26. marraskuuta 2017

Kevään 2018 kirjat & piilotetut graafikot


Tutkailin kustantajien ensi kevään uutuusluetteloita. Jokunen on tullut paperisenakin kotiin. Ulkoasultaan minua on viehätttänyt eniten Jenni Noposen suunnittelema Gummeruksen uutuusluettelo. Se on tyylikkäästi taitettu, mukavalta tuntuvaa, laadukasta mattapaperia ja kansikuva melkein vie jalat alta. Kansikuvassa ja muussakin markkinoinnissa Gummerus käyttää helmikuussa ilmestyvän Anniina Tarasovan Venäläiset tilikirjani teoksen upeaa kantta. Kannen on suunnitellut graafikko Sanna-Reeta Meilahti, joka esitteli itsensä meilissä lyhyesti näin:

Olen 43-vuotias kuvittaja-graafikko, jonka erikoisosaamista ja mielipuuhaa ovat kirjat ja kirjan kannet.

Sanna-Reeta on suunnitellut kannet myös kahteen muuhun lukulistaltani löytyvään teokseen: Anna-Liisa Ahokumpu - Viktor Stanislauksen yksitoista sinfoniaa & Minna Eväsoja - Soshin, aloittelijan mieli. Lisää Sanna-Reetan kansia löytyy täältä. Ihailen kirjojen kansitaidetta, erityisesti minuun vetoaa graafinen ilmaisu: yksi tyylikkäimmistä on blogiaikanani ollut Jussi Karjalaisen suunnittelema Sinun jälkeesi, Max (Teos 2009), jonka luin vasta vuosi sitten.  Me kirjabloggarit emme taida yleensä listata kansigraafikkoja, mieleeni tulee vain Lumiomena, joka niin tekee. En minäkään ole listannut, mutta nyt aloitan! Jos nimittäin vain löydän, sillä usein suunnittelijan nimeä saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Ehkä joskus koittaa se päivä kun graafikon nimi merkitään yhtä selkeästi kuin suomentajankin! Listasin minua kiinnostaviin kevään uutuuskirjoihin myös kansigraafikon nimen, mutta kaikkiin en löytänyt.

Keväällä ilmestyy tavattoman paljon sekä kotimaisia että käännettyjä dekkareita. Poimin listalleni niistä muutaman, myös jokusen runokirjan ja sitten sekalaista. Kaikki luettelot eivät vielä ole ilmestyneet, mutta nämä ainakin kiinnostavat. 

GUMMERUS


Anniina Tarasova - Venäläiset tilikirjani  2/18
Kansi Sanna-Reeta Meilahti


Minna Eväsoja - Shoshin, aloittelijan mieli 3/18
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Mike Pohjola - Sinä vuonna 1918 1/18
Kansi Jenni Noponen
Anna-Liisa Ahokumpu - Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa 1/18
Kansi Sanna-Reeta Meilahti

MINERVA



Pierre Lemaitre - Verihäät 5/18
Kansi Taittopalvelu Yliveto
Atso Haapanen - Sisällissodan 1918 unohdetut taistelut 4/18
Kansi Taittopalvelu Yliveto

OTAVA

Jukka Viikilä - Suomalainen vuosi 3/18
Saila Susiluoto - Metropolis 1/18
Jörn Donner - Vesi on verta sakeampaa 2/18


SCHILDTS & SÖDERSTRÖMS


Hiromi Kawakami - Sensein salkku 1/18
Kansi Satu Kontinen

TAMMI

Riina Katajavuori - Maailma tuulenkantama 1/18
Kansi Marko Taina
Sara Stridsberg -Unelmien tiedekunta 2/18
Kansi Sanna-Reeta Meilahti

WSOY

Risto Ahti - Ensimmäinen rakkaus 2/18
Nele Neuhaus - Susihukka 4/18

Oletko sinä jo miettinyt mitkä uutuuskirjat kiinnostavat?

16 kommenttia:

  1. Olen ehkä lukenut liikaa uutuuskirjoja ja jattelin pitää niiden suhteen taukoa. Muutaman kirjan olen listannut ylös. Tuo Sara Stridsbergin kirja kiinnostaa, sillä pidin hänen ensimmäisestään tosi paljon. Jörkan kirjan kansikuva ja nimi ovat heti mieleenpainuvia.

    Gummeruksella on todella kaunis kansikuva esittelylehdessään. Yleensä olen maininnut jotain kirjan kansikuvasta, jos on mitä mainita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tagi 'Kauneimmat kannet'. Sinne päätyy vuodessa vain muutama :) Lukusuunnitelmat muuttuvat aina matkan varrella, mutta onhan näitä tutkailtava!

      Poista
  2. Kansilla on iso merkitys siihen miten valitsen luettavaa. Suomessa on kyllä loistavia graafikkoja!
    Kirjaluetteloitakin olen selaillut, ja ainakin Gummeruksella on monta mitä aion lukea. Eväsojn Japanin kirja erityisesti ja muista kotimaisista Pauliina Rauhalan uutuus. Käännöksistä voisin lukea vaikka kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japani on kiinnostava aihe. Minna Eväsojan Melkein geisha oli aivan ihana.

      Poista
  3. Kannet ovat tärkeä osa kirjaa kuten Hänninkin kirjassaan toteaa. En ole tutustunut kevään tarjontaan, tuntuu että kirjamessukirjoja on vielä yllin kyllin lukematta. Kansien perusteella valitsisin noista kirjoista Sara Stridsbergin Unelmien tiedekunta. Pidän värikkäistä kansista, monesti sellaisia on afrikkalaisissa kirjoissa, mm Matkalla kotiin -kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasin kirjastosta nyt tuon Ville Hännisen Kirjan kasvot. Luvassa hieno graafinen aikamatka. Lukupino ei vajene täälläkään :)

      Poista
  4. On tulossa taas innotava kirjakevät - samalla kertaa voi huokaista, että "voi sentään", milloin sitä ehtisi lukea kaiken, ja "ihanaa", niin paljon loistavaa luvassa taas.

    Kirjojen kannet ovat mielestäni portti moneen kirjaan ja kansigraafikoiden nimet mainitsen ilolla aina kun nimi vaan on tiedossa. Ainahan se ei kirjan tiedoista selviä, mikä on harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei millään ehdi kaikkea, en minäkään vaikka minulla on enemmän aikaa kuin pienten lasten työssä käyvillä vanhemmilla... Joku mainitsi fb:ssä etteivät graafikot aina halua nimeään julki. Ehkä yksi syy on se, että kansi on useinkin monen mielipiteen kompromissi. Mielenkiintoista olisi tietää miten suunnitteluprosessi menee.

      Poista
    2. Riitta, se menee monimutkaisesti. Koska olen pitänyt kansia yllä järjestämällä kerran vuodessa Valitse Vuoden Kaunein Kansi -kisan, olen jonkin verran ollut kansista yhteykissä kustantajiin ja onpa minulta pyydetty suosituksiakin eli ainakin yksi upea kansi on saanut vaikutteita valinnnastani. Jos joku kansi on minua todella harmittanut ja olen kertonut kustantajalle kannen jopa voivan haitata myyntiä, olen saanut kuulla, miten monet mielipiteet ja kompromissit ovat kannen synnyttäneet eikä aina parhain mahdollisin tuloksin.

      Julkaisin omat kevään 2018 lukuun tulevat kirjani jo ja teen parhaani ehtiäkseni edes ne. Muutama kustantamo vielä uupuu, mutta katsotaan. Yhtään samaa meillä ei nyt yllättäen olekaan ellen uskaltaudu Lemaitren Verihäihin:)

      Poista
    3. Kiitos Leena asian valaisusta. Noin se varmaan menee, monta kokkia sopassa. Monet kannet ihmetyttävät minua suuresti ja monet jopa johtavat harhaan. Mutta makuasioita.

      Kait sinun pitää Lemaitre lukea, Silmukkakin oli niin erinomainen!

      Poista
    4. Just näin eli liian monta kokkia! Minäkään en pidä kaikista kansista, ja joistakin suorastaan hikoaa ulos, että se ei myy. Kyllä kansi vaikuttaa.

      Katsos, Silmukka on sitä puhdasta psykologista Lemiatrea, mutta aion kyllä harkita, sillä olen kuullut, että Lemaitret ovat niin hyviä, mutta Näkemiin taivaassa ja Silmukka ovat omassa sarjassaan eli eivät ihan niin julmia. Toisaalta kaipaan nyt dekkkareita!!!

      Ole hyvä<3

      Poista
    5. Itse asiassa minäkin olen lempeämpien dekkareitten ystävä, mutta Lemaitre on niiiin hyvä!

      Poista
    6. Riitta, vapisten kauhusta tilasin kuitenkin Verihäät:)

      Poista
    7. Toivotaan ettei ole liian julma :) Lemaitresta ei koskaan tiedä.

      Poista
  5. Poimin samat uutuudet kiinnostavien listalleni Gummerukselta kuin sinäkin :) Myös tuo Keltaisessa kirjastossa julkaistava Stridsbergin Unelmien tiedekunta kiinnostaa, vaikka olen sen jo lukenut alkukielellä. Varmaan meni jotakin ohi, joten on kiva päästä syventymään huippukirjaan myös omalla äidinkielellä! Drömfakulteten nimittäin oli sellainen lukukokemus, että vieläkin saan kylmiä väreitä, kun muistelen sitä.

    Katsotaan, josko saisin minäkin aikaan katsauksen kevään uutuuksista. Vähän jo itselleni uhkailin, että jättäisin uutuudet vähemmälle ja keskittyisin muihin lukuvuoroaan odotteleviin, mutta saa nähdä...

    Laitan aina bloggauksissa kirjan kuvan kuvatekstiin tiedon kannen tekijästä, jos tieto on saatavilla. Aina ei tosiaan ole, ja kirjaston kirjoissa se myös usein jää tarran alle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin olevinani hyvin maltillinen uutuuksia poimiessani :) Kamalaahan tämä lukemispakkomielle on! Hienoa kuulla, että Unelmien tiedekunta on kolahtanut sinuun. Vieraalla kielellä luettuna jää helposti jotain huomiotta.

      Kirjojen kansiin aion kiinnittää ensi vuonna enemmän huomiota. Tuntuu kiinnostavan muitakin lukijoita ja bloggareita myös.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.