Huhtikuun luetut

Vappuaattoaamu on sopiva hetki luoda katsaus huhtikuussa luettuun. Kuukausi oli poikkeuksellisen loistavien kirjojen kuukausi ❤︎ Siksi tässä kuussa valitsin kuukauden kirjoihin kolme kotimaista ja kolme ulkomaista.  Enemmänkin teki mieli valita, mutta pysyttelin nyt tässä tuplamäärässä - tavallisestihan valitsen kuukauden top kolme. Tässä elämyksellisimmät, ole hyvä - kirjailijat ovat ryhmittäin aakkosjärjestyksessä:

KOTIMAINEN KOLMIKKO
Tiina Laitila Kälvemark - Karkulahti ***** Wsoy 2015

Hurja ja taitava kuvaus kahdesta naisesta, jotka kohtalo heittää saman katon alle Pohjanmaalla. Vanhaemäntä Elisabeth ja nuori emäntä, venäläinen Vera, kipuilevat kumpikin omaa menneisyyttään ja kumpikin haluaisi häätää toisen pois. Mutta naiset ovat toisistaan pääsemättömissä ja heidän on pakko opetella sietämään toinen toistaan. Talon jännitteinen ja ahdistava ilmapiiri tulee iholle. Kerronta on taitavaa, siinä on joku maaginen vivahde joka vie. 

Laura Lindstedt - Ystäväni Natalia **** Teos 2019

Rohkeaa puhetta seksiaddiktiosta psykologin sohvalla. Ehkä psykologi on sittenkin mies, sen verran Lindstedt ivaa miessukupuolen valta-asemaa. Olisihan miehelle nöyryyttävää kuultavaa kaikki se, miten Natalia kääntää seksinormit ja -tabut päälaelleen. Sartre on sanonut ammoin, että naisen sukupuolielin on aukko, joka anoo penistä tullakseen täydeksi. Mutta Natalia väittää, että se joka anoo on erektiossa sojottava penis. Upeaa tekstiä ranskalaisin vivahtein.

Markku Paasonen - Suurenmoinen huviretki ***** Teos 2019

Lopussa oli mies, kuoppa ja piski. Suurenmoinen huviretki on kirja, josta voi kertoa vain jotain ympäripyöreää. Sen anti on hämmästyttävässä ja häkellyttävässä assosiaatiovyöryssä, ja jokaisen on koettava tuo vyöry itse. Silmiinpistävintä on se, että pisteet ovat pannassa, ja romaani etenee kieli edellä assosiaatiotulvissa. Elämys isolla E:llä! Absurdi, hulvaton ja hullutteleva - wau!⠀

⠀⠀

ULKOMAINEN KOLMIKKO
Kai Aareleid - Lue minua ***** Ntamo 2018

Ihastuin Aareleidin Korttitaloon, ja hänen runonsa ovat yhtä lempeitä ja tuudittavia. Lue minua -kokoelman runot kertovat rakkaudesta, välimatkoista ja eroista. Aareleid on eittämättä kirjailija ja runoilija minun makuuni. Suositan kokoelmaa lämpimästi, sillä uskon että se on eri-ikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville naisille mieluinen. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

Onpa ihanaa, että saamme hänet toukokuussa vieraaksi HelsinkiLitiin!

Hiro Arikawa - Matkakissan muistelmat **** S & S 2019

Matkakissan muistelmat on hellyttävä tarina, joka kertoo ihmisten välisestä ystävyydestä ja välittämisestä sekä ihmisen lujasta siteestä lemmikkiinsä. Nimetön kollikissa on itsetietoinen ja itsenäinen kulkukissa, joka tykkää lekotella erään tietyn hopeanharmaan auton konepellillä. Ikävien tapahtumien jälkeen kissa päätyy Satorun kotiin ja lemmikiksi ja heistä tulee erottamattomat.⠀Arikawan japanilaisen vähäeleinen kirjoitustyyli vaati alkuun hiukan totuttelua, mutta kirjan puolivälissä kerronta tempaisi mukaansa. 

Domenico Starnone - Kepponen ***** Wsoy 2019

Viiltävä kuvaus vanhenemisesta, menneisyyden aaveista ja lapsuuden kotipaikan jättämistä ikuisista arvista. Kuuluisa ja arvostettu taiteilija-kuvittaja Daniele Mallarico asuu Milanossa, kaukana lapsuutensa raa'asta, köyhästä ja meluisasta Napolista, mutta nyt siellä asuva tytär tarvitsee lapsenvahtia. Napoli herättää Danielessa vihaa ja agressioita; hän vihasi nuorena peliriippuvaista isäänsä, joka syöksi perheen taloudelliseen ahdinkoon. Eikä se ollut mitään kevyttä pientä suutahdusta, vaan todellista raivoa, napolilaisittain a raggia. Loistava, hauska ja viiltävän terävä. 

MUUT KOTIMAISET
Eeva Kilpi - Sininen muistikirja **** Wsoy 2019
Tiina Laitila Kälvemark - Seitsemäs kevät **** Wsoy 2017
Sami Liuhto - Metrorunoja ** Käsite 2019

MUUT ULKOMAISET
J. M. Coetzee - Michael K:n elämä *** Otava 1984
Juan Eslava Galán - El amor en el jardín de las fieras ** Espasa 2016
Federico García Lorca - Veren häät ja muita näytelmiä **** Otava 1977
Sally Rooney - Keskusteluja ystävien kesken ** Otava 2019
Elizabeth Strout - Kaikki on mahdollista **** Tammi 2019

Joku ehkä ihmettelee, miksi Strout ei noussut huippukokemukseksi. Ei noussut, ei. Kaikki on mahdollista tarjoili  kasauman liian tarkasti esitettyjä ja selitteleviä traagisia kohtaloita, ihmisiä, jotka heiluivat ja huojuivat tuulessa elämän riepoteltavina tuulimyllyjen tavoin. Siinä ei ollut minulle samaa lumoa kuin Nimeni on Lucy Bartonissa. 

Hauskaa vappua ja aurinkoista toukokuuta!

- riitta

Sami Liuhto - Metrorunoja #runosunnuntai

minä olen osa ikkunan mustuutta

värien masentavuutta

on päiviä jolloin en kirjoita

rehentelen

Yllä oleva on ote Sami Liuhdon metrorunosta, kirjoitettu Helsingissä 9.12.2016, reitti Hakaniemi-Mellunmäki - Kamppi. Mikä ihmeen metroruno, kysyt varmaan. Niin kysyin minäkin, joten annetaan Liuhdon selittää:

"Ranskalainen Jacques Jouet on kehittänyt metrorunon poetiikan. Runoilija astuu metroon ja kun metro lähtee liikkeelle, hän alkaa miettiä säettä kirjoitettavaksi ja kun metro pysähtyy seuraavalle asemalle, hän kirjoittaa miettimänsä säkeen ylös. Kun metrojuna liikkuu, ei saa kirjoittaa, ja metrojunan ollessa pysähdyksissä ei mielellään miettiä säkeitä. // Runoa ei saa myöhemmin muokata."

Liuhto sanoo, että hänen tarkoituksenaan oli alunperin kirjoittaa sata metrorunoa, mutta projekti on sittemmin jäänyt. Nyt hän on tuonut lukijalle ’nämä vähänsä’.  Liuhto on metrorunoillut eri vuosina (2013-2016) Pariisissa, Milanossa, Roomassa, Napolissa, Hampurissa ja kotikaupungissaan Helsingissä. Liuhdon viilettävää ajatusvirtaa oli hauska lukea. Hän tekee huomioita kanssamatkustajistaan, metrovaunusta ympärillään ja ymppää niihin omia aatoksiaan, vilahtaapa runoissa Margaret Thatcherkin. 

Lakatut kynnet ja lehti, kartta

Rautarouva on kuollut

uupumus on meidät vienyt

ja tunnelin graffitit, mainokset

kun ylitämme joen kerran

rakastan sinua yhä ja aina vain

patarouva lyöty maahan laskettu

aikani on mennyt muttei toivo...

- Pariisi 9.4.2013, 6: Charles de Gaulle - Etoile-Nation / Thatcher kuoli edellisenä päivänä

...

korvarengas kaatuu

siirryn sinutteluun

vaimo hymyilee

seison ja kirjoitan

kompastun korvarenkaaseesi

tämä ei etene

edes lakko ei auttaisi

kaipaan rakkailtani apua

metron lattialla korvarenkaasi kanssa

olen tarpeeksi onnellinen

- Pariisi 11.4.2013, 4: Saint-Michel-Marcadet-Poissonniers

lehti roikkuu käsinojalla kuin

metroaforismi näyttötaululla

- Helsinki 21.2.2014, Ruoholahti - Rautatientori

Runon kirjoittamiseen on kehitelty monenlaisia systeemejä, kurkkaa vaikka tänne ja tänne. Ja lisää löytyy googlaamalla. Metroruno on yksi systeemi. Jännää siinä on minusta se, ettei runoja saa myöhemmin muokata. Mutta onko runoilija rehellinen? Eikö tekisi mieli vaihtaa joku sana toiseen tai korjata sijamuotoja? Liuhdon metrorunoista löytyi hauskaa, sinne tänne ailahtelevaa ajatustenvirtaa. Pidin näistä, ja suositan tämmöiseenkin systeemiin tutustumaan. Kun vappu on ovella otan pari esimerkkiä vapusta. Vuonna 2014 runoilija Liuhto reissasi Milanon metrossa vappuaattona ja mietti tällaisia:

Vappuaattona Milanossa

kaipaan viulunsoittajaa metrovaunussa

letkeää mustalaispoikaa

mutta on vain metron väri

ja rouva lukee pehmeää paksua kirjaa

varastin liikkeestä jälleen

en osaa kuvata metron ääntä

//

olisipa viulunsoittaja

ylittämässä metron ääntä

kun kerrankin olisi rahaa

vaikka olo on taas apea

vaikka asiat on hyvin

kun istun tässä vaunussa

vapunaattona Milanossa

ja tunnen kuolleiden äänet

- Milano illalla 30.4.2014. Linea 3: Comasina - San Donato

Tietäisipä isä ahkeruuteni

tapasi minua laiskaksi kuvailla

harjoitan ammattiani aattoiltana

muutenkin vapaat jääneet vähiin

poika kaipaa isältä tunnustusta

sitä saa poika kaivata

tunnustusta isästä puhumattakaan

voi vittusaatana

olisinpa kännissä aattoiltana

- Milano illalla 30.4.2014. Linea 3: San Donato - Duomo

Sami Liuhto - Metrorunoja 
Graafinen suunnittlu Ruho Factory
Käsite 2019

Kirjastosta
_________________

Olen lukenut Liuhdolta kokoelmat Heroiini, joka kolahti yllättävän kovaa sekä Canti di Assisin, josta en kovin paljon tajunnut.

Sally Rooney - Keskusteluja ystävien kesken

Keskusteluja Ystävien kesken on nuoren dublinilaisen Sally Rooneyn (s. 1991) kiitetty esikoisteos. Romaani keskittyy pääosin neljän henkilöhahmon ja heidän sotkuisen suhdevyyhtinsä ympärille. Nuoret, parikymppiset kirjallisuutta opiskelevat tytöt Bobbi & Frances ovat olleet kuin paita ja peppu kouluajoista lähtien, rakastavaisia myös jonkun aikaa. Toinen pariskunta on liki nelikymppinen, tunnettu valokuvaaja ja esseisti Melissa ja tämän komea, kolmikymppinen näyttelijäaviomies Nick. Nämä neljä ajautuvat melkoiseen suhdesotkuun. Tarina kerrotaan runoja kirjoittavan Francesin suulla.

Melissa bongaa tyttökaksikon lavaklubilta ja tarjoutuu kirjoittamaan heistä jutun tunnettuun kirjallisuuslehteen. Sehän on tietysti kulttuuripiireihin pyrkiville tytöille onnenpotku. Tulevaa juttua varten tavataan usein ja tutustutaan lähemmin. Bobbi ja Frances ovat vakiokalustoa rikkaan Melissan upeissa juhlissa. Melissa ja Nick kutsuvat tytöt myös Ranskaan lomalle eräältä kirjallisuusagentilta vuokraamalleen huvilalle. Tämä omalaatuinen nelikko jakautuu pian pareihin: Melissa tykkää keskustella arrogantin, vahvan ja kauniin Bobbin kanssa, ja Frances ihastuu komeaan Nickiin. Seksisuhdehan siitä käynnistyy, tuoden mukanaan monimutkaista pohdintaa ja salassapitoa.

Kirjallisuuspiirit ja kirjan polveilevat keskustelut ovat mielenkiintoisia, fiksuja ja älykkäitäkin, mutta myös osin turhanpäiväisiä, minusta. Eniten tunsin sympatiaa köyhää ja haurasta Francesia kohtaan, joka pinnisteli rikkaiden ystäviensä ympyröissä. Melissa ja Nick ovat rikkaita eikä Bobbillakaan ole rahasta puute: hän on varakkaasta, joskaan ei ristiriidattomasta perheestä. Francesin koti on rikkinäinen, äiti ja isä ovat eronneet. Äiti tukee tytärtään käytännön asioissa, mutta jatkuvaa huolta aiheuttaa alkoholisoitunut, sekaisin oleva isä, joka lähettää tyttärelleen kuukausirahaa, mutta ei aina muista. Francesia nolottaa oma köyhyys ja hän salaakin rahattomuutensa kaikilta. Hän salaa myös gynekologiset ongelmansa, pyörtyilee nälkiintyneenä ja kivuissaan. Ahdistus on välillä niin suurta, että on pakko viillellä itseä.

Luin viestin moneen kertaan. Tuntui teeskentelyltä, ettei Melissa ollut käyttänyt kappalejakoa, ihan kuin hän olisi yrittänyt sanoa: katso, miten tunne on hyökynyt ylitseni. Olin myös varma, että hän oli editoinut tekstin huolellisesti antamaan tietyn vaikutelman, ja se vaikutelma oli: Muista, Frances, kumpi meistä on kirjailija. Minä etkä sinä.

Uskon, että Keskusteluja ystävien kesken puhuttelee hyvinkin kohderyhmäänsä, nuoria naisia, jotka etsivät identiteettiään, rakkautta ja paikkaansa elämässä. Rooney kirjoittaa taitavaa suhdesoppaa, mutta kohdallani vaivasi sukupolvien välinen kuilu, enkä innostunut. Tosin kirjan loppupuoli vetosi minuun enemmän. Siellä oli jäätävää ja nautittavaa meilivaihtoa Melissan ja Francesin välillä Nickin ja Francesin suhteen paljastuttua. Myös Bobbi ja Frances ottivat kiivaasti yhteen Francesin ystävästään kirjoittaman novellin vuoksi. Nick ja Frances lopettivat suhteensa jossain vaiheessa, mutta harmikseni Frances taitaa olla miehestä pääsemättömissä. Mikä ajaa nuoren älykkään naisen suhteeseen, jolla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta? Rakkaus?

Sally Rooney - Keskusteluja ystävien kesken
Alkuperäisteos Conversations with Friends 2017
Suomentanut Kaijamari Sivill
Otava 2019

Kirjastosta
_______________

Seinäjoen kaupunginkirjaston maahaaste: Irlanti
Näin koki Mrs.Karlsson lukee 

Kirjailijakuva John Davies

Keskusteluja ystävien kesken on Sally Rooneyn (s. 1991) palkittu esikoisromaani, jonka käännösoikeudet on myyty jo 23 kielelle.

Rooneyn toinen romaani Normal People julkaistiin vuonna 2018 ja se oli välitön arvostelu- ja myyntimenestys. Normal People voitti Vuoden irlantilainen romaani -palkinnon Irish Book Awardsissa sekä Costa Book Awardin ja oli Man Booker Prize -ehdokkaana. Sally Rooney käsittelee teoksissaan oman sukupolvensa kipupisteitä, hyödyntäen omia kokemuksiaan tarinoissaan.

Hiro Arikawa - Matkakissan muistelmat

Satoru oli lähtenyt matkalle, ja minä olin saattanut hänet.

Nyt hän oli minun sydämessäni.

Matkakissan muistelmat on hellyttävä tarina, joka kertoo ihmisten välisestä ystävyydestä ja välittämisestä sekä ihmisen lujasta siteestä lemmikkiinsä. Nimetön kollikissa on itsetietoinen ja itsenäinen kulkukissa, joka tykkää lekotella erään tietyn hopeanharmaan auton konepellillä. Auto on Satoru-nimisen nuoren miehen, jolla oli lapsuudessa aivan samannäköinen kissa, Hatchi. Satoru joutui lapsena luopumaan rakkaasta kissastaan ja lähestyy nyt tätä kulkuria vaivihkaa tuoden sille ruokaa.

Eräänä päivänä kulkukissa loukkaantuu pahoin auton töytäisemänä. Se raahustaa viimeisillä voimillaan Satorun pihalle ja naukuu sydäntäsärkevästi, kunnes Satoru kuulee, tulee ja auttaa. Seuraa pitkä toipilaskausi, jonka aikana kissasta tulee Satorun lemmikki. Nuorimies antaa kissalle nimeksi Nana, koska sen häntä on samanmuotoinen kuin japanin kirjoitusmerkki seitsemän eli nana. Väliäkö sillä, että Nana on tytön nimi!

Viisi vuotta ystävykset elelevät tyytyväisinä ja onnellisina yhdessä. Sitten koittaa päivä, jolloin Satoru kertoo kissalleen, ettei voi enää pitää tätä. Kaksikko pakkaa auton ja lähtee etsimään Nanalle uutta kotia. Vieraillaan kolmen Satorun kouluaikaisen ystävän luona, mutta Nana järjestää aina heidän lemmikkiensä kanssa jonkun sortin konfliktin, joka pelottaa uutta potentiaalista isäntäväkeä. Itse asiassa kumpikaan ei halua erota toisesta ja kumpikin iloitsee aina kun kodinetsintä menee myttyyn. Vihdoin kaksikko suuntaa Hokkaidolle, jossa asuu Satorun täti ja aiempi holhooja Noriko. Sinne tädin taloon he jäävät, kumpikin.

Arikawan japanilaisen vähäeleinen kirjoitustyyli vaati alkuun hiukan totuttelua, mutta kirjan puolivälissä kerronta tempaisi mukaansa. Nanan suulla kerrottu matkakuvaus kommelluksineen oli osuvaa ja nautittavaa näin kissanomistajan silmin. Erityisesti minua viehätti Hokkaidon kuvaus. Se on Japanin se osa, johon jo Murakamin Suuressa lammasseikkailussa ihastuin. Vähitellen ounastelin ja osuinkin oikeaan siinä, mikä syy Satorulla oli etsiä kissalleen uusi hyvä koti.

Hokkaidon silmin kantamattomiin tasaisena levittäytyvän maiseman. / Tienvarsilla väkevinä hehkuvat violetit ja keltaiset kukkaset. / Meren lailla aaltoilevan susuki-heinien niityn. / Kirkkaanpunaiset pihlajanmarjat. / Satorun minulle opettamat pihlajanmarjojen punasävyt. / Hoikkien koivujen rivistöt. / Sateenkaaren väreissä hohtavan kukkakimpun. / Maasta kasvaneen, valtavan kaksoissateenkaaren. Ja ennen kaikkea: rakkaiden ihmisten hymyilevät kasvot.

Vanhoilla päivillään Nana listaa kaikkia niitä kauniita ja ihania asioita, jotka hän on elämässään Satorun kanssa nähnyt ja kokenut. Meidän ihmistenkin olisi hyvä tehdä samoin.  Tarinan edetessä kävi ilmi kovia kokeneen nuoren Satorun elämän kolhut, kuin myös hänen ystäviensä Kōsuken, Yoshiminen, Sugin ja Chikakon vaiheet. Minua viehätti näitten nuorten syvä ystävyys, joka kesti vuosien erot ja pitkät maantieteelliset välimatkat. Kirjan loppuhuipennus oli liikuttava. Kyllä itsetietoinen kissakin pystyy kiintymään isäntäänsä kuten koirakin. Niin teki Nana ja haluaisin ajatella myös oman kissani niin tekevän.

Hiro Arikawa - Matkakissan muistelmat
Alkuteos Tobinenko Ripouko
Suomentanut Raisa Porrasmaa
Kansi Satu Kontinen
S & S 2019

Kirjastosta
_______________
Helmet-haaste: 39 (kertoo ihmisen ja eläimen suhteesta), 49 (julkaistu 2019)
Seinäjoen kaupunginkirjaston maahaaste: Japani
Elegia piti kirjasta myös!
Hiro Arikawasta englanniksi

Matkakissan muistelmat on kuvaus kissan ja omistajan rikkumattomasta siteestä sekä pienten ja suurten rakkaudenosoitusten merkityksellisyydestä. Kissan näkökulmasta kerrottu teos on tulvillaan teräviä ja kissamaisen hauskoja huomioita, jotka jokainen kissanomistaja tunnistaa.

Ks. upeita kuvia Japanista - Yokon Stardust Talk -blogi - Sakura Season
Tänä vuonna vietetään Suomen ja Japanin diplomaattisuhteiden 100-vuotisjuhlavuotta!

Vuoden alussa Sapporon 70. lumifestivaalien jääveistoksena oli myös

Helsingin tuomiokirkko - kuva Japan Today.

Kesän ja syksyn uutuuskirjat

Kävin läpi kustantajien kesän ja syksyn 2019 uutuusluetteloita, ja mieletön määrä kiinnostavaa luettavaa löytyi taas. Viime syksynä ja tänä keväänä ilmestyneitäkin on vielä lukematta, mutta minkäs teet. Listasin tähän minua kiinnostavia kirjoja ja latasin myös ne kansikuvat, jotka olivat tässä vaiheessa saatavilla. Kustantajat ovat aakkosjärjestyksessä.

Otavalta ja Tammelta tulee paljonkin kiinnostavaa... Jännäreitä ilmestyy myös runsaasti, mutta omaan lukupinooni niitä eksyy hyvin vähän. Olen havainnut, että tämmöinen lista toimii hyvin kaavailtujen lukemisten runkona. Eihän se toki täydelleen toteudu, joku vaihtuu toiseen, mutta listan perusteella on kätevää tehdä kirjastovarauksia. Aika moni tämän listan kirjoista oli jo nyt varattavissa Helmet-kirjastoissa. Toivon, että listani antaa lukuvinkkejä sinullekin!

Lukuviikkoa vietetään 22.4. - 28.4. Euroopan laajuisesti 

teemalla Koko Eurooppa lukee! 

Näillä vinkeillä toivottelen antoisia tulevia lukuhetkiä!

BASAM BOOKS
Beth Kempton - Wabi Sabi / toukokuu
Malla Rautaparta - Hyvän hengityksen anatomia / toukokuu

BAZAR

Rosella Postorino - Suden pöydässä / elokuu

DOCENDO
Anna Burns - Maitomies / lokakuu
Pekka Hakala, Juha Metso - Viipuri. Venäläisten kaupunki / lokakuu

GUMMERUS
Fred Vargas - Muistoksi käynnistäsi / kesäkuu
Aho & Soldan - Suomi 1950-luvun väreissä / elokuu
Kim Thúy - Vi / lokakuu

INTO
Eva Park - Viimeisellä rajalla / lokakuu

LIKE

Shaun Usher - Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa / toukokuu

Sofi Oksanen - Koirapuisto / syyskuu

MYLLYLAHTI
Tuire Malmstedt - Mykkä taivas / syyskuu

OTAVA

Pajtim Statovci - Bolla / elokuu

 Olli Jalonen - Merenpeitto / syyskuu

Heidi Köngäs - Mirjami / syyskuu

Kristiina Sandu - Vesileikit / syyskuu

Petri Tamminen - Musta vyö / syyskuu

S & S
Rebecca Solnit - Miehet selittävät minulle asioita / elokuu

SILTALA

Riitta Konttinen - Aino Sibelius / syyskuu

TAMMI

Riitta Jalonen - Tanssikaa! / elokuu

Édouard Louis - Ei enää Eddy / elokuu
Haruki Murakami - Tanssi tanssi tanssi / syyskuu

Sara Stridsberg - Rakkauden Antarktis / lokakuu

WSOY
 Austin Kleon - Varasta kuin taiteilija / elokuu

Heli Laaksonen - Aurinko. Porkkana. Vesi. / elokuu
Elena Ferrante - Amalian rakkaus / syyskuu

 Eeva Kilpi - Punainen muistikirja / syyskuu

Kai Aareleid - Lue minua #runosunnuntai

me molemmat tarvitsemme

hieman valheita

me molemmat haluamme

muistaa jotain

unohtaa jotain

me molemmat haluamme

tule ja rakasta minua

Viime vuonna luin Kai Aareleidilta proosa- ja lyriikkaotteita Viro-instituutin Nippernaati 2:sta ja pidin kovasti hänen pehmeästä äänestään. Kun romaani Korttitalo ilmestyi suomeksi, luin sen tietysti heti tuoreeltaan, ja se olikin minulle yksi viime vuoden parhaista lukuelämyksistä. Sama ihastuttava tyyli jatkuu tässä kirjailijan ensimmäisessä suomeksi julkaistussa runokokoelmassa Lue minua. Aareleidin ääni tuudittaa ja hellii.

Tähän kokoelmaan on valittu runoja kahdesta eri kokoelmasta: Naised teel / Naisia tiellä (2015) & Vihm ja vein / Sade ja viini (2015). Suomennoksista vastaa kirjailija itse. Runot on ryhmitelty seuraavien otsikoitten alle: Bukharalainen yösoitto, Läheisyydestä, Kafka ja kaasutin, Porto, Porto, Sagö ja Hitaita hetkiä. Useimmat runot puhuvat rakkaudesta; erottavasta välimatkasta, lähtemisestä, jäämisestä ja eroista. Kun tytöstä kasvaa aikuinen nainen, ajatukset ja tunteet rakkaudesta muuttuvat. Aareleid pukee nämä tunnot sanoiksi koskettavasti ja herkästi. Rakkausrunojen ohella runoilija puhuu luonnosta, merestä ja vuodenajoista; elokuista ja kesän loppumisesta.

Meri on olennainen elementti. Monesti valtameri erottaa rakastavaiset, mutta meri lohduttaa myös: rannalla tuntee olevansa lähempänä rakastettuaan, välimatka ikäänkuin kuroutuu. Runominä tuntuu matkustaneen paljon ja saapuminen ja lähteminen toistuvat. Haikeus on kuitenkin lempeää ja asiallisen toteavaa, ei raastavaa: ... sillä minä lähden ja sinä jäät / eikä tämä tule muuttumaan...

Pääsemme runoilijan matkassa myös kaupungin kovaan yöhön, jossa nainen ottaa omansa ihmissutena. Mutta hän maksaa kovan hinnan: ... tässä on ainoastaan yksi heikko kohta / jokaisen kerran jälkeen / sydän / on jäätynyt taas lisää.  Naisen osa on usein miehelle alisteinen ja hänen on opeteltava odottamaan. Aamuyön sudenhetkinä, valvottuina öinä runominä kuuntelee reittikoneita taivaalla ja tietää niiden perusteella, mitä kello on. Mutta lohdullista on, että yö loppuu aina:

yö loppuu aina

sitä ei usko

mutta yö päättyy

synkkyys lakkaa

pimeys katkeaa

hämärä hajoaa

päivä on levällään edessäsi

yö loppuu aina

Osassa Kafka ja kaasutin on ihania ja kirpaisevia ensirakkauden muistoja. Elämä näyttää arvaamattomuutensa ja kauniin haikeutensa, kun vuosien jälkeen tyttö ja poika kohtaavat toisensa kadulla. Toinen pitää kädestä pientä poikaansa, toinen tytärtään. He eivät pysähdy, mutta toisen huulilla on yhä tallella se molempien ensisuudelma. Voiko ensirakkaudesta ja elämän mutkista kauniimmin puhua! Minua viehätti kovasti myös runo Filipendula ulmaria. Noissa biologiksi aikovan pojan lausumissa sanoissa tyttö kuuli villiä eroottista latausta: ... niissä kahdessa sanassa oli / hulluutta / salaisuuksia / lupauksia / vieraita reittejä... Mutta ei pojasta biologia tullutkaan; pojasta tuli pankkiiri, joka näkyy joskus televisiossa: ... tämä sama suu / sanoo nyt muita sanoja / tämä sama suu. Minusta sanat sama suu kuulostavat valtavan eroottisilta!

Kun nyt odotamme suurin toivein unelmiemme kesää, ehkä Aareleidin säkeet innostavat meitä tarttumaan napakammin kesän jokaiseen hetkeen, sillä valoisat alkukesän yöt muuttuvat nopeasti pimeiksi elokuun illoiksi ja sitten tulee syksy - ja kurjet lähtevät taas:

sinikellopelto

sinertää laajempana kuin ikinä muistan

heinän ja kaiken kukkivan tuoksu

tämän maan kesien tuoksu

ja soiden kurjet taas täällä

kurjet taas

...

lehmukset tuoksuvat

kesä

mutta pian

kaikki elokuut loppuvat samalla tavalla

kaikki elokuut loppuvat

kaikki elokuut

kaikki

Kai Aareleid on eittämättä kirjailija ja runoilija minun makuuni. Hän sanoo terävät ja särmikkäätkin ajatuksensa kauniin pehmeästi. Mutta kauneudessa ei ole minkäänlaista makeilevuutta, vaan juuri sopivaa ytimekkyyttä. Aareleidin runot ovat helposti lähestyttäviä ja elämyksellisiä. Suositan kokoelmaa lämpimästi, sillä uskon että se on eri-ikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville naisille mieluinen. Onpa ihanaa, että saamme hänet toukokuussa vieraaksi HelsinkiLitiin!

Kai Aareleid - Lue minua
Suomentanut Kai Aareleid
Kansi Göran de Kopior
Kannen kuva Maurice Brazil Prendergast, Beach No. 3 (n. 1913)
Ntamo 2018

Kirjastosta
_______________
Helmet-haaste: 37 (pienkustantamon julkaisu)
Seinäjoen kaupungin maahaaste: Viro
Muissa blogeissa: Mummo matkalla

"Lue minua on pakahduttavan kaunista rakkauslyriikkaa ja kirkasta nykykirjallisuutta. Näiden säkeiden minä tuntuu yltävän itseensä yhtä varmasti kuin toiseenkin.”. - Ntamo

Tartossa 1972 syntynyt virolainen kirjailija, kääntäjä ja toimittaja Kai Aareleid on Helsingin Teatterikorkeakoulusta valmistunut dramaturgi. Aareleid on palkittu muun muassa Viron Kulttuurirahaston proosapalkinnolla (2012) ja käännöspalkinnolla (2018), lisäksi hän on ollut Virumaa-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana kahdesti. Kirjoittamisen ohella hän kääntää kaunokirjallisuutta pääasiassa espanjan, suomen ja englannin kielistä. 

Tiina Laitila Kälvemark - Seitsemäs kevät

Seitsemäs kevät ilmestyi 2017, siis ennen viime vuoden ennätyskuumaa ja kuivaa kesää. Esimerkiksi Saksassa elettiin suorastaan kauhun hetkiä, kun hellettä vaan piisasi ja Reinin pinta laski niin alas, etteivät jokilaivat pystyneet liikennöimään. Tämän episodiromaanin yhdistävänä lankana on ajankohtaisesti ilmastonmuutos ja sen vaikutukset Pohjolan vuodenaikoihin. Talvet lämpenevät eivätkä keväät enää käänny kunnon kesiksi. Jokaisen luvun välissä on asiantunteva ilmastotietoisku.

Laitila Kälvemark ottaa viiltävään tarkasteluunsa joukon ruotsalaisen hyvinvointivaltion asukkaita, joilla näyttää menevän päällisin puolin hyvin, mutta piilossa lymyää salaisuuksia ja ongelmia. Romaanin kustakin henkilöstä kirjoitetaan erikseen, mutta heidän elämänsä risteävät jännittävästi keskenään.  

PETER JA ROSA
Peter on ikääntyvä meteorologi, joka on hyllytetty tv-julkkiksen toimestaan. Miesparka näet ryhtyi antamaan katteettomia ennustuksia kauniista säästä, kun ahdistui jatkuvista sateista niin kovasti. Hän osallistuu Edinburghissa ilmastoseminaariin, jonka anti ei niin kovin kiinnosta. Hän kuljeksii ahdistuksissaan pitkin kaupungin puistoja ja miettii omaa häpeäänsä, hirveää häpeäänsä, johon kööpenhaminalaisen lääkärin lääkkeet eivät enää auta. Vaimo Rosa pitää julkkiskampaamoa, jonka liikevaihto on kääntynyt tappiolliseksi. Peterillä on ollut Edinburghissa sittemmin syöpään menehtynyt sydänystävä Anthony, josta vaimo on tuntenut mustasukkaisuutta; jopa niin, että on pimittänyt mieheltään Anthonyn kirjeet ja tälle perinnöksi jättämänsä perhoskokoelman.

MARKUS JA SUSANNE

Kirjan toinen aviopari on suomalainen it-miljonääri Markus ja hänen riikinruotsalainen vaimonsa Susanne. Vaimo elää lukuisille blogeilleen - enemmän somessa kuin oikeassa elämässä, ja miehellä on rakastajatar. Nelivitonen Susanne on ulkonäkökeskeinen ja pelkää vanhenemista ja kuolemaa. Hän haluaa pakkomielteisesti kolmannen lapsen, sillä hän uskoo jotenkin omituisesti, että kolmas lapsi muuttaisi hänen elämänsä ja lähentäisi häntä ja Markusta. Mikään äitityyppi Susanne ei kuitenkaan ole; välit poikaan Antoniin ja ylipainoiseen hevostyttäreen Mathildeen ovat viileät. 

Tytär MATHILDELLA on tavoitteita. Mitä siitä, että joutuu antautumaan vanhalle ratsastusopettajalle, jos kiristämisellä saa enemmistöosuuden halutusta huippuhevosesta? Alaikäinen Mathilde on laittautunut raskaaksi tieten tahtoen ja mies pyristelee kuin saalis hämähäkin verkossa. Isä Markus ottaa hatkat vaimonsa luota ja lähtee Suomeen entiselle kotitilalleen. Tekstiviestillä voi hyvin ilmoittaa avioliiton päättymisestä. 

Sitten meillä on vielä PAULA, menestynyt uranainen, joka välittää arvoasuntoja. Nainen on keksinyt, että asuntoja voi myös käyttää lemmenpesinä ennen myyntiä. Paula juoksee pakonomaisesti, kilometritolkulla, pakoon onnetonta lapsuuttaan ja ahdistustaan. Paulan miehet vaihtuvat, mutta hän haluaisi vain tuon yhden juron suomalaisen. Tapaamme vielä intialaisen köyhän äidin, jonka kohdussa on kasvamassa Susannelle se kolmas vauva. PADMALLE kohdunvuokraus on tapa ansaita omalle pojalle hiukan parempi elämä, mutta tuntuu että Padmaa on huijattu tonttikaupoissa: kaavaillun uuden talon viereen on noussut jättimäinen kaatopaikka.

Laitila Kälvemarkin kuvaus on jäätävän hyvää ja hän sitoo hienosti henkilönsä ilmastonmuutokseen ja kesän odotukseen. Me kaikki Pohjolassa asuvat odotamme malttamattomina lämmintä kevättä ja kuumaa kaunista kesää, sellaista kuin lapsuudessa. Kesää, joka toteuttaa unelmat ja muuttaa kaiken jälleen hyväksi.

Juuri nyt kevään korvalla ja takatalven taas kerran romutettua unelmia kevääntulosta kirja oli aivan täysosuma. Laitila Kälvemarkin esittämät faktat ilmastonmuutoksesta hiertävät jokaisen takaraivossa. Sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet, toisaalla rankkasateita, toisaalla kuivuutta; myrskyä ja tuulta. Ilmasto tuntuu toden totta menneen sekaisin; ei tätä kaikkea voi normaalin vaihteluvälin piikkiin pistää... Mielenkiintoista nähdä, onko tämän vuoden kesä yhtä helteinen kuin vuosi sitten, vai sittenkin edelliskesien tapaan kolea ja sateinen. Moderni ja kyyninen, ajassa kiinni oleva romaani, pidin kovasti.

Tiina Laitila Kälvemark - Seitsemäs kevät
Wsoy 2017
****
Kirjastosta
_______________

Helmet-haaste: 22 (käsittelee ilmastonmuutosta)

Tiina Laitila Kälvemark (s. 1970) on toimittaja ja kirjailija, joka on kotoisin Pohjois-Pohjanmaan Kärsämäeltä ja on kulkenut Pariisin, Amsterdamin ja Uppsalan kautta Tukholmaan, jossa on asunut vuodesta 1997. Häntä on huomioitu useilla palkintoehdokkuuksilla:

• Runeberg-ehdokkuus 2012 esikoisteoksesta Kadonnut ranta
• Kaisa Vilhuinen -palkinto 2013 esikoisteoksesta Kadonnut ranta
• Toisinkoinen-palkintoehdokkuus 2015 teoksesta Karkulahti
• Tiiliskivi-palkintoehdokkuus 2015 teoksesta Karkulahti
• Euroopan Unionin kirjallisuuspalkintoehdokkuus 2016 teoksesta Karkulahti

Juan Eslava Galán - El amor en el jardín de las fieras

Juan Eslava Galán (s. 1948) on tuottelias ja palkittu espanjalainen kirjailija. Hänen kynästään on lähtenyt yli viisikymmentä teosta ja hän on erityisen kiinnostunut historiasta. Olen lukenut häneltä ennen blogiaikaa teoksen Muuli - La mula (2002), mutta koin sen kielen silloin vaikeaksi. Tämä Rakkautta Tiergartenissa / Rakkautta petojen puistossa oli helppolukuinen ja ajoittuu ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Berliiniin ja seuraa myös Sinisen divisioonan kohtaloita.

Odotin tältä kirjalta enemmän, mutta varsin kevyeksi ja viihteelliseksi osoittautui. Juonesta lyhyesti. Natsi-Saksa oli auttanut sotakalustolla Francoa Espanjan sisällissodan voittoon ja suhteet pysyivät tiiviinä. Vuonna 1940 Himmlerin oli määrä tulla Espanjaan arkeologisten kaivausten tarkastuskäynnille. Natsit nimittäin uskoivat, että espanjalaisilla oli arjalaiset juuret: ... se encaminaba a demostrar que los primitivos pobladores de la península Ibérica, de los que descendían los actuales españoles, pertenecieron al tronco nórdico-germánico de evidentes raíces arias. Himmlerin matka peruuntui kaatosateen takia, mutta Ahnenerbessä arjalaista rotua tutkiva ja edistävä Meike von Appel tuli, näki ja hämmästyi: yksi resuinen espanjalainen näytti täydelliseltä arjalaisen rodun edustajalta - ei tumma ja lyhyt, vaan vaalea, sinisilmäinen ja pitkä. Tämä täydellinen arjalainen komistus oli Herminio, sisällissodassa punaisten puolella taistellut.

Natsit halusivat Herminion Berliiniin tarkempia rotututkimuksia varten. Hänelle tehtiin perusteelliset kallonmittaukset ja fyysisen kunnon ja sperman tutkimukset. Mies sai asuttavakseen upean huoneiston ja palkkaa sekä natseilta että falangilta. Herminion saksalaistamiseen kuului myös saksankielen yksityisopetusta. Kotona Espanjassa elävät äiti ja isä pääsivät parempiin oloihin. Siis tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Vastapalvelukseksi Herminion tuli kiksauttaa Hitlerjugendin tyttöjä ja antaa näin panoksensa tulevan Suur-Saksan arjalaisen väestön lisäämiseen.

Berliini oli sodasta huolimatta iloinen ja kuhiseva suurkaupunki. Eri maiden suurlähetystöjen nuoret virkailijat ja lehdistön edustajat muodostivat juopottelevan ja naisia piirittävän poikaköörin. Kaikki mielivät päästä kauniin Meiken pöksyihin siinä onnistumatta. Herminio rakastui juutalaiseen Racheliin - tuolloin Berliinissä oli vielä juutalaisia, joita tarvittiin sotateollisuudessa. Gestapo vainosi tytön isää, niinpä arjalainen siitosoriimme piilotti isän huoneistoonsa. Lopulta he jäivät tietysti kiinni.

Herminio palautettiin Espanjaan ja hänen oli rangaistukseksi pakko värväytyä 'vapaaehtoisesti' Siniseen divisioonaan, jonka hurjaa sotaretkeä Venäjän 40-50 asteen pakkasessa kirjailija kuvaa pitkästi kirjan loppupuolella. Kirjan hupaisinta antia olivat natsien vakavalla naamalla esittämät naurettavat rotuteoriat. Miljoonakaupunki Berliini eli ja huvitteli sodan keskellä eikä kehenkään voinut luottaa. Moni vakoili eikä aina tiennyt kenen piikkiin. Reteästi sanailevien nuorten miesten kesken oli myös hienoa ystävyyttä. Kolmen päähenkilön - Herminion, hienostoperheen Cayetanon ja venäläisen Andrein - kohtalot jäivät avoimiksi. Kenties kirjailija palaa heihin joskus myöhemmin.

Juan Eslava Galán - El amor en el jardín de las fieras
Espasa 2016
**
Kirjastosta
_______________

Tiina Laitila Kälvemark - Karkulahti

Karkulahti on pohjalainen maalaistalo. Tilan rakennukset ovat ränsistyneet, kun isäntä Jaska ei saa aikaiseksi. Ovi repsottaa, maali hilseilee, tuvassa on tunkkaista ja likaista. Vanhaemäntä Elisabeth on maannut jo kaksi vuotta halvaantuneena peräkamarissa. Hänen sekava muistinsa pyörittelee menneitä traumoja ja sopimatonta rakkautta; hänen mielessään pyörii kehitysvammainen Asseri, ihana Aarni ja etenkin tytär Anneli, joka lähti 18-vuotiaana Ruotsiin eikä mielellään astu jalallaan kotitaloon. 

Tähän jämähtäneeseen ja toivottomaan tilanteeseen viisikymppinen vanhapoikaisäntä tuo nuoren vaimon, venäläisen Veran. Tulomatkalla Jaska on maalaillut nuorikolleen ihanaa tulevaisuutta; että Vera saa laittaa talon mieleisekseen, että remontoidaan, rahaa on. Mutta nuorikon saapuminen uuteen kotiin on tyly: Karkulahti on kevään kirkkaudessa ankeimmillaan, piha on loskaista velliä ja vanhaemäntä toivottaa Veran ilkeillen tervetulleeksi: Älä koske siihen, sinä punatukkainen piru! Eikö Karkulahen kakku kelepaa ryssälle? Vera on shokissa, ihan varmasti Jaska ei ole kertonut, että vanhaemäntä on noin ilkeä ja että huulihalkioinen, kuolaava velipuoli noin pelottava.

Karkulahti on hurja ja viiltävä kuvaus kahdesta naisesta, jotka kohtalo heittää saman katon alle. Kumpikin kipuilee omaa menneisyyttään ja kumpikin haluaisi häätää toisen pois. Mutta mihinkä Vera loppujen lopuksi lähtisi, vaikka on muutamaankin kertaan jo laukkunsa pakannut? Huonokuntoinen Elisabeth palaa hänkin terveyskeskuksen vuodeosastolta takaisin kotiin - Veran hoidettavaksi. Naiset ovat toisistaan pääsemättömissä ja heidän on pakko opetella sietämään toinen toistaan. 

Älä nyt saatanan havukka sinäkin hulluksi tule! Kyllä se yksi hullu akka tähän hättään riittää! // Veerako sen tänne toi? Minne se meni? Ei kait se oo taas karannut? Veera kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta eikä pysty rakastamaan tytärtään Annaa, ei tunne tätä omakseen - se kun ei ole Ilja. Jaska väittää, että hänen täytyy sitä sylissään pitää ja rinnoillensa asetella. Emännän haisevien vällyjen alla kasvanutta lasta. 

Pakko on saada venakko pois ja tyttö turvaan.

Annasta kasvaa villi poikatyttö, jolla on hurja mielikuvitus ja joka riekkuu sorakuopalla aarretta etsimässä Palovaaran Eerikin, sen saatananruotsalaisen kanssa, vaikka Palovaaralaisten kanssa ei saisi olla missään tekemisissä. Anna pyörittää Elisabethin sormensa ympäri, mutta isä Jaska on tytölle kova. Äiti Vera sen kuin ihmettelee lapsen vierautta... Takaumat valottavat Veran karua nuoruutta Venäjällä ja sitä mikä kaikki sai hänet lähtemään vanhenevan isäntämiehen vaimoksi Suomeen. 

Voi että tämä oli hieno ja upeaa kieltä! Pidin kovasti murteesta. Laitila Kälvemark tuo Karkulahden talon jännitteisen ja ahdistavan ilmapiirin iholle. Kerronta on taitavaa, siinä on joku maaginen vivahde joka vie.  Esimerkiksi Elisabethin muistikuvien sekoittumiset on valtavan upeasti kuvattu. Kaikki ei avaudu kerralla, vaan kerronnassa on paljon aikatasoja ja takaumia, mutta vuosiluvut helpottavat seuraamista. Tilanne talossa on jäätävän jännitteinen kahden naisen taistellessa vallasta. Karkulahti on upeasti kirjoitettu ja vahvatunnelmainen romaani. Lukiessa aivan sydäntä raastoi, etenkin Veran kohtalo. 

Tiina Laitila Kälvemark - Karkulahti
Kansi Martti Ruokonen

Wsoy 2015

*****

Kirjastosta

_______________

Kiitän Laitila Kälvemark -vinkistä Mrs. Karlsson lukee -blogia ❤︎

Tiina Laitila Kälvemark (s. 1970) on toimittaja ja kirjailija, joka on kotoisin Pohjois-Pohjanmaan Kärsämäeltä ja on kulkenut Pariisin, Amsterdamin ja Uppsalan kautta Tukholmaan, jossa on asunut vuodesta 1997. Karkulahti on huomioitu useilla palkintoehdokkuuksilla: Toisinkoinen-, Tiiliskivi- ja Euroopan Unionin kirjallisuuspalkintoehdokkuudet.

Federico García Lorca - Veren häät & Bernarda Alban talo #runosunnuntai

Kuvat: Bernarda Alban talo, Kuopion kaupunginteatteri, Sami Tirkkonen

Tänään runoilija Lorcasta näytelmäkirjailijana. Luin aiemmin tänä vuonna Lorcan runoja, joihin en saanut toivomaani tuntumaa, mutta sen sijaan näytelmät Veren häät & Bernarda Alban talo veivät heti mukanaan. Molemmat löytyvät Pentti Saaritsan suomennoksina teoksesta Veren häät ja muita näytelmiä (Otava 1977). Minulla on hämärä muistikuva, että olisin teini-iässä nähnyt televisiosta johonkin Lorcan näytelmään perustuvan elokuvan. Muuta en muista kuin synkän ja uhkaavan tunnelman sekä mustiin pukeutuneet naiset Andalusian polttavan auringon alla. Carlos Sauran ohjaama Veren häät on vuodelta 1983 ja vanhempi, italialaisen Goffredo Alessandrinin ohjaus on vuodelta 1941.

Teoksen alussa suomentaja Pentti Saaritsa kertoo Lorcasta näytelmäkirjailijana ja hänen perustamastaan teatterista: Eduardo Ugarten kanssa perustettu La Barraca kierteli ympäri Andalusian kyliä ja pikkukaupunkeja esittäen myös espanjalaisia klassikkoja. Veren häät ja Bernarda Alban talo ovat pääosin proosadialogia, mutta huipennuksissa runomitta pyrkii esiin. Lorca piti itse näistä kohdista eniten koska sillä alueella minä liikun kuin kala vedessä. Minä en lue näytelmiä, mutta Lorca vei ja täysillä uppouduin hänen dramaattisiin tunnelmiinsa!

Veren häät (1932, kantaesitys 1933 Madridissa)

Kahden suvun välisessä riidassa sulhasen isä ja veljet ovat kuolleet puukotukseen. Äidille on jäänyt vain tämä yksi ainokainen poika, joka nyt on kihloissa ja menossa naimisiin. Morsian on seurustellut vuosia sitten tuon 'murhaajasuvun' pojan Leonardon kanssa, joskin tämä on nyt naimisissa ja tuore isä. Morsiamen ja Leonardon välinen intohimo ei suinkaan ole kuollut, vaan hehkuu kuin kekäle edelleen. He viettävät yhteisen yön ja karkaavat hääpäivänä.

Upealla dialogilla ja joukkokohtauksilla Lorca loihtii huikean draaman ja tapahtumien miljöön lukijan silmien eteen. Hänen ohjeensa lavastuksen suhteen ovat myös pikkutarkkoja: Ruusunpunaiseksi maalattu huone, seinillä kupariastioita ja ketokukista solmittuja kimppuja. Keskellä liinalla peitetty pöytä. On aamu. Leonardon anoppi tuutii lasta sylissään. Hänen vaimonsa kutoo toisessa nurkassa sukkaa.

Kun Leonardo ja vastavihitty morsian karkaavat, sulhanen lähtee apujoukkojen kanssa heitä etsimään, onhan kyseessä miehen ja suvun kunnia. Tulos: kaksi arkkua, kaksi nuorta leskeä, yksi isätön lapsi ja poikaansa ikävöivä äiti. Anoppi sanoo Leonardon leskeksi jääneelle vaimolle:

Sinä pysyt kotona.

Kotona yksin ja urheasti.

Yksin vanheten, yksin itkien.

Mutta ovi aina visusti kiinni.

Ei koskaan enää. Ei kuollutta miestä, 

ei elävää.

Ja sitten ilouutinen Lorcan ystäville - Kuopion kaupungintetterin ohjelmistoon on juuri tullut

BERNARDA ALBAN TALO 

Flamencon lävistämä, visuaalinen ja liikkeellinen tulkinta, jonka ohjaa Anne Rautiainen; 

koreografia Kaari Martin ja musiikki Teho Majamäki.

Bloggauksen kuvat Sami Tirkkonen, kiitos Kuopion kaupunginteatteri!

"Lorca kirjoittaa kuvia, alati tihentyviä tunnelmia, pidätettyä intohimoa, hän tiivistää alistamisen mekanismit rytmiksi, päästää tunteen valloilleen kaiken mennessään vieväksi luonnonvoimaksi ja pakottaa sen myös hiljaiseksi, sisälmyksiä korventavaksi tuleksi. Lorca ei kirjoittanut vain näytelmätekstiä, hän kirjoitti esityksen.”

Bloggarikollega Amma näki näytelmän ensi-illassa keskiviikkona 10.4. Hän hämmentyi ja ahdistui. Lue Amman teatterikokemuksesta täältä. Harmi, että Kuopio on minulle liian kaukana.

Bernarda Alban talo (1936, kantaesitys 1945 Buenos Airesissa) 

Bernarda on ylpeä ja kopea kuusikymppinen nainen, joka on juuri jäänyt leskeksi, ja määrännyt taloonsa kahdeksan vuoden tiukan suruajan. Hänen viisi 20-40-vuotiasta tytärtään haluaisivat naimisiin, unelmoivat rakkaudesta ja yrittävät kapinoida tyrannimaista äitiään vastaan. Mutta Bernarda on taipumaton ja armoton. Mitä kylä ja naapurit sanovat on Bernardalle tärkeintä ja kunniallisuuden säilyttäminen edellyttää tytärten puhtautta ja siveyttä. Vanhin tytär Angustias on eri isästä ja perinyt tämän omaisuuden. Nyt kylän komein nuorimies, 25-vuotias Pepe el Romano, on kosiskelevinaan liki nelikymppistä Angustiasia rahojen tähden. Pepeen ovat intohimoisesti rakastuneet siskoista myös ruma Martirio sekä nuorin Adela. Miehenkipeät tytöt vahtivat toisiaan, Bernarda vahtii heitä kaikkia ja pahaa enteilevä draamankaari nousee nousemistaan. Seksuaalinen jännite tihentyy käsin kosketeltavaksi.

Tottelematon tytär lakkaa olemasta tytär ja muuttuu viholliseksi. //  Hiljaa! Vaiti! Itket vasta sitten kun olet yksin! Me vajoamme nyt murheen mereen. Bernarda Alban nuorin tytär on kuollut koskemattomana. Kuulitteko? Hiljaa, hiljaa minä sanoin! Hiljaa!

Jo leikkuuväki lähtee

eloa korjaamaan

ja tyttöparven sydämet

on sillä mukanaan.

Nyt ikkunoita ja ovia

kylän neidot avaamaan,

elonkorjaaja pyytää ruusua

hattuansa koristamaan.

Federico García Lorca - Veren häät ja muita näytelmiä
Suomentanut Pentti Saaritsa
Otava 1977
****
Kirjastosta

_______________

Helmet-haaste: 3 (kirjallisuudenlaji jota en yleensä lue), 7 (paikka jossa olen käynyt), 33 (olen nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan)
Seinäjoen kaupunginkirjaston maahaaste: Espanja

Kirjassa kolmantena näytelmänä on hirtehinen nukkeilveily Don Cristóbal.