18. joulukuuta 2021

Minttumaria Ukkonen - Tilkkutäkkitaivas


Tilkkutäkkitaivas on kokoelma runoja ja valokuvia, jotka sanoittavat ja kuvittavat arkea ja juhlaa kaikissa väreissään. Jokaisesta runosta voi löytää pienen palan taivasta, olipa se onnenhetki arkipäivän keskellä tai sanoja jostakin paljon suuremmasta.

Kesä ja kevätkin ovat vielä kaukana edessäpäin. Niitä kaipaavalle lohduksi voisi sopia Minttumaria Ukkosen herttainen runokirja Tilkkutäkkitaivas. Runokirjassa on 47 runoilijan itse ottamaa kokosivun värivalokuvaa, jotka kuvaavat luonnon yksityiskohtia. Kuvat tuovat väriä talven harmauteen ja arkisista asioista ilon löytävät säkeet lohduttavat. Kirjan esipuheessa Minttumaria sanoo pysähtyvänsä iltaisin ajatustensa äärelle, kertaamaan päivän tapahtumia. Hän löytää ilon ja kiitollisuuden aiheita pienistä asioista, jotka monelta jäävät huomaamatta.

Minttumaria on kolmen lapsen äiti ja seuraa lapsen ihmettelevää iloa heräävän kevään edessä. Lapsi huomaa pajunkissat ja poimii leskenlehtikimpun. Runojen missio on rohkaista lasta, ystävää ja runonlukijaa; auttaa näkemään toivo ja kaikki se hyvä, mitä ihmisellä jo on ja elämään tässä hetkessä. Aamurunot toimivat monesti suggestiivisena hyvän päivän avausmantrana ja vakuuttavat, ettei ole hätää. Kaikki on hyvin, tästä tulee hyvä päivä. Runoissa kuultaa kirjoittajan usko ja luottamus Jumalaan.

Ilo odotti minua tänään
kotitien varrella,
istui leskenlehdellä,
lepatti pajupuun kukinnoissa.
Ja haurasta kauneutta kantaen
muistutti,
että tämäkin päivä
on aivan kokonaan lahjaa,
minulle annettu,
ansaitsematta,
onneksi,
elettäväksi.

Suhteellisen paljon nykyrunoutta lukeneena loppusointujen runsaus häkellytti. Niitähän ei juuri nykyrunoudessa tapaa, tosin tottumattomalle runonlukijalle ne voivat tuoda tuttuuden tunteen. Minttumaria julkaisee valokuviaan ja runojaan Instagramissa ja Facebookissa ja hän on painattanut niitä myös hyvän mielen korteiksi. Mielestäni nämä herttaiset ja vähän naivistiset runot toimivatkin ehkä paremmin somessa. Some on nopea alusta ja lyhyellä vilkaisulla päiväänsä voi saada hyvää mieltä. Sellaiselle, joka ei yleensä lue runoja tai joka kaipaa lohdutusta ja rohkaisua, tämä pieni ja kaunis runokirja voisi olla tervetullut ystävänlahja.

Tällaisena päivänä katson
talven pimeitä päiviä
hyväksyen, levollisesti.
Uuden alun riemu on jo näkyvissä,
eikä kiristävä pakkanenkaan
voi sitä peruuttaa.

Minttumarialla on nettikauppa Minttumaa, josta runokirjaa ja postikortteja voi tilata.

Minttumaria Ukkonen - Tilkkutäkkitaivas
Valokuvat, kansi ja taitto Minttumaria Ukkonen
BOD 2021
Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!
____________________

Tilkkutäkkitaivas on Minttumaria Ukkosen esikoisrunokirja. Myös kirjan 47 raikasta valokuvaa ovat kirjoittajan itse kuvaamia. Minttumaria on luovan alan yrittäjä, kasvatusalan ammattilainen, hoitoalan opiskelija, vaimo ja kolmen lapsen äiti. Hän saa inspiraationsa luonnosta sekä tavallisen arjen arvokkaista hetkistä. 

4 kommenttia:

  1. Minähän seurasin Minttumariaa juuri Instagramissa silloin kun vielä olin siellä. Tämä kirja kiinnostaisi; pieni ripaus toivoa ja valoa tekee aina hyvää. Kirjan kansi on myös kaunis ja houkutteleva, ja tykkään luontokuvista. Loppusoinnullisia runoja minäkään en juuri lue, mutta eipä niitä näy ainakaan noissa jakamissasi otteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Visuaalisesti kirja oli kaunis ja runoissa oli paljon hyvääkin. Kaipasivat mielestäni vähän hiomista.

      Poista
  2. Minunkin makuuni nämä olivat aika naiiveja, mutta ei tämä kuitenkaan huono ollut. Annan äidilleni joululahjaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä tyttärelle :) Monenlaiselle kirjallisuudelle ja runoudelle on paikkansa.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.