Elokuun kirjat ja kulttuurimenot

Elokuussa tuli äkisti syksy, korona villiintyi taas ja Afganistanin kaoottinen tilanne huolettaa, erityisesti tyttöjen ja naisten asema. Muutama kulttuuripostaus kuitenkin kuukauteen mahtui. Kävin Halosenniemessä, jossa oli Väinö Blomstedtin 150-vuotisjuhlanäyttely. Postasin myös pienen jutun Aholasta ja luin vihdoin Riitta Konttisen elämäkerran Venny Soldan-Brofeldtista. Ehdin myös käymään Didrichsenin taidemuseossa, jossa esiteltiin Tove Janssonia kuvataiteilijana. Kuukauteen mahtui myös muutama juhla perhepiirissä: omat pyöreitten vuosien synttärit viime joulukuulta ja lapsenlapsen rippijuhlat.

Kirjat tarjosivat hyvää todellisuuspakoa: kuuntelin 10 äänikirjaa ja luin kolme paperikirjaa. 13 kirjaa on hyvä saldo kesällä! Elokuun kirjat olivat kaikki todella elämyksellisiä, mutta top-kolmeen valitsin nämä, keskenään hyvin erilaiset kirjat. Kriteerinä kuunteluhetken kokemus.

Jenni Räinä - Kulkijat **** Like 2021  #äänikirja

Eräkirjallisuus on ollut perinteisesti miesten aluetta samoin kuin eräretkeily, mutta tietokirjailija Jenni Räinä kertoo teoksessaan Kulkijat luonnontilaisissa maastoissa retkeilevistä yhdeksästä naisesta, joille luonnossa kulkeminen on jopa vuosikymmenten intohimo. Naiset eivät mene tunturiin tai soille bongatakseen jonkun must-luontokohteen, he etsivät sieltä rauhaa ja hyvinvointia itselleen.

Kirjan retket on toteutettu vuosina 2020 ja 2021, jolloin koronapandemia esti ulkomaanmatkailun. Kansallispuistoihin tämä tiesi ennennäkemätöntä ruuhkaa ja kävijöissä oli yhä enemmän naisia ja perheitä. Teksti vie lukijan nukkumaan taivasalle, rämpimään aapasoilla ja tuntemaan iloa kullankeltaisista hillamättäistä. Mutta samanaikaisesti hätä luonnon puolesta tulee iholle: onko meidän lapsillamme enää näitä luonnontilaisia erämaita? Avohakkuun jälkeen etelässä metsältä vie 500 vuotta kasvaa ja muuttua luonnontilaiseksi metsäksi, pohjoisessa tuplasti enemmän. Räinä ja mukana olleet valokuvaajanaiset keskustelivat myös paljon luontokuvien tulvasta somessa. Antavatko upeasti sommitellut kuvat todellisen kuvan luonnon tilasta? Kulkijat on naisten tarinoiden ohella ravisuttava hätähuuto maailman ja luonnon tilasta. 

Tatiana Tibuleac - El verano en que mi madre tuvo los ojos verdes ***** Storyside 2021 #äänikirja  

Moldovalaiskirjailija Tatiana Tibuleacin esikoisteos El verano en que mi madre tuvo los ojos verdes (Kesä jolloin äidin silmät olivat vihreät) oli vaikuttava ja brutaalin kaunis. Romaanin minäkertoja on Aleksy, joka sanoo itseään hulluksi, ja mieleltään järkkynyt hän onkin. Lapsuuden traumat ja hylkäämiskokemus olivat sitä luokkaa, että hän on mennyt rikki. Itäeurooppalaissyntyinen perhe asuu Lontoossa, mutta isä hylkäsi perheensä jo pojan ollessa pieni ja pikkusiskokin kuoli. Äiti ei lamaantuneena kyennyt rakastamaan poikaansa eikä suomaan tälle huomiota.

Aleksy on käynyt vammaisten ja ongelmalasten koulua eikä nyt teini-ikäisenä osaa muuta kuin raivota ja vihata. Aikuiseksi tultuaan Aleksystä on tullut rikas maailmankuulu taiteilija, mutta käsittelemättömät lapsuustraumat verottavat hänen luomiskykyään ja psykiatrinsa kehoituksesta Aleksy palaa muistoissaan äitinsä kanssa Ranskan maaseudulla viettämäänsä viimeiseen kesään. Jossain vaiheessa kesää äiti paljastaa pojalleen, että sairastaa terminaalivaiheen syöpää. Äidin voinnin heiketessä poika pesee ja pukee, syöttää ja hoitaa äitiään. Lopun lähetessä heillä on joskus jopa keveää iloa. Vähä kerrassaan syntyy sovinto menneisyyden kanssa.

Aleksyn silmitön viha ja katkeruus on sanoitettu upeasti, jopa runollisesti. Päiväkirjanomaisissa teksteissä Aleksy tunnustaa ikävöivänsä äitiään joka päivä ja hän on muuttanut samaan ranskalaiseen kylään, jossa tuottaa maalauksiaan maailman tärkeimille galleristeille. Teos on kerännyt paljon kehuja ja Tibuleacia on ylistetty, eikä suotta. Kirjailijan toinen romaani voitti EU:n kirjallisuuspalkinnon vuonna 2019.

 

Benedict Wells - Yksinäisyyden jälkeen ***** Aula & Co 2021 #äänikirja

Benedict Wellsin Yksinäisyyden jälkeen oli kerrassaan upea ja koskettava teos, joka meni suoraan sydämeen. Romaani perustuu osin omaelämäkerrallisiin tapahtumiin: Wells joutui käymään koulunsa sisäoppilaitoksissa vanhempien erottua, joten ainakin elämän täydellinen muuttuminen lapsena ja yksinäisyyden tunteet ovat omakohtaisesti koettuja. 

Minäkertoja Julesin vanhemmat kuolevat auto-onnettomuudessa ja kolmen orvoksi jääneen lapsen elämä mullistuu täysin. Jules on lapsista nuorin, vanhempien kuollessa vasta 11-vuotias; Marty pari vuotta vanhempi ja sisko Liz hänkin vasta varhaisteini. Kaikki kolme päätyvät internaattikouluun eri luokille, minkä johdosta he alkavat etääntyä toisistaan. Reippaasta ja elämäniloisesta Julesista tulee hiljainen ja vetäytyvä. Ainoa koulukaveri, joka saa häneen kontaktin on punatukkainen Alva. Julesin ja Alvan nuoruuden rakkaus ei kestä, mutta he kohtaavat uudestaan kolmikymppisinä. Alva on naimisissa ja asuu syrjäisessä talossa alpeilla itseään kolmekymmentä vuotta vanhemman miehensä kanssa. Jules tulee vieraisille, kuukaudet kuluvat, Alvan miehen Alzheimer pahenee eivätkä rakastavaiset voi vastustaa rakkauttaan. Vihdoin Jules ja Alva saavat toisensa, perustavat perheen ja saavat kaksoset, tytön ja pojan. Onni on sanoinkuvaamattoman täyttä, mutta sitten julma kohtalo puuttuu taas peliin.

Wells kirjoittaa kirkasta ja rauhallista proosaa, jota kuuntelin ilolla, vaikka tapahtumat surullisia olivatkin. Iloitsin siitä, että aikuisina sisarukset löysivät toisensa uudelleen ja sekä Marty että Liz antoivat kaiken tukensa veljensä vaikeassa elämäntilanteessa, tekivät jopa tulevaisuuteen tähtääviä ei niin tavallisia asumisjärjestelyitä.

MUUT KOTIMAISET

Riitta Konttinen - Boheemielämä **** Otava 1996 

Maisku Myllymäki - Holly **** Wsoy 2021 #äänikirja ❤︎ ❤︎

Maria Oinonen - Karkumatkoja *** BoD 2021 

Satu Rämö - Talo maailman reunalla **** Wsoy 2021 #äänikirja ❤︎

MUUT ULKOMAISET

S. J. Bennet - Windsorin solmu **** Wsoy 2021 #äänikirja ❤︎

Agatha Christie - Cita con la muerte *** Planeta audio 2021 #äänikirja

Paolo Giordano - Jopa taivas on meidän *** Aula & Co 2021 #äänikirja 

Christy Lefteri - Aleppon mehiläistarhuri **** Kustantamo S & S 2021 #äänikirja

Cheryl Strayed - Villi vaellus **** Like 2013 #äänikirja ❤︎ ❤︎

Stefanos Xenakis - Lahja ** Gummerus 2021

Syyskuun luku- ja bloggauspinosta löytyvät nämä ja monta muuta.

Kuulaita syyspäiviä ja elämyksellisiä lukuhetkiä!

Cheryl Strayed - Villi vaellus

 

Huomasin Cheryl Strayedin (s. 1968) muistelmateoksen Villi vaellus ilmestyneen elokuussa äänikirjana ja päätin kuunnella. Kirja kertoo siitä, miten äidin kuoleman jälkeen 22-vuotiaan Cherylin elämä romahti hurjaan syöksykierteeseen. Seurasi neljä vuotta sekavaa elämää: uskottomuutta, avioero, irtosuhteita ja huumeita. Avioliitto Paulin kanssa päättyi, vaikka rakkautta oli. Ystävätär Bobbi ja Paul kuitenkin yrittivät repiä Cheryliä syöveristä ylös. Erään tällaisen ’puhuttelun’ lomassa hän näki kauniskantisen esitteen Pacific Crest Trailista ja päätti siltä istumalta, että sinne.

Cheryl säästi kuukausia rahaa tarvikkeisiin ja muonavarastoon; pakkasi valmiiksi täydennyslaatikot, jotka Bobbi lähettäisi etapin eri kohteisiin vaelluksen edetessä. Mutta hän unohti olennaisen: fyysisen harjoittelun. Uhkarohkeaan yritykseen lähtiessään Cheryliltä puuttui lihasvoima eikä hän meinannut saada painavaa rinkkaa selkäänsä. Mustelmien ja ruhjeiden lisääntyessä lihasvoima kasvoi ja kanssavaeltajat myös auttoivat häntä karsimaan rinkastaan turhaa tavaraa.

Cheryl oli 26-vuotias ja vaelluksella hän pyrki tutustumaan itseensä ja selvittämään päänsä; antamaan itselleen anteeksi ja jättämään menneen taakseen. Hän piti päiväkirjaa, jossa kertoi päivän tapahtumista, epätoivosta ja tyytyväisyydestä, mutta palasi myös väkivaltaisen isän varjostamiin lapsuusvuosiin, jumaloidun äidin kuolemaan syöpään vain 45-vuotiaana sekä sitä seuraavaan alamäkeen.

Strayed kirjoittaa avoimesti ja rehellisesti. Vaikuttava kuuntelukokemus erämaasta, yksinäisyydestä ja pelosta, mutta myös kohtaamisista auttavien ihmisten kanssa. Strayed oli tuolloin ainoa nainen reitillä ja selvisi ihmeen hyvin. Onni oli myötä, vaikka varpaankynnet mustuivat, iho raapiutui rikki ja likaisuus oli vaikeaa kestää. Pahin kohta oli ehkä vesitankin yllättävä tyhjyys yhdellä etapilla, mutta Strayed selvisi limaisen ja kuvottavan lammikon luo, josta sai vedenpuhdistajallaan vettä nestehukkaansa. Katsoin myös kirjan pohjalta tehdyn Reese Witherspoonen tähdittämän elokuvan. Molemmilla oli puolensa ja ne täydensivät hienosti toisiaan. 

Lyhyt Youtube-pätkä Pacific Crest Traililta
Elokuvan traileri

Cheryl Strayed - Villi vaellus

Alkuteos Wild – From Lost to Found on the Pacific Crest Trail 2012
Suomentanut Kirsi Luoma
Like 2013
Äänikirjan kertoja Emma Castrén
____________________

Cheryl päättää kävellä Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvaa vaellusreittiä sadan päivän ajan seuranaan vain hirviömäisiin mittoihin paisunut rinkkansa. Kuvitelmat sielukkaasta itsensä etsimisestä ja meditatiivisen eteerisistä iltahetkistä vaihtuvat lihaskipuun, hiertymiin ja kovaan fyysiseen väsymykseen. Kuitenkin kehon vahvistuessa myös mieli vahvistuu, eikä hän jää rypemään menneeseen vaan suuntaa päättäväisesti eteenpäin, askel askeleelta. Villi vaellus oli Yhdysvaltojen bestsellerlistojen kärjessä kuukausia, ja käännösoikeudet on myyty 18 maahan. Cheryl vaelsi 1100 mailin mittaisen reittinsä vuonna 1995, ja tätä nykyä hän elää Portlandissa miehensä, elokuvaohjaaja Brian Lindstromin ja heidän kahden lapsensa kanssa. 

Satu Rämö - Talo maailman reunalla

Jos katsoo Islannin karttaa, voi kuvitella saaren lampaaksi. Pyöreä keskiosa, hapsottavat perävillat idässä, Reykjanesin ja Snæfellsnesin niemimaat kuin ohuet etujalat ja luoteessa sojottava pää on se Länsivuonojen alue, joka on vain 20 kilometrin matkalta kiinni pääsaaressa.

Islantiin kotiutuneen Satu Rämön uusin kirja Talo maailman reunalla kertoo hänen perheensä suuresta elämänmuutoksesta: he muuttivat Reykjavikin keskustasta Islannin kaukaisimpaan kolkkaan, Länsivuonoille muutaman tuhannen asukkaan kylään. Eräopas puolisolle ja liikkuvalle perheelle Reykjavikin pitkät matkat harrastuksiin tai ulkoilemaan tuntuivat liian työläiltä ja aikaavieviltä. Perheen kodiksi vuoden vuokra-ajalla löytyi pikkuinen kalustettu talo, ilman kylpyhuonetta! Mutta no problem: parinsadan metrin päässä on uimala saunoineen, jossa perhe käy monena iltana viikossa ja tepsuttaa yöpuvuissa kotiin valmiina nukkumaan.

Kirjan konsepti on samantyylinen kuin aiemmin Rämöltä lukemissani kirjoissa Islantilainen voittaa aina (2015) ja Islantilainen kodinonni (2018). Rämö kirjoittaa eloisasti arjen tapahtumista ja maalaiselämän haasteista. Länsivuonoilla luonto on satumaisen kaunis, mutta armoton. Kesälläkään ei ole liikoja lämpöasteita, mutta talven lumimyräkät lähes hautaavat talon alleen. Kirjassa on hupaisa kohtaus, jossa kouluun lähtevä tytär ei päässyt yöllä tupruttaneen lumen takia ovesta ulos. Isä heitti tyttärensä lumipenkan yli ja koululaukun perässä. Jæja. Lumi on saartanut meidät. Suomessakin viime talvi oli kylmä ja runsasluminen, mutta Islantiin sitä ei voi verrata, sillä joskus tiepalvelu sulkee pitkiä tiepätkiä liiallisen lumentulon takia. Ennakoimaton juttu, joka laittaa aikataulut uusiksi.

Jæja voi olla se illallispöydän ääressä ääneen lausuttu kasvojenmenetyksen pelastusyritys, mutta se toimii myös keskustelun välimerkkinä, päälauseena ja tyhjien hetkien pelastajana. Merkitys syntyy intonaatiosta ja kontekstista. 

Minua viehättää aina kuulla piilokansasta ja kirjassa on näistä peikoista tai olennoista tarinaa. Rämö antaa myös islantilaisia reseptejä, joita innokas kotikokki voi kokeilla. Perhe kotiutui Länsivuonoille niin hyvin, että osti vuoden kuluttua oman talon, jota nyt remontoi. Talo on merkillistä kyllä kivitalo, jonka rakennutti vuonna 1905 Helga niminen nainen. Rakennuttajanaisen elämänvaiheet kiinnostivat Rämöä sukututkijan lailla ja hän saikin kontaktin naisen lastenlapsiin ja esitti heille kyläilykutsun. 

Kirja oli viihdyttävää kuunneltavaa ja avasi taas lisää islantilaista elämänmenoa. Painetussa kirjassa on kuulemma upea kuvaliite, josta jäin nyt paitsi.

Olen Islannissa ollessani jo tottunut siihen, että kaikki tuntevat toisensa ainakin jonkun mutkan kautta. Mutkien määrä ja jyrkkyys vaihtelee, mutta aina löytyy joku kytkös.

Satu Rämö, Björgvin Hilmarsson - Talo maailman reunalla
Graafinen suunnittelu Maria Ahonen
Wsoy 2021
Äänikirjan kertoja Ella Pyhältö
____________________

Talo maailman reunalla on hurja ja hykerryttävä kertomus Islannin syrjäisimpään kolkkaan muuttaneen perheen ei niin tavallisesta arjesta yhden arktisen vuodenkierron aikana. Uusi kotiseutu Länsivuonot on henkeäsalpaavan kaunis, mutta vain 6 000 ihmisen asuinpaikka. Kesällä aurinko nousee pohjoisesta ja aallot iskeytyvät ikkunoihin. Talvella kylää koettelee monta kertaa ófærð. Läpipääsemätön. Sää, jolloin edes iso nelivetomaasturi ei pääse tielle. 

Satu Rämö on luova yrittäjä, kirjailija ja suosittu somevaikuttaja. Rämön islantilaista yhteiskuntaa kuvannut Islantilainen voittaa aina -teos sai Vuoden matkakirja -palkinnon. Yhteensä hän on julkaissut parisenkymmentä kirjaa eri elämänalueilta, muun muassa äitiydestä, yrittäjyydestä ja hevosvaelluksista.

S. J. Bennett - Windsorin solmu

S. J. Bennetin Windsorin solmu on aivan mahtava uuden cozy crime dekkarisarjan avausosa, joka vie lukijan kurkistamaan Englannin kuningashuoneen kulissien taakse. Eletään kiireistä kesää 2016 ja kuningatar Elizabet II oleskelee rakkaassa Windsorin linnassaan. Kuningattaren tulevan 90-vuotispäivän juhlinnan organisointi teettää henkilökunnalla paljon töitä ja presidenttipari Obaman vierailukin lähestyy. Prinssi Charles on järjestänyt Windsoriin suuret juhlat, joissa on myös venäläisiä vieraita ja esiintyjänä hurmaava venäläispianisti. Aamulla tämä kuningatartakin tanssittanut komistus löytyy naisten pitsipöksyt jalassa ja kuristuneena silkkisen aamutakin vyöhön. Järkyttävä ja arkaluonteinen tapaus, jonka yksityiskohdilta iäkästä kuningatarta yritetään varjella, mutta tämä saa ovelasti kaiken tietoonsa eikä hätkähdä mitään.

Ilmenee, että kuningatar on ennenkin ratkonut murhia ja diplomaattien sieppauksia (erityisesti kylmän sodan vuosina 70-luvulla) eikä aio päästää tätäkään kutkuttavaa tapausta käsistään. Etenkään, kun poliisi ja salainen palvelu ovat aivan hakoteillä uskoen, että Putin mafioineen on kaiken takana ja soluttanut henkilökunnan joukkoon yhden tai useamman nukkuvan agentin. Kuningatar ei asemansa vuoksi voi tietenkään itse haastatella epäiltyjä, vaan värvää avukseen uuden apulaisyksityissihteerinsä Rozien. Nigerialaistaustainen nainen on uusi hovissa, armeijan käynyt ja Afganistanissa kunnostautunut, mitä ei hänen tiukoista kynähameistaan ja piikkikoroistaan uskoisi. Kuningatar ohjailee ja Rozie onkii tietoja, salassa kuningattaren yksityissihteeriltä Sir Simonilta.

Murhajuonen ohella Bennet kertoo mainiosti ja elävästi kuningashuoneen etiketin ja protokollan täyttämistä arkipäivistä ja rakastetun kuningattaren sitkeydestä ja tiukoista aikatauluista. Prinssi Philip oli tapahtumien aikaan vielä elossa ja hänen ja kuningattaren välit olivat lämpimät, kuin kenen tahansa vanhan avioparin. Putinista ja tämän myrkyttämistä journalisteista ja agenteista puhutaan hätkähdyttävän suoraan ja käsitellään myös Kiinan taloudellista levittäytymistä Afrikan maihin. Bennett on luonut kuningatar Elizabet II:sta sähäkän ja hoksaavan Neiti Marplen, joka saa salaa turvallisuuspoliisille vinkkejä syöttäen tapauksen ratkeamaan. Kulisseissa toimien kukaan korkeista herroista ei menetä kasvojaan, vaan luottamus kuningattareen säilyy. Nautin Windsorin solmusta todella paljon loistavan Karoliina Kudjoin lukemana!

Sarjan seuraava osa A Three Dog Problem ilmestyy englanniksi tämän vuoden marraskuussa. Sitä odotellessa.

S. J. Bennett - Windsorin solmu. Hänen majesteettinsa tutkimuksia #1

Alkuteos The Windsor Knot
Suomentanut Kaisa Haatanen

Kansi Nick Stearn
Wsoy 2021
Äänikirjan kertoja Karoliina Kudjoi
____________________

Sophia Bennett (s. 1966) on aiemmin kirjoittanut lastenkirjoja ja yhden tietokirjan. Windsorin solmua kirjoittaessaan hän pääsi puheille kuningatar Elisabetia pisimpään palvelleen henkilökohtaisen avustajan kanssa, joka kiitteli käsikirjoituksen autenttisuuden tuntua. Syntyi Hänen majesteettinsa tutkimuksia -sarjan ensimmäinen osa, jonka kautta lukija astuu kuninkaalliseen sisäpiiriin Buckinghamin palatsin käytäville ja Windsorin linnan puutarhaan ja tutustuu ihmisiin julkisivun takana, fiktion keinoin.

Agatha Christie - Cita con la muerte

Agatha Christien vuonna 1938 ilmestynyt dekkari Cita con la muerte on ilmestynyt suomeksi nimellä Hänet täytyy tappaa (Wsoy 1971). Romaanin tapahtumat alkavat Jerusalemissa, josta henkilöt matkustavat Petran rauniokaupunkiin Jordanian puolelle. Keskiössä on sadistinen ja rikas amerikkalainen leskirouva Boynton perheineen. Hänen parikymppinen tyttärensä Ginevra tuntuu olevan sekoamassa äitinsä vuosikausia kestäneen manipuloinnin ja sadismin takia ja kolmikymppinen poikapuoli Lennox on menettämässä kauniin vaimonsa Nadinen, koska  anoppi hallitsee heidän elämäänsä liikaa. Rouvalla on vielä poikapuoli Raymond ja tytärpuoli Carol, jotka ovat saaneet kasvatusäidistään tarpeekseen. 

Rouva Boynton terrorisoi siis jokaisen elämää pitäen aikuiset lapset kiinni itsessään, sallimatta tuttavuuksia tai ystäviä perheen ulkopuolelta. Kaikki lapset kihisevät raivosta ja olisivat valmiit tappamaan kaamean äitinsä. Perheen kanssa samoja paikkoja katsastavat myös ranskalainen psykologi tohtori Gerard, nuori lääkäri Sarah King ja Englannin parlamentin jäsen Lady Westholme. Boyntonit ja muut taivaltavat autiomaan kuumuudessa Petran raunioille ja asuvat telttamajoituksessa. Eräänä iltana rouva Boynton löytyy kuolleena telttansa ulkopuolelta istumassa tuolissaan. Pettikö rouvan sydän helteessä vai tappoiko joku hänet? Kuka?

Poirot on myös maisemissa. Yhtenä iltana Jerusalemissa hotellihuoneensa ikkunaa sulkiessaan hän kuulee jonkun sanovan seuralaiselleen Kyllähän sinä tajuat, että hänet täytyy tappaa? Poirot on varma, että tunnistaisi äänen missä tahansa ja niin hän myöhemmin tunnistaakin. Kuuluisana etsivänä Poirotille tietenkin avautuu mahdollisuus tutkia juttua ja selvittää oliko kyseessä luonnollinen kuolema vai murha.

Tämä dekkari tuntui alussa hyvin erilaiselta Christieltä, sillä hyvin pitkästi selviteltiin Boyntonien perheen sisäistä dynamiikkaa. Espanjalaisen lukijan vahva eläytyminen lisäsi vielä tavallista enemmän pateettisuutta ja draaman tuntua. Poirot ratkoo jutun tietysti vanhaan tuttuun tapaansa harmailla aivosoluillaan ja Christie järjestää lukijalle mojovan yllätyksen! Syyllistä ei varmaan monikaan ole osannut aavistaa. Ei ehkä järisyttävin Agatha Christie, mutta lukija äänsi erinomaisen selkeästi, joten sain hyvää espanjan harjoitusta. Tutustuin myös Petraan, josta en aiemmin tiennyt mitään. Christien toinen aviomieshän oli arkeologi Max Mallowan, joka teki kaivauksia Lähi-Idässä. Christie matkusti miehensä luo usein ja sai materiaalia dekkareihinsa.

Agatha Christie - Cita con la muerte
Alkuteos Appointment with Death, 1938

Planeta audio 2021
Äänikirjan kertoja Juan Miguel Diez
_____________________

 

Tarina rikkaasta amerikkalaisesta perheestä, jota hallitsee leskirouva Boynton sadistin ottein. Kuin lihava hämähäkki verkossaan tämä nainen vaanii tyttäriään, poikiaan, miniäänsä. Seurustelu ulkopuolisten kanssa on kielletty, kukaan ei saa tehdä mitään ilman vanhan rouvan lupaa, kaikkien on tanssittava hänen pillinsä mukaan. Paine käy sietämättömäksi nyt kun perhe on ensi kertaa matkalla ja nuoret näkevät muutakin maailmaa. tunnelma kiihtyy, ahdistuu, jännittyy äärimmilleen… Ja niin siinä lopulta käy, että Hercule Poirotin ammattitaitoa tarvitaan.

Maisku Myllymäki - Holly

Maisku Myllymäen esikoisteos Holly on vinkeä ja vallan riemastuttava tapaus, joka kertoo kahden naisen kohtaamisesta yksinäisellä lintusaarella. Myllymäki kuvaa terävästi naisten erilaisia persoonia ja heidän avoimia keskustelujaan luoden jännitteisen ja trillerimäisen ilmapiirin. Ihmisen luonto -lehden päätoimittaja Helene Greve saa ex näyttelijältä Hollyltä tiedon, että Suomessa harvinainen vihermehiläissyöjä on bongattu saarella. Juttua ja etenkin juoruja metsästämään hän lähettää tyttärensä Evan.

 

Vihermehiläissyöjä (Merops persicus) on värikäs hyönteisravintoon erikoistunut säihkylintu,
joka joskus harhautuu Suomeen asti. Kuva Charles J. Sharp

Eva on sydämeltään luontoihminen ja lintubongari, mutta hyvin estoinen ja neuroottinen dominoivan äitinsä kanssa elävä kolmikymppinen nainen. Tekstistä tulee mainiosti esiin Evan neuroottisuus ja arkuus, auki kerimättä, toiminnan kautta. Entä Holly sitten? Entinen juhlittu näyttelijä on ehtinyt viidenkympin ikään ja puhua pälpättää. Hän koki totaalisen flopin ohjaustyössään ja vetäytyi tädiltään perimälle saarelle nuolemaan haavojaan ja ’toipumaan’ miehensä Fransin hukkumiskuolemasta. Toipumisessa auttaa railakas seksi komean Robertin / Roberton kanssa.

Holly jättää Evan haahuilemaan omin nokkineen ja puuhailee omiaan. Asuinaan hänellä on värikkäitä ja hulmuavia kaftaaneita ja viiniä kuluu iltaisin. Vihermehiläissyöjästä ei näy jälkeäkään ja Evaa painaa moni muukin asia. Pahaenteistä tunnelmaa luovat lyhyet tekstinpätkät, joissa joku kertoo souturetkestä ja sen kulusta. Mitä tapahtui, kuka on äänessä?

Intertekstuaalisena viitteenä toimii mm. Iris Murdochin teos Meri, meri, jota en ole lukenut. Romaanin aikajänne on lyhyt: viikko saarella ja muutama päivä sen jälkeen. Romaanin viehätys perustuu aivan loistavaan dialogiin ja omaperäiseen kuvaukseen saaren päivistä ja naisten keskusteluista. Oleellista on myös satojen lintulajien listaus ja niiden käyttäytymisen erittely ja kuvaus - vallan mainiota!

Hollystä ei voi paljonkaan spoilaamatta kertoa - se on koettava itse! Nautittavaa ja viimeisteltyä proosaa kertakaikkiaan! Jossain somessa joku kertoi nähneensä Hollyn hyvin elokuvallisena, niin minäkin. Lyhytfilmiä tms. odotellessa.

 

 

Maisku Myllymäki - Holly
Kansi Anna Makkonen
Wsoy 2021
Äänikirjan kertoja Outi Vuoriranta
______________________

Holly on kerronnaltaan vaikuttava ja tunnelmaltaan tihenevä esikoisromaani kahden naisen kamppailusta huomionkipeyden, häpeän ja salaisuuksien aallokoissa. Saarta kiertäessä ja harvinaista lintua etsiessä kiikari alkaa vähitellen kääntyä ja tarkentua naisia kohti. Viikko Hollyn vieraana mullistaa Evan elämän. Alkaa muodonmuutos.

Maisku Myllymäki (s. 1982, Alavus) on valmistunut filosofian maisteriksi pääaineenaan suomen kieli. Hän on Lahteen päätynyt kirjastonhoitaja, joka suhtautuu intohimoisesti kirjallisuuteen, kieleen ja lukuelämysten välittämiseen. Kirjoittamista hän on opiskellut muun muassa Kriittisessä korkeakoulussa. Lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi hän harrastaa juoksemista ja lintujen tarkkailua —­­ kaikkein mieluiten veden äärellä. Holly on hänen esikoiskirjansa.

Riitta Konttinen - Boheemielämä & Aholassa

Kävin kesällä tutustumassa Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin kotina vuosina 1897-1911 toimineeseen Aholaan Ainolan lähellä ja silloin muistui mieleeni Riitta Konttisen jo vuonna 1996 ilmestynyt elämäkerta Boheemielämä. Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijantie. Elämäkerta on ansiokas ja perusteellinen, kuten Konttiselta voi odottaakin. En entuudestaan tuntenut kovinkaan hyvin Soldan-Brofeldtin taidetta, mielessäni oli vain hänen ystävänsä Hanna Paulin muotokuva, jossa Venny istuu boheemina ja epänaisellisena ateljeen lattialla. Ja sellainen Venny olikin: boheemi, oikeudentuntoinen, itsensä hillitsevä ja mutkaton nainen, joka viis välitti pukeutumisesta ja sovinnaisuuksista.

Hanna Pauli: Venny Soldan-Brofeldt, 1887

Museona Ahola ei ollut mikään kotimuseo, sillä perheen muuttaessa sieltä Helsinkiin kaikki irtain myytiin ja tilalle on haalittu jälkikäteen aikakauden esineistöä. Suuret valaistut kuvakollaasit olivat sen sijaan upeita. Ne esittelivät piirroksin ja valokuvin Ahon perheen elämää. Vennyhän oli aivan loistava piirtäjä, joka piirsi kuvituksia Päivälehteen, lastenkirjoihin ja julkaisi jopa omiakin kuvakirjoja. Rakkaita aiheita olivat merimaisemat ja lapset, ja lapsimallit olivat aina saatavilla, sillä myös Tilly-siskon poika Nisse kasvoi perheessä ja Antti sai pitää hurmaavat vaaleat kiharansa koulun alkuun saakka voidakseen toimia myös tytön mallina. Kuvasin Aholassa nämä hellyttävät lapsikuvat, jotka esittävät pientä Heikkiä.

Heikki Taavetti, 1898. Kuvattu Aholassa.

Nämä teokset voi nähdä äidin rakkaudentunnustuksena pienelle pojalleen, ja tässä mielessä 

ne ovat poikkeuksellisia Suomen 1800-luvun lopun taiteessa. 

Maalaus on nopeasti ja luonnosmaisesti toteutettu, ja Venny on siinä tarkkanäköisesti 

tallentanut hetken omiin maailmoihinsa syventyneen lapsensa elämästä.

Pikku insinööri, 1898. Kuvattu Aholassa.

Teos ei ole spontaanisti syntynyt, vaan tietoisesti sommiteltu, vaikka sen lähtökohtana 

samoin kuin esim Heränneiden näyttää olleen Vennyn sattumalta havaitsema tapahtuma.

Tärkeä osuus on valolla; se tulvii ruokasalin ikkunasta, luo heijastuksia teeastioihin 

ja samovaariin ja valaisee hanaa tutkivan lapsen keskittyneet kasvot.

Soldanien perheessä oli kuusi lasta ja Venny oli isän tyttö, jota tämä rohkaisi taiteilijanuralle. Oli kiehtovaa eläytyä 1800- ja 1900-lukujen vaihteen taidemaailmaan, jossa meidän lahjakkaat taiteilijamme valloittivat stipendiaatteina Pariisia ja Eurooppaa. Vennykin opiskeli Pariisissa useaan otteeseen ja solmi elämänikäisiä ystävyyssuhteita. Avioiduttuaan Juhani Ahon kanssa he oleskelivat myös paljon ulkomailla. Varsinaista omaa kotia ei heillä ollut ennen kuin Venny tuli raskaaksi. Silloin muutettiin Hausjärvelle, sillä molemmat halusivat maaseudun rauhaan, ja Juhani Ahon toiminta Päivälehdessä avasi Vennylle lehteen kuvitustehtäviä.

Kirjassa onkin todella runsaasti Vennyn taidokkaita piirroksia ja mustavalkoisia maalausten kuvia. Suppeahko neliväriliite esittelee öljymaalauksia, joista aikalaiskriitikot sanoivat, etteivät ne olleet taiteilijan vahvinta aluetta. Jälki oli usein luonnostelevaa ja viimeistelemätöntä. Itse ihastelin erityisesti piirroksia ja kuvitustöitä, sekä herkkiä omakuvia ja esim. vaikuttavaa monumentaaliteosta Heränneitä. Naistaiteilijan aikaa verottivat perhe, Ahon asema ja suuri talous runsaine vieraineen. Vennyllä ei aina ollut edes kunnon ateljeetilaa käytettävissä ja myöhemmin hänellä oli liikaa hajottavia kiinnostuksen kohteita. Mutta hän pystyi silti yhdistämään perheen ja taiteen, mihin moni tuon ajan naistaiteilija ei pystynyt. Porkkalan saaristo oli Vennyn sielunmaisemaa, mutta rannikkomaisemat eivät istuneet aikanaan suomalaiskansalliseen kuvastoon.

Vasemmassa reunassa liehuvahiuksinen Antti, oikealla pianon ääressä Aino Sibelius.

Venny Soldan-Brofeldt oli velvollisuuksistaan huolimatta hyvin tuottelias ja hänen uransa kesti 60 vuotta. Vielä vanhoilla päivillään hän Ahon kuolemasta (1921) toivuttuaan oli tavattoman tuottelias: maalasi ahkerasti ja piti monta myyntinäyttelyä. Venny eli aikana, jolloin Suomessa tapahtui paljon: kansallistunne nosti päätään ja Suomi selvisi sortokausista, joskin Ahon perhe joutui lähtemään joksikin aikaa maanpakoon ulkomaille. Kirja antaa siis myös hyvän lähihistoriakatsauksen ja kertoo elävästi kultakauden kulttuuripersoonista, jotka matkustivat maailmalla kosmopoliitteina ja seurasivat uusia ismejä.

Tiesin entuudestaan Ahon, Vennyn ja tämän nuorimman sisarensa Tillyn kolmiodraamasta, jota Konttinen käsittelee hienotunteisesti ja lähes ohimennen. Venny oli hyvin kiintynyt Tillyyn, joka asui perheessä toipuen vakavasta munasarjatulehduksesta ja auttoi sitten vuonna 1895 syntyneen Heikin hoidossa. Ahon ja Tillyn suhde paljastui, mutta silti Venny jätti pienen Heikin Ahon ja Tillyn hoitoon Hausjärven kotiin ja lähti stipendimatkalle Berliiniin syksyllä 1896. Seuraavana keväänä oli Ahon vuoro matkustaa ulkomaille tutkimaan tunteitaan, mutta valintaa naisten kesken hän ei pystynyt tekemään. Venny vastusti avioeroja ja rakasti sekä siskoaan että miestään, ja Aho rakasti kumpaakin naista - niin kolmiodraama jatkui, salassa suvuilta ja julkisuudelta. Vennyn ja Ahon toinen poika Antti syntyi vuonna 1900 Aholan aikana ja Tillyn ja Ahon Nisse vuonna 1902 ulkomailla. Tillyn poika esiteltiin tämän kasvattilapsena. Asioiden oikea laita paljastui vasta vuonna 1951 Antti Ahon julkaistessa kirjailijaisänsä elämäkerran Juhani Aho – Elämä ja teokset.

Kolmiodraama ja sen salailu julkisuudelta oli taatusti raskasta, mutta on ihailtava kolmikon suvaitsevaisuuttta, minkä johdosta lapset eivät kärsineet. Oli tavattoman hienoa, että pojat kasvoivat yhdessä kuin veljekset ja viettivät kesiään Vennyn ja Ahon kanssa Tvärminnessä. Heikki Aho ja Tillyn poika Nisse Björn Soldan perustivat 30-luvulla Aho & Soldan nimisen mainosvalokuvaamon ja dokumenttielokuvayhtiön, joka oli alallaan uranuurtaja. Heikin tyttärestä Claire Ahosta (1925-2015) tuli maailmankuulu valokuvaaja. Olen blogannut seuraavista Claire Ahon valokuvateoksista:

Aho & Soldan - Suomi 1950-luvun väreissä

"Claire Aho oli pikkutyttönä isoäitinsä Venny Soldan-Brofeldtin suosikkimalli ja oppi tältä kaksi tärkeää taitoa: ikuistettavan aiheen valinnan sekä sommittelun periaatteet. Hän on vanginnut kuviinsa hienosti pysäytetyn hetken. Toki pysähtynyt hetki on valokuvalle ominaista, mutta kuvia katsellessa tulee tunne, että kohta tuo auto lähtee liikkelle tai tuo poika ryntää juoksuun. Mieltä kutkuttaa myös, miten kuvan asetelmaan on päädytty, mitä on tapahtunut juuri ennen.”

Aho & Soldan - Helsinki 1950-luvun väreissä

Claire Aho, Kjell Westö - Helsinki 1968

Boheemielämä oli kiehtovaa luettavaa ja tutustutti taas yhdeltä kantilta Suomen kultakauden taiteeseen. Lainasin kirjan kirjastosta, mutta sitä näyttää olevan myynnissä antikvariaateissa. 

Riitta Konttinen - Boheemielämä. Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijantie

Otava 1996

Stefanos Xenakis - Lahja

Älä anna päivien kulkea kulkuaan - muuten elämä kulkee ohitsesi.

Kreikkalainen selfhelp-guru Stefanos Xenakis ponnahti Kreikan bestseller-listalle kahdeksi vuodeksi kirjallaan Lahja. Kirja on helposti luettava lyhyine lukuineen, joita on kaikkiaan 99. En tunne kreikkalaisia kasvatusperiaatteita enkä Kreikan koululaitosta, mutta  Xenakisin unelma on saada kaikkiin kouluihin lasten itsetuntemusta ja elämänarvoja kehittävä opetusohjelma Yes I can. Xenakis on itse kahden pienen tyttären eronnut isä, joka kohtelee tyttäriään lämpimästi ja arvostavasti. Ehkä parasta olikin kirjailija isän roolissaan.

Lapset nauravat päivässä keskimäärin kolmesataa kertaa. Aikuiset taas viisitoista. Lapset nauttivat elämästä. He eivät ainoastaan ole olemassa. He ovat retkellä elämässään. Joka päivä.

Hyvä esimerkki on luku tytärten kuolleesta lemmikkipupusta Lilistä. Tyttäret olivat tietysti aivan lohduttomia, mutta isä järjesti Lilille kauniit hautajaiset ja opetti heitä ymmärtämään elämän rajallisuuden. ”Sulje silmät, pikkuinen Lili”, tyttäreni kuiskasi. Hän laittoi hieman syklaameja pupun viereen, ja me peitimme haudan. Itkujen jälkeen mentiin jäätelölle.

Elämänohjeiden osalta Xenakis tarjoaa paljon tuttua, mutta kirjoittaa innostavasti. Hän kehottaa meitä olemaan kiitollisia siitä, mitä meillä jo on, olemaan ystävällinen kanssaihmisille, suomaan hymyjä ja kehumaan heitä (itseäkin!). Ongelmien tai epäonnistumisten keskellä yksi todella ärsyttävä ohje on Tämäkin vaihe menee ohi. Tuntuu tyhjän puhumiselta, mutta sanonnan paikkansa pitävyyden olen itsekin kokenut käytännössä. Xenakis kehottaa myös sulkemaan passivoivan television ja lukemaan mieluummin sekä vähentämään somen käyttöä. Olemaan läsnä..

Yhdessä luvussa kirjailija listaa elämän sääntöjä, joita voi itse kukin mietiskellä oman elämän kohdalla: Pidä itsestäsi huolta. Itselle ei voi valehdella. Elämä on sekä taivas että helvetti. Lapsesi eivät ole sinun. Elä nykyhetkessä.

Lahja on kirjana kaunis ja voisi olla mukava pikkulahja jollekin elämänasioidensa kanssa kamppailevalle.

Yritämme pakottaa lapsemme omaan maailmaamme, emmekä uppoudu heidän maagiseen valtakuntaansa. Usein käy niin, ettemme kohtele lapsia tasavertaisesti, vaan käskytämme heitä kuin armeijassa. Huudamme, emmekä kuuntele heitä. Olemme heidän vieressään, muttemme läsnä.

Stefanos Xenakis - Lahja. Miten nauttia elämästä ja nähdä ihmeitä kaikkialla
Englaninnoksesta suomentanut Jade Haapasalo

Gummerus 2021
Äänikirjan lukija Markus Niemi
Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!
____________________

Stefanos Xenakis on Ateenassa asuva kirjailija ja kysytty TEDx-puhuja. Hän on perustanut voittoa tavoittelemattoman Yes, I Can -järjestön, joka opettaa elämäntaitoja lapsille. Xenakiksen esikoiskirja Lahja on myynyt Kreikassa yli 150 000 kappaletta ja pysytellyt kotimaansa bestseller-listalla yli kaksi ja puoli vuotta.

Jenni Räinä - Kulkijat

Onnellinen on se, joka on niin terve, että voi lähteä retkelle, 

ja vielä onnellisempi se terve, joka ymmärtää lähteä retkelle.

- Kaarina Kari

Eräkirjallisuus on ollut perinteisesti miesten aluetta samoin kuin eräretkeily, mutta tietokirjailija Jenni Räinä kertoo teoksessaan Kulkijat luonnontilaisissa maastoissa retkeilevistä yhdeksästä naisesta, joille luonnossa kulkeminen on jopa vuosikymmenten intohimo. Naiset eivät mene tunturiin tai soille bongatakseen jonkun must-luontokohteen, he etsivät sieltä rauhaa ja hyvinvointia itselleen.

Millainen on suhteemme luontoon ekokriisin aikakaudella? Räinä kirjoittaa viipyillen, pohdiskellen ja antaen äänen myös menneiden sukupolvien vaeltajanaisille, sinnikkäille tunturit tunteneille housuniekoille, jotka omana aikanaan rikkoivat radikaalisti naiselle asetetut roolimallit. - Kirjan esittely

Naisten eräretkeilyn uranuurtaja Suomessa oli Kaarina Kari, joka seurueineen valloitti Haltin vuonna 1933. Tuolloin retkivarusteiden tarjontaa ei ollut nimeksikään ja naiset joutuivat itse kehittelemään mm. vaelluskengät monoista ja tavarakärryn lastenrattaista. Räinä muistuttaa lukijaa myös Eeva Kilvestä, joka vaelsi Itäkairassa miehensä kanssa 60-luvulla ja jopa kirjoitti teoksen Lapikkaita.

Kirjan retket on toteutettu vuosina 2020 ja 2021, jolloin koronapandemia esti ulkomaanmatkailun. Kansallispuistoihin tämä tiesi ennennäkemätöntä ruuhkaa ja kävijöissä oli yhä enemmän naisia ja perheitä. Teksti vie lukijan nukkumaan taivasalle, rämpimään aapasoilla ja tuntemaan iloa kullankeltaisista hillamättäistä. Mutta samanaikaisesti hätä luonnon puolesta tulee iholle: onko meidän lapsillamme enää näitä luonnontilaisia erämaita? Avohakkuun jälkeen etelässä metsältä vie 500 vuotta kasvaa ja muuttua luonnontilaiseksi metsäksi, pohjoisessa tuplasti enemmän. Suomen soista on kuivatettu valtaosa ja rakennuskantaa levitetään surutta säästyneille vanhan metsän plänteille. Räinä ja mukana olleet valokuvaajanaiset keskustelivat myös paljon luontokuvien tulvasta somessa. Antavatko upeasti sommitellut kuvat todellisen kuvan luonnon tilasta?

Pääsin vaeltamaan näiden naisten kanssa:

• 80-vuotias “Itäkairan prinsessana” tunnettu Sirkka Ikonen, joka on harrastanut pitkiä vaelluksia jo 70-luvulla 
• Uuden sukupolven luontokuvaaja Eeva Mäkinen, jolla on Instagramissa huikeat 126 000 seuraajaa 
• Taiteilijaprofessori, valokuvaaja Ritva Kovalainen 
• Karismaattinen perhokalastaja ja juristi Sanna Koljonen 
• Metsästävä äiti ja tytär Eeva ja Salme Mustanoja 
• Liisa Louhela, joka yöpyi 100 yötä vuodessa luonnossa 
• Jenni Räinän äiti Aune Räinä, joka on aivan lapsesta asti ollut intohimoinen marjastaja  
• Outi Autere, jonka maastoauton takakontissa kulkevat mukana aina retkivarusteet ja koti löytyy luonnosta

Kulkijat. Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla on upea tietokirja Suomen luonnon tilasta ja näiden naisten intohimosta. Teija Soinin tilannekuvat täydentävät hienosti tekstiä. Tänä kesänä ilmastonmuutoksen ainakin osaksi aiheuttamia sään ääri-ilmiöitä on ollut paljon: kuivuutta ja metsäpaloja Yhdysvalloissa ja Etelä-Euroopassa, rankkasateita ja tuhoisia tulvia Keski-Euroopassa ja Aasiassa. Ilmaston lämmetessä vastaavat tulevat lisääntymään. Kulkijat on naisten tarinoiden ohella ravisuttava hätähuuto maailman ja luonnon tilasta.

Jenni Räinä - Kulkijat. Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla

Kuvat Teija Soini

Like 2021

Äänikirjan lukija Anna Paavilainen

________________ 

Räinän haastattelu: Mun Oulu, josta myös kirjailijan kuva

Jenni Räinä (s. 1980) on tietokirjailija ja toimittaja. Hän kuuluu tekijänelikkoon, jonka teos Metsä meidän jälkeemme voitti Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 2019. Räinän ja valokuvaaja Vesa Rannan teos Reunalla (2017) sai Botnia-kirjallisuuspalkinnon, oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana ja ehdokkaana Bonnierin journalistipalkinnon vuoden kirja -kategoriassa. 

Christy Lefteri - Aleppon mehiläistarhuri

Minä pelkään vaimoni silmiä. Hän ei näe ulos, eikä kukaan näe sisään. Katsokaa nyt, silmät ovat kuin kivet, harmaat kivet, meren hiomat kivet. Katsokaa häntä. Katsokaa, kuinka hän istuu sängynlaidalla, hänen yöpaitansa on valahtanut lattialle, hän pyörittelee Mohammedin marmorikuulaa sormissaan ja odottaa, että minä pukisin hänet. / Hänen naurunsa oli ennen kultaa, olisitte paitsi kuulleet myös nähneet sen. Katsokaa häntä, sillä luulen, että pian hän katoaa.

Christy Lefterin Aleppon mehiläistarhuri kertoo yksilötasolla, mitä Syyrian sisällissota tekee ja on tehnyt miljoonille syyrialaisille. Keskiössä on aviopari Nuri Ibrahim ja vaimonsa Afra. Ennen sotaa Afra oli taiteilija ja pienen Sami-pojan äiti. Nurilla oli kukoistava 500 mehiläispesän tarha serkkunsa Mustafan kanssa. Elämä oli keveää ja yksinkertaista, tulevaisuuteen luottavaa. Mutta sitten vandaalit tuhosivat Nurin ja Mustafan elämäntyön ja pommit Aleppon. Afra todisti jotain, mitä kukaan äiti ei halua todistaa ja koettu järkytys sokeuttaa hänet.

Tarinaa kertoo sydäntä raastavasti Nuri. Kaikki hajoaa ympärillä ja miehiä värvätään sotaan. Serkku Mustafa lähtee poikansa kuoltua pakomatkalle, mutta sokeutunut ja traumatisoitunut Afra ei halua lähteä. Pariskunta viivyttelee pakoaan liian pitkään, mutta vihdoin Afrakin ymmärtää, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Alkaa pitkä ja vaarallinen matka Välimerellä Turkin kautta Kreikkaan. Nämä maat ovat kaaoksessa pakolaistulvan alla.

Ibrahimit ovat onnekkaita siinä, että heillä on rahaa maksaa salakuljettajille paostaan ja silloin tällöin Nuri saa Englantiin päässeeltä Mustafalta sähköposteja, jotka ovat rohkaiseva oljenkorsi epätoivon keskellä. Serkku on päässyt Yokshireen ja aloittelee siellä mehiläistarhausta ja odottaa Nuria vaimoineen saapuvaksi.

Hyvin koskettavaa kirjassa on Nurin suhtautuminen vaimoonsa. Tämä ei puhu ja on traumatisoituneena täysin aloitekyvytön.  Mies pukee ja syöttää vaimoaan, yrittää piristää tätä lahjoilla. Hän ei pysty fyysisesti lähestymään vaimoaan, vain muistelemaan, miten kaunis ja elämäniloinen tämä oli ennen. Vaimonsa takia Nuri tekeytyy vahvemmaksi kuin onkaan, mutta sisältä hän on yhtä rikki ja saa posttraumaattiseen stressioireistoon liittyviä kohtauksia. Särkynyt mieli rakentaa oman pojan kuvajaiseksi elävältä tuntuvan Mohammedin ja Nurilta vie kauan aikaa huomata, että poika oli vain hänen mielensä tuote.

Meidän länsimaalaisten on helpompi ummistaa silmämme aikuisten hädältä, mutta lasten hätä raastaa. Pieni Mohammed kysyy Nurilta veneessä toistamiseen hukummeko me? Nuri tietysti kieltää, mutta poika inttää: entä ne pojat siinä veneessä silloin ja silloin? Christy Lefteri on itse kyproslaisten pakolaisten lapsi ja sai aiheen romaaniin toimiessaan vapaaehtoistyössä Ateenassa pakolaisleireillä. Koskettava ja liikuttava yksilötason pakolaistarina. Olen aiemmin lukenut Lotta Nuotion teoksen Yksi miljoonista. Modin pako Syyriasta, joka sekin oli ravisuttava.

Christy Lefteri - Aleppon mehiläistarhuri
Alkuteos The Beekeeper of Aleppo 2019
Suomentanut Leena Ojalatva
Kustantamo S&S 2021
Äänikirjan kertoja Ilkka Villi
___________________

Tuhansien muiden tapaan pariskunta vaeltaa Euroopan läpi etsiessään turvaa. Matkan vaarojen lisäksi Nuri ja Afra joutuvat kohtaamaan surunsa, joka uhkaa etäännyttää heidät toisistaan. Heidän vaikein tehtävänsä onkin löytää rikkinäisessä maailmassa takaisin toistensa luo. Kipeänkaunis, syvästi liikuttava romaani vie lukijan kokemaan inhimillisen todellisuuden kasvottomien uutisotsikoiden takana. Se on ajankohtainen kertomus ihmisen lannistumattomuudesta ja muistuttaa meitä myötätunnosta ja tarinankerronnan voimasta.

Christy Lefteri on isobritannialainen kirjailija ja kyproslaisten pakolaisten lapsi. Lefteri työskenteli vuosina 2016 2017 Unescon vapaaehtoisena pakolaiskeskuksessa Kreikassa, missä hän tapasi ja auttoi satoja pakolaisia, joista monia hän myös haastatteli.

Tove Jansson kuvataiteilijana, Didrichsen

Perhe, 1942

Alla Naiset lukemassa, 1954

Tänään liputetaan Tove Janssonin syntymäpäivän ja suomalaisen taiteen kunniaksi. 

Joten päivään sopinee pieni raportti vierailusta Didrichsenin taidemuseossa.

MAALAAMINEN ON KAIKKEIN TÄRKEINTÄ, 

DIDRICHSENIN TAIDEMUSEO 22.8. ASTI

 

Didrichsenin taidemuseo Kuusisaaressa on aina hieno vierailukohde. Arkkitehti Viljo Revellin suunnittelema moderni rakennus sijaitsee kauniilla paikalla ja veistospuistossa on maailmankuulujen taiteilijoiden veistoksia. Vielä ehtii käydä katsomassa Tove Janssonia (1914-2001) kuvataiteilijana esittelevän näyttelyn Maalaaminen on kaikkein tärkeintä. Me tunnemme Janssonin parhaiten muumihahmojen luojana, kirjailijana ja kuvittajana, mutta monilahjakas Jansson painotti usein olevansa ensisijaisesti taidemaalari. Hänen merkittävintä kuvataiteellista tuotantoaan ovat julkiset tilaustyöt ja koristelumaalaukset muun muassa Auroran lasten­sairaalaan, kouluihin ja lastentarhoihin.  Wikipediassa on hieno kuva, jossa Jansson maalaa paratiisimaista freskoa Helsingin kaupungintalon ravintolaan.

Jansson opiskeli 1930-luvulla Tukholmassa taideteollisuuskoulussa, Helsingissä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja täydensi opintojaan Pariisissa. Näyttelyn ajalliset painopisteet mukailevat Janssonin kuvataiteilijan uran aktiivisimpia kausia: keskiössä ovat uran alkuvuodet 1930- ja 1940-lukujen taitteessa sekä taiteellisen uudistumisen aika 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla, jolloin Janssonin teoksissa ilmeni pyrkimys yhä yksinkertaistetumpaan muotoon ja hallittuun sommitteluun. 1960-luvulla Jansson kokeili myös täysin abstraktia ilmaisua.

 

Leena Vaskin kertoo videolla Janssonin elämästä ja taiteesta, myös näkemyseroista ja ristiriidoista isän kanssa. Itse pidin eniten Janssonin varhaiskauden töistä, joissa oli murrettu väripaletti.

Janssonin maalausten rinnalla nähdään teoksia hänen lähipiiriinsä kuuluneilta sekä häneen vaikuttaneilta aikalaistaiteilijoilta. Näyttelyn muita taiteilijoita ovat muun muassa Janssonin opiskelutoveri Eva Cederström, opettaja Sam Vanni, vanhemmat Signe Hammarsten-Jansson ja Viktor Jansson sekä elämänkumppani Tuulikki Pietilä.

Paratiisi, 1939

Maisema (piknik), 1930-luku

Omakuva ja korituoli, 1937

Asetelma värikkäällä pöytäliinalla, 1942

Vasemmalla Eva Cederströmin sininen omakuva.

Turkispukeinen tyttö, 1943

Pariisi (Metro), 1930-luku

 

Malli, 1954

Tupakoiva tyttö, omakuva, 1940

Ilvesboa, omakuva, 1942

Didrichsenin taidemuseon veistospuistossa on teoksia mm. seuraavilta kuvanveistäjiltä: Henry Moore, Mario Negri, Bernard Meadows, Eila Hiltunen, Laila Pullinen ja Eero Hiironen. Museon omiin kokoelmiin kuuluvien veistosten lisäksi joukossa on ajoittain myös museolle lainattuja teoksia. Nyt veistospuistossa on nähtävillä Björn Weckströmin teoksia. Veistokset ennakoivat 11.9.2021 avautuvaa näyttelyä Björn Weckström – Ihminen, kone ja koru.

Benedict Wells - Yksinäisyyden jälkeen

Yksinäisyyden jälkeen kuvaa kolmen sisaruksen sijoiltaan järkkyneitä elämiä hauraan, hitaasti kehittyvän rakkaustarinan rinnalla. Romaani välittää ainutlaatuisella herkkyydellä ja kirkkaalla, koskettavalla otteella sen mitä tarkoittaa oman elämänpolun löytäminen – ja kuinka sitä etsiessään voi säilyttää toivon rinnallakulkijan kohtaamisesta.

Sveitsiläis-saksalaisen Benedict Wellsin teos Yksinäisyyden jälkeen oli kerrassaan upea ja koskettava teos. Markus Niemi tulkitsi erinomaisesti minäkertoja Julesin tuntoja. Pojan perhe oli aivan tavallinen müncheniläinen perhe, jonka turvalliseen elämään syntyi ensimmäinen särö isän menettäessä työpaikkansa. Pian vanhemmat kuolivat auto-onnettomuudessa ja kolmen orvoksi jääneen lapsen elämä mullistui täysin.

Kirjan minäkertoja Jules on lapsista nuorin, vanhempien kuollessa vasta 11-vuotias; Marty pari vuotta vanhempi ja sisko Liz hänkin vasta varhaisteini. Kaikki kolme päätyvät internaattikouluun eri luokille, minkä johdosta he alkavat etääntyä toisistaan. Reippaasta ja elämäniloisesta Julesista tulee hiljainen ja vetäytyvä. Ainoa koulukaveri, joka saa häneen kontaktin on punatukkainen Alva, joka on myös kokenut elämässään menetyksen.

Jules rakastuu Alvaan, mutta tämä tekee ilkeän tempun ja nuorten tiet eroavat. Seuraa uusia seurusteluyrityksiä, jotka kariutuvat toinen toisensa jälkeen ja sisarusten yhteys katkeaa. Marty uppoaa työntekoon ja menestyy IT-alalla, mutta kaunis Liz on elämänsä kanssa hukassa: lyhyitä suhteita, abortteja ja huumeita. Omaa paikkaansa etsivä Jules yrittää sitä sun tätä, alkaa lopulta kirjoittaa elämästään ja ajattelee Alvaa. Heidän tiensä kohtaavat kolmikymppisinä, jolloin Alva kutsuu Julesin kotiinsa Alpeille vähän niin kuin kirjailijaresidenssiin. Alva asuu syrjäisessä talossa itseään kolmekymmentä vuotta vanhemman miehensä, venäläisen kirjailijan A. N. Romanovin kanssa. Jules asettuu taloksi, kuukaudet kuluvat, Romanovin Alzheimer pahenee eivätkä Alva ja Jules voi vastustaa rakkauttaan. Romanovin kuolema on traaginen ja kuukaudet sitä ennen hyvin jännitteisiä. Vihdoin Jules ja Alva saavat toisensa, perustavat perheen ja saavat kaksoset, tytön ja pojan. Onni on sanoinkuvaamattoman täyttä, mutta sitten julma kohtalo puuttuu taas peliin.

Romaanin rakenne on kerroksellinen. Julesin tarina alkaa välähdyksellä sairaalasta, jossa hän herää koomasta jouduttuaan vakavaan moottoripyöräonnettomuuteen ja alkaa kerrata mennyttä elämäänsä. Julesin mieleen nousee myös torjuttuja muistoja. Mm. se miten vihainen oli isälleen eikä suostunut sanomaan edes hei tämän lähtiessä viimeisen kerran kotoa. Mikä valtava syyllisyys onkaan painanut pienen pojan sydäntä.

Yksinäisyyden jälkeen on kirkasta ja rauhallista proosaa, jota kuuntelin ilolla, vaikka tapahtumat surullisia olivatkin. Julesin ja Alvan rakkaustarina on kaunis, joskin traaginen. Iloitsin myös siitä, että aikuisina sisarukset löysivät toisensa uudelleen ja sekä Marty että Liz antoivat kaiken tukensa veljensä vaikeassa elämäntilanteessa, tekivät jopa tulevaisuuteen tähtääviä ei niin tavallisia asumisjärjestelyitä.

Kustantaja kertoo, että teos perustuu omaelämäkerrallisiin tapahtumiin. Wikipediasta luin, että Wells joutui käymään koulunsa sisäoppilaitoksissa vanhempien erottua, joten ainakin elämän täydellinen muuttuminen lapsena ja yksinäisyyden tunteet ovat omakohtaisesti koettuja. Todella upea ja vaikuttava romaani, joka soljui eteenpäin kuulaasti ja rauhallisesti, ja mielenkiinto pysyi yllä koko ajan. Wells ei raskauttanut lukijaa ylenpalttisilla yksityiskohdilla, vaan juoni ja käänteet olivat keskenään hienossa tasapainossa. 

Benedict Wells - Yksinäisyyden jälkeen
Alkuteos Vom Ende Der Einsamkeit 

Suomentanut Raimo Salminen
Aula & Co 2021
Äänikirjan kertoja Markus Niemi
____________________

Benedict Wells (s. 1984) on sveitsiläis-saksalainen kirjailija, jota pidetään nuoren polven kirjallisena lupauksena. Yksinäisyyden jälkeen on ensimmäinen Wellsiltä suomennettu romaani. Teos on käännetty 37 kielelle, ja sitä on myyty yli 1,5 miljoonaa kappaletta. Se voitti ilmestyessään Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon, ja kirja on saanut myös muita palkintoja ja ehdokkuuksia. Se on niin omaelämäkerrallinen, että sitä voi luonnehtia avainromaaniksi.