoja surutta lainarahalla. Ja tulihan se sieltä taas vuonna 2008, finanssikriisi - ja Elinan oli pakko myöntää itselleen, ettei hän tätä ennalta nähnyt, vaikka koulutuksensa ansiosta olisi pitänyt.
Suomalaisessa yhteiskunnassa konkurssi ja työttömyys ovat olleet melkein ne suurimmat häpeät mitä olla voi. Elina häpesi kovasti kaikkea sitä, mitä hänen perheelleen oli tapahtunut. Hänellä oli sisimmässään pärjäämisen pakko ja kuuluakseen joukkoon oli salattava perheen historia. Hän sulki surun ja menetyksen sisäänsä, tuloksena väistämättä paniikki ja burnout. Puolet ensimmäisestä opiskeluvuodesta kului masennuksen sumussa Ida Aalbergintien soluhuoneessa, ja paniikki ilmaantui myöhemminkin työelämässä. Vasta vuosia myöhemmin Elina alkoi päästä jonkunlaiseen selvyyteen ja tasapainoon itsensä ja menneen kanssa. Hän päätti vihdoin kertoa tulevalle miehelleen lapsuuskokemuksistaan lama-ajan konkurssiyrittäjän tyttärenä.
Suvi Vaarla puhuu lama-ajasta kuin sen omassa lapsuudessaan kokenut. Jostain lehtijutusta luinkin, että lama kosketti myös hänen omaa lapsuudenperhettään. Taloustieteitä opiskelleena hän osaa kertoa tapahtumista ja ilmiöistä asiantuntevasti. Helsingin kirjamessuilla Vaarla sanoi ihmetelleensä, miksi lamasta ja yleensä rahasta on kirjoitettu kaunokirjallisuudessa niin vähän. Se on totta. Itselleni tulee mieleen pari lukemaani, Tanja Kaarlelan Lasissa on tyttö ja Marja Björkin Lainaa vain.
Itse lama-ajan kokeneena Westend toi mieleen kirveleviä ja masentavia muistoja. Helsingin Sanomien pullea työpaikkaliite lakkasi ilmestymästä eikä minullakaan, työttömäksi jääneellä mainosnaisella, ollut mitään toivoa löytää uutta työpaikkaa. Tämä oli uutta ja outoa, koska olin aina löytänyt uuden työpaikan hetkessä. Muistan myös ankean yleisen tunnelman ja tyhjyyttään ammottavat liikehuoneistot ympäri Helsinkiä, Töölössä, Aleksilla ja Kaisaniemenkadulla. Merkillistä 90-luvun lamassa oli se, että joitakin se ei koskettanut millään lailla ja toiset se vei vuosien velkakierteeseen, konkurssiin ja työttömyyteen. Jotkut loivat myös omaisuuden vaikkapa asuntokaupoilla. Lama-ajasta alkoi varallisuuden entistä suurempi jakautuminen ja syrjäytyminen. Lama-ajan lapsista on tehty tutkimuksia, joissa heidän turvallisuushakuisuutensa ilmenee esim. ammatinvalinnassa.
Westend on erittäin kiinnostava ja tervetullut juuri lapsen ja nuoren näkökulmallaan. Oli se niin hurjaa aikaa Suomessa, että siitä toivoisin kirjoitettavan lisääkin. Olisin toivonut, että alun lyhyt prologi olisi jätetty pois, koska se paljasti liikaa tulevasta. Vaarla kirjoitti loistavasti esiin tuon ajan tunnelmat, katunäkymät ja yleisen ilmapiirin, ja teksti oli kaunista, sujuvaa ja huoliteltua. Siitä huokui melankolisuus, vai tulkitsinkohan minä vain niin omista kokemuksistani käsin? Koskettava ja aidonoloinen lama-ajan kuvaus, hieno esikoisromaani.
Suvi Vaarla vasemmalla keltaisessa asussa Helsingin kirjamessuilla
Wsoy 2019
Kustantajalta - kiitos!
_______________
Muualla: Kirjaluotsi, Kirjojen kuisketta, Leena Lumi
Helsingistä kotoisin oleva Suvi Vaarla on opiskellut ja työskennellyt muun muassa Helsingissä, Brysselissä, Pariisissa ja Lontoossa. Hänellä on yhteiskuntatieteellinen koulutus ja hän on käynyt Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulun. Hän on aiemmin julkaissut novellikokoelman Täydellisiä ihmisiä.
