19. helmikuuta 2017

Uuna Syrjäsuo - Ikkuna joka oli ovi


Kirjan runot ovat unenomaisia muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Kokoelma alkaa pitkällä Matkalla runolla. Maisemat vilahtavat ja vaihtuvat ikkunan takana, moninaiset muistot pyrkivät mieleen. Usvainen metsälampi nostaa pintaan vain kauniita muistoja, surulliset ja pahat se on upottanut syvälle pinnan alle. Siksi kertoja pelkää soutajaa matkatessaan muistoihinsa.

Unet työntyvät myös nykyisyyteen. Kokoelman runot tuntuvan tulevan suoraan Syrjäsuon sielusta, niistä kuultaa niin paljon elettyä elämää. Lapsuusmuistot ovat lämpimiä ja eläviä, tosin joissakin pilkahtaa myös tummia surun sävyjä:

Itkin ja kaipasin
hakkasin nyrkillä seinää
Sanat pakenivat yhä kauemmas
Istuin hiljaa
aivan hiljaa valossa
- ne tulivat





Tätä päivää ovat kapinointi vanhenemisen vaivoja vastaan ja nöyryys elämän edessä. Tätä päivää ovat edelleen ihmettely ja kysymykset, sekä ahneus elämälle. Tätä päivää on ikuinen sanojen ja siveltimen kilpailu kirjoittavan kuvataiteilijan mielestä ja mielessä. Luonto on vahvasti läsnä sanoin ja vertauskuvin: tuuli vie unet pois ja lumi pesee maiseman. Syrjäsuon runojen maailma on haikean kaunis ja herkkä. 

Miten voi kirjoittaa
Miten voi kirjoittaa
kissan painavat askeleet
nousevan tähdenlennon

Miten voi kuulla äänettömyyden
salaiset ajatukset
putoavan höyhenen

Miten voi nähdä
pimeyden sydämen
katkeran kivun

Miten voi tuntea
auringon nousun ja laskun
linnun suunnistuksen

Miten voi kirjoittaa
Saapumattomat säkeet
karanneet sanat
hiljaisuuden


Kiinnitetty maisema
Puhdas lumi on pessyt luonnon,
raskaat taakat keinuvat
latvoissa, oksissa, korsissa

sama sininen sävy kynsien alla
pastelliväri pölynä
latvoissa, oksissa, korsissa

Haluan kiinnittää
tämän lumoavan aamun
ruiskuttaa fiksatiivia
muistin pintaan
latvoille, oksille, korsille


Kirjan lopussa olevat hainakut olivat minusta aivan ihania. Tämä oli ensi kosketukseni sellaisiin, ja kiinnostus heräsi. Hai(na)ku on amerikkalaisen Eileen Tabiosin kehittämä yksinkertainen runomitta, jossa ensimmäisellä rivillä on yksi, toisella kaksi ja kolmannella kolme sanaa.

Pieni
suuren rinnalla
riittävä omana itsenään

Keinun
kuun sirpillä
näen unta huomisesta

Spiraali
nousen vuorelle
kierin kipuna alas

Runohaasteeseen lisää 49 runoa + 19 hainakua, eli yhteensä 68 runoa, total 297

SusuPetalin ajatuksia tästä kirjasta.

Uuna Syrjäsuo
Ikkuna joka oli ovi - runoja
BoD 2016
***
Omasta hyllystä / Tilattu Adlibriksestä

4 kommenttia:

  1. Dear Riitta,
    I don't know, how well the Google translation is, but I guess not at all perfect. But as I understood, the book which you are reading is a very good one.

    Many greetings
    Wolfgang

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Wolfgang. The Google translator is really bad. I translated my post both into German and English and think the latter is better. There is no help - we are at the mercy of Google :)

      But the poems are really good and touching. The Hai(na)ku type of poem is really interesting - only three lines. You could try it too! I think I shall.

      Poista
  2. Kiitos riitta k :-)
    Hienoa että jaksoit lukea pitkän Matkalla-runon ja muutkin osat kirjaa.
    Valitsemasi runot ovat minullekin mieluisia, miten osuitkin.

    Hai(na)kuja kannattaa kyllä kokeilla. Ne ovat hauskoja, mutta sen lisäksi vain muutamalla sanalla voi kertoa syvällisiäkin asioita. Minua viehätti kirjoittaa niitä, täytyykin taas ottaa työn alle.
    Terveisin Uuna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että osuin mielestäsi oikeaan. Monessa runossa kuulsi tuo kilpailu sanojen ja siveltimen välillä. Kuvasit luontoa myös kovin kauniisti. Matkalla-runo oli kaunis, mutta pitkä. Joten päädyin kuvaamaan sitä omin, joskin sinulta lainatuin sanoin.

      Minusta tulee isona hai(na)ku-runoilija! :)

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.