Laura Restrepo - Dulce Compañía

Sain kolumbialaisesta Laura Restreposta (s. 1950) vinkin Unelmien aika -blogista. Siellä blogattua Intohimon saarta (2015 / Fabriikki Kustannus) en ihmeekseni löytänyt kirjastosta espanjaksi, joten valitsin tämän suomentamattoman. Suomeksi löytyy lisäksi ainakin Houre (2007 / Like).

Mona on nuori toimittaja Somos-aikakauslehdessä. Eräänä maanantaiaamuna hän ajattelee inhoten, että pomo lähettää hänet taas tekemään juttua missikilpailuista. Mutta pomo haluaakin hänen tekevän juttua Bogotan lähiössä Galileassa nähdystä enkelistä.

Kolumbia on maa, jossa tapahtuu eniten ihmeitä neliömetrillä. Kaikki taivaan neitsyet laskeutuvat maan päälle ja kaikki Kristus-kuvat vuodattavat kyyneleitä. On näkymättömiä lääkäreitä, jotka leikkaavat umpilisäkkeitä ja selvänäkijöitä, jotka näkevät ennalta lottonumerot. On selvää että meillä on suora yhteys tuonpuoleiseen eikä kansakunta tule toimeen ilman suurta taikauskon määrää.

Mona ei ole uskonnollinen, vaan moderni nainen. Hän lähtee jäljittämään Galilean Enkeliä ja tapaa uskomattoman kauniin nuoren pojan. Viettää tämän kanssa illan ja rakkauden yön. Enkeli sanelee äidilleen Aralle pitkiä kirkollisia tekstejä. Niitä on 53 paksua vihkoa täynnä.

Enkeli ei puhu espanjaa, kreikkaa ja latinaa kylläkin. Hän saa kohtauksia. Epileptikko, autisti, skitsofreenikko vai sittenkin oikea enkeli? Epilepsia todetaan tutkimuksissa, mutta muuta selvää ei saada. Jopa Monan psykiatriystäväkin kallistuu enkelidiagnoosin kannalle. Väkivaltaisten tapahtumaketjujen jälkeen Enkeli joutuu seuraajineen pakenemaan.

Mona ei Enkeliään enää tapaa. Mutta hänelle jäävät lohdutukseksi nuo 53 enkelin vihkoa. Sekä tytär.

Pysyn sinussa, ja sinun puoleesi käännyn tämän syyskuun vaitonaisessa hiljaisuudessa. Minun aikani on vähissä, mutta tässä minä olen. Olen suojeleva varjo joka kiertää päiviäsi. Raikas vesi joka helpottaa pelon hetkiäsi. Uskollinen vahtikoirasi matkan varrella. Nuoli joka ilmoittaa minne ja milloin on sinun aikasi lähteä.

Luterilaiselle juoneltaan melko mielikuvituksellinen kirja. Mutta ensimmäinen sitaatti kertoo todellisuudesta katolisissa maissa. On taikauskoa, uskoa ihmeisiin ja miltei joka asialla on oma suojeluspyhimyksensä. Bogotan väkivaltaisuus tulee hyvin esille, kuin myös köyhien kaupunginosien ankeus.

Laura Restrepo - Dulce Compañía 
Alfaguara 1995, 2015
Ei suomennettu
★★½
Lainattu kirjastosta.

Sitaatit omia käännöksiäni.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:
8 / minulle uusi kirjailija, 9 / luettu vieraalla kielellä, 47 / eteläamerikkalainen kirjailija

John Williams - Stoner

Tartuin Stoneriin hiukan epävarmasti, koska tiesin varsin monen tätä kirjaa hehkuttaneen. Aluksi minun olikin vaikea päästä kirjaan sisään, sillä olen lukenut viime aikoina hiukan koukeroisempaa ja kuvailevampaa tyyliä. Mutta nopeasti selkeään ja lakoniseen tekstiin tottui.

Stoner kertoo Missourin yliopiston apulaisprofessorin William Bill Stonerin elämäntarinan. Köyhistä oloista maaseudulta kotoisin oleva Stoner aloittaa opintonsa 1910 ja vaihtaa agronominopintonsa sittemmin kirjallisuuteen. Hän kustantaa opintonsa raskaalla maatyöllä ja asuu ankeissa oloissa. Hän vaikutti ja opetti samaisessa yliopistossa koko ikänsä.

Erittäin lyhyen tuttavuuden jälkeen solmittu avioliitto osoittautuu heti kättelyssä epäonnistuneeksi. Enkä ymmärrä ollenkaan mikä Ethel-vaimoa riivasi. Epävakaa persoonallisuus, joku muu mielenterveyshäiriö? Isänsä kuoltua Ethel tuohosi kaiken tältä lahjaksi saamansa. Insestiviittauksia en kuitenkaan havainnut kirjassa. Oliko niitä?

Stonerin täydellinen alistuminen vaimonsa temppuiluun ja kotkotuksiin sai minut näkemään punaista. Tuon vuosikymmeniä kestäneen perhehelvetin seurauksena myös tytär Gracen kohtalo vääristyi. Ehkä  ympäristön paine ja taloudelliset seikat tekivät avioeron vaikeaksi 1930-luvun lamavuosina. Avioeroa ei Stoner kertaakaan vakavissaan ajatellutkaan.

Hän pakeni työhönsä, kirjoihinsa ja tutkimuksiinsa. Halusi kehittyä hyväksi opettajaksi. Ja hyvällä tiellä jo olikin. Sitten sattui yliopistossa suuri ristiriita, minkä seurauksena Stoner käytännössä hyllytettiin. Seurasi vuosien paitsio ja ankeat ajat. Tämänkin Stoner sieti liikoja nurisematta.

Kunnes sai tarpeekseen. Suunnilleen ainoa minua hymyilyttänyt kirjan kohta oli se, missä Stoner päätti hylätä opintosuunnitelman ja ryhtyi luennoimaan ensimmäisen vuosikurssin oppilaille neljännen vuosikurssin aineistoa. Se oli mainio veto. Stoner voitti pelin ja sai kaikki itseltään riistetyt luentosarjat takaisin.

Minua miellyttää aina kaunis kuvaus ja Ilkka Rekiahon suomennos onkin sellaista. Tässä pieni sitaatti Stonerin vaikeimmilta vuosilta:

Lähitalojen rosoisen siluetin takana kaupungin valot hohtivat ilmassa leijuvassa ohuessa udussa. Kadunkulmassa lyhtypylväs taisteli turhaan sitä piirittävää pimeyttä vastaan. Samassa etäältä näkymättömistä kajahti naurunrämäkkä ja särki hiljaisuuden. Nauru viivytteli ja lakkasi. Utu pidätteli takapihoilla palavien roskien savunhajua, ja kun Stoner asteli hitaasti iltahämärässä hengittäen ja maistellen kielellään kirpeää ilmaa, hänestä tuntui, että tämä hetki, jossa hän paraikaa kulki, riitti hänelle eikä hän tarvinnut juuri mitään sen enempää.

Niin alkoi Stonerin romanssi.

Kyllä tämä alakuloinen ja kaihoisa kirja oli. Stonerin elämään sisältyi paljon vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Onneksi hän sai kokea lyhyen kauniin rakkauden Katherinen kanssa. Nuoruudenystävä Gordon pysyi myös rinnalla kaikissa koettelemuksissa.

Hieno ja tyylillä kirjoitettu yhden pienen ihmiselämän kuvaus.

John Williams
Stoner 1965
Suomennos Ilkka Rekiaho
Bazar 2015
★★★★
Lainattu kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:
8 / minulle uusi kirjailija, 34 / keskustelua herättänyt kirja

Onpa ihmisen muisti hatara!

En muista juurikaan mitä olen ennen blogiaikaa lukenut! Hohhoijaa! Kun kirjaan tuohon Helmet 2016 -lukuhaasteeseen lukemiani, melkein jokaiseen tulee merkintä 'minulle uusi kirjailija'. Aivan outoa. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka

Almudena Grandes. Luin häneltä hienon ja paksun sukukronikan El corazón helado tuossa tammikuussa ja olin vakaasti sitä mieltä, että en ole lukenut häneltä mitään aikaisemmin. Mutta kas! Vanhasta kirjakuvasta huomasin että minulla on jopa omassa hyllyssä tämä Estaciones de paso! Ja sitten lukiessani Eduardo Mendozan Tulvan vuotta, se alkoi tuntua hurjan tutulle. Eli senkin olin lukenut jo aiemmin...

Todisteena kuva syksyltä:
Lorenzo Silva on jäätävän hyvä dekkaristi!
Mutta ei löydy suomennettuna Helmetistä.

Onko tämä liukuhihnalukemisen tyypillinen ilmiö vai muistihäiriö - kysyn vaan! Onpa hyvä keksintö tämä bloggaaminen kun se säilöö hataraan mieleeni kaiken lukemani!

Esitänkin puolileikillisen kysymyksen: Esiintyykö teillä muilla tämmöistä vastaavaa muistin hataruutta?

Françoise Gilot - Elämä Picasson rinnalla

Pablo Picasson (1881-1973) syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 135 vuotta. Hän syntyi Málagassa, asui Barcelonassa ja Madridissa ja sitten kuolemaansa asti Ranskassa.  

21-vuotias taideopiskelija Françoise Gilot ja 61-vuotias Pablo Picasso tutustuivat Pariisissa saksalaismiehityksen aikana. Françoise eli Picasson rinnalla lähes 10 vuotta ja synnytti tälle kaksi lasta, Clauden ja Paloman. Kirja on muistelmateos, jossa saamme lukea Picasson värikkäästä elämästä Françoisen silmin.

Picasso oli varsin oikutteleva, ailahteleva ja lapsellinenkin persoona, pelasi jonkin tyyppistä suhdepeliä naistensa ja ystäviensä kanssa. Kirjassa on varsin herkullinen kuvaus Picasson ja Braquen välisestä kissanhännänvedosta. Hänen ateljeehensa tungeksi päivittäin liuta ihmisiä ja Picasso otti heidät kaikki vastaan - tai kyykytti ystäviään kieltäytymällä tapaamasta heitä. Picasson ystävä- ja tuttavapiiriin kuului tietysti paljon sen ajan kulttuurivaikuttajia: Gertrude Stein, Henri Matisse, Georges Braque...

Kuuluisin Picasson Françoisesta maalaamista muotokuvista on ehkä tämä La Femme-Fleur vuodelta 1946. Kirjassa kerrotaan Picasson sanoin kuinka hän tätä muotokuvaa kehitteli. Erityisesti pulmaa tuotti kasvojen muoto, mutta lukuisten kokeilujen jälkeen ratkaisu löytyi. Aivan upea kurkistus Picasson ajatuksiin.

'Ei, tämä ei kertakaikkiaan sovi sinulle. Realistinen muotokuva ei alkuunkaan vastaa sinua..... En voi nähdä sinua istuvana. Et ole passiivinen tyyppi.... Matisse ei ole ainoa, joka voi maalata hiuksesi vihreiksi.... Sinä olet kuin kasvi, ja minua ihmetyttää, kuinka ylipäätään keksin, että kuulut enemmän kasvikuntaan kuin eläinkuntaan. En ole ikinä kuvannut ketään tällä tavalla. Eikö olekin kummallista? Mutta se on oikein. Se kuvaa sinua.'

La Femme-Fleur 1946

Kirjan sivuilla saamme lukea laajasti Picasson ajatuksia taiteesta ja sommittelusta, mikä on hyvin mielenkiintoista. Picassolle aamut olivat hitaan käynnistymisen ja masennuksen aikaa, mutta iltapäivästä pikkutunneille hän maalasi kurinalaisesti joka päivä. Picasson syntymäpäivänä viime syksynä kirjoitin pienen postauksen into & vimmaan Feliz Cumpleaños Pablo!

Mielenkiintoinen ajankuva ja kiinnostava näkökulma Picasson sieluun, hänen taiteensa alkulähteille. 

Françoise Gilot, Carlton Lake
My Life with Picasso 1964
Elämäni Picasson rinnalla 1965
Otava
Suomentaja ?
★★★
Lainattu kirjastosta.

LISÄYS

Huomasin tämän Pariisin Picasso Museoon tulevan veistosnäyttelyn - vinkiksi Ranskaan matkaaville.  Lyhyt info täällä. Kirjassa Françoise kertoo laajalti miten monet Picasson veistoksista syntyivät, usein silkasta romusta jota Picasso keräsi talteen kaatopaikoilta. Aika uskomaton on Le venus du gaz (picasso), joka on ruosteinen polttimo. Googlatessa löytyy mm. kuuluisa vuohi, jonka syntyvaiheita selostetaan myös kirjassa.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:
26 / muistelmateos, 43 / Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 vuotta)

Uunituoreen ihka ensimmäinen!

Aloitin bloggaamisen viime lokakuussa ja perustin blogin into et vimma. Kirjoitan pääasiallisesti puutarhasta ja kirjoista, mutta kaikennäköisiä aiheita on tässä matkan varrella ilmaantunut. Jo pitempään on tuntunut siltä, että mun blogi on yks sillisalaatti.

Niinpä tein päätöksen ja erotin kirjapostaukset into et vimmasta ja perustin niitä varten pelkästään kirjoihin keskittyvän kirjablogin. Nimeksi valikoitui Kirja vieköön! Ja niinhän ne totisesti vievätkin! Aamuyön tunteina kopsasin kaikki kirjapostaukset into et vimmasta tähän. Melkein 50 niitä onkin, joten aika kivaa lukutahtia on pitänyt.

Saamani kommentit jäivät sille tielleen, ja jotenkin nyt on tunne 'Maa oli autio ja tyhjä' - kun ei ole yhtään lukijoita eikä kommentteja. No ei herranen aika ole tietysti ehtinytkään, kun osoitteen julkaisin vasta aamulla :)) 

Toivottelen teitä kurkkimaan mitä täällä luetaan. Aika hyvä pino kirjoja tulee tänään taas kirjastosta.

Lukuiloa kaikille kirjojen ystäville!

Haruki Murakami - Maailmanloppu ja ihmemaa

Taas kerran on todettava, että Murakamin mielikuvitus ei tunne rajoja. Luin tämän yli 500 sivuisen kirjan ahmien. Ja se sopikin hyvin luettavaksi juuri nyt, kun omasta ikkunasta näkyy yhtä luminen maisema kuin Maailmanlopun loppukohtauksissa. Murakami on tässäkin kehitellyt kaksi rinnakkaistodellisuutta, Maailmanlopun ja Ihmemaan.

Maailmanloppu on vankoilla muureilla eristetty kaupunki, josta kukaan ei pääse pois. Sinne tulijoilta leikataan heidän varjonsa irti. Näin he menettävät muistonsa ja yksisarviset kuljettavat ihmisten sielut pois kaupungista, heittäen sitten itse henkensä. Uusin tulokas on nuori mies, jonka varjo eristetään koppiin odottamaan heikentymistä ja kuolemaa. Nuori mies itse määrätään kaupungin kirjastoon vanhojen unien lukijaksi. Unet on säilötty kirjavaraston tuhansiin eläinten kalloihin.

Ihmemaassa käydään informaatiosotaa Tokiossa. On Systeemi ja Merkitsijät, jotka kilpailevat tiedon herruudesta keskenään. Kolmatta tahoa edustavat metroverkoston alla asustelevat sysiäiset. On vanha aivotutkija-biologi ja tämän vaaleanpunaisiin pukeutunut pulska lapsenlapsi, 17-vuotias neiti. 35-vuotiaan Systeemin Laskijan aivoihin on asennettu uusia virtapiirejä ja kytkentöjä. Hän on ainoa koko maailmassa, joka pystyy suorittamaan sufflingeja, mikä on aukoton tiedonsalaamisjärjestelmä.

Murakami on luonut hienon teoksen ja todentuntuiset fantasiamaailmat. Tähän sivumäärään mahtuu paljon loistavaa kerrontaa ja yllättäviä tapahtumia. Ilmaisu ja kieli oli hyvin kaunista, suomennos erinomainen. Kirja oli myös hauska monine koomisine ja inhimillisine kuvauksineen. Mutta myös kaunis ja haikea minuuden, tietoisuuden ja elämän pohdintoineen. Vaikea panna paremmuusjärjestykseen, mutta tämä ja Kafka rannalla ovat aika tasaveroisia Murakami-suosikkejani.

Haruki Murakami

Sekai no owari to hadoboirudo wandarando 1985

Maailmanloppu ja ihmemaa 2015
Tammi

Suomentanut Raisa Porrasmaa

★★★★★
Lainattu kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:

10 / Aasialainen kirjailija, 25 / Kirjassa yli 500 sivua

Mukana myös Itä-Aasian lukuhaasteessa.

The end of the world

I just finished Haruki Murakami's fantastic fantasy Hard-Boiled Wonderland and the End of the World. 

In the book he describes so beautifully snow and snowy scenery. So inspired by this Murakami's book I decided to call my white scenery after a heavy snowfall as the end of the world :))

My Clematis Viola climbs here in the summer...

At this stage I'm not so thrilled with snow, but this is how it looked in my garden on Sunday. A few weeks ago we had practically no snow and the grass was green! We Finns have a saying: Kevät keikkuen tulevi. It means that the spring is capricious and comes rocking. This is just that!

Poor Syringa vulgaris!

“Snow floated down every once in a while, but it was frail snow, like a memory fading into the distance.”

“A sheet of white extends to the lone dark vertical of the elm tree in the centre ... It is too perfect, to inviolate ... The snow is graced with waves written by the wind, the elm raises crooked arms in sleeves of white.”

I found a site with more Murakami Quotes if you are interested.

Jessica Brockmole - Kirjeitä saarelta

Kirjeitä saarelta vie lukijan sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin.

1912-1917

Nuori Elspeth Dunn asuu lampaitten keskellä karulla Skyen saarella Skotlannin luoteisrannikolla. Ja kirjoittaa runoja. Vuonna 1912 hän saa elämänsä ensimmäisen ihailijakirjeen kaukaa Illinoisista David Graham nimiseltä opiskelijapojalta. Tästä alkaa säännöllinen kirjeenvaihto, mikä vuosien saatossa kehittyy rakkaudeksi. Mutta kaikki on varsin monimutkaista. Elspeth on naimisissa ja syttyy sota.

Ensimmäiseen maailmansotaan ambulanssin kuljettajaksi värväytyminen tuo Davidin Eurooppaan ja rakastavaiset vihdoin elävät rakkautensa todeksi lyhyillä tapaamisilla. Dramaattisten tapahtumien jälkeen Davidin kirjeet loppuvat vuonna 1917.

1940

Elspethin tytär Margaret on rakastunut lentäjä-Pauliin. Äiti varoittelee tytärtään tekemästä hätäisiä päätöksiä, koska sota vääristää tunteet. Elspeth on pysytellyt hyvin vaitonaisena elämästään eikä Margaret edes tiedä kuka hänen isänsä on. Toisen maailmansodan pommit putoilevat Englantiin ja Skotlantiin. Tämä järkyttää Edinburghiin muuttanutta Elspethiä ja hän katoaa Davidin kirjeet ja omat muistikirjansa matkalaukuissaan. Tytär Margaret hätääntyy, ryhtyy jäljittämään äitiään ja selvittämään tämän vaietun elämän aukkoja.

Tämä oli aivan hurmaava ja liikuttava rakkauskertomus. Kirja perustui kokonaan kirjeisiin: Elspeth & David; Margaret & Paul; Margaret & enonsa Finlay. Kirjeet piirsivät tarkat luonnekuvat Elspethistä ja Davidista. He avasivat sydämensä ja ajatuksensa lukijalle, tulivat läheisiksi. Kirjeistä kuulsi koko tunteitten kirjo: rakkaus, huoli ja pelko sodan arvaamattomuudesta.

Kauniisti kirjoitettua ja nostalgista. Tämä sota-ajan rakkaus kesti parin vuosikymmenen eron. Kun Elspeth ja David tapaavat 23 vuoden jälkeen Pyhän Marian katedraalissa, ei tarvittu kuin nämä vuorosanat :

'Hei Sue.' Hän ojensi kätensä. 'Tässä minä olen.'

Lankesin hänen syliinsä. 'Siinähän sinä olet, Davey. Siinähän sinä olet.'

Jessica Brockmole

Letters from Skye 2013

Kirjeitä saarelta 2015
Bazar

Suomentanut Marja Helanen

★★★★
Lainattu kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:

3 / kirjassa rakastutaan, 8 / minulle uusi kirjailija, 41 / kirjassa lähetetään kirjeitä

André Brink - Kun vielä muistan

Eteläafrikkalaisen André Brinkin (1935-2015) useita teoksia on suomennettu. Hän toimi englanninkielen ja kirjallisuuden professorina Kap-kaupungissa ja aloitti kirjailijan uransa 1960-luvulla ollen apartheidia vastustavien kirjailijoiden eturintamassa. Kun hänen teoksiaan sensuroitiin kotimaassa, Brink alkoi kirjoittaa myös englanniksi.

Kun vielä muistan -kirjan kertoja on 78-vuotias kirjailija Chris Minnaar. Hän on tutustunut runsas vuosi sitten vajaa nelikymppiseen Racheliin ja tämän aviomieheen Georgeen. Kolmikosta tuli erottamattomat, parhaat ystävykset, jotka viettivät paljon aikaa yhdessä nauttien hyvistä viineistä ja ennen kaikkea keskusteluista. Luottamus tuntui rikkumattomalta, mutta sitten jotain kuitenkin tapahtui. Uskottomuus toi särön Rachelin ja Georgen täydelliseltä vaikuttaneeseen avioliittoon.

Vanha kirjailija oli platonisesti rakastunut Racheliin, ja tämän tokaisu Rakas, rakas vanha ystävä! viilsi kirjailijan sieluun. Georgen lähdettyä he viettivät kaksin Rachelin syntymäpäivää. Juhlat alkoivatkin hilpeästi, mutta sitten savukkeita ostamaan lähtenyt Rachel katosi. Tapahtui onnettomuus. Rachel kuoli koomasta heräämättä muutaman viikon kuluttua.

Koomaviikkoina ahdistustaan turruttaakseen kirjailija muistelee elämäänsä, ja tekee sen lukuisten elämänsä naisten kautta. Paljon naisia, paljon seksiä. Hän ei koskaan pystynyt elämään ilman naista. Hän oli addiktoitunut rakastumiseen, kesti se sitten yhden yön, yhden viikon tai yhden vuoden. Mutta kirjailija kuvaa lämpimästi ja rakkaudella näitä kaikkia naisiaan ja heidän inhimillisiä piirteitään - olivatpa he upeita ilmestyksiä tai jo rupsahtaneita rusinoita.

Kirjailija ei saa Rachelin koomaviikkoina nukuttua, vaan katsoo öisin CNN:n lähetyksiä Irakin sodasta. Ruudun täydeltä tositeeveen sotaa. Välillä hän käy tapaamassa vanhainkodissa pian 103 vuotta täyttävää dementoitunutta äitiään. Etelä-Afrikan apartheid-politiikkaa ja rotuerottelulakeja sivutaan myös raadollisella tavalla.

Tämä oli hieno kirja ystävyydestä ja rakkaudesta. Kaiken seksin ja lukuisten naisseikkailujen kanssa kirja olisi voinut olla hyvinkin luotaantyöntävä ja banaali, mutta ei. Tämä oli inhimillinen ja kaunis etenkin lopussa, kun äitikin oli jo kuollut. Brinkin tapa kirjoittaa miellytti minua kovasti.

Andre Brink

Before I forget 2004

Kun vielä muistan 2006
WSOY

Suomentanut Seppo Loponen

★★★★★
Lainattu kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:

27 / afrikkalainen kirjailija

Jean Kwok - Käännöksiä

Jean Kwok syntyi Hong Kongissa ja muutti perheineen Yhdysvaltoihin ollessaan viiden vanha. Monilapsisen perheen elämä oli niukkaa ja myös Kwok joutui työskentelemään vaatetehtaassa koulunkäyntinsä ohella. Sitkeydellään hän pääsi yliopistoon ja suoritti kaksi akateemista loppututkintoa. Käännöksiä perustuu osin hänen omiin kokemuksiinsa.

Kimberly pääsee Paula-tätinsä auttamana muuttamaan äitinsä kanssa New Yorkiin. Täti omistaa Chinatownissa vaatetustehtaan, jonne äiti menee työhön ja jossa Kimberlykin auttaa äitiään joka päivä, jotta urakat saadaan täyteen. Tehtaan olot ovat surkeista surkeimmat ja työntekijöiden lapset pyörivät auttamassa vanhempiaan. Koti on jääkylmä torakoita ja hiiriä kuhiseva loukko.

Kimberly aloittaa koulun hyvin vähäisillä englannin taidoillaan ja toimii myöhemminkin äitinsä tulkkina aivan kaikessa. Äiti ja tytär elävät äärimmäisessä köyhyydessä maksaen riistävälle Paula-tädille matkaansa Yhdysvaltoihin. Kimberly on kuitenkin tavattoman lahjakas tyttö ja pääsee ensin täydellä stipendillä yksityislukioon ja sitten vielä Yaleen. Tuhkimotarina ryysyistä rikkauksiin.

Tämä oli nuortenkirja, joka keskittyi Kimberlyn koulunkäyntiin ja vaatetehtaan ankeuteen. Tehtaassa oli kuumaa kuin pätsissä, tuuletus minimissään. Epäterveellinen kangaspöly liimautui ihoon ja tunkeutui joka huokoseen. Riistopalkalla urakoitaan tekivät miehet ja naiset lastensa auttaessa. Tämmöisiä surkeita vaatetustehtaita on edelleenkin Intiassa ja Kaukoidässä. Voimme muistaa sen kun ostamme seuraavan kerran halpatuontivaatteita.

Sujuvasti kirjoitettu kirja, joka keskittyi minusta liiaksi vaatetehtaan riistävään toimintaan. Loppu oli liikuttava.

Jean Kwok

Girl in Translation 2010

Käännöksiä 2011
Bazar

Suomentanut Ulla Lempinen

★★★
Lainattu kirjastosta.

Helmet-haasteen kohdat:

4 / maahanmuuttajasta kertova kirja, 8 / minulle uusi kirjailija

Mukana myös Itä-Aasian lukuhaasteessa.

Marsha Mehran - Ruusuvettä ja lammaspataa

Marsha Mehran (1977-2014) on teheranilaissyntyinen kirjailija. Hän kirjoitti kaksi maailmanlaajuista best-selleriä: Lumoavien mausteiden kahvilan 2005 ja tämän, edellisen itsenäisen jatko-osan 2008. Mehran kuoli yksinäisenä ja eristäytyneenä kärsittyään vakavasta suolistosairaudesta (IBD?) ja mielenterveysongelmista.

Ruusuvettä ja lammaspataa tarjoillaan Café Babylonissa, pienessä Irlannin länsirannikon kyläpahaisessa. Kahvilaa pyörittävät shaahin Iranista paenneet kolme sisarusta - Marian, Bahar ja vielä koulua käyvä Layla. Osa paikkakuntalaisista rakastaa Marianin eksoottisia ruokia ja kahvilasta leijailevia hurmaavan mausteisia tuoksuja. Osa pitää ennakkoluuloistaan kiinni ja erityisesti raamattupiirin ikäneidot ja lesket juoruavat ja panettelevat.

Kirja oli oikein sympaattinen ja viihdyttävä tyttöjen kirja.

• Mehran kertoo elävästi Ballinacroaghin kylän elämästä ja sen hauskoista asukkaista. 
• En ole käynyt Irlannissa. Siksi minua viehätti myös Irlannin karujen rannikkomaisemien, kyläjuhlien ja druidiperinteitten kuvaus. 
• Oli kiinnostavaa kurkistaa pienesti myös Iranin oloihin ja iranilaiseen ajatusmaailmaan. 
• Mukana oli sopiva annos romantiikkaa, hiven myös jännitystä, vaikkakin rantaan ajautuneen merenneidon tapaus tuntui irralliselta. Mutta toki sen avulla Mehran sai piirrettyä tarkempaa kuvaa päähenkilöistä ja kylän muista ihmisistä.
• Rakkautta ruokaan ja ruuanlaittoon voin vain kadehtia!

Bahar käytti kahvilan keittiötä siivotessaan ruusuvettä. Mikä ihana ajatus. Tuoksuisipa omassakin keittiössä joka päivä ruusu ja kardemumma!

Marsha Mehran

Rosewater and Soda Bread 2008

Ruusuvettä ja lammaspataa 2009
Tammi

Suomentanut Henna Kaarakainen

★★★
Lainattu kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:

1 / ruuasta kertova kirja, 4 / maahanmuuttajasta kertova kirja, 8 / minulle uusi kirjailija

Emmi Itäranta - Teemestarin kirja

Minä en juuri lue fantasiaa enkä scifiä, mutta tämä vei melkeinpä hurmoksiin. Uskomattoman upea kirja, josta varsin monet ovat jo näkemyksensä kertoneet. Niinpä hyvin lyhyesti.

Päällimmäisenä on Itärannan kieli. Kirjasta voisi ottaa joka sivulta hienoja sitaatteja mutta otan vain yhden, minkä Noria lausuu isänsä kuoltua:

Minä olen täällä, ja kaikki sanat ovat mykkää tuhkaa suussani, eikä mikään vesi vie janoani.

Tapahtumat sijoittuvat kaukaiseen tulevaisuuteen, pohjoisen tuntureille jonkun ekokatastrofin jälkeen. Makeasta vedestä on huutava pula ja vesivarannot ovat diktatuurisen hallinnon tiukassa säännöstelyssä. Vesirikoksista rangaistaan ankarasti. Suolainen merivesi on vallannut järviä ja upottanut saaria ja kaupunkeja. Tässä kohden tuli mieleeni vuosia sitten lukemani Risto Isometsän Herääminen. Siinäkin  kaupunkeja oli hautautunut sulamisvesien ja merten alle, jopa Euroopassa. Ilmastonmuutos panee ajattelemaan. Ja myös se miten paljon maatumatonta muovia ja muuta romua jätämme jälkipolville.

Noria on teemestarin tytär, josta tulee isänsä seuraaja. Teeseremonian rauha ja rituaalit on hienosti kuvattu. Japanilainen kivipuutarha haravoidaan päivittäin. Norian vankeudesta ja viimeisestä teeseremoniasta itselleen kertova kuvaus oli kaunista. Pieni moite minulla on. Minua ei miellyttänyt viimeinen luku, sillä minusta se oli tarpeeton.

Aivan ihastuttava ja mukaansatempaava esikoisteos. Jonotin tätä kirjastosta syksystä asti, mutta kannatti. Suositan myös heille, jotka eivät fantasiafaneja olekaan. Olen aivan myyty.

Emmi Itäranta

Teemestarin kirja 2012
Teos

★★★★★
Lainattu kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:

8 / minulle uusi kirjailija

José Saramago - Oikukas kuolema

Portugalilainen José Saramago (1922-2010) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1998. Lukuisia hänen teoksiaan on suomennettu. Saramago oli tuottelias viimeisiin päiviinsä asti.

Olipa kerran 10 miljoonan asukkaan kuningaskunta, jossa kuolema - tuoni - ryhtyi oikuttelemaan. Se meni lakkoon. Kukaan ei kuollut seitsemään kuukauteen ja siitäkös koko valtakunta meni sekaisin. Hautaustoimistoja uhkasi konkurssi, sairaalat ja onnellisen iän kodit täyttyivät ääriään myöten. Poliitikot pitivät palavereita ja katolinen kirkko oli syvässä kriisissä. Sitten joku neuvokas keksi kuljettaa kuolemansairaan omaisensa naapurimaan puolelle kuolemaan. Tähän autetun eutanasian liiketoimintaan sekaantui valtakunnan maphiakin, ja toiminta herätti närää naapurimaissa. Sotavoimat asetettiin valmiustilaan.

Sitten tuoni yhtäkkiä päättää lakkonsa. Korkeasuhdanne koittaa taas arkunvalmistajille ja hautaustoimistoille, vanhainkodit silmäilevät uusien tulokkaiden listoja ja pyörittävät kannattavuuslaskelmia. Mutta sitten tuoni keksii vielä yhden metkun: hän ryhtyy lähettämään kuoleville violetteja kirjeitä viikkoa ennen kuolinpäivää, hyvässä tarkoituksessa jotta nämä ehtisivät järjestää asiansa.  Mutta kummallisesti yhden sellistin kirje palautuu aina takaisin, kerta toisensa jälkeen. Mitenkähän tuoni tästä ongelmasta selviää ja pystyy olemaan toimenkuvansa mittainen?

Tämä oli kerrassaan mainio satiiri. Saramago lataa pöytään kaikki kansanperinteen, sananlaskujen ja poliitikkojen puheitten kliseet tyynesti ja mestarillisesti. Ja käyttää myös välimerkkejä miten haluaa, totutusta poikkeavasti. Dialogisivut eivät ole ilmavuutta tai ajatusviivoja nähneetkään, vaan kaikki on yhtä pilkuin erotettua pötköä. Huonompaa tekstiä ei ehkä olisi jaksanut lukeakaan, tämän kyllä.

Mainio, satiirinen ja hauska.

José Saramago

As Intermitências da Morte 2005

Oikukas kuolema 2008
Tammi

Suomentanut Erkki Kirjalainen

★★★★
Lainattu kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:

8 / minulle uusi kirjailija, 39 / Nobel-kirjailija, 44 / kirjassa joku kuolee

Toni Morrison - Luoja lasta auttakoon

Vuonna 1931 syntyneelle Toni Morrisonille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto 1993, ensimmäisenä mustana naisena. Suomeksi on julkaistu häneltä lukuisia teoksia, joissa Morrison käsittelee mustien naisten elämää tänään ja menneinä vuosikymmeninä.

Luoja lasta auttakoon vei minut - valkoisen naisen ja valkoisten keskellä kasvaneen - outoon maailmaan, jossa vallitsee rasismi ja ihonväri ratkaisee kaiken.

Kun Bride syntyy hänen äitinsä kauhistuu: vauva on sudaninmusta, mistä lie tuo väri tullut kun hän itse on vaalea ja hänellä on valkoisten tukkakin... Äiti hyljeksii lastaan, välttää jopa fyysistä kosketusta, seisottaa sinisävyisen tapetin edessä nurkassa ja saa Briden sanomaan järkyttävän valheen. Ja tyttöhän sanoo -  vain jotta äiti hyväksyisi ja pitäisi kädestä.

Nuorena aikuisena Bride kääntää koulukiusaamiset ja tummuutensa voitokseen. Hänestä tulee ihailtu, haluttu, seksikäs ja menestyvä nainen, jolle stylisti on luonut häikäisevän valkoisen pukeutumistyylin. Puolen vuoden seurustelun jälkeen poikaystävä Booker jättää Briden sanoen 'Et ole se nainen, jonka haluan.' Jonkun aikaa riuduttuaan Bride lähtee jäljittämään elämästään kadonnutta miestä.

Myös Bookerilla on oma lapsuudentraumansa, josta hän on vaiennut. Adam-veljen traaginen kuolema vainoaa vuosienkin jälkeen. Booker kantaa velivainajaansa ikäänkuin harteillaan, ei päästä irti ja pani välit poikki muuhun perheeseen, kun nämä halusivat jatkaa elämäänsä. Kirjassa kerrotaan muutaman muunkin henkilön traagisista kohtaloista. Näitä ovat Briden vankilaan passittama Sofia, hylätty ja hyväksikäytetty Raisin sekä Bookerin täti Queen, joka oli menettänyt kaikki lapsensa lukuisten aviomiestensä hoiviin.

Kirja jätti minut typertyneeksi ja tyhjäksi. Teksti oli näennäisen kevyttä, mutta se kiteytti kaiken olennaisen - ja enemmänkin. Dramaattisesti. Lasten hyväksikäyttö on tietysti myös rankka aihe. Päällimmäiseksi jäi suru kaikista maailman lapsista, jotka tänäkin päivänä elävät köyhyydessä, hyljeksittyinä, kiusattuina, pahoinpideltyinä ja seksuaalisesti hyväksikäytettyinä. Ja suru siitä, miten nuo lapsuudenkokemukset viiltävätkään heitä kaikkina elämänsä vuosina.

On myös ihailtava kirjailijan modernia ja kiteyttävää tyyliä näinkin korkeassa iässä. Luomisvoiman taso ei ole yhtään iän myötä himmennyt. Järisyttävä lukukokemus. Tärkeä puheenvuoro rasismia vastaan ja lapsuuden puolesta. Luoja Morrisonia siunatkoon ja maailman lapsia auttakoon.

Toni Morrison

God help the child 2015

Luoja lasta auttakoon 2016
Tammi

Suomentanut Kaijamari Sivill

★★★★
Lainattu kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:

8 / minulle uusi kirjailija,  24 / päivän täky, 39 / Nobel-kirjailija

Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo

Carlos Ruiz Zafón syntyi Barcelonassa 1964. Tuulen varjoa on myyty miljoonia eri kielillä ja se sai ilmestymisvuonnaan 2001 Premio Planeta -palkinnon. Vuonna 2008 ilmestyi Zafónin Enkelipeli, hänen toinen aikuisten romaaninsa. Näitä ennen hän on kirjoittanut useita nuortenkirjoja.

Tuulen varjon alkusivut saivat minut suorastaan haltioitumaan. Niin kaunista kuvausta, niin runollista kieltä. Tempauduin heti kirjaan mukaan, useinhan kirjaan sisällepääsy on hidasta ja vaivalloista. Tunsin että nyt olen löytänyt vuosikymmenen kirjan!

Tuona sunnuntaina pilvet olivat liuenneet taivaalta ja kadut uponneet polttavankuumaan utumereen, niin että lämpömittarit seinällä hikoilivat.

...

Sähköä kipinöivä musta pilvi ratsasti mereltä. Olisin pinkaissut pakoon uhkaavaa kaatosadetta, mutta muukalaisen sanat alkoivat kantaa hedelmää. Käteni vapisivat ja tahtoni seurasi perässä. ... Myrsky huohotti niskaani ja yritin kiirehtiä askeleitani, mutta levottomuus painoi sisälläni niin ankarana, että jalkani olivat kuin lyijyä.

Mutta sitten haltioitumiseni haihtui ja satumaiset kielikuvat hävisivät monimutkaisiin juoniin ja hyvin väkivaltaisiin tapahtumiin. Tämä oli lähinnä dekkari, ja dekkaria en yhtään osannut odottaa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Barcelonan hämärille kujille. Sisällissodan kaiut kuuluvat vielä, voitetut eivät saa töitä, on köyhyyttä, elämää hylkiöinä kaduilla ja Francon virkamiehinä häikäilemättömiä lain omiin käsiinsä ottavia opportunisteja.

Barrio Viejossa piilossa sijaitsee salainen Unohdettujen kirjojen hautausmaa. Kirjakauppias Sempere vie sinne 10-vuotiaan poikansa Danielin. Daniel valitsee itselleen Julián Caraxin kirjan Tuulen varjo, johon suorastaan rakastuu. Hän alkaa selvittää kuumeisesti kirjailijan kohtaloa. Seuraa monimutkaisia juonenkäänteitä, hyvin paljon henkilöitä, hyvin mielikuvituksellisia kohtaloita ja uskomattomia rakkaustarinoita.

Minulla on jotenkin pettynyt olo, koska en odottanut dekkaria. Mutta Barcelonan kuvaus oli hienoa ja oli jotenkin haikeaa lukea ihmisistä, joille kirjat olivat koko elämä. Kirjan loppu oli kaunis. Kohtalo toistui - kuitenkin nyt valoisammissa ja luottavaisemmissa puitteissa. Lopuksi vielä lainaus, jonka tunnen hyvinkin omakseni, aamuyön tunteina.

Sivu sivun jälkeen annoin tarinan ja sen lumoavan maailman kietoutua ympärilleni, kunnes aamunsarastuksen hyväillessäni ikkunaani väsyneet silmäni liukuivat viimeistä sivua pitkin. Ojentauduin pitkäkseni aamun sinertävässä valossa kirja rinnan päällä ja kuuntelin, kuinka nukkuvan kaupungin kohina haipui purppuranpunaisiksi värjäytyneihin kattoihin. Uni ja väsymys koputtivat ovelleni mutta en suostunut antamaan periksi. En halunnut vielä herätä tarinan synnyttämästä lumouksesta ja sanoa näkemiin sen henkilöille.

Carlos Ruiz Zafon

La sombra del viento 2001

Tuulen varjo 2004
Otava

Suomentanut Tarja Härkönen

★★★
Lainattu kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:

6 / kirjastosta kertova kirja, 8 / minulle uusi kirjailija, 25 / kirjassa yli 500 sivua

Pascal Mercier - Yöjuna Lissaboniin

Yöjunalla Lissaboniin matkustaa nukkavieru keski-ikäinen Raimund 'Mundus' Gregorius - tunnollinen eronnut latinan ja kreikan opettaja Bernistä. Hän tapaa sateessa Kirchenfeldin sillalla nuoren naisen, jonka sointuva sana portugués muuttaa kaiken. Mundus lähtee kesken oppitunnin kaupungille, eksyy espanjalaisten kirjojen kauppaan ja löytää sieltä portugalilaisen Amadeu de Pradon kirjoittaman filosofisen ajatelmien kirjan. Nämä tekstit puhuttelevat syvästi Mundusta ja hänessä syntyy palava halu lähteä jäljittämään kirjailijaa Lissaboniin, suin päin sen kummemmin harkitsematta.

Lissabonissa Mundus jäljittääkin useita Pradon elämän keskeisiä henkilöitä: tämän kaksi sisarta, kaksi vastarintaliikkeessä hänen kanssaan toiminutta ystävää, myös naisen johon Amadeu kiivaasti rakastui. Keskusteluiden, kirjan tekstien ja Amadeun lukuisten kirjeitten perusteella syntyykin tarkka kuva siitä, millainen henkilö Amadeu oikein oli.

Käy ilmi että Amadeu oli aatelisperheen, isänsä toiveesta lääkäriksi opiskellut ainoa poika, joka kuoli 1975. Amadeu paheksui selkärankareuman vammauttamaa tuomari-isäänsä. Oli mahdotonta hyväksyä, että isä toimi Salazarin diktatuurin virkamiehenä ja tuomitsi ihmisiä mm. synkkään Tarrafalin vankilaan.

Amadeun oma elämä suistui raiteiltaan kun hän lääkärinvalansa velvoittamana pelasti kuolemalta Lissabonin teurastajan Mendezin. Hän sai päälleen ympäristön halveksunnan ja ylenkatseen, mikä ajoi liittymään vastarintaliikkeeseen. Jo tuolloin Amadeu tiesi että oli terveydeltään tikittävä aikapommi, mutta salasi lähimmiltäänkin fyysisen heikkoutensa.

Kirja oli jännittävä kuin dekkari ja se kuljetti elävästi Lissabonin kaduilla ja rakennuksissa. Ihmisten lämpöä, ystävällisyyttä ja huumoria oli myös paljon. Kaiken tapahtuneen ohella kirjan punaisena lankana olivat ajoittain korkealentoisetkin Amadeun pohdinnat ihmisyydestä ja elämästä - ystävyydestä, lojaalisuudesta, yksinäisyydestä, elämän rajallisuudesta, vanhempien vaikutuksesta lapsiinsa...

Memento mori - Muista, että sinun on joskus kuoltava, ehkä jo huomenna.

Älä tuhlaa aikaasi, käytä se johonkin kannattavaan. Mutta mitä se voi olla: kannattava? Siirtyä vihdoin toteuttamaan kauan vaalittuja toiveita. Käydä sitä erehdystä vastaan, että siihen löytyy kyllä aikaa joskus myöhemminkin. Memento mori välineenä taistelussa mukavuudenhalua, itsepetosta ja sitä pelkoa vastaan, joka liittyy välttämättömään muutokseen. 

Lähteä matkalle, josta on haaveillut kauan, opetella vielä se yksi kieli, lukea juuri ne kirjat, ostaa se tietty koru, viettää yksi yö siinä kuulussa hotellissa...... Hylätä ammatti, josta ei pidä, murtautua ulos siitä ympäristöstä, jota vihaa. Tehdä sellaista mikä auttaa tulemaan aidommaksi, siirtymään lähemmäs itseään.

Tämä lainattu katkelma oli varmaan kirjan helpoimmin ymmärrettävä ja ehkä myös sovellettavissa oleva ajatus. Filosofointia oli paljon sivusta sivuun. Näihin ajatuksiin pitäisi oikeastaan paneutua erikseen uudemman kerran, ohi juonen. Kirja esitteli myös itselleni tuntemattomampaa Portugalin poliittista historiaa. Salazar toimi diktaattorisena pääministerinä 1932-68. Maa alkoi demokratisoitua vasta 1974 neilikkavallankumouksen jälkeen.

Jonkun verran lukemistani häiritsi mielen sopukoista kumpuava samanniminen elokuva ja dejà vu -tunne. Elokuvan loppua en muistanut, joten pystyin paremmin uppoutumaan tekstiin. Sieltä löytyikin mm. hieno kuvaus Munduksen automatkasta Finisterreen. Vaikuttava, ajatuksia herättävä kirja.

Pascal Mercier

Nachtzug nach Lissabon 2004

Yöjuna Lissaboniin 2010
Tammi

Suomentanut Raija Nylander

★★★★
Lainattu kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:

2 / matkakertomus, 8 / minulle uusi kirjailija, 20 / kirjan nimi viittaa vuorokauden aikaan, 25 / kirjassa yli 500 sivua

Donald Spoto - Marilyn Monroe

Marilyn Monroen syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 90 vuotta. Hän syntyi Los Angelesissa 1. kesäkuuta 1926 ja kuoli synnyinkaupungissaan rauhoittavien lääkkeitten yliannostukseen 5. elokuuta 1962. Kuollessaan Marilyn oli vain 36-vuotias. Donald Spoton elämäkerta on hyvin perusteellinen, yli 500-sivuinen. Kirjassa on myös paljon Marilynin omia ajatuksia lainauksina. Spoto tyrmää perättöminä kaikki Marilynin kuolemaan liittyneet CIA-spekulaatiot, ja myös spekuloidun suhteen Robert Kennedyyn.

Norma Jeane Mortensonin tai Bakerin lapsuus oli hyvin rikkinäinen. Isäänsä hän ei tuntenut koskaan eikä äiti pystynyt tytöstä huolehtimaan. Niinpä Marilyn kiersi lapsena kasvatuskodista toiseen. Hän koki itsensä arvottomaksi heittopussiksi, jota heiteltiin sinne tänne. 16-vuotiaana Marilyn oli taas vaarassa joutua orpokotiin, mutta vältti tämän solmimalla avioliiton Jim Doughertyn kanssa. Liitto kesti vain muutaman vuoden.

Marilyniin lapsuuden hylkäämiset olivat jättäneet syvän trauman. Hän koki itsensä ala-arvoiseksi, mitättömäksi ja kelpaamattomaksi. Hän etsi takertuen turvaa ja hyväksyntää ympärillään olevista ihmisistä ja isää vanhemmista miehistä. Molemmat seuraavat aviomiehet olivat Marilyniä noin 10 vuotta vanhempia - entinen baseballinpelaaja Joe DiMaggio ja kirjailija Arthur Miller. Kumpikaan avioliitto ei kestänyt kauaa, joskin DiMaggion kanssa Marilyn suunnitteli uutta avioliittoa vähän ennen kuolemaansa.

Oli järkyttävää seurata Marilynin asteittaista liukumista yhä syvemmälle unilääkkeitten ja rauhoittavien lääkkeitten syövereihin. Marilyn oli ahdistunut ja epävarma itsestään. Koulu oli jäänyt kesken eikä hänellä ollut mitään näyttelijäntyön koulutusta. Seuraava työpäivä pelotti eikä hän pystynyt nukkumaan. Unilääkkeitä ja lisää unilääkkeitä. Toleranssin kasvaessa aina vain vahvempia. Marilyn oli aamuisin tokkurainen, myöhästeli jatkuvasti ja selvisi kuvauspaikalle vasta puolilta päivin.

Psykoanalyysi oli ilmeisestikin kovin muodissa tuolloin. Marilyn kävi usealla eri analyytikolla vuosikaudet 6 kertaa viikossa. Istunnoissa jauhettiin jatkuvasti hänen rikkinäistä lapsuuttaan, mikä ahdisti Marilyniä yhä enemmän. Aivan järkyttävää ja tarkoituksetonta minusta. Hänen viimeinen analyytikkonsa Ralph Granson toimi erittäin epäeettisesti, sitoi Marilynin pakkomielteisesti itseensä ja määräili tämän kaikkea tekemistä. Ujuttautui jopa tuotantoyhtiöönkin. Ja määräsi yhä lisää lääkkeitä, aina vain lisää lääkkeitä.

Minusta on käsittämätöntä, että Marilyn ylipäätään pystyi toimimaan tässä addiktiomyllytyksessä muitten ihmisten ohjaillessa häntä. Kuitenkin hän oli kunnianhimoinen työssään ja kehitti itseään jatkuvasti. Luki venäläistä kirjallisuutta ja suhtautui jokaiseen rooliinsa vakavasti. Hollywood ei kuitenkaan tarjonnut Marilynille muita kuin bimbo-rooleja. Hollywoodille riitti hänen seksikkyytensä.

Marilyn esiintyi noin 20 elokuvassa, joista tunnetuimmat ovat:

• Niagara
• Herrat pitävät vaaleaveriköistä
• Kuinka miljönääri naidaan
• Kesäleski
• Bussipysäkki
• Piukat paikat
• Lemmenloukku

Traagista ja hyvin surullista luettavaa. Näitä lääkkeisiin tai huumeisiin sortuneita show busineksen lahjakkuuksia on liian paljon, sekä maailmalla että meillä.

Donald Spoto

Marilyn Monroe. The Biography 1993

Suomeksi: Marilyn Monroe 1993
Tammi

Suomentaneet Raija Mattila ja Jaana Lahtinen

★★★
Lainattu kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:

8 / minulle uusi kirjailija,  22 / kirjassa Marilyn Monroe,  25 / kirjassa yli 500 sivua