Toukokuun luetut ja kuunnellut

Toukokuussa luin tai kuuntelin yhteensä 16 kirjaa. Kuunnellut ja luetut jakautuivat käytännössä fifty-fifty, samoin kotimainen ja käännetty kauno. Käännetty kauno tarjosi minulle kuukauden parhaimmat elämykset. Erityisesti minua säväytti kolmikko Emezi, Enríquez & Vuong. Nostan nyt kuitenkin esiin kovan pohjoismaisen kolmikon. Kukin heistä kirjoittaa vahvasti omassa genressään: kaksi kirjaa viiltävästi äitiydestä & loistavaa viihdettä kesän aurinkoisiin päiviin - toivottavasti niitä tulee vielä! Lukemisen ohella toinen intohimoni on puutarha eivätkä kuukauden säät ole oikein suosineet tätä harrastusta. Surettaa kun kevätkukat ovat kukkineet melkein ihailematta sateissa.

Vigdis Hjorth - Onko äiti kuollut ***** Kustantamo S&S 2021 #äänikirja

Häikäisevä ja vimmainen tutkielma äidin ja tyttären tuhoutuneista väleistä ja aikuisen tyttären pakkomielteisestä kaipuusta äidin luo. Johanna on asunut vuosikymmenet Yhdysvalloissa ja yhteydenpito on hiipunut kokonaan. Järjestellessään Oslossa tulevaa näyttelyään äidistä tulee hänelle pakkomielle. Hän haluaisi puhua äitinsä kanssa, selvittää vihdoinkin välit, mutta tämä ei vastaa puhelimeen. Johanna stalkkaa äitiään ja käyttäytyy kuin mielipuoli. Tekstin vimmaisuus ja toisteisuus kuvaavat hienosti tätä pakkomiellettä ja on tuttua myös Perintötekijöistä. Teos on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Koko Hubara - Bechi **** Otava 2021

Bechi on vihainen ja omaääninen tilitys äitien ja tytärten raastavista suhteista ja raivokkaasta itsenäistymisprosessista kolmessa sukupolvessa. Ozerien suvussa aikuistumisen riitti, tytärten irtirepäisy äidistä ja tämän edustamasta maailmasta, on raivokasta ja vihaista. Sama kaava toistuu: tänään Bechi antaa palaa ja kertoo suorasukaiseen tyyliinsä minämuodossa ja puhekielellä yhdestä päivästä elämästään ja suhteestaan äitiinsä Shoshanaan. Bechin kertoman lomassa kolmannen persoonan kertoja valottaa, millaista oli Shoshanan lapsuus ja nuoruus, miten hän on selvinnyt Suomessa  ja miten raivokkaasti repi aikoinaan itsensä irti äidistä ja suvustaan. Hubara kirjoittaa räväkällä ja aivan omanlaisellaan tyylillä, jollaiseen en ole aiemmin törmännyt. Yksi pyörremyrsky koko kirja! 

Frida Skybäck - Kirjakauppa Thamesin varrella ***** Wsoy 2021 #äänikirja

Kirjakauppa Thamesin varrella on aivan täydellinen feel good -romaani kirjallisuuden ystävälle: kepeä, lämmin ja viihdyttävä; satavuotias Riversiden kirjakauppa viktoriaanisessa talossa Lontoossa & lukemattomia viittauksia kirjallisuuteen. Lontoossa asuva Sara-täti on testamentannut kirjakauppansa ja sen kiinteistön Charlottalle. Naista ei perintö kiinnosta, mutta viikkojen kuluessa hän alkaa kiintyä kauppaan, kahteen työntekijäänsä, asiakkaisiinsa ja tietysti yläkerran asunnossa asuvaan kirjailija Williamiin. Tarina kulkee sekä nykyajassa että 1980 luvulla, jolloin Sara-täti oli nuori ja muutti Lontooseen. Kirja oli hurmaavaa kuunneltavaa: sopivasti romantiikkaa ja rakkautta, lämpöä ja ystävyyttä vetävässä ja kepeässä kirjallisessa asetelmassa - mitä muuta voisi kesäkirjalta toivoa! 

MUUT KOTIMAISET

Kaisa Beltran, Johanna Erjonsalo - Kadonneet tytöt **** Atena 2021 #äänikirja

Saara Cantell - Kaikki tuoksuu lumelta **** Tammi #äänikirja

Hanna Hauru - Jääkansi *** Like 2017

Henri Hirvenoja - Crescendo *** Basam Books 2021

Klaus Rahikainen, Kari Jokinen - Kissa kehrää ykseyttä *** IamBooks 2020  ❤︎

Johanna Savolainen - Se, joka pääsi pakoon *** Kustannus-Mäkelä 2021

Maaretta Tukiainen - Hyvän mielen koti **** Tuuma-kustannus 2021

MUUT ULKOMAISET

Muriel Barbery - Una rosa sola **** Seix Barral 2021 #äänikirja  ❤︎

Akwaeke Emezi - Vivek Ojin kuolema **** Kosmos 2021 #äänikirja  ❤︎

Mariana Enríquez - Mitä liekit meiltä veivät **** Wsoy 2021 #äänikirja  ❤︎

Rosa Montero - La buena suerte **** Alfaguara 2020  ❤︎

Guadalupe Nettel - La hija única **** Anagrama 2020 #äänikirja  ❤︎

Ocean Vuong - Lyhyt maallinen loistomme **** Kustantamo S&S #äänikirja ❤︎

❤︎❤︎❤︎

Toivon aurinkoisia kesäpäiviä sinulle & ihania lukuelämyksiä tietysti!

Vigdis Hjorth & Guadalupe Nettel

Yhteispostauksessa lyhyesti kahdesta äänikirjasta, jotka sopivat tematiikaltaan yhteen. Norjalainen Vigdis Hjorth kirjoittaa aikuisen tyttären suhteesta äitiinsä. Meksikolainen Guadalupe Nettel sivuaa teemaa, joskin hän keskittyy enemmän yleisesti äitiyteen ja naisten väliseen ystävyyteen.

Vigdis Hjorth - Onko äiti kuollut *****
Alkuteos Er mor død 2020

Suomentanut Katriina Huttunen
Kustantamo S&S 2021

Äänikirjan lukija Satu Paavola

Tämä on vimmainen tutkielma äidin ja tyttären tuhoutuneista väleistä ja tyttären pakkomielteisestä kaipuusta äidin luo. Kuvataiteilija Johanna aiheutti perheessään skandaalin kolmekymmentä vuotta sitten hylätessään oikeustieteen opintonsa ja tuoreen aviomiehensä ja lähtiessään Yhdysvaltoihin itseään vanhemman taideopettajansa matkassa. Yksikään perheessä ei ymmärtänyt Johannan toimintaa. Yhteyttä pidettiin jonkun verran, kunnes yhteydenpito hiipui lopulta kokonaan.

Se, että Johanna ei tullut isänsä hautajaisiin oli viimeinen pisara äidille. Hän ei halua olla missään tekemisissä tyttärensä kanssa ja sisko Ruth suojelee äitiään Johannalta, jonka taideteokset Äiti ja lapsi 1 ja Äiti ja lapsi 2 saivat äidin tuohduksiin. Äiti tulkitsi niiden olevan lapsuusperheen kuvausta, vaikka Johanna kuvasi yleisellä tasolla kuilua äidin ja lapsen välillä. Nyt Johanna on palannut Osloon järjestämään tulevaa retrospektiiviään ja äidistä tulee hänelle pakkomielle. Hän haluaisi kolmenkymmenen vuoden jälkeen puhua äitinsä kanssa, selvittää vihdoinkin välit, mutta tämä ei vastaa puhelimeen eikä suostu tapaamiseen. Johanna stalkkaa äitiään ja käyttäytyy kuin mielipuoli. Tekstin vimmaisuus ja toisteisuus kuvaavat hienosti tätä pakkomiellettä ja on tuttua myös Perintötekijöistä.

Äitinsä ja sisarensa elämästä mitään tietämätön Johanna vatvoo ja vatvoo heidän mahdollisia motiivejaan ja ajatuskulkujaan. Hjorth kuvaa loistavasti pakkomielteisten ajtusten kehää. Minusta tämä on häikäisevä romaani. Hjorthin kuvaus pakkomielteisestä Johannasta menee ihon alle. Kaikkensa yrittäneenä nainen vihdoin luovuttaa: kaikkia ihmissuhteita ei voi korjata, ei edes äiti-tytärsuhteita. 

Bloggaukseni Perintötekijöistä

Onko äiti kuollut on vavahduttava ja mukaansatempaava tarina ihmisen perimmäisistä tarpeista ja pettymyksistä. Romaani kysyy, miten menneen kanssa eletään, kun tilien tasaaminen tai tasaamatta jättäminen ei ole vaihtoehto. Onko äiti kuollut on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnoksi

__________________________________________________________________________________

Guadalupe Nettel - La hija única ****
Anagrama 2020

Äänikirjan lukija Guadalupe Nettel

Guadalupe Nettel (s. 1973) on monesti palkittu ja tuottelias meksikolainen kirjailija. Kuuntelin tammikuussa Nettelin teoksen Después del invierno / Talven jälkeen, joka vei kiehtovasti Pariisiin. Kirjailijan uusin teos La hija única / Ainoa tytär nivoo yhteen kolmen kolmi-nelikymppisen naisen elämät. Kertoja on sinkku ja feministi Laura, joka on palannut Pariisista Meksiko Cityyn. Hän suhtautuu kielteisesti lasten hankkimiseen ja on katkaissut jopa munanjohtimensa. Nyt paras ystävä Alina on kääntänyt kelkkansa ja odottaa puolisonsa kanssa ensimmäistä lastaan. Ollessaan kahdeksannella kuukaudella Alinalle kerrotaan, että sikiön aivot eivät kehity. Vauva olisi elinkelvoton ja kuolisi heti äidistä irtauduttuaan. Raskauden viimeinen kuukausi on tietysti tuskaisa, mutta tyttövauva jää eloon, vaikka se on vakavasti kehitysvammainen.

Laura kertoo myös seinänaapuristaan Doriksesta, joka elää yksin pienen poikansa kanssa. Naapurista kuuluu jatkuvasti äidin ja pojan riitoja ja Laura ihmettelee, mistä on kysymys. Lapsiin torjuvasti ja jopa vihamielisesti suhtautuva Laura ystävystyy äidin ja pojan kanssa ja huolehtii pojasta tämän äidin ollessa masennuksen syövereissä.

Nettel pohdiskelee syvällisesti äitiyttä ja sen epävarmuuksia, iloa ja huolta. Romaani kertoo myös näiden kolmen naisen syvästä ystävyydestä ja Lauran omasta haastavasta äitisuhteesta. Taustalla kuohuu macho Meksiko ja maan väkivaltaisuus. Erinomaista espanjan harjoitusta, sillä kirjailijan selkeään ja pehmeään ääntämykseen oli ilo upota.

«Nettel se ha convertido en un ejemplo del rostro más luminoso de la literatura latinoamericana contemporánea... La leo con admiración. Trato de aprender de su naturalidad y desparpajo» (Valeria Luiselli, Letras Libres).

Akwaeke Emezi, Mariana Enríquez, Ocean Vuong

Luettuja ja kuunneltuja on aika paljon bloggaamatta enkä ehdi laatia niistä kunnon arvioita. Siksi niputan tähän bloggaukseen kolme järisyttävää nuorten kirjailijoiden teosta eri puolilta maailmaa: Nigeriasta, Argentiinasta ja Yhdysvalloista. Kuuntelin nämä kirjat äänikirjoina. Lukijat olivat erinomaisia, mutta silti suosittelen niiden lukemista paperikirjoina. Kaikkien kirjojen teksti olisi nähtävä omin silmin, jotta voisi paneutua niiden hienouksiin ja vaikuttavuuteen, toisin kuin äänikirja mahdollistaa.

Akwaeke Emezi - Vivek Ojin kuolema ****

Alkuteos The Death of Vivek Oji 2020
Suomentanut Sari Karhulahti
Kosmos 2021

Äänikirjan lukija Jani Toivola

”Dramaattinen kertomus perheestä ja ystävyydestä, menetyksestä ja siitä, mitä emme pysty näkemään. Teos on ollut valtaisa arvostelumenestys, ja se nousi suoraan The New York Timesin bestseller-listalle. Teos on Emezin toinen julkaistu aikuisten romaani."

Akwaeke Emezi (s. 1987) on nigerialaistaustainen kirjailija ja videotaiteilija, joka asuu nykyään Yhdysvalloissa. Emezi on ehtinyt menestyksekkään kirjailijanuransa aikana kahmia tunnustuksia, palkintoja ja ehdokkuuksia.

Emezi paljastaa eri henkilöiden kertomana, kuka Vivek Oji todellisuudessa oli ja mikä kaikki johti hänen kuolemaansa. Kirjan alussa äiti löytää ainoan poikansa alastoman ruumiin kotinsa terassilta. Hän on kauhuissaan ja haluaa yrittää ymmärtää mitä tapahtui. Tarinan edetessä käy riipaisevan selvästi ilmi, etteivät vanhemmat lainkaan nähneet poikaansa, eivät sitä kuka hän oli. Vivek oli erilainen eikä hänenlaistaan suvaittu. Sisäinen ristiriita oman identiteetin ja ympäristön painostavien odotusten ja suvaitsemattomuuden välillä aiheutti Vivekille omituisia muistinmenetyksiä ja tajunnanmenetyksiä. Isä oli miesten mies ja määräsi herkän pojan armeijaan, surullisin seurauksin. Vivek meni yliopistoonkin, mutta vakavasti masentuneen Vivekin oli palattava kotiin, hän laihtui eikä syönyt juuri mitään. Vivekin elämässä oli kuitenkin rakastettu, serkku, ja välittäviä ystäviä, jotka näkivät Vivekin ja yrittivät suojella häntä.

Vivekistä kerrotaan pääosin toisten suulla, mutta lopussa hän saa itsekin kertoa tarinansa. Ja serkku pelkää ja vapisee totuuden paljastumisen pelossa. Tarinan taustalla heijastuvat Nigerian nykytilanne, poliittiset levottomuudet ja ulkomaalaisten naisten turvaton asema nigerialaisten miestensä armoilla. Nigerwives-yhdistyksestä voi lukea lisää Wikipediasta.

Kartanon kruunaamaton lukija bloggasi kirjasta myös.

_________________________________________________________________________________

Mariana Enríquez - Mitä liekit meiltä veivät ****

Alkuteos Las cosas que perdimos en el fuego 2016

Suomentanut Sari Selander

Kansi Anna Morrison
Wsoy 2021
Äänikirjan lukija Karoliina Niskanen

"Mitä liekit meiltä veivät on poliittisen historian ja pop-kulttuurin läpitunkemaa sukupolvikirjallisuutta. Väkevät, trillerimäiset tarinat jäävät kummittelemaan lukijansa mieleen pitkäksi aikaa.”

Mariana Enriquez (s. 1973) on argentiinalainen kirjailija, joka on julkaissut sekä novelleja että romaaneja. Tämän kokoelman novellit ovat hyvin rajuja ja edustanevat kauhugenreä mm. Lovecraftin hengessä. Järkyttävintä niissä on se, että useimmat novellit ovat saaneet inspiraationsa tositapahtumista. Teoksen lopussa suomentaja Sari Selander valottaa novellien taustoja mieleen jysähtävästi.

Novellit kertovat Buenos Airesin katulapsista, huumeenkäyttäjistä ja prostituoiduista sekä maassa yleisestä taikauskosta ja lähisuhdeväkivallan karmeista ilmentymistä. Naisten tappaminen polttamalla oli maassa varsinainen epidemia, mistä naiset saivat idean polttaa itse itseään. Monissa novelleissa vilahtaa kaikuja Argentiinan sotilasjuntan terroriteoista 1970-luvulla. Löysin Wikipediasta kirjan englanninnoksesta Things We Lost in the Fire novellien nimet:

The Dirty Kid

The Inn

The Intoxicated Years

Adela's House

An Invocation of the Big-Eared Runt

Spiderweb

End of Term

No Flesh Over Our Bones

The Neighbor's Courtyard

Under the Black Water

Green Red Orange

Things We Lost in the Fire

_________________________________________________________________________________

Ocean Vuong - Lyhyt maallinen loistomme ****

Alkuteos On Earth We’re Briefly Gorgeous 2019
Suomentanut Tero Valkonen

Kustantamo S & S 2021
Äänikirjan lukija Valtteri Turunen

"Kirjeessään lukutaidottomalle äidilleen poika uskaltaa paljastaa elämästään puolia, joista äiti ei tiedä mitään: hän kertoo rakkaudestaan kaltoinkohdeltuun Trevoriin, seksistä, huumeista, halustaan löytää kauneutta. Kertojan henkilökohtaisten kokemusten lävitse romaani laajenee käsittelemään amerikkalaisen nykytodellisuuden kipukohtia: maskuliinisuuden kriisiä, huumeongelmaa, väkivaltaa ja rasismia, rotua ja luokkaeroja.”

Ocean Vuong (s. 1988) on vietnamis-amerikkalainen runoilija, jonka esikoisromaani Lyhyt maallinen loistomme on riipaisevan intiimi kuvaus ensirakkaudesta, mieheksi kasvamisesta ja oman äänen löytämisestä.  Pikkukoiraksi kutsuttu parikymppinen poika kirjoittaa kirjettä lukutaidottomalle äidilleen. Äidin ja pojan kanssa elää myös isoäiti, jonka karu kohtalo Vietnamin sodan aikana Saigonin ilotaloissa tuo mieleen tuon sodan mielettömyyden. Sota on jättänyt myös äitiin posttraumaattiset jälkensä ja hän on hyvin väkivaltainen poikaansa kohtaan. Riipaisevaa oli lukea siitä, kun poika sanoo isoisänsä olevan jokainen amerikkalainen Vietnamin sodan veteraani. Isoisäkseen hän löytää heistä yhden, joka on kiltti ja ystävällinen. 

Marjatta mietiskeli taannoin kääntäjän mahdotonta tehtävää Vuongin taidokkaan tekstin äärellä. Lainaus hänen blogistaan:

"Mietin suomentajalle mahdottomia kohtia: 
 - I know. It's not fair that the word laughter is trapped inside slaughter. 
Miten suomenkielestä käännettäisiin toiseen kieleen esim. semmoinen, että ies on vangittu sanan mies sisään. Mahdottomuus!
- Only when I utter the word do I realize that rose is also the past tense of rise. That in calling your name I am also telling you to get up. I say it as if it is the only answer to  your question - as if a name is also a sound we can be found in. Where am I? Where am I? You're Rose, Ma. You have risen."

Hanna Hauru - Jääkansi

Tämä järvelle johtava käpyinen polku on kuin Pahan siihen tamppaama. Jokainen laonnut haavaheinä on kuin hänen kumoon sylkemänsä. Selkäni takaa kuuluvat kaikki mökkiin varastoituneet huudot.

Minulta jäi aikoinaan Hanna Haurun Jääkansi lukematta, vaikka se oli ilmestymisvuonnaan 2017 Finlandia-palkintoehdokkaanakin. Arjan bloggaukseen olin kommentonut olevani allerginen liialle kurjuuden kuvaukselle, siinäpä se päällimmäisin syy. Vaikutuin kuitenkin suuresti Haurun uusimmasta teoksesta Viimeinen vuosi, joten päätin lukea tämänkin. Eikä se paljon aikaa vienyt: vain 117 sivua, johon Hauru mahdutti kurjuutta yllin kyllin.

Minäkertoja on pieni köyhä tyttö Pohjois-Suomesta ja tapahtumat ajoittuvat sotavuosiin ja sotien jälkeiseen aikaan. Tarinan alussa tytön isä on kaatunut rintamalla ja äiti on ottanut uuden miehen, tytön Pahaksi nimeämän, jo ennen kuin isä tuodaan arkussa kotiin. Äiti on raskaana isän hautajaisissa, mutta Pahan suuttumukseksi vauva on tyttö ja se hylätään emakon imetettäväksi lättiin. Onneksi sosiaalihuolto korjasi vauvan, mutta jätti tytön köyhään ja väkivaltaiseen kotiin.

Äiti oli isän lailla huutolaislapsi eikä ollut oppinut rakastamaan, kaikki voimat hupenivat hengissä selviämiseen. Paha on mennyt mielenterveydeltään rikki sodan kauhuissa ja lääkitsee ahdistustaan pirtuporukoissa ja käy ikuista sotaansa unissaan ja lähimetsissä. Kaiken tämän sekasorron, kaltoinkohtelun, puutteen ja hirvittävän nälän keskellä tyttö yrittää selvitä. Kouluunkin hän pääsee vasta kymmenvuotiaana, kun opettaja tulee patistamaan äitiä. Kiusaaminen ja luokkatoverien pilkka ovat huonoissa vaatteissa ja kengittä kulkevan tytön kohtalo. Eräänä  myöhäisempänä jouluna Betti antaa tytölle ostamansa talvikengät. Molemmat ovat liikutuksesta mykkiä. Äiti hankkii 13-14-vuotiaalle tytölle apulaisen paikan kunnan mielisairaalassa. Työ on rankkaa, mutta ensimmäistä kertaa elämässään tytöllä on oma huone, vetoinen vinttikamari. Mutta sinnekin paha löytää potilaana olevan Lättähatun hahmossa. Isäpuolen päätyminen sairaalaan hoidettavaksi tekee tytön elämästä taas hyvin tuskaisaa ja hävettävää.

Ohut jää rasahtaa kuin rikki helähtävä ikkunaruutu. Kahlaan hitaasti syvenevään järveen, kunnes jään reuna raapii kurkkuuni naarmuja. Pulahdan ja uimataidottomana vajoan nopeasti. Betti käy lausumassa hiljaisen anteeksipyynnön. Sitten suljetuissa silmissäni on vain tukahdutettu hiljaisuus.

Mieleltään särkynyttä Pahaa ei pelastanut edes pikkuveli Ilarin syntymä, ainoastaan hirttoköysi. Tytön oli päästävä menneisyydestään ja muistoistaan. Siksi hän palasi muutaman vuoden päästä kotimökkiinsä ja kävi läpi kaikki kauheitten muistojen paikat ja teki sen, minkä näki ainoaksi mahdollisuudeksi. Haurun kieli on äärimmäisen harkittua, mutta tästä en löytänyt samaa kauneutta kuin Viimeisestä vuodesta. Lyhyt kirja oli inhorealismin ja kurjuuden tiivistymä, eikä se puhutellut minua toivomallani tavalla.

Hanna Hauru - Jääkansi
Like 2017
_______________

Jääkansi on 1950-luvun taitteeseen ajoittuva kertomus tytöstä, jonka elämässä arvostus ja rakastaminen muuttuvat vieraiksi sanoiksi. Tytön isä on kaatunut rintamalla ja äiti ottaa uuden miehen, johon sota on jättänyt arpia. Kokemuksiensa riivaama mies tekee perheen kotimökistä maanpäällisen helvetin, ja lopulta tyttö pakenee kotioloja pestautumalla työhön sairaalaan. Naiseksi varttuneena hän palaa viimeisen kerran kotimökkiinsä vapautuakseen lopullisesti menneisyyden varjon alta.

Koko Hubara - Bechi

Shosana Ayin. karjui niin kovaa, että hänen äänensä ensin helähti kuin viinilasi, sitten särkyi, sitten katosi kokonaan. Hän karjui vielä senkin jälkeen kun ääntä ei enää tullut.

Koko Hubaran esikoisromaani Bechi on vimmainen ja omaääninen tilitys äitien ja tytärten raastavista suhteista ja raivokkaasta itsenäistymisprosessista kolmessa sukupolvessa. Jemenistä Israeliin muuttaneen Rivkan ainoan tyttären Shoshanan mielessä kiilteli kirkkaana Suuri Suunnitelma: hän  poltti sillat häpeämäänsä nomadisukuunsa ja tähtäsi Pariisiin. Ranska vaihtui kuitenkin Suomeen ja Helsinkiin Shosanan avioiduttua suomalaisen Hannun kanssa. Helsingissä asuu myös Bechi, kolmekymppinen graduaan valmisteleva tytär. Eläkkeelle jäänyt Rivka sen sijaan jäi Israeliin ja välit tyttäreen ja tyttärentyttäreen Suomessa ovat viileähköt ja yhteydenpito vähäistä.

Ozerien suvussa aikuistumisen riitti, tytärten irtirepäisy äidistä ja tämän edustamasta maailmasta on raivokasta ja vihaista. Sama kaava toistuu, vai toistuuko se aina äitien ja tytärten välillä? Bechi antaa palaa ja kertoo suorasukaiseen tyyliinsä minämuodossa ja puhekielellä yhdestä päivästä elämästään ja suhteestaan äitiinsä. Se oli päivä, jolloin hän kertoi äidilleen olevansa raskaana ja tapasi myös ainoan ystävänsä Maijan. Bechin kertoman lomassa kolmannen persoonan kertoja valottaa, millaista oli Shoshanan lapsuus ja nuoruus, ja miten hän selvisi Suomessa.

Ulospäin ei näy, että mutsi on hullu.

Minulle Shoshanan ja Rivkan elämäntarinat olivat hyvin kiinnostavia. Oli rankkaa lukea 14-vuotiaasta lapsivaimosta Rivkasta, jonka pieni esikoispoika Mori menehtyi pienen huolimattomuuden takia. Rivka ja miehensä muuttivat sitten Israeliin aloittaakseen alusta, mutta siellä toinen poika Bechi ’katosi’ tai myytiin valtiolle, joka tarvitsee loputtomasti sotilaita. Vanhempien erotessa teini-ikäinen Shoshana lähetettiin selityksiä antamatta ’omaksi parhaakseen’ maan pohjoisosaan kibbutsille. Tuntui karulta. Kibbutsin työkierrosta, lannanhajusta ja Israelin armeijasta tarpeekseen saanut Shoshana halusi pois, kauas pois. Suomalainen vapaaehtoistyöntekijä Hannu kelpasi, vaikka ei vienytkään Pariisiin.

On ihailtavaa, miten pitkäjänteisesti päättäväinen Shoshana opetteli suomen kielen! Opiskelu ei mennyt hukkaan, sillä 90-luvulla hän kohautti kirjallisuuspiirejä autofiktiivisellä teoksellaan Shoshana Ayin. kävi täällä. Bechi moittii äitiään siitä, ettei tämä kerro elämästään ennen häntä, mutta ei kuitenkaan halua lukea äitinsä teoksia; hän on saanut tarpeekseen elämästään kuuluisan kirjailijan tyttärenä.

Shoshana on kokenut elämässään kovia: haastava ja turvaton nuoruus erossa vanhemmista, elämä Suomessa maahanmuuttajana, rakastuminen Aleksi Seiloriin, avioero, mielenterveysongelmia ja syömishäiriö. Tytär sanoo, että äiti on hullu, vaikkei sitä tämän frankofiilihabituksen alta helposti näe. Luulen, että jokainen teini-ikäinen tytär vihaa jossain määrin äitiään tai häpeää tätä. On pakko, koska muuten ei pääse irti. Ovien paiskomisen ja kiroilun takana piilee silti välittämistä, ikuinen yhdistävä napanuora. Ja jos elämää riittää ja hyvin käy, kuohuvat tunteet tasaantuvat ja molemmin puolin pystytään katsomaan toista empaattisemmin ja suvaitsevaisemmin. Näin kävi omalla kohdalla. Suhde äitiin oli tauolla lähes kymmenen vuotta, mutta vanhetessaan äiti tasaantui - ja minäkin -, ja kohtasimme toisemme vailla äiti-tytär -suhteen perinteistä painolastia.

Mä olen ainoa lapsi, mutta mä olen aina ajatellut sisaruksinani mutsin oranssia BIC-kynää, jonka sininen korkki on aina kateissa, ja keltaista lehtiötä, jonka vahvikekartonki on kuin auki revitty vessapaperin hylsy, karhea ja kierrätetty.

...

Kun mutsi kirjoittaa, mä näen millainen se olisi jos se ei olisi koskaan saanut mua. Se näyttää paremmalta niin.

En oikein ymmärtänyt, miksi Bechi vielä kolmikymppisenäkin suhtautui niin ärhäkästi äitiinsä. Oliko puhumattomia ja selvittämättömiä asioita niin paljon? Ilmeisesti. Tässäkin sama kaava toistuu: Rivka ei uskaltanut olla kaksin tyttärensä kanssa, vaan pyysi aina paikalle ystävättärensä Chayan ja Shifran. Näin vältyttiin penkomasta arkoja asioita. Bechiä kalvaa epäilys, että äiti olisi onnellisempi jos hän ei olisi koskaan syntynytkään. Tämän hän päättelee katsellessaan Shoshanaa uppoutuneena kirjoittamiseen. 

Hubara kirjoittaa räväkällä ja aivan omanlaisellaan tyylillä, jollaiseen en ole aiemmin törmännyt. Yksi pyörremyrsky koko kirja! Oli silmiä avaavaa tutustua jemeninjuutalaisen Soshanan elämänvaiheisiin ja -tapahtumiin. Niiden valossa hän on pärjännyt hyvin ja juurtunut tähän muukalaisvihamieliseen maahan. Hyvä että Soshanalla on Ranskansa ja ranskan kielensä, johon hänet vanhainkodin hoidokki, fiktiivinen Alma Söderhjelm  x) ohjasi ja hioi myös Shoshanan suomen kieltä tunnetuin tuloksin. Bechin lopussa on pitkä lista inspiraationa toimineista teoksista, joista monet käsittelevät äitimyyttiä.

Bloggaukseni esseekokoelmasta Ruskeat tytöt

Koko Hubara - Bechi

Kannen maalaus Caroline Suinner

Kannen suunnittelu Tuuli Juusela
Otava 2021
Äänikirjan lukija Susani Mahadura
_______________

VTM Koko Hubara (s. 1984) on Ruskeat Tytöt Median perustaja, vapaa kirjoittaja, kääntäjä ja kirjoittamisen opettaja. Hubara on syntyperäinen vantaalainen, kotoisin Viipurista, Kemijärveltä, Israelista ja Jemenistä. Hänen esikoisteoksensa, esseekokoelma Ruskeat Tytöt, ilmestyi 2017.

Kertomus äitien ja tytärten yhtaikaa irtipääsemättömästä ja repivästä suhteesta. Bechi on graduaan viimeistelevä kolmekymppinen helsinkiläisnainen. Hänen äitinsä Shoshana taas on kirjailija, joka jätti ovet paukkuen taakseen jemeninjuutalaisen sukunsa, muutti Suomeen, ja jonka omaelämäkerrallinen romaani kohautti maata aikoinaan. 

Alma Söderhjelm omisti huomattavan osan urastaan Ranskan historialle ja hänet tultiin tuntemaan etenkin Ranskan vallankumouksen tutkijana.

Rosa Montero - La buena suerte

Después de cada derrota puede haber un nuevo comienzo. 

Jokaisen tappion jälkeen voi olla uusi alku.

Espanjalaisen Rosa Monteron (s. 1951) teoksen La buena suerte voisi kääntää suomeksi vaikka nimellä Hyvää tuuria / Hyvää onnea. Teos vie rähjäiseen ja kuihtuvaan kyläpahaseen Pozonegroon, joka kitkuttelee hiilikaivoksen lopetettua toimintansa. Kylä on nimensä mukaisesti yksi perähikiä tai takapajula, jonka kurjuutta ja ankeutta Montero kuvailee antaumuksella. Kysymys siis kuuluu: miksi kukaan selväjärkinen ihminen haluaisi muuttaa sinne? Niin tekee kuitenkin viisvitonen Pablo Hernando, joka oli matkalla junassa Madridista Malagaan, mutta poistui junasta Pozonegrossa ja osti iltayöllä käteisellä radanvarren yksiön 42.000 eurolla, edes näkemättä sitä.

Pablon asunto on likainen läävä ja typötyhjä, ja ohiajavat junat tärisyttävät koko rakennusta. Mies putsaa kosteuspyyhkeillä neliön, johon käy nukkumaan. Pian naapuriasunnossa asuva romanialaislähtöinen Raluca tekee tuttavuutta ja auttaa miestä hankkimaan tyhjään asuntoonsa välttämättömät tavarat. Nainen hankkii miehelle jopa työpaikan ruokakaupan hyllyjentäyttäjänä. Karusta historiastaan huolimatta loputtomasti hevostauluja maalaava Raluca on valoisa luonne, joka uskoo hyvään onneensa. Hän uskoo myös siihen, että rähjäinen Pablo on hyvä ja sivistynyt mies.

Taina kääntyy vähitellen trillerimäiseksi. Pidin siitä, että lukija ei tiedä pitkään aikaan mikä Pablo on miehiään. Rikollinen, joka haluaa kadota? Vähä vähältä selviää, että Pablolla on rahaa, mikä saa paikalliset pikkurikolliset hänen kimppuunsa. Pablon kimpussa on myös yksi nainen menneisyydestä sekä poliisit. Jotain mies salaa, sillä hän kertoo menneisyydestään paikallisille valheellisia versioita. Pabloon luottanut Raluca romahtaa, kun saa tietoonsa Pablon ristiriitaiset sepitykset. 

La buena suerte kertoo hyvästä ja pahasta, pahojen ihmisten viattomista lapsista ja hyvien ihmisten pahoista lapsista. Montero siteeraa joitakin kauhistuttavia tositapauksia maailmalta, joissa vanhemmat ovat pahoinpidelleet tai tappaneet lapsiaan. Pablon ongelma on päinvastainen: miten suhtautua isänä poikaan, joka on uusnatsina tehnyt hirvittäviä tekoja? Lähtökohtiensa erilaisuudesta ja ikäerostaan huolimatta Pablo ja Raluca rakastuvat ja päättävät rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Toki tämä on naiivilta kuulostava juonenkäänne, mutta nämä molemmat hyvät ihmiset ovat ansainneet uuden alun.

Teksti oli vetävää ja mukaansa tempaavaa. Montero kiinnittää teoksissaan usein huomiota taloudelliseen ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen, niin tässäkin. Kirjailija kuvaa osuvasti henkilöidensä mielenliikkeitä ja pikkurikollisten ahneutta. Tekstissä vilisi puhekieltä ja slangia, jonka sanastoa en tietenkään tuntenut, mutta ei haitannut ollenkaan hienoa lukukokemusta.

El Universalin haastattelussa Montero sanoo sellaisten romaanien olevan yhä yleisempiä, jotka sekoittavat eri genrejä. La buena suerte voisi olla trilleri, koska siinä on poliiseja, rikollisia ja rikos. Mutta se ei ole trilleri, vaan romaani olemassaolon / elämän eksistentiaalisesta mysteeristä. 

El Universal: Creo que ahora todos hacemos obras mixtas, híbridas, que tienen un poco de todo. Esta novela es sobre el amor a la vida y sobre la manera de perder el miedo a la vida. Esta historia podría ser un thriller, porque hay policías, hay delincuentes, hay un delito, hay un misterio, pero no es un thriller, es una novela de misterio existencial.

Romaani oli taitavasti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Pidin ihmiskuvausten aitoudesta ja mainiosta huumorista. Vaikka maailma on paha paikka, Monteron mielestä hyvää on silti enemmän. Pablolle Ralucan rakkaus antoi voimaa muuttaa täysin elämänsä. Romaani päättyy hyvin kauniiseen ja seesteiseen näkyyn.

Bloggaukseni Monteron teoksista:

La carne

La rídicula idea de no volver a verte (kertoo Marie Curiesta)

Rosa Montero - La buena suerte
Alfaguara 2020
_______________

Esta novela habla del Bien y del Mal, y de cómo, pese a todo, el Bien predomina. Es una historia de amor, de amor tierno y febril entre Raluca y el protagonista, pero también de amor por la vida. Porque después de cada derrota puede haber un nuevo comienzo, y porque la suerte sólo es buena si decidimos que lo sea.

Frida Skybäck - Kirjakauppa Thamesin varrella

Frida Skybäckin Kirjakauppa Thamesin varrella on aivan täydellinen feel good -romaani kirjallisuuden ystävälle: kepeä, lämmin ja viihdyttävä; satavuotias Riversiden kirjakauppa viktoriaanisessa talossa Lontoossa & lukemattomia viittauksia kirjallisuuteen. Kuunnellessani haistoin ja aistin kirjakaupan tunnelmallisen miljöön: sen tummat kirjahyllyt lattiasta kattoon, herneenvihreän portaikon yläkertaan, pölyn ja painomusteen tuoksun. 

Vajaa kolmikymppinen Charlotta on kauneusalan yrittäjä Skånesta, jolle Lontoossa asuva Sara-täti on testamentannut kirjakauppansa ja sen kiinteistön. Miehensä kuolemaa surevaa ja kiireistä Charlottaa ei vaivalloinen perintö kiinnosta, eihän hän ole tätiään koskaan edes nähnyt. Mutta Lontooseen on kuitenkin matkustettava ja Charlotta toivoo pääsevänsä kaupasta nopeasti eroon. Kirjakaupan toinen työntekijä Martinique ottaa hänet kuitenkin halaten ja sydämellisesti vastaan - kuin vanhan tutun, omapäinen Sam on varauksellisempi. Sekopäiseltä vaikuttava mies osoittautuu yläkerran toisessa asunnossa asuvaksi kirjailijaksi, joka purkaa  kolhun saanutta egoaan kustantajan juuri hylättyä hänen uuden romaaninsa.

Kirjakaupan tileistä ilmenee, että se on konkurssikypsä ja Charlotta antaa brittiläiselle asianajajalleen toimeksiannon etsiä ostajaa. Viikkojen kuluessa kotona Ruotsissa erittäin yksinäistä ja työntäyteistä elämää viettänyt Charlotta alkaa kuitenkin kiintyä kauppaan, kahteen työntekijäänsä, asiakkaisiinsa ja tietysti kirjailija Williamiin. Yhteistuumin yritetään pelastaa kirjakauppa ja järjestää kirjailijailtoja. Kirjailijavieraaksi kirjallisuutta täysin tuntematon Charlotta ehdottaa nolosti mm. Elena Ferrantea! Ensimmäisen illan kirjailijan peruuttaessa viime hetkillä nopeat toimet ovat tarpeen. Charlotta onnistuu kuin ihmeen kautta värväämään paikalle oikean kirjailijakuuluisuuden! Ilta on tietysti menestys, myynti huikeaa ja pankin kanssa päästään maksujärjestelyyn.

Tarina kulkee sekä nykyajassa että 1980 luvulla, jolloin Sara oli nuori ja muutti Lontooseen. Asunnon seinän valokuvassa tuijottaa mystinen nuori mies, joku ihmeen irlantilainen Daniel, jolla paljastuu olleen tärkeä sija tädin elämässä. Charlottan yllätykseksi selviää, että myös äiti oli tullut siskonsa kanssa Lontooseen, vaikka ei ikinä puhunut tuosta ajasta eikä sisarestaan. Äidin ja Sara-tädin traagiset elämänvaiheet paljastuvat Charlottalle, mutta totuus tuo myös iloa ja yhteenkuuluvuutta hänen nykyiseen elämäänsä.

Kirjakauppa Thamesin varrella oli hurmaavaa kuunneltavaa. Pidin kaupan taianomaisesta ilmapiiristä ja sen omalaatuisista ihmisistä, joiden yhteishenki oli aivan mahtavaa. Kirjakaupan lemmikki oli iso norjalainen metsäkissa Tennyson, joka hurmasi kaikki asiakkaat ja Charlottankin. Sopivasti romantiikkaa ja rakkautta, lämpöä ja ystävyyttä vetävässä ja kepeässä kirjallisessa asetelmassa - mitä muuta voisi toivoa! Romaani on ollut huikea menestys ja käännetty lukuisille kielille. Tämän kirjan jälkeen Skybäck on julkaissut nämä kirjoihin liittyvät romaanit: Bokcirkeln vid världens ände (2019) ja Bokskåpets hemlighet (2020). Toivottavasti nekin suomennetaan.

Frida Skybäck - Kirjakauppa Thamesin varrella
Alkuteos Bokhandeln på Riverside Drive 2018

Suomentanut Annamari Typpö

Kansi Martti Ruokonen
Wsoy 2020
Äänikirjan lukija Sanna Majuri
_______________

Ilahtuisitko, jos perisit tuntemattomalta tädiltä talon ja kirjakaupan Lontoosta Thamesin varrelta? Nuorta ruotsalaista Charlottea ei perintö kiinnosta. Hän on äskettäin jäänyt leskeksi, uppoutunut kokonaan työntekoon ja matkustaa Lontooseen vain myydäkseen talon nopeasti pois. Omalaatuisen henkilökunnan pyörittämä kauppa näyttää horjuvan konkurssin partaalla, ja kalustoon kuuluu joku William-niminen kirjailijakin… Charlotte hämmästyy itsekin, kun häntä alkaa houkuttaa ajatus kirjakaupan pelastamisesta.

Frida Skybäck (s. 1980) on brittiläisen feelgood-kirjallisuuden ystävä, ja Kirjakauppa Thamesin rannalla on hänen oma debyyttinsä tässä lajissa. Se valloitti lukijat rytinällä, ja lisää on tulossa. Hän on aiemmin julkaissut historiallisia romaaneja 1700- ja 1800-luvun naisista.

Muriel Barbery - Una rosa sola

En ole lukenut Muriel Barberyn kiitettyä Siilin eleganssia, mutta kun näin hänen viime vuonna ilmestyneen teoksensa Una rosa sola / Yksi ruusu vain äänikirjapalvelussa, päätin kuunnella. Kuuntelussa oli haasteensa, kenties sanaston, kenties lukijan ääntämyksen vuoksi. Lukija äänsi mm. päähenkilö Rosen nimen rus. Postauksen kirjoittaminenkin on haastavaa, sillä e-kirjaversiota ei ole tarjolla, on siis vain luotettava omaan hataraan muistiin.

Nelikymppinen Rose on pariisilainen botanisti, joka ei ole koskaan tavannut japanilaista isäänsä.  Hän on yksinäinen ja eristäytynyt. Mielenterveydeltään häilyväinen äiti oli vaatinut tytön isältä pyhän lupauksen, ettei tämä olisi koskaan missään yhteydessä tyttäreensä. Mutta äiti kuoli jo viisi vuotta sitten eikä isä sen jälkeenkään ole ottanut yhteyttä. Rosen sisin on vihaa, katkeruutta ja hylkäämistä täynnä. Nyt Japanista tulee kirje, jossa häntä pyydetään saapumaan Kiotoon kuulemaan isän testamentti.

Ensimmäistä kertaa elämässään Rose matkustaa Japaniin ja isänsä Kioton taloon, joka on perinteinen japanilainen talo lumoavine puutarhoineen: puupioneita, azaleoja ja vaaleanpunainen magnolia oven pielessä. Isän assistentti, belgialaissyntyinen Paul pitää Rosesta huolta ja vastaa tämän päiväohjelmista kuolleen isän toivomusten mukaisesti. Ohjelmaan kuuluu tutustuminen moniin Kioton Zen-temppeleihin ja niiden kivi- ja sammalpuutarhoihin. Vihainen ja vastentahtoinen Rose alkaa päivien kuluessa lämmetä Japanille ja japanilaisuudelle.

Rose tapaa myös isän vanhan ystävän, pessimistisen oloisen englantilaisnaisen, joka ääntää espanjaa hassusti englantilaisittain. Tärkein kotiutumista edesauttava ihminen on tietysti kovia kokenut Paul, vaimonsa menettänyt suloisen tyttären yksinhuoltaja. Rakkaus syttyy kirsikankukkien aikaan ja isän jälkeen jättämä kirje antaa Rosen kaipaamia selityksiä: isä on seurannut tyttärensä elämää kaukaa läpi vuosien, isä on rakastanut. Rose, joka paikassa ulkopuolinen, löytää japanilaisen puolensa ja tuntee tulleensa kotiin.

Muistan miten hullaannuin Kiotosta lukiessani Mia Kankimäen matkakirjaa Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Luin, että Barbery on itse asunut Kiotossa, joten hän tuntee Kioton temppelit hyvin. Tästä kirjasta muistan vain upean bambupuiston, Arashiyuaman, en muiden temppeleiden nimiä, joissa Rose kävi. Tämä linkki esittelee yhdeksän Kioton temppeliä, kannattaa nauttia silmillä ja eläytyä niiden estetiikkaan. Una rosa sola vei kiehtovalla ja kaihoisalla tavalla japanilaisuuteen, zeniin, ihmisten kohtaloihin ja Kiotoon. Pelkään pahoin, että pelkällä kuuntelulla paljon hienosta tekstistä meni ohi. Luen ehdottomasti uudestaan, jos tämä suomennetaan. Englanniksi kirja on jo luettavissa: A Single Rose.

Muriel Barbery - Una rosa sola
Alkuteos Une rose seule 2020
Seix Barral 2021
Äänikirjan lukija Núria Samsó
_______________

Muriel Barbery (s. 1969) on ranskalainen kirjailija ja filosofianopettaja. Barberyn esikoisteos Kulinaristin kuolema ilmestyi ranskaksi vuonna 2000 ja palkittiin ilmestymisvuonnaan Ranskassa parhaana kulinaristisena kirjana. Hänen läpimurtoteoksensa oli toinen romaani Siilin eleganssi (2006), jota on myyty maailmanlaajuisesti viisi miljoonaa kappaletta. Barberyn kolmas romaani, Haltiaelämää, ilmestyi syksyllä 2016

Klaus Rahikainen, Kari Jokinen - Kissa kehrää ykseyttä

Kissa on huippuunsa kehitetty levollisuuden ja rauhan välittäjä, osaansa tyytyväinen, itsenäinen ja vapaa olento, joka muistuttaa omaan mieleensä eksyneelle ihmiselle elämän ihmeellisestä yksinkertaisuudesta eli siitä ettei meillä lopulta olekaan mitään hätää.

Sastamalan Karkussa asuvien kissanystävien, kirjailija Klaus Rahikaisen ja graafikko Kari Jokisen yhteinen projekti tuotti kauniin ja filosofisen teoksen Kissa kehrää ykseyttä. Miehet tuntevat kattinsa, sillä kummallakin on tällä hetkellä kolme kissaa: Rahikaisella pikimustat Ellan ja Adam sekä oranssi Simba; Jokisella Nasta, Tiitus Silakka ja Saima Harmaja. Teksti kertoo Rahikaisen oivaltavia huomioita kissojen olemuksesta ja niiden opetuksista, Jokisen kuvat tavoittavat riemastuttavasti kissojen luonteen ja asennot.

Rahikainen on pohtija ja elämäntaiteilija, joka kirjoittaa Elämä Itse isoilla alkukirjaimilla. Ei aivan omaani, mutta hänen huomionsa kissoista ovat teräviä ja kirjailija nöyrtyy oppimaan elämästä kissojensa kautta. Rahikainen on tuskaillut koko ikänsä mm. sitä, ettei saanut omasta mielestään äidiltään rakkautta eikä hän oikein pitänyt kissastaan Adamista, mutta kirjaprojektin kuluessa rakkaus tähän vaikealta tuntuvaan kissaan syttyi.

Adam on musta vanhapoika, kulmikas niin luonnoltaan kuin muodoltaan. Sen kanssa olen käynyt pitkän rakkauden ja läsnäolon kehittymisen matkan. //  Elämme kissojen kanssa rauhallista pikkuelämää, jota koronakaranteeni vielä erityisesti pienensi. Sen pienuuden keskellä tapahtui suuri ihme, kun lopulta opin hyväksymään kulmikkaan Adaminkin juuri sellaisena kuin se on. Sinä hetkenä, kun hyväksyin Adamin täysin oman rakkauteni piiriin, minäkin nytkähdin auki.

Tyttären kissa, oranssi ja reipas Simba valloittaa söpöllä ja sosiaalisella olemuksellaan kaikki. Se kulkee Rahikaisen tai emäntänsä perässä pitkiä matkoja vapaana ja hihnatta kuin koulutettu koira. Kirjailijan kissat elävät vapaina pihapiirissä ja pääsevät retkilleen luontoon. Tästä vilkasliikenteisten katujen lähellä taajamissa elävät kissat voivat vain unelmoida. Kirjassa on 27 kissatarinaa, jotka valottavat monelta kantilta kissojen olemusta ja niiden yhteiseloa ihmisen kanssa. Nämä muutamat otsikot valottavat kirjan sisältöä: Kissan siunaus, Mustan kissan taika, Valon ja varjon kissat, Kissameditaatio & Elä ja anna elää. Varsin koskettava oli tarina perheen edesmenneestä Ozzy-kissasta, joka omalla kuolemallaan tavallaan harjoitti perheen tulevaa surua varten, sillä Rahikaisen vaimo sairasti parantumatonta syöpää. 

Tyttäreni oli tehnyt Ozzylle pienestä pahvilaatikosta arkun, jonka otimme mukaan lähtiessämme vaimoni kanssa viemään kissaa nukutettavaksi. Istuimme eläinlääkäriaseman kalseassa toimenpidehuoneessa. En muista kumpi meistä piti kissaa sylissään, kun se sai ensin tainnuttavan ja sitten kuolettavan piikin, mutta tilanne oli äärimmäisen herkkä ja voimallinen. Koko tuo kalsea huone oli täynnä pyhää läsnäoloa.

Kissat opettavat meitä ihmisiä monella tavalla arkisessa elämässä. Ne elävät tässä hetkessä eivätkä vatvo menneitä tai murehdi tulevia. Ne osaavat nauttia elämästään ja lekotella auringonläikässä tassut kohti taivasta. Sisäkissakaan ei pääse metsästysvietistään ja sen on annettava vaania saalistaan, mikä tekee hyvää sen mielenterveydelle. Kissaa ei voi muuttaa mieleisekseen, niin kuin ei ketään ihmistäkään. Toinen on ekstrovertti, joka viihtyy ja hyrrää sylissä tuntikaupalla; toinen taas introvertti ja itsenäisempi tapaus, joka etsii rauhaa ja suo hyrräämisensä kuin armosta ihmiselleen.

Kissa kehrää ykseyttä, se haluaa tavoittaa minut, olla yhteydessä. Kissa hyrisee tyytyväisyyttään ja saa osakseen paijausta ja rapsutusta, silitystä ja välillä ruokaakin.

Kissa kehrää ykseyttä oli kissanystävälle mukavaa luettavaa ja pidin kovasti kuvituksesta. Monesti olen toivonut, että meidän norjalainen metsäkissa Sissi olisi seurallisempi ja tykkäisi olla sylissä. Armosta se tulee jalkopäähän kun luen sängyssä kirjaa. Joka aamu se kuitenkin naukaisee hyvät huomenensa keittiön ikkunalta, jossa se tähystää pihan lintuja. Sitten se rojahtaa matolle ja venyttää itsensä hirmu isoksi tarjoten vatsansa rapsutettavaksi. Aamuhetki kullan kallis ❤︎

Klaus Rahikainen, Kari Jokinen - Kissa kehrää ykseyttä
Teksti Klaus Rahikainen
Kansi ja kuvitus Kari Jokinen
IamBooks 2020

Arvostelukappale kustantajalta, kiitän.
_______________

Kirjan tekijöiden haastattelu Alueviestissä, josta myös kollaasin kuvat. Kirjaa voi tilata Rahikaisen kotisivulta.

Johanna Savolainen - Se, joka pääsi pakoon

Johanna Savolainen sijoittaa esikoisdekkarinsa Se, joka pääsi pakoon synnyinseuduilleen Kymenlaaksoon. Jossain Kotkan ja Haminan välissä sijaitsee dekkarin fiktiivinen Kylä, muuttotappiosta ja työttömyydestä kärsivä pieni taajama. Kova isku oli Summan paperitehtaan sulkeminen 2008, mikä jätti satoja kyläläisiä työttömiksi. Kirjan tapahtumat ajoittuvat seuraavaan kesään. Vähän yli viisikymppisen Annan pitämä ruokabaari on kyläläisten kohtauspaikka, talvella hiljainen, mutta kesäasukkaiden tultua työtä riittää aamusta iltaan. Täksi kesäksi Anna on palkannut muualta tulleen nuoren Eevin kesäapulaiseksi. Alussa tyttö on arka, mutta vapautuu koomisen haravaepisodin jälkeen ja saa kauneudellaan kylän nuoret miehet ja vanhat ukot päästään sekaisin. Mutta menneisyydestään Eevi vaikenee.

Anna ei vieläkään ollut täysin toipunut keskusteluista, joita oli käynyt

työttömäksi jääneiden, itkevien miesten kanssa. /

Lohduttavia sanoja oli vaikea löytää, kun suorastaan kuuli kotiseutunsa kuolonkorinan.

Annan mies on kuollut vuosia sitten ja ainoa poika, koripallolupaus Teemu on opiskellut Mäkelänrinteen yhteiskoulussa Helsingissä. Annalla on omat painavat syynsä suhtautua huippu-urheiluun kielteisesti, mutta pojan koripallointoa hän ei ole pystynyt kitkemään. Teemu on päättänyt tulla täksi kesäksi äitinsä luo; syksyllä hän lähtisi Yhdysvaltoihin tarkoituksenaan päästä yliopistojoukkueiden kautta NBA:han. Toinenkin Helsinkiin lennähtänyt saapuu lapsuusmaisemiinsa. Annan nuoruudenystävän Leilan tarkoituksena on selvittää lapsuuskotinsa irtaimisto, jotta talo voidaan panna myyntiin. Heti alussa Savolainen antaa lukijalle vihjeitä. Miksi Eevi on niin hiljainen ja miksi tyttö reagoi oudosti nähdessään Teemun? Miksi Leila ei voi sietää Eeviä ja ilkeilee tytölle alinomaa? Mitä Anna itse salaa?

Hän ei huutanut, sillä hän oli keskittänyt voimansa pakenemiseen.

Kesäyö heidän ympärillään oli itkettävän kaunis.

Lukuunottamatta kesäasujien toilailuja Kylä uinailee yleensä kesäidyllinä, mutta tämä kuuma kesä 2009 on poikkeus: alkaa omituisten kuolemien ja pahoinpitelyiden kierre. Kesäkuun alussa Teemun lapsuudenystävä Marko putoaa tai tönäistään kirkon rakennustelineiltä alas, ja juhannuksen jälkeen Leila löytyy Annan talon takaa kallo murskana. Viikko sen jälkeen hukkuu kesämökkinsä rantaveteen junioreiden koripallovalmentajana toiminut Timo. Kotkan poliisin rikosylikonstaapeli, kuuttakymppiä lähenevä vanhapoika Veikko Niskanen vastaa juttujen tutkinnasta ja pyörittelee niiden ”hämäryyden” vuoksi päätään. Kaikki tapaukset tuntuvat kytkeytyvän jollain tapaa Kylän omaan urheilijaylpeyteen Teemuun. Jos hän on sekaantunut juttuihin, kansainvälinen urheilu-ura uhkaa tyssätä siihen.

Savolainen rakentaa hienosti kylämiljöönsä ja henkilöhahmonsa. Kylä tuntuu elävältä ja oikeastikin vastaavanalaiseen pieneen kyläyhteisöön voisi kätkeytyä vuosikymmenten takaisia perhealaisuuksia ja kummia järjestelyjä. Kerronta piti mukavasti otteessaan koko matkan ajan ja vaikka arvuuttelin juonikuvioita ja syyllisiä, en osunut oikeaan. Parasta tässä cozy crime dekkarissa oli minusta miljöön kuvaus ja henkilöhahmojen luonti. Jokainen hahmo tuntui aidolta ja todelta ja kyläläisten monimutkaiset suhteetkin Savolainen rakensi uskottavasti.

Tänään heitto kulki ensimmäisestä hetkestä lähtien hyvin.

Pallo irtosi sormien saatto-otteesta täydellisesti pyörien ja upposi

Maaliinsa matemaattisen kauniissa kaaressa hipaisematta korirengasta. Vush!

Omaa koripallotaustaansa Savolainen hyödyntää asiantuntevasti kirjoittaessaan urheilumaailmasta, koripallosta ja muistakin lajeista. Kilpailu huipulla on kovaa ja Teemukin on oppinut kylmäksi ja edistämään itsekkäästi omaa uraansa. Myös rikosylikonstaapeli Niskanen on urheiluhullu, joka selvittelee työn tuomaa ahdistustaan pitkillä juoksulenkeillä. Dekkari on myös tarina vanhemmista ja lapsista. Savolainen kuvaa hienosti, mitä kilpaurheilijaksi tähtäävän lapsen vanhemmuus vaatii: loputtomasti kuskina oloa, varojenkeruutalkoisiin osallistumista sekä harjoituksissa ja otteluissa istumista. En kokenut dekkaria hyytävän jännittäväksi, mutta elävästi kirjoitetuksi ja jouhevasti eteneväksi kyllä. Juonen moninaiset mutkat pysyivät vaivatta kirjailijan hyppysissä ja hän tarjosi uusia käänteitä loppusivuille asti. Sarjan seuraava osa on kuulemma jo työn alla. Rikosylikonstaapeli Veikko ja baarinpitäjä Anna keskustelivat paljon ja lähentyivät toistensa kanssa tässä ensimmäisessä osassa. Syttyyköhän näiden kahden yksineläjän välille romanssi tai muuta yhteistyökuviota, sen aika näyttää.

Johanna Savolainen - Se, joka pääsi pakoon
Kansi Samppa Ranta
Kustannus-Mäkelä 2021
Arvostelukappale kustantajalta, kiitän.
______________

Tämän dekkarin on ehtinyt lukea myös Arja 

Johanna Savolainen on entinen uutistoimittaja ja nykyinen viestintäalan ammattilainen. Hän asuu perheineen Helsingissä. Savolainen harrastaa juoksua, mutta juniorista täysi-ikäiseksi hän pelasi koripalloa SM-tasolla yltäen mitalisijoille.

Maaretta Tukiainen - Hyvän mielen koti

Mikä tekee kodista paikan, jossa voit hyvin? 

Millainen on hyvän mielen koti?

Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen koti ei ole sisustuskirja, jossa mietitään trendivärejä ja trendikkäitä huonekaluja, vaan teemaansa perusteellisesti paneutuva tietokirja. Tukiainen hyödyntää kirjassa monipuolista ammattiosaamistaan: hän on sekä muutosvalmentaja että sisustusarkkitehti. Hyvän mielen kodin idea lähtee asukkaansa / asukkaidensa tarpeista, jotka ovat tietysti yhtä moninaisia kuin ihmisetkin. Tukiainen ei anna mitään yleispätevää tai yksiselitteistä konseptia, vaan herättelee lukijaa kysymään itseltään monia kysymyksiä: mitä tarpeita kotini on täytettävä ja millaisen toivon sen tunnelman olevan.

Kirjassa on todella paljon asiaa ja suosittelen sen lukemista, jos on aikeissa remontoida tai vaihtaa kotia. Kirjan monet kysymyslistat ja lukujen yhteenvedot auttavat hahmottamaan omia toiveita ja tarpeita. Kirjan esimerkkikotien asukkaat antavat myös monia vinkkejä, esimerkiksi kuinka välttää virhehankinnat. Suomalaisissa kodeissa on nyt in pelkistetty ja valkoinen / vaalea sisustus. Muunlaisen kodin omistaja saattaa tuntea sisustushäpeää, mutta oma koti saa olla omannäköinen ja sen toimivuutta ja tunnelmaa voi parantaa kirjan neuvoilla.

Omien arvojen ja tarpeiden tutkiminen on kaiken pohja. Maslowin tarvehierarkiaa voi käyttää mielenkiintoisesti myös kodista puhuttaessa. Kodin valintakriteereihin vaikuttavat muuttuvat tilannesyyt elämäntilanteen muuttuessa. Voi kysyä itseltään vaikka, miten sujuvaa arki on tai miten lähellä tarvitut palvelut sijaitsevat. Kodin valintaan liittyviä tunnesyitäkin voi analysoida. Tähän liittyvät oma persoonallisuus, esteettiset mieltymykset ja tunnemuistot. Mielenkiintoista oli lukea Tukiaisen pohdintaa kodin valintakriteereihin liittyvistä tiedostamattomista syistä, joita on hankalampi tutkia: statuskoti vs trendikoti, unelmakoti vs ihannekoti. Sisustustrendejä ammatikseen seuraavalle oma koti voi muuttua jatkuvaksi uudistusprojektiksi ja pakkomielteeksi, mikä on orjuuttavaa ja epäekologista. Vuosittaiset Asuntomessut taas kertovat, millaisesta kodista suomalaiset unelmoivat.

Koti täyttää monia psykologisia tarpeitamme. Koti heijastaa arvojamme, antaa turvaa ja yksityisyyttä; koti mahdollistaa yhteenkuuluvuuden ja itseilmaisun. Perheenjäsenten kesken pelisäännöistä sopiminen tukee kaikkien hyvinvointia. Tästä on paljon esimerkkejä mm. oman tilan hyväksytystä ottamisesta. Luku tulevaisuuden kodista oli myös mielenkiintoinen. Jo nyt koronapandemia on asettanut vaatimuksia kodin tilojen joustavuudelle. Sekä etätyötä tekevä vanhempi että etäkoulua käyvä nuori tarvitsevat omat rauhalliset työtilansa. Digitalisaatio ja etätyön lisääntyminen näkyvät yleensäkin työelämän murroksessa, joka heijastuu myös asuntomarkkinoille. Moni siirtyy asumaan lähelle luontoa kauemmas keskustoista, kenties omakotitaloon. Suomalaisissa lehdissäkin on esitelty minikoteja ja kirja esittelee virolaisen arkkitehdin Mari Huntin siirrettävän minimajan Tallinnan esikaupunkialueella.

Kirjassa on kaunis kuvitus, mutta silti informatiivinen teksti on pääosassa. Lopussa on pitkä lähdeluettelo ja kuten jo aiemmin sanoin paljon vinkkilistoja. Poimin kirjan esimerkkikotien asukkailta Timolta ja Johannalta heidän kotifilosofiaansa:

• Mieti, keitä varten kotisi on ja keitä varten ei. Valinta on sinun.
• Hanki vain asioita, jotka tuovat sinulle hyvää mieltä.
• Luota omaan makuusi. Älä seuraa trendejä.
• Jos et löydä jotain, mitä tarvitset, odota. Sopiva löytyy kyllä.
• Muista huumori.

Kirja kehottaa myös muistelemaan omia aiempia koteja: millaisia ne olivat, miltä niissä tuntui. Elämän tarkasteleminen aiempien kotien valossa opettaa meitä itsestämme. Minulla on ollut monia eri tyylisesti sisustettuja koteja. Siirryin kerrostalokodin pelkistetystä tyylistä runsaampaan muutettuani vanhaan puutaloon. Viime kesän ja syksyn konmaritus & pintaremontti lievittivät omaa sisustushäpeääni. Hyvän mielen koti oli kiinnostava lukea ja kaunis katsella. Suosittelen lämpimästi, jos sisustus kiinnostaa ja varsinkin jos edessä on joku asumismuotoon tai kotiin liittyvä muutos.

Maaretta Tukiainen - Hyvän mielen koti

Kannen kuva ja osin muut kuvat Krista Keltanen

Kannen suunnittelu ja taitto Markus Frey

Tuuma-kustannus 2021

Arvostelukappale kustantajalta, kiitos!

_______________

Kirjassa ei tarkastella kotia vain fyysisenä paikkana, johon etsitään oikeanlaisia tapetteja tai muhkeaa sohvaa, vaan katse käännetään tiiviisti siihen, miten koti tilana palvelee tarpeitasi ja millaisia tunnelmia se luo. Esimerkkitarinoissa pääset kurkistamaan niin rentouttavaan jouten olon kotiin kuin muiden katseille avoimeen somekotiinkin. Saat myös reseptejä, joilla luot arkeen toivomasi tunnelman eri aisteja puhuttelemalla. 

Maaretta Tukiainen (s. 1968) on suomalainen tietokirjailija, muutosvalmentaja, mentori, sisustusarkkitehti ja yrittäjä. Hän on kirjoittanut 14 kirjaa ihmismielen toiminnasta ja luovuudesta. Hän asuu kumppaninsa ja kahden koiransa vanhassa puuhuvilassa Helsingin Tapanilassa ja on viime kesänä istuttanut puutarhaansa magnoliapuun. Hänen lempipaikkansa on siellä, missä hän kulloinkin on, kunhan mukana on muistivihko ja kynä. Hän uskoo siihen, että itsetuntemus ja omien tarpeiden tunnistaminen auttavat meitä tekemään kodista merkityksellisen paikan, jossa voimme hyvin.

Saara Cantell - Kaikki tuoksuu lumelta

Haluan tuoda sinut sisään tarinaan sillä hetkellä, kun kaikki tuoksuu lumelta. 

Äideistä ja tyttäristä kertovia romaaneja on tänä keväänä ilmestynyt muitakin (Hubara, Hjorth). Saara Cantellin Kaikki tuoksuu lumelta on niistä pehmein ja kertoo kolmen sukupolven naisten tarinaa. Romaanissa nuori näyttelijä, Olivia kertoo vastasyntyneelle lapselleen omaa sekä äitinsä Tuijan ja isoäitinsä Kertun tarinaa. Talvella ja lumella on kauniissa tekstissä tärkeä rooli. Olivia haluaa kertoa vauvalleen talvesta ja lumesta, joita tämä ei kenties itse Suomessa enää ilmaston lämpenemisen takia kokisi.

Kaikki tuoksuu lumelta on lämmin kolmen naisen sukupolvitarina, jonka parissa viihdyin todella hyvin. Ajankuva on eloisaa ja todentuntuista. Cantellin kielikuvat ovat kauniita ja hän lähestyy naishahmojaan rakastavasti ja ymmärtävästi. Kunkin naisen elämään vaikutti suuresti hänen elämänsä aikakausi ilmapiireineen ja asenteineen ja Cantell sitoo naisten elämäntapahtumat hienosti kunkin ajan todellisiin tapahtumiin. On Stockmannin hissitytöt, Apollo 11:n kuulento, Chilen sotilasvallankaappaus, Lapuan patruunatehtaan räjähdys, metoo ja kohu Veijo Baltasarin ympärillä, vain joitakin mainitakseni. Koronapandemiakin on ehtinyt kirjaan mukaan.

Äidinäiti Kertun kokema kuvastaa todentuntuisesti 50-lukua, jolloin aviottoman lapsen saaminen oli suuri häpeä ja lääkärit vastustivat abortteja. Lupaava taideopiskelija Kerttu oli saanut merkittävän taideapurahan Pariisiin, mutta kohtalo puuttui peliin Kaivohuoneen iloisessa laskiaisriehassa. Neitsyys meni, ja Kerttu tuli kerrasta raskaaksi. Edessä oli ns. pakkoavioliitto Toivon kanssa. Kerttu häpesi raskauttaan, mutta tuleva anoppi Rauha otti miniänsä avosylin vastaan. Kertun unelmat olivat murskana eikä hän osannut olla luontevasti äiti vastasyntyneelle tyttärelleen Tuijalle. Onneksi tytöllä oli rakastava isä, isoäiti Rauha ja tarinoita kertova Otto-setä.

Keskenmenon Kerttu kokee rangaistuksena aiemmista aborttiaikeistaan. Hetken perheessä on kaikki hyvin, mutta Kertun maailma romahtaa kun hän löytää Toivon aiemman naisystävän Helenan kirjeen. Oliko avioliitto miehen puolelta pelkkää uhrausta? Välit viilenevät, mikä ajaa Toivon toisten naisten syleihin. Kertun traaginen kuolema liikenneonnettomuudessa Italiassa vie Helenan ja Toivon jälleen yhteen. Äiditön Tuija varttuu uusperheessä kolmen velipuolensa kanssa, joista herkkä Juha on hänelle läheisin.

70-luvulla Olivian äiti Tuija elää vasemmistolaisuuden ja maailmanparannusideologioiden pyörteessä ja lähtee poikaystävänsä kanssa maalle kommuuniin, jossa kaikki menee pieleen. Koulukiusattu homoveli Juha tekee itsemurhan ja humalainen poikaystävä pahoinpitelee Tuijan, mikä romuttaa Tuijan elämän taas kerran. Hän palaa yliopistolle ja alkaa innoissaan tehdä tutkimusta metsänpeitosta eri maiden folkloristiikassa. Kun ihailtu professori julkaisee Tuijan tutkimuksen omissa nimissään, seuraa hermoromahdus ja hoitojakso Lapinlahden sairaalassa. Tuija päätyy asumaan neljän feministinaisen kommuuniin, jossa Olivia varttuu. Itsenäistynyt Tuija halusi nimittäin lapsen, vaan ei avioliittoa.

Akateemiset noidat, niin isäsi heitä kutsuu. Hänestä he ovat kaikessa hölmössä hurmaavuudessaan hiukan pelottavia, ainakin ollessaan koko ryhmänä paikalla. He puolestaan suhtautuvat isääsi peittelettömän innokkaalla - ja kieltämättä liiankin tunkeilevalla - uteliaisuudella. Tilaisuus päästä seuraamaan miespuolista oliota kotiympäristössä, arkisia askareita luontevasti suorittamassa, on heille jotain häkellyttävää.

Nykyajassa Olivia kertoo lapsuudestaan neljän naisen kommuunissa, chileläisestä isästään ja teatterityöstään. Eksoottinen ja kaunis nuori nainen käy teatterikursseilla, joiden vetäjät ahdistelevat nuoria tyttöjä. Suvaitsevaisuuden lisääntymisestä ja asenteiden muuttumisesta kertoo se, että aikuinen Olivia äiteineen ja enoineen osallistuu Pride-kulkueeseen ja että Tuijan mielisairaalajaksosta voidaan puhua avoimesti. Keskeistä roolia Olivian osuudessa näyttelee isoäiti Kertusta tehty dokumentti, jossa Olivian tavoin kolmikymppinen Tuija-äiti kertoo äidistään. Sukupolvien naisten ketju jatkaa elämäänsä Olivian vauvassa.

Nyt kun olen päätynyt kertomaan sinulle lumihiutaleista, haluan muistuttaa myös niiden häkellyttävästä kauneudesta. Lumihiutaleita ei tee ainutlaatuisiksi vain niiden mielikuvitusta koetteleva monimuotoisuus, vaan myös se, kuinka hämmentävän lyhyen ajan ne ovat ylipäänsä olemassa. / Mutta toisaalta: sen häivähtävän hetken kun lumihiutaleet tanssivat villinä tuulenpyörteiden mukana, ne ovat omalaatuisuudessaan täydellisiä. Vähän niin kuin mekin.

Saara Cantell - Kaikki tuoksuu lumelta

Kansi Laura Lyytinen
Tammi 2021
Äänikirjan lukija Meri Nenonen
_______________

Saara Cantell (s. 1968) on elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, jonka suosittuja elokuvia on palkittu niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Hänen esikoisromaaninsa Kesken jääneet hetket (2020) vakuutti niin lukijat kuin kriitikotkin.