Terhi Rannela - Frau

Terhi Rannela (s. 1980) on tamperelainen kirjailija, toimittaja ja kolumnisti. Punakhmerien hirmuhallinnon aikaan sijoittuva historiallinen romaani Punaisten kyynelten talo (2013) aloitti uuden luvun Rannelan tuotannossa. Historian lumo vei mennessään. Hän on erityisen kiinnostunut avainsanoista nainen ja ideologia.

Frau kertoo Lina Heydrichin (1911-1985) elämästä. Lina oli Prahan teurastajan Reinhard Heydrichin (1904-1942) leski. Aviomies salamurhattiin 1942 Lontoossa saksalaismiehitystä paossa olevan Tsekin hallituksen toimesta. Alkuun Heydrichin vammat näyttivät vähäisiltä, mutta hän menehtyi verenmyrkytykseen muutaman päivän kuluttua. Vaimo Lina oli viimeisillään raskaana, neljäs lapsi oli tulossa.

Saksan häviön näyttäessä väistämättömältä ja Neuvostoliiton lähestyessä Prahaa Lina lähetti lapsensa lapsuuskotiinsa vanhempiensa luokse pohjoiseen Fehmarnin saarelle, ja pääsi sitten sinne itsekin väärennetyin paperein. Lina pyöritti saarella hotellia kunnes tulipalo tuhosi kaiken. Reportterit ja kirjailijat olivat alituiseen hänen kimpussaan, kirjoittipa Lina itsekin muistelmansa.

Vuotta ennen kuolemaansa, syöpäsairaana Lina suostuu vielä Erich Richterin haastattelupyyntöön. Haastattelut sujuvat verkkaisesti, Lina on simpukka.

Frau sai minut googlaamaan Heydrichit ja Lidicen. Tunnustan vähäiset tietoni näistä. Shokki on taattu joka kerta kun natsien julmuuksista lukee, niin nytkin. Ymmärtää ei kertakaikkiaan voi. 1900-luvulla oli stalinit, francot ja ties ketkä, mutta natsismin miljoonat kaasutetut juutalaiset varmastikin se pöyristyttävin. Miten kansakunta saatiin manipuloitua tämän hirvittävän aatteen taakse?

Kuinka tällaisessa paratiisissa (Fehmarnin saari) saattoi kasvaa vihaamaan ihmisiä. (...) Ei se ympäristöstä ollut kiinni, vaan ajan hengestä - oliko sekin liian yksinkertaistava selitys, ainahan ihmisellä oli mahdollisuus valita. Oliko?

Lina oli jo nuorena isänsä innoittamana vankkumaton kansallissosialismin kannattaja, Reinhard taas poliittisesti välinpitämätön. Lina sai kuitenkin miehensä tapaamaan Himmlerin, jonka aisapariksi tämä sittemmin muuttui. Korkean natsipoliitikon vaimon elämä ei ollut ruusuilla tanssimista: Kirche, Küche und Kinder! Oli velvollisuus synnyttää puhtaita arjalaisia lapsia, pitää koti täydellisenä, sietää miehensä alituiset poissaolot ja naisseikkailut. Lina suostui kaikkeen tähän koska rakasti. Pieniä viitteitä eripuraan kirjasta kuitenkin löytyi.

Odotin kirjalta ennakkoon jotain tavattoman järisyttävää, mutta puoleen väliin asti kirja oli aika verkkainen. Haastattelija Richter ei saanut Linasta paljonkaan irti. Tämä taisi olla Rannelalta tietoinen veto, aluksi hidas tempo ja kiihdytys kun lukijan mieli on jo kärsimätön. Kun Rannela sitten vei Lidicen silmittömään tuhoamiseen, aloin haukkoa henkeäni kuin kala kuivalla maalla, kliseisesti. Lidice tuhottiin, tapettiin ja poltettiin viimeiseen talonperustukseen,  pyyhkäistiin kokonaan pois kartoilta, sillä uusissa se ei enää esiintynyt. Sielua ravistelevaa kuvausta. Shokki.

Viimeisessä puhelussaan haastattelija Richterille Lina toteaa, että ehkä ne holokaustit sittenkin olivat totta. Lina pyörittelee myös näitä lauseita mielessään, muttei sittenkään saa sanotuksi:

Minä Lina Manninen, omaa sukuani von Osten, Lina Heydrich, olen syyllinen kaikkeen siihen, mistä minua syytetään. Tein sen kaiken, koska saatoin tehdä. Niin yksinkertaista se on. Niin tekin tekisitte jos voisitte.

Ei löydy sanoja tähän loppuun. Kosto. Julmuus. Shokki. Natsismista on yhä edelleen tärkeää lukea, vaikka se vaikeaa onkin.

Kirjan ovat lukeneet monet mm. Lumiomena ja  Leena Lumi.

Terhi Rannela
Frau
Karisto 2016
★★★✩
Kirjastosta.

John Williams - Butcher's Crossing

Westernejä olen kyllä katsonut, mutta yhtään lännenkirjaa en ole tätä ennen lukenut. Enkä Butcher's Crossingiinkaan olisi tarttunut ellei kirjoittaja olisi John Williams. Butcher Crossing ilmestyi alunperin 1960-luvulla kuten Stonerkin vaipuakseen vuosikymmeniksi unholaan.

Eletään 1870-lukua. Parikymppinen idealistinen Will Andrews jättää Harvardin opintonsa, hienon kotinsa ja isänsä uskonnolliset saarnat. Hänestä Boston on täynnä ihmisen toiminnan ja teollistumisen saastaa. Hän uskoo löytävänsä itsensä ja voivansa olla yhtä jumalansa kanssa vain kesyttömässä luonnossa. Siispä Andrews lähtee etsimään vapautta ja itseään suuresta lännestä.

Andrews haluaa mukaan biisoninmetsästykseen ja lyöttäytyy heti kättelyssä Butcher's Crossingin saluunassa kimppaan Millerin kanssa. Tämä kova kaveri on nähnyt vuorilla suunnattoman biisonilauman, mutta siitä on jo liki 10 vuotta. Andrewsin rahoittama retkue lähtee matkaan: Miller pomona, raamattuaan tutkaileva Charlie Hoge härkävankkurien ajajana ja kokkina, vastaanmutiseva Schneider nylkyrinä.

Puuduttava matka etenee tuskaisasti: tuntien päiväratsastukset hiertävät istumalihasten ihoa, aurinko on armoton, maisema monotoninen ja veden puute heikentää ihmiset, hevoset ja härät. Usko on koetuksella ja ohut vuoristoilma tekee tepposiaan.

Veri jyskytti päässä, sykki korvissa, kunnes jopa oman hengityksen ääni hukkui siihen ja punainen kelmu levisi silmiin.

Laaksosta tuntui nousevan hiljaisuus; sellaista hiljaisuutta, seesteisyyttä, täydellistä levollisuutta, henki maa jota ihmisen jalka ei ole koskaan polkenut.

Sitten lauma lopulta löytyy ja Miller vauhkoontuu, tappaa tappamistaan. Preeria täyttyy biisoneitten ruhoista. Andrews joutuu nylkemään ensimmäistä kertaa. Häntä kuvottaa.

(...) biisoni oli hetkeä aiemmin ollut ylpeä, jalo ja täynnä elämän arvokkuutta mutta sitten alaston ja avuton, untelo riippuva ruho, minuutensa menettänyt (...) Sen minuus oli murhattu, ja Andrews oli aistinut tuon murhan tappavan jotain hänestäkin (...)

Miller ei kuuntele järkipuhetta: hän haluaa tappaa biisonit viimeiseen ruhoon huolimatta lähestyvästä talvesta. Retkue kokeekin mielettömän lumimyrskyn, mutta kaikki selviävät hengissä. He huomaavat olevansa motissa: on varauduttava elämään erämaassa monta kuukautta, kevääseen asti. Eristäytyminen panee miesten psyyket koville, jokainen käpertyy itseensä.

Huh huh, olipa romaani. Biisonien teurastus oli julmaa, muttei aivan niin julmaa kuin etukäteen pelkäsin. Syön muutenkin hyvin vähän lihaa, mutta nyt en halua sitäkään vähää. Ihmettelen miten Williams sai aiheesta riippumatta minut lumottua juoneen. Williams kehitteli myös aikamoisia draamankaaria kirjan loppua kohden. Jännitys säilyi. Kovan kohtalon kokeneita lännen kaupunkeja oli varmaan oikeastikin paljon. Rautatie olisi pelastanut, mutta sitä ei tullut. Unelmat romuttuivat markkinasuhdanteiden muutoksiin.

Uskomattoman hieno koskemattoman luonnon, kovan ja karun sen ajan lännen ihmisten kuvaus. Rekiaho suomentajana sai tekstin soljumaan. Biisonilaumat rymistelivät mielessäni pölypilviä nostattaen. Huikea kirja.

Kirjan ovat lukeneet ainakin Ulla, Kaisa Reetta ja Lumiomena.

John Williams
Butcher's Crossing 1960
Suomentanut Ilkka Rekiaho
Bazar 2016
★★★
Kirjastosta.

Sieluni hymyt -haaste

Sain tämän haasteen Kaisa Reetalta, kiitos! Haaste on alunperin lähtöisin Pearl Cloverin blogista Iltatähden syttyessä. Ideana on listata pieniä ja suuria asioita, jotka tekevät onnelliseksi:

Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen.

Kirjoita siis niin viisi kuin sataviisi asiaa – ainahan näitä voi lisäillä jälkikäteen – ja laita vaikka huoneesi seinälle. :)

Minulla on joitakin ystäviä, jotka harrastavat kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä. Itse en semmoista tee, mutta välillä maailman melskatessa ympärillä on hyvä pysähtyä miettimään elämänsä hyviä asioita. Itselleni tärkeitä asioita, jotka saavat sieluni hymyilemään:

• Puoliso, joka antaa minun harrastaa omiani eikä tunne siitä mustasukkaisuutta.
• Se että nauramme usein yhdessä. Yhdessä nauraminen on parasta kumppanuutta.
• Kaksi poikaani. Toista elämä on kohdellut lähes silkkihansikkain, toista rujoin rukkasin. Molemmat ovat sydämessäni ♥
• Ihanat ystävät, myös täällä blogimaailmassa. Syksystä lähtien olen saanut paljon uusia ystäviä ja kokenut iloa heidän kanssaan. 
• Meidän Sissi, kissa. Se on niin suloinen karvapeppu ♥ Kun koiramme Hani siirtyi kesällä koirien taivaaseen, tarvitsimme uuden helliteltävän. Muutaman mutkan takaa löytyi Sissi.
• Upeat kirjat! Löydettyäni kirjablogit olen pysynyt uskomattoman hienossa kirjakannassa. Kiitos teille kaikille, joilta olen lukuvinkkejä saanut!
• Talven selkä taittuu ihan kohta, piipot nousevat puutarhassa, jouluruusu kurkistaa jo lumen alta. Luvassa aurinkoa, liverrystä ja vihreää - tästä suorastaan hurmioidun!
• Olen onnellinen siitä, ettei minun tarvitse enää niin hirveästi yrittää miellyttää muita, vaan voin olla oma itseni ja ajatella mitä haluan.
• Olen kiitollinen terveydestä ja toimivista aivoistani.
• Tykkään aikaisista aamuista, koska olen aamuvirkku. 
• Innostus ja inspiraatio. Elämässäni on ollut myös vaikeita vuosia ja alakulon jaksoja. Tällöin luen yleensä jonkun suuren ajattelijan aforismeja alakulosta päästäkseni. Joku noista suurista kirjoitti, että jokaisella pitäisi olla elämässään joku innostus, sillä se on elämän punainen lanka ja pitää elämässä kiinni. Innostuksen kohteet voivat tietysti vaihdella elämänvaiheitten mukaan. Itselläni tällä hetkellä kirjat, puutarha ja espanjankieli.
• Lapsellisuus. Minusta ei ikinä tule jäykkää tiukkapipoista täti-ihmistä, vaikka ikä niin ehkä edellyttäisi. Tietty lapsenmielisyys ja naivius ei tarkoita tyhmää, vaan pitää uteliaisuutta yllä.
• Yksinolo. Olen sosiaalinen erakko, yksinolo on minulle välttämätöntä. Tarvitsen sitä jotta päässäni pörräävä haminan kaupunki hiljenee ja rauhoittuu.
• Zen. Yritän jatkuvasti opetella rauhoittumaan, elämään tässä hetkessä ollen siinä läsnä. Kovin kehittynyt meditoija en ole, mutta joskus harvoin olen näissä pyrkimyksissäni onnistunut.
• Auringonnousu! Nytkin tuo elämämme edellytys hellii minua tuossa ikkunan takana - ihanaa!

Tämmöistä tänä aamuna. Kiitos Kaisa Reetta haasteesta! Tunnen kirjabloggareita vielä vähän, mutta Ullan haastan! Toivottavasti muutkin innostuvat ottamaan haasteen vastaan.

Tämä on niin hyvä haaste, että taidan kierrättää tätä myös Into & Vimman puolella :)

Stefan Moster - Suurlähettilään vaimo

Stefan Moster (s. 1964 Mainz, Saksa) on arvostettu kirjailija ja kääntäjä.  Nykyään Espoossa asuva Moster on kääntänyt saksaksi useita suomalaisia kirjailijoita ja sai vuonna 2001 Suomen valtion kääntäjäpalkinnon.

Alkuun Mosterin teksti vaikutti hiukan naivilta, mutta sitten sen hiljaiset viestit ja viehkeä tunnelma alkoivat tunkeutua tajuntaani. Suurlähettilään vaimo Oda on hirvittävän yksin, riipaisevan yksin virka-asunnossa syksyisen Suomenlahden rannalla. Yksinäisyys on edustusrouvan kohtalo, olla tarpeellinen vain miehensä rinnalle kissanristiäisiin. Päivisin ei tiedä mitä tekisi. Oda on jättänyt työnsä televisiotoimittajana ja siirtynyt tähän rooliin, joten ero entiseen on suuri.

Oda tuntee itsensä ulkopuoliseksi myös muiden diplomaatinrouvien seurassa: hän ei voi olla ylpeä pojastaan Felixistä eikä kehuskella tämän koulusaavutuksilla. Felix vammautui vaikeasti synnytyksen aikana hapenpuutteesta - ja Oda syyttää vammasta itseään. Odan mies, suurlähettiläs Robert työntää vaikean asian pois tajunnastaan. Puolisoiden välillä on kuilu.

Jos hän olisi sinun poikasi, se koskettaisi sinua. Se ettei se kosketa sinua, tarkoittaa, että hän ei ole enää sinun poikasi. Tai ettei ole mahdollisesti koskaan edes ollut.

Felix on vaikeavammaisten lasten hoitokodissa Saksassa. Hänellä ei ole tulevaisuutta, hän ei ikinä opi puhumaan eikä istumaan, kävelemisestä puhumattakaan. Oda käy joka kuukausi poikaansa katsomassa ja lähettää tälle ahdistavina öinään äänikirjeitä, joissa kertoo huolistaan kuin vertaiselleen aikuiselle. Nämä äänikirjeet hämmentävät Felixin omahoitajaa Kerstiniä.

Jollei suurlähettilään vaimona muuta oppinut niin ainakin hillitsemään itsensä. Spontaanit reaktiot olivat kiellettyjä.... Yksi ammatin monista paradokseista: nopeasti tokaistu standardilausahdus laskettiin kiittäen viehkoksi välittömyydeksi ja luonnollisuudeksi, kun taas aito spontaanius kuului tabuihin.

Tässä diplomaattipiirien teeskentelyjen ja tabujen miljöössä Oda miettii paljon, ja tutustuu yllättäen vaatimattomaan kalastajaan, Klausiin, joka lahjoittaa hänelle tuoreita kaloja. Klausin isä oli Lapin sodan saksalainen sotilas, ja hän on tuntenut nahoissaan kaikki syntyperänsä aiheuttamat piikittelyt ja pilkat.

Klausin ja Odan välinen tuttavuus tuoksui itse pyydetyltä ja savustetulta kalalta. Tuttavuus oli niin hienostunutta - niin kertakaikkisen hienoa, että Oda salasi sen mieheltään.

Felix-poikaa uhkaa sokeutuminen ja Odalle syntyy pakkomielle, että hän haluaa jättää poikansa viimeiseksi näyksi Suomenlahden auringossa hohtavan jään ja lumen.

Felix, jos sinä olisit täällä, sinun silmäsi avautuisivat, sillä et ole ikinä nähnyt mitään näin kirkasta.... Felix, jos sinä olisit täällä, sinä leijuisit ja liitelisit, ja sinun kookkaat vaunusi vain katoaisivat välkkeeseen, koska jos pystyt leijumaan, silloin ei tarvitse pyörätuolia.

Oda lähtee matkaan noutamaan Felixiä Suomeen. Matkasta ei dramatiikkaa puutu. Kertojaääni, Helsingin saksalaisen kirjaston hoitaja saa kirjan lopussa suuremman roolin. Kaunista ja sykähdyttävää kuvausta äidinrakkaudesta, avioliiton haasteista, juurettomuudesta ja yli luokkarajojen ulottuvasta ystävyydestä.

Felixin tilanne vaikeavammaisena lapsena herätti runsaasti myötätuntoa ja liikutusta. Itse tiedän kokemuksesta millaisiin syövereihin lapsen vaikea sairastuminen ihmisen työntää. Siinä horjuu oma mielenterveys, parisuhde ja usko elämään. Mutta tilanteesta ei pääse pois, jotenkin on vain rämmittävä eteenpäin. Uskonkin että erityislasten vanhemmille kirja tuo lohtua.

Mosterin tyyli on yksinkertaisen maagista, kiehtovaa, huomioivaa ja hienovireistä. Maasta toiseen siirtyvä diplomaattikunta esittäytyy juurettomana, omanlaisenaan extraterrestiaalisena joukkona, joita ymmärtää vain toinen samanlainen. Juoni oli ajoittain dekkarimaisen jännittävä. Valtavan hieno kirja.

Kirjan on lukenut myös Ulla.

Stefan Moster
Die Frau des Botschafters 2013

Suurlähettilään vaimo

Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen

Siltala 2016

★★★★★

Kustantajalta. Kitos Siltala.

Katarina Wennstam - Petturi

Ruotsalainen Katarina Wennstam (s. 1973) toimi aiemmin SVT:n rikosreportterina kunnes siirtyi kokonaan dekkaristiksi. Tähän mennessä häneltä on suomennettu 5 teosta. Petturi on uuden trilogian ensimmäinen osa, hiljattain ilmestynyt Kivisydän toinen. 2014 ilmestyi Skuggorna  ja 2015 Skymningsflickan. Lieneekö näistä suomentamattomista jompikumpi sarjan kolmas osa?

Petturi vie lukijan jalkapallon kovaan ja kilpailtuun maailmaan. Tunnettu pelaaja Sebastian Lilja murhataan erityisen julmalla tavalla. Ovatko murhan takana väkivaltaiset jalkapallohuligaanit, alamaailman välienselvittelyt kuten aiemmissa parissa tapossa vai joku muu?

Tapausta ryhtyy selvittelemään vahva naiskaksikko: Göteborgista hiljattain Tukholmaan muuttanut rikostarkastaja Charlotta Lugn sekä oikeusavustaja / asianajaja, iranilaistaustainen Shirin Sundin. Charlotta on viiskymppinen Agnetansa kanssa onnellisessa parisuhteessa elävä lesbo. Shirin on päässyt hyvintoimeentulevaan sveduelämään kiinni paitsi hyvän ammattinsa avulla myös naimalla syntyperäisen ruotsalaisen miehen. Avioliitossa ilmenee tosin ristiriitoja.

Wennstam pureutuu ruotsalaisen yhteiskunnan kipukohtiin. Iranilaisten maahanmuuttajien loistava menestyminen ja hyvä integroituminen tulee vahvasti esiin. Poikkeuksiakin on. Esim. Shirinin oma veli ajaa vain taksia, sillä hänen unelmansa jalkapalloilijan urasta kaatuivat romuttuneeseen polveen. Lukija saa kurkistaa myös iranilaisen perheen lämpimiin ja tiiviisiin suhteisiin.

Jalkapallo on itselleni vieras alue, mutta mielenkiinnolla luin Wennstamin tilitystä sen lieveilmiöistä: fanaattisesta oman seuran fanituksesta, savupommeista katsomoihin, väkivaltaisista joukkotappeluista ja nurjasta suhtautumisesta seuraa vaihtaviin pelaajiin. Sekä homofobiasta - jalkapallo ja homous eivät sovi yhteen. Eikä muihinkaan macholajeihin.

Mielenkiintoista oli lukea myös miten ruotsalainen oikeusjärjestelmä toimii. Oikeuslaitoksen ja poliisien, tuomarin ja omaisten edustajien näkemykset ja roolit tulivat hyvin esiin. En ole varmaan aiemmin lukenut näin hyvää pohdintaa viharikoksista, siksi se kiinnosti erityisesti.

Joka kerta kun joku homo tapetaan tai joku afrikkalainen pahoinpidellään, kaikkien niiden selkäpiitä karmii, joista tuntuu, että he olisivat yhtä hyvin voineet olla uhrin roolissa. Siksi että jos he eivät sovi kuvioon, eivät sopeudu, he saattavat olla niitä joita lyödään, joiden päälle syljetään tai jotka seuraavalla kerralla ehkä jopa murhataan.

Xx:n murha oli niin ollen hyökkäys koko hänen minuuttaan ja identiteettiään kohtaan. Mutta se oli myös hyökkäys vapaaksi ja demokraattiseksi kutsumaamme yhteiskuntaa kohtaan. Viharikos lietsoo pelkoa myös kaukana uhrin lähipiirin ulkopuolella eikä vähiten silloin kun se kohdistuu xx:n kaltaiseen tunnettuun henkilöön.

Tämä oli aika jäätävä dekkari. Wennstam kuvaa väkivaltaa raa'asti ja raadollisesti. Mutta .hänen tyylinsä on erittäin selkeää, jotenkin hyvin asiallista. Päähenkilöiden pienet arkielämän tapahtumat kevensivät tunnelmaa. Yllätyksekseni Wennstam säilytti jännityksen aivan loppuun asti.

Katarina Wennstam

Svikaren 2012

Petturi

Suomentanut Anja Meripirtti

Otava 2015

★★★★

Kirjastosta

Valeria Luiselli - Los ingrávidos

Valeria Luiselli (s. 1983) on nuori ja lupaava meksikolaissyntyinen kirjailija. Omppu hehkutti niin antaumuksella hänen kirjaansa The Story of My Teeth, että oli pakko kurkistaa helmettiin.  Hampaat löytyi englanniksi ja espanjaksi tämä Painottomat. Tietääkseni tätä ei vielä ole käännetty englanniksi, mutta muita Luisellin teoksia löytyy englanniksi Amazonilta. Enemmän juttua tästä kirjailijasta täällä.

Tämä oli hyvin mielikuvituksellinen kirja, sanoisinpa jopa fantasiaksi. Lähinnä kunnianosoitus meksikolaiselle runoilijalle ja diplomaatille Gilberto Owenille (1904-1952). Owen vietti vuosia New Yorkissa diplomaattina ja kohtasi siellä 1920-30-luvuilla paljon runoilijoita ja muita kulttuurivaikuttajia. Itse en ollut Owenista kuullutkaan, Meksiko on kaukana.

Kirjassa on kaksi kertojaa. Meksikolaissyntyinen New Yorkissa asuva nykypäivän nainen, joka toimi ennen perheen perustamista kustannustoimittajana. Hän kertoo elämästään sekä nykyisyydessä että menneessä. Naisella oli päähänpinttymä Owenista. Hän näki tämän usein välähdyksenomaisesti metron sisäänkäynneissä, varasti kuihtuneen appelsiinipuun talosta, jossa Owen oli 1920-luvulla asunut. Väitti pomolleen löytäneensä alkuperäisen, julkaisemattoman Owenin käsikirjoituksen yliopiston kirjastosta etc. Naisella on kaksi lasta ja elokuvia käsikirjoittava mies. Avioliitto alkaa sujua jossain vaiheessa huonosti.

Toinen kertoja on itse Owen, joka kertoo nuoruutensa New Yorkin ajoista, avioeron jälkeisestä ikävästä lapsiaan kohtaan ja vanhuuden sokeudestaan. Myös Owen näkee usein tumman punatakkisen naisen metrojunan ikkunasta. Välähdykset Owenin seurapiiristä marssittivat esiin tuon ajan merkittävämpiä runoilijoita: Louis Zukofsky, Ezra Pound, Nella Larsen ja Federico García Lorca. Myös meksikolainen tanssija José Limón sai näkyvyyttä kirjassa.

Aikatasot lomittuivat jännittävästi. Kumpikin kertoja näki toistensa haamuja ja heidän elämänsä tapahtumat nivoutuivat toisiinsa mielikuvituksellisesti. Yllä mainituista kirjailijoista tunnen paremmin vain Lorcan, mutta tuon ajan kirjallisuutta paremmin tuntevalle varmastikin mielenkiintoinen teos. Alussa en oikein päässyt jyvälle, ehkä en ollenkaan. Mutta kirjan loppu oli todella hienosti toteutettu ja tiivistunnelmainen. Aihe ei varmastikaan ole kovin kaupallinen, mutta mielenkiintoinen kurkistus tämä Luisellin tyyliin oli. En laita sitaatteja, koska ne olisivat vain omia käännöksiäni.

Valeria Luiselli
Los ingrávidos
(Painottomat)
Sexto piso 2011
★★☆
Kirjastosta.

Tammi-maaliskuun top 10

Alkuvuodesta olen lukenut paljon ja pääsääntöisesti todella hyviä, minuun jäljen jättäneitä kirjoja. Niinpä oli vaikea valita vain 10 koskettavinta ja elämyksellisintä 38 kirjan joukosta, mutta näihin päädyin:

Robert Wilson - Sevillan sokea mies 

♥♥♥♥♥ Rakastuin!

Laura Restrepo - Hot sur

★★★★★ Jännittävä, loistavaa kerrontaa.

Andrés Neuman - Vuosisadan matkustaja 

★★★★★ Hurmaava, mystinen.

Lotta Nuotio - Yksi miljoonista

★★★★ Mielenrauhani vei.

Haruki Murakami - Maailmanloppu ja ihmemaa 

★★★★★ Loistavaa fantasiaa.

Emmi Itäranta - Teemestarin kirja 

★★★★★ Loistavaa kielenkäyttöä.

Pascal Mercier - Yöjuna Lissaboniin 

★★★★ Vaikuttava, ajatuksia herättävä kirja.

Carlos Ruis Zafon - Tuulen varjo 

★★★ Kauniita kielikuvia, ihana Barcelona!

Mario Vargas Llosa - La fiesta del chivo 

★★★★★ Loistava.

Almudena Grandez - El corazón helado 

★★★★★ Loistava.

Ainakin Ulla on listannut omia alkuvuoden suosikkejaan. Mitkä olivat sinun?

Tami Hoag - Minkä taakseen jättää

Vuonna 1959 syntynyt Tami Hoag on tuottelias yhdysvaltalainen dekkaristi. Häneltä on suomennettu 6 dekkaria. Mistä lie tämä dekkari hyllyyni joutunut, mutta siellä se nökötti.

Tapahtumat sijoittuvat Minneapolisiin, jossa tapahtuu koko poliisikuntaa, virkavaltaa ja yhteisöä vavisuttava brutaali murha: Marlene Haas ja hänen 2 pientä kasvattilastaan murhataan mitä julmimmalla tavalla. Tapahtumaa tutkinut, 28 vuotta poliisivoimissa palvellut hyvä poliisi Stan Dempsey sekoaa täysin. Hänet hyllytetään ja ohjataan psykiatrille.

Kaikki viittaa epämääräisen kulkijan ja irtolaisen Karl Dahlin syyllisyyteen, mutta nuori naistuomari Carey Moore ei halua käyttää Dahlin aikaisempia, pienehköjä rikoksia todisteina. Hän antaa vapauttavan ennakkopäätöksen. Koko yhteisö on kuohuksissaan.

Heti oikeudenistunnon jälkeen joku tuntematon hyökkää tuomari Mooren kimppuun ja aiheuttaa hänelle vakavia vammoja. Tässä kohtaa kuvaan astuu kivikova työpari Sam Kovac ja Nikki Liska.

Sam Kovac ottaa tuomari Mooren tapauksen sydämenasiakseen. Kovac on kovaksikeitetty ja kuulusteluissa kovaotteinen, avioliitossaan ja naissuhteissaan epäonnistunut. Mutta hänessä löytyy pienoinen pehmoinen puoli, jonka tuomari Moore ja tämän pieni tytär Lucy herättää. Kahden teinipojan yksinhuoltaja Nikki Liska on kaunis pienikokoinen nainen. Kovaakin kovempi poliisi myös hän.

Kaikkien syyllisenä pitämä Karl Dahl pääsee pakenemaan tutkintovankeudestaan vankilamellakan yhteydessä ja tapahtumat alkavat edetä huimaavin kierroksin. Poliisivartiosta huolimatta tuomari Moore kidnapataan kotoaan. Miten tämä on mahdollista! Kovacilla ja Liskalla on käsissään Minneapolisin hurjin ja julmin tapaus, jossa mahdollisia epäiltyjä on useita.

En katso kauhuelokuvia enkä yleensä lue liian väkivaltaisia dekkareitakaan. Tämä sattumalta käsiini osunut Hoagin kirja edusti dekkarikauhua. Kirjassa oli useampi sairas psykopaatti, järkyttävän julmia murhia ja kiduttavia pahoinpitelyjä. Mutta hyvin Hoag kirjoittaa. Selkeästi, kuvaavasti ja hahmojensa sairaisiin mieliin eläytyen. Työpari Kovac / Liska olivat kovaksikeitettyjen poliisien prototyyppejä, hyvää dialogia ja saumatonta yhteistyötä. Rajua aihetta pehmentämään Hoag viritti pikkuisen romantiikkaakin.

EDIT
Tätä kirjaa lukiessa tuli mieleen, että mitenkähän näin sairaita aiheita käsittelevät kirjailijat pystyvät pitämään itsensä kasassa ja mielenterveytensä kunnossa? Itse en siihen pystyisi.

Tami Hoag

Prior Bad Acts 2006

Minkä taakseen jättää

Suomentanut Hilkka Pennanen

WSOY 2007

★★★

Omasta hyllystä.

Hyvää Pääsiäistä lukutoukille!

My husband bought me yesterday some tulips. He wanted to cheer me up but did not remember that our cat Sissi goes and munches them right away! So I had to put the tulips in a room that is not in use. But I photographed them - so I can at least enjoy the photos :)

Toivotan teille kaikille maukasta ja rentouttavaa Pääsiäistä!

Sopivasti hyvää lukemista ja sopivasti pääsiäisherkkuja!

Robert Wilson - Sevillan sokea mies

Sevillan sokea mies on ensimmäinen suomennettu Robert Wilsonin Javier Falcón -sarjasta. Lisää on tulossa. Englanniksi sarjasta löytyvät ainakin The Silent and the Damned sekä The Hidden Assasins. Britti Wilson (s. 1957) asuu tätä nykyä Portugalissa ja hän on julkaissut yli 10 kirjaa ja saanut useita palkintoja.

Tässä se oli, pitkään odottamani kunnon lukuelämys! 600 sivua täynnä tiheää jännitystä ja taiturimaista juonenpudontaa ja kerrontaa. Olen myyty. 
Miljöönä minulle tuttu, hurmaava Sevilla pääsiäisviikon, semana santan aikana, Feria de Abrilin alla. Guadalquivir kimmeltää, plataanit huojuvat, pääsiäiskulkueet ja ihmismassat täyttävät Santa Cruzin kadut. Täällä huolettomassa Andalusiassa komisario Falcón syöksyy ahdistukseen ja paniikkiin, hyvin lähelle täyttä henkistä romahdusta.

Ylikomisario Javier Falcón ei ole mikään kivestä veistetty yksinkertainen poliisityyppi. Hänessä on tasoja ja vaietut menneisyyden salaisuudet hyökyvät pintaan. Ikää 45, vaimo Inéz jätti - 'Sinulla ei ole sydäntä.' Falcón asuu upeassa, isältään perimässä 1700-luvun tyypillisessä andalusialaistalossa, jossa on sisäpihaa kiertävät pylväskäytävät ja pihalla tietysti suihkulähde. Liian iso se yksinäiselle miehelle on.

Romaanissa / dekkarissa voi ehkä erottaa kolme pääteemaa: Semana santan tapaus, Falcónin sielun mustat aukot sekä isän vaiettu menneisyys. Nämä aihealueet kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla.

Semana santan tapaus 

Kiirastorstaina paljastuu kammottavan sadistinen murha: kuuluisa seitsenkymppinen ravintoloitsija Rául Jímenez löytyy kidutettuna kotoaan. Häneltä jää nuori vaimo, kolme lasta tästä liitosta, pari aiemmasta. Murhatun vanhin poika paljastaa perhettä varjostaneeen synkän salaisuuden. Tämä ei jää ainoaksi murhaksi. Murhaaja leikkii kissaa ja hiirtä Falcónin kanssa, tulee liki. Pitää kammottavia näkemisen oppitunteja videoiden avulla ja lähettelee arvoituksellisia tekstiviestejä. Ja tietää Falcónista valtavan paljon.

Falcónin sielun mustat aukot

Jostain syystä Falcón järkyttyy tästä murhasta tavattomasti. Hänen ajatuksensa sekoilevat ja hän panikoituu, ei saa nukuttua ja näkee painajaisia. Hän pelkää täysin romahtavansa, joutuu turvautumaan psykiatriin sekä ahdistus- ja unilääkkeisiin. Tämä on aivan tavatonta hänelle, koska hän on yleensä viilipyttymäisen rauhallinen ja analyyttinen.

Hän tunsi syöksyvänsä päin jotakin, kohoavansa kuin unesta kohti pintaa, paitsi että hän oli hereillä ja ajatukset vaeltelivat hänen ohitseen kirkkaina kuin sardiiniparvet.

Jälleen 20 000 voltin herätys, niin kuin hänet olisi jysäytetty päitsimillä henkiin sydänkohtauksen jälkeen. Rannekello näytti kuutta aamulla, mikä tarkoitti että hän oli saanut puolitoista tuntia unta, tai ei oikeastaan unta vaan pikemminkin kuolemaa.

Isän vaiettu menneisyys

Falcón vietti varhaislapsuutensa Tangerissa Marokossa. Nyt kuuluisan taiteilijaisänsä päiväkirjoja lukiessään Falcón saa selville monenlaista mystistä ja vaiettua. Hänen isänsä kuului mm. julmuudestaan tunnettuun Espanjan muukalaislegioonaan, taisteli Espanjan sisällissodassa Francon puolella ja toisessa maailmansodassa Sinisessä Divisioonassa Hitlerin puolella Stalinia vastaan. Isän menneisyydestä paljastuu pöyristyttäviä ja kuvottavia asioita.

1. marraskuuta 1941, Sitno 

Kuumuus on minulle tuttua. Ymmärrän sitä. Olen nähnyt mitä se tekee miehille.Olen nähnyt miesten kuolevan, kun he juovat vettä. Mutta kylmyys, sitä minä en ymmärrä. Maisema on kovettunut ympärillämme. Puut ovat pakkasen haurastuttamia. Tuulen kuljettaman puuterilumen alla maa on kuin rautaa.

Tämä kirja jätti jäljen, tämä oli valtavan hieno romaani. Itse murhatutkimus oli jännittävä ja monimutkainen, kuulustelujen dialogit etenkin Sra Jímenezin kanssa nautittavia. Falcónin henkinen romahdus, panikoituneet ajatukset ja  sokeat harhailut öisillä Sevillan kaduilla tarkalla psykologisella silmällä kuvattuja. Isän menneisyys valotti hyvin historiaa, ja opin taas uutta. Kirjailija oli hienosti eläytynyt Falcónin isän ajatuksiin tämän päiväkirjoissa.

Valitin hiljattain Donna Leonin viljelemistä italiankielen sanoista Brunetti-dekkarissaan. Wilson käytti myös paljon espanjankielisiä ilmaisuja, mutta nyt niitä oli ehkä vähemmän sillä ne eivät olleet häiriöksi.

Wilsonilla on ilmaisuvoimaa, hänen kielenkäyttönsä on taitavaa ja monipuolista. Seppo Raudaskosken suomennos oli myös sujuva ja osuva.

Wilson vei sydämeni, tämä oli elämys. Sevillan sokea mies on paras pitkään aikaan lukemani romaani. En pysty tarkemmin selittämään mistä kaikesta lumous johtuu. Se vaan on. Tätähän me kirjoista haemme: elämyksiä ja lumousta. Kun ne löytyvät, mykistyy hiukan.

Kirjan on lukenut myös Kaisa Reetta.

Robert Wilson

The blind man of Seville 2003
Sevillan sokea mies 

Bazar 2016

Suomennos Seppo Raudaskoski

♥♥♥♥♥

Kustantajalta. Kiitos Bazar.

Takashi Hiraide - Kissavieras

On tunnustettava, että lainasin tämän kirjan sen suloisen kannen ansiosta. Lisäksi tämä käy Kurjen siivellä -haasteeseen, onhan v. 1950 syntynyt Takashi Hiraide japanilainen ja asuu Tokiossa.

Kissavieras on hiljaisen hellyttävä kirja. Se kertoo miten lähtemättömän jäljen rakkaus ja kiintymys eläimeen jättää. Vielä 10 vuoden kuluttuakin tätä ihmeellistä kissaa, Chibiä muistellaan. Chibi oli naapurin pikkupojan nätti valkoinen kissa, joka alkoi itsekseen vierailla pienessä pihamökissä asuvan avioparin luona.

Aviopari seurasi Chibin edesottamuksia ja leikitti sitä yötä myöten. Se sai nukkua vaatekomerossa liinavaatteitten keskellä ja sille paistettiin pikkumakrilleja. Chibin vierailut rytmittivät kotona työskentelevän parin päivää. Aviopari kiintyi kissaan kuin omaan lapseen, jota heillä ei ollut. Itse olen melko tuore kissanomistaja, ja todellakin tunnistin oman kissani temput Chibin hienosti kuvatuista maneereista ja vauhkoontumisista.

Minua ilahdutti myös avioparin lämmin suhde vanhan vuokranantajarouvan kanssa ja kirjailijan havainnot puutarhaluonnosta. Chibin ansioksi on laskettava, että hän kiinnostui puutarhasta ja innostui pitämään siitä huolta.

Iloiten pidättelin hengitystä. Sen täytyi olla ystäväni (sudenkorento). Ohikiitävä hetki tuntui kestävän kauan. Sormellani lepäsi neljä kappaletta läpinäkyviä siipiä ja verkkosilmäpari suorastaan merkillisesti ympäristön katseilta eristäytyneen puutarhan keskellä, josta ihmisen läsnäolo tuntui kaikonneen.

Minua lämmitti myös se miten tärkeä puutarhan idänselkova oli avioparille. Jopa uutta kotia etsittäessä yritettiin säilyttää näköyhteys tuohon Chibin selkovaan. Jotenkin ihana ajatus.

Tästä jäi hyvin rauhallinen ja seesteinen olo.

Takashi Hiraide
Neko no kyaku 2001
Kissavieras
Suomentanut Raisa Porrasmaa
Kansi Satu Kontinen
S &S 2016
★★½
Kirjastosta.

Idänselkova (Zelkova serrata) on Japanissa luonnonvaraisena kasvava jalavakasveihin kuuluva puu. Viljeltynä koristepuuna se on levinnyt muillekin mantereille. Lajia kasvatetaan myös bonsaina.


Helmet-lukuhaasteen kohdat:
8 / minulle uusi kirjailija, 10 / aasialainen kirjailija, 28 / perheenjäsenelle tärkeä aihe, 49 / julkaistu 2016

Myös Kurjen siivellä -haasteessa.

Donna Leon - Ansionsa mukaan

Tämä Donna Leonin Brunetti-dekkari on suomennettu nimellä Ansionsa mukaan / Otava 2016, joskin luin espanjankielisen käännöksen. Komisario Brunetti uppoutuu tällä erää vanhojen antiikkikirjojen maailmaan ja kansainvälisiin pimeisiin kirjamarkkinoihin.

Merulan kirjastosta Venetsiasta on varastettu useita ikivanhoja teoksia. Monista on lisäksi poistettu sivuja. Nämä kirjat ovat kansallisia aarteita ja mittaamattoman arvokkaita, ovathan ne peräisin 1500-luvulta. Kun kirjasta revitään yksikin sivu sen arvo romahtaa. Kirjastossa ollaan shokissa ja pelätään lahjoittajan, kreivitär Morosini-Albanin reaktiota.

Paikalliset asukkaat pääsevät tutustumaan käsikirjastoon henkilötiedoillaan, ulkomaisilta tutkijoilta vaaditaan lisäksi suosituskirje. Viime kuukausina kirjastossa on päivittäin käynyt Kansasin yliopiston tutkija, mutta kun varkaus sattumalta paljastuu, häntä ei enää näy. Vuosikausia kirjastossa on istunut myös venetsialainen Tertuliano-lempinimen saanut entinen pappi, joka lukee kirkollisia tekstejä latinaksi.

Näistä lähtökohdista komisario Brunetti lähtee selvittämään tapausta. Selviää, että samantapaisia varkauksia on tapahtunut ympäri Italian ja Euroopan kirjastoja. Interpol on mukana kuvassa. Selviää, että on olemassa valtavat antiikkikirjojen ja irtosivujenkin pimeät markkinat, joilla varkaat myyvät varastamiaan ja keräilijät ostavat - kerskuakseen näillä kirjoilla mieluummin kuin luksusautoilla ja välittämättä kirjojen alkuperästä.

Tämä oli leppoisa välipaladekkari Venetsian maisemissa. Brunettille & kumppaneille huolta tuottivat myös arkipäiväiset kaupungin asiat:  nouseeko nousuvesi liian korkealle ja tärisyttävätkö jättimäiset luksusristeilijät liikaa perustuksia. Brunetti on nainut itsensä aatelissukuun ja tapaa vaimonsa Paolan vanhempia ja näiden ylhäisiä tuttavia. Viettää väliin kodikkaita perheiltoja perheensä kanssa.

Aihe oli mielenkiintoinen, mutta minua häiritsivät lukuisat italiankieliset sanat: vicequestore, dottoressa, palazzo... Antavathan ne tietysti atmosfääriä, mutta näitä oli liikaa - tai sitten vaan pihlajanmarjoja, koska en osaa italiaa.

Loppuratkaisu oli mielestäni hienosti ja ovelasti toteutettu.

Netissä taas kerran seikkaillessani huomasin, että Napolin Girolamini-kirjastossa on hiljan tapahtunut aivan skandaalimainen kirjavarkaus, joka mainitaan myös kirjassa. Napolin tapaus lienee toiminut Leonin inspiraationa.

Donna Leon
Muerte entre líneas
Seix Barral 2014, 2015
★★½
Kirjastosta.

Alkuperäisteos By its cover 2014
Suomeksi Ansionsa mukaan
Suomentanut Kaijamari Sivill
Otava 2016

Haruki Murakami - Suuri lammasseikkailu

Murakamin juoksukirjaa en taida lukeakaan, koska en juokse. Siispä puuttuvista valitsin nyt Suuren lammasseikkailun. Eihän tässä ollut murakamimaisesti ns. päätä eikä häntää, mutta kirja viehätti minua valtavasti. Ehkä ei tarvitse  niin kovasti analysoidakaan, vaan hyväksyä Murakamin absurdiudet.

Kolmikymppinen tokiolainen mainostoimistomies on julkaissut eräässä mainosjulkaisussa vuoristomaiseman, jossa laiduntaa lampaita. Häneen ottaa yhteyttä tuikea Pomon sihteeri, joka kutsuu mainostoimistomiehen neuvotteluun. Pomo on vanha, kuolemaisillaan ja koomassa. Mutta hän on luonut valtavan mafiamaisen järjestön, joka hallitsee politiikkaa, pörssiä ja kaikkea mediaa.

Loopilla katsottaessa yksi kuvan lampaista on erikoinen: sen selässä on tähtikuvio. Tämä lammas on Pomon aivoissa eläessään edesauttanut tuon huikean järjestön syntymisen. Mutta lammas on nyt kadonnut ja se on etsittävä, ja on löydettävä uudet ihmisaivot lampaan kodiksi. Mainosmies saa kuukauden aikaa lampaan etsimiseen. Kieltäytyminen ei ole vaihtoehto.

Mainosmies lähtee Tokiosta Hokkaidoon omituisen tyttöystävänsä kanssa. Tyttöystävä on oikolukija, puhelintyttö sekä korvamalli, koska hänellä on ihmeen ihanat pulleat korvat. Murakami kertoo heidän matkastaan, jolla he kohtaavat yllätyksellisiä henkilöitä ja outoja tapahtumia.

Kirjan loppuosan kuvaukset Hokkaidosta olivat kirjan parasta antia. Upeat maisemat, jotka haluaisi nähdä ja yksinäinen hiljaisuus, jonka haluaisi kokea. Murakami kuvasi myös hienosti autioituvaa, kuvitteellista Junatakin kaupunkia, sen ensimmäisiä uudisasukkaita ja saaren ilmaston ankaruutta. Talvisin puolitoista metriä lunta, kesäisin heinäsirkkaparvet sadon kimpussa.

Lumi iskeytyi ikkunaruutuihin taukoamatta tömistellen. Tuuli oli yltynyt ja viskoi lumen maahan kolmenkymmenen asteen kulmassa. Se muistutti vähän jonkun tavaratalon käärepaperin kuviota. Pian myrsky voimistui ja kaikki peittyi valkoiseen. Koko vuoristo ja metsä peittyivät näkyvistä.

Lumi sokaisi. Vedin verhot ikkunoihin ja käperryin lämmittimen viereen lukemaan. Levy loppui, neula kohosi ja kaikkialla oli hiljaista. Se oli sellaista hiljaisuutta, joka seuraa kaiken kuolemaa.

Murakamimaisen absurdi juoni, jonka lopusta en ymmärtänyt mitään. Mutta todentuntuista kuvausta kolmikymppisen miehen 'keskinkertaisesta' elämästä, elämänsä pohdinnoista, miljoonakaupungin kasvatin yksinäisyyden kokemuksesta vuoristossa sekä ystävyyden siteistä.

Netissä seikkaillessani löysin pari linkkiä esimerkkeinä siitä, 

miten Murakamin siivellä tehdään turismia: linkki 1 / linkki 2.

Haruki Murakami
Hitsuji o meguru boken 1982
Suuri lammasseikkailu
Tammi 1993
Suomennos englannista Leena Tamminen
★★★★
Kirjastosta.

Mukana Kurjen siivellä / Itä-Aasian lukuhasteessa.

Arnaldur Indridason - Reykjavikin yöt

Tässä kirjassa Indridason vie lukijan 1970-luvulle komisario Erlendurin nuoruuteen ja hänen ensimmäiseen rikosjuttuunsa. Erlendur on 28-vuotias ja tekee yövuoroja Reykjavikin järjestyspoliisissa. Yövuorojen partiot ovat sitä samaa yöstä yöhön: perheväkivaltaa, rattijuoppojen aiheuttamia onnettomuuksia, humalaisia, hurjastelijoita, pikkuvarkauksia. Tappavan tylsää ja monotonista. Erakkomainen Erlendur kuitenkin jotenkin viihtyy, tai ei osaa edes unelmoida paremmasta.

Suhde naisystävään on tavanomainen ja etäisen lattea. Vapaa-ajallaan Erlendur kuuntelee musiikkia ja lukee ja kerää pakonomaisesti kirjoja ja tarinoita kadonneista ihmisistä. Tähän hänet ajaa lapsuuden trauma.

Laitapuolen kulkija Hannibal löytyy hukkuneena turvekaivannoista. Erlendur oli törmännyt tähän puliukkoon muutaman kerran aikaisemmin. Tapahtumasta on jo vuosi, mutta se ei jätä Erlenduria rauhaan. Hän ryhtyy omalla ajallaan ja ilman valtuuksia selvittämään mitä tapahtui, oliko kyseessä hukkuminen vai liittyikö siihen muutakin. Hän haastattelee kuolleen ystäviä, pultsareita ja kodittomia kaupungin kukkuloilla ja asuntoloissa. Erlenduria askarruttaa myös samoihin aikoihin kadonneen naisen tapaus.

Erlendurin elämässä eikä tässä kirjassakaan ollut mitään loistokasta. Ei korulauseita eikä kohokohtia. Juoni ja teksti eteni kuin juna, tasaisesti ja varmasti - vääjäämättä Erlendurin selvittämään loppuratkaisuun. Pienoisesta tylsyydestä huolimatta jotain vangitsevaa tässä kuitenkin oli. Reykjavikin yö vie lukijan todistamaan monia surullisia ihmiskohtaloita, joita Erlendur työpareineen kohtaa. Mutta rehellisesti sanoen kaipaan dekkarilta hiukan enemmän vauhdikkuutta.

Arnaldur Indridason
Reykjavíkurnætur 2012
Reykjavikin yöt
Suomentanut Marjakaisa Mathiasson
Blue Moon 2014
★★½
Kirjastosta.

Martti Backman - Harriet ja Olof

Toimittaja Martti Backman sai aiheen tähän kirjaan sukututkimusta tehdessään. Hänen isoisänsä oli tunnettu viipurilainen asianajaja Fritz Wiik. Isoisän papereista löytyi huolelliset pöytäkirjat tämän suorittamista Viipurin puhdistuksen selvityksistä. Jokainen sukututkija odottaa löytävänsä jotain suurta ja merkittävää. Voinkin hyvin kuvitella Backmanin hurmion ja innostuksen isoisänsä arkistojen äärellä.

Backman perustaa kirjansa faktoihin, mutta täydentää niitä fiktiolla. Ja näin on hyvä. Teemu Keskisarjahan julkaisi tästä aiheesta tietokirjan vuonna 2013. Tämmöinen aavistuksen fiktiivinen teos kerää toisenlaista lukijakuntaa tutustumaan synkkään sisällissotamme historiaan. Minusta on hyvää myös se, että kirjassa on todellisten henkilöitten henkilögalleria. Näin asiaa tuntematonkin lukija pääsee jyvälle.

Kirjassa on kaksi teemaa: Harriet Thesleffin ja Olof Laguksen onnettomasti päättynyt rakkaustarina sekä Viipurin silmitön verilöyly, jossa 400 pääosin venäläistä viipurilaista teloitettiin ilman oikeudenkäyntejä. Tässä taas taustalla on Mannerheimin ja saksalaismielisen Wilhelm Thesleffin (Harrietin puoliso!) keskinäiset antipatiat ja näkemyserot Suomen tulevaisuudesta.

Harriet Thesleff ja Olof Lagus

Kaunis ja omapäinen maailmannainen Harriet pani miesten päät pyörälle. Hän oli avioitunut jo 19-vuotiaana Wilhelm Thesleffin kanssa, mutta suhde oli viilentynyt. Harriet toimi sairaanhoitajana ja oli siten tutustunut nuoreen kokemattomaan jääkäriin, Olofiin. Ainakin Olof oli umpirakastunut, Harrietista ei tiedä. Alkoholinhuuruisen kahvitteluiltapäivän päätteeksi Harriet, Olof ja Ero Gadolin lähtevät kiesiajelulle puhumaan asiat selviksi. Olof ammutaan tällä retkellä. Mitä tapahtui? Itsemurha, salamurha, tappo, murha?

Armeija painaa Olofin kuoleman villaisella, mutta Olofin äiti Emma Lagus pyytää tuomari Wiikiä tutkimaan asiaa. Backman kuvaa myötäeläen äidin surua ja tarvetta tietää. Ja kuljettaa selvitystä jännityksellä eteenpäin. Mahdollisia vaihtoehtoja löytyi, mutta löytyikö syyllinen?

400 venäläissyntyisen joukkomurha

Huhti/toukokuun vaihteessa 1918 Viipurin kevät oli kauneimmillaan. Aivan käsittämättömältä tuntuu tämä silmitön tappaminen. Valkoiset voittajat ? - jääkärit ? - kokosivat määrätietoisesti ja erottelematta venäläissyntyisiä miehiä ja punakapinallisia ensin rautatieasemalle. Joku antoi käskyn erottaa suomalaiset ja venäläiset toisistaan. Joku antoi käskyn viedä venäläiset vallihaudoille. Joku antoi käskyn teloittaa.

Ensimmäisellä teloituksella tapettiin 200 ihmistä viidessä minuutissa, myöhemmin vielä saman verran lisää. Venäläisiä upseereita, kauppiaita, tavallisia viipurilaisia, jopa koulupoikia. Mannerheim hermostui tästä niin, että määräsi asian tutkittavaksi. Backman kuvaa kuinka turhauttavan tehtävän edessä tuomari Wiik oli. Kukaan päälliköistä ei muistanut tai tunnustanut mitään. Löytyikö syyllinen, kuka oli vastuussa?

Oliko taustalla saksalaismielisen Wilhelm Thesleffin jääkärijuntta ja hänen omat kunnianhimoiset ambitionsa ja kilpailu Mannerheimin kanssa? Veivätkö nämä samat ambitiot myös Olof Laguksen kuolemaan?

Tämä oli mielenkiintoinen ja jännittävä kirja, vaikkakin järkyttävää luettavaa omasta historiastamme. Olen itse sekä isän että äidin puolelta karjalainen ja Viipurista luen aina mielelläni, joskaan henkilökohtaista kosketusta tuohon kaihottuun kaupunkiin ei olekaan.

Kiitän Backmania myös Rantalinnan vaiheitten kuvauksesta. Itselläni on läheiset suhteet Ruokolahdelle ja Rantalinnassa olen vieraillut montakin kertaa, mutta Fritz Wiikin olennainen panos sen syntyvaiheissa ei ollut tiedossa.

Martti Backman

Harriet ja Olof - rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918

Gummerus 2015

★★★★

Kustantajalta. Kiitos!

Helmet-lukuhaasteen kohdat:

8 / minulle uusi kirjailija

Laura Restrepo - Hot sur

Minulla on näköjään joku masokistinen mieltymys tiiliskiviin. Tämä Laura Restrepon kirja Hot sur - Kuuma etelä on 600-sivuinen. Kirja kertoo amerikkalaisen unelman nurjista puolista ja haihtumisesta savuna ilmaan latinomaahanmuuttajien silmin.

Kirja alkaa sairaalla initaatioriitillä ja heti perään Restrepo kuvaa järkyttävää rituaalimurhaa. Lukemiseni oli tyssätä tähän shokkiin, mutta päätin kuitenkin lukea hiukan eteenpäin. Onneksi, sillä   kirja oli vauhdikas, jännittävä ja todella koukuttava.

Valkoihoiset isä ja poika Rose, Ian ja Cleve, asuvat Catskill-vuoristossa New Yorkin osavaltiossa. Lähellä sijaitsee suuri ja synkkä Manninpoxin naisvankila. Poika Cleve toimi vankilan kirjallisuuspiirin vetäjänä, mutta sitten hänen tuntinsa lakkautettiin yhtäkkiä. Ja kotvan kuluttua hän kuoli mystisessä moottoripyöräonnettomuudessa. Eräänä päivänä isä Rose vastaanottaa painavan postipaketin. Kuolleelle pojalle osoitetusta lähetyksestä löytyy laaja muistelmakäsikirjoitus, jonka on laatinut kolumbialainen María Paz, Manninpoxin vanki. 

Kirjaa rytmittävät näiden kolmen päähenkilön kirjoitukset: 

• María Paz kuvaa monikymmensivuisissa tarinoissaan opettajalleen Clevelle elämäänsä ennen ja jälkeen vangitsemistaan. Manninpoxin vankilaan on sullottu 2000 naista keskelle metsää mahtipontiseseen Draculan linnaan. Vain pieni osa vangeista on valkoisia. María kertoo lapsuudestaan Kolumbiassa, äidistään Boliviasta, työstään gallupien kyselijänä, toiveistaan, unelmistaan ja myös uskottomuudestaan: hänellä oli suhde lankonsa kanssa. 

• Cleve Rosen päiväkirjoista huokuu ihastuminen ja rakastuminen. Luovan kirjoittamisen tunneilla Cleve ja María löysivät yhteyden, ja Marían päästyä ehdolliseen vapauteen Cleve jopa piilotteli tätä huoneissaan kotinsa ullakolla, turvassa väkivaltaiselta rakastajaltaan. 

• Isä Ian Rose, luettuaan Marían tarinat ja poikansa kuoleman ahdistuksessa, ryhtyy ottamaan selkoa Maríasta ja auttaa tätä myöhemmin monin tavoin. Hän haluaa selvittää poikansa kuoleman yksityiskohdat ja kostaa.

Amerikkalaisesta unelmasta
Miljoonien kaltaistensa tavoin amerikkalaista unelmaa lähti aikoinaan tavoittelemaan Marían äiti Bolivia, kahden lapsen avioton äiti. Tyttäret María ja Violeta jäivät Kolumbiaan odottamaan matkalippua. Viiden vuoden raatamisen jälkeen rahat olivat vihdoin koossa ja toisistaan vieraantuneet äiti ja tyttäret pääsivät saman vaatimattoman katon alle. Bolivia onnistui myös saamaan green cardin. Äiti kuoli aika pian ja nuori María joutui huolehtimaan vakavasti autistisesta siskostaan.

María ei saanut green gardia. Töitä saadakseen hän käytti väärennettyjä papereita, mikä oli epäilyttävää mutta pakon sanelemaa. Hän meni naimisiin itseään 30 vuotta vanhemman ex poliisin Gregin kanssa, pääasiallisesti saadakseen oleskelu- ja työluvan. Mutta sitten Greg murhataan ja siitä alkaa Marían via dolorosa. Aviomies oli sotkeutunut laittomiin asekauppoihin, joiden jäljiltä oli kadoksissa suuri summa rahaa. Syytöntä Maríaa pidetään syyllisenä miehensä murhaan ja rahojen anastamiseen. FBI:n agentit pahoinpitelevät häntä julmasti. María teljetään Manningpoxin vankilaan, aviomiehen murhakin selviää hänelle vasta viikkojen kuluttua.

Tämä oli hieno ja dramaattinen kirja - ja myös aikamoinen trilleri. Laittomat latinot kokivat ainaista pelkoa maasta karkottamisesta, kurjuutta ja turvattomuutta; kärsimystä ja surua. Kaiken keskellä heissä riitti  ihmeteltävää sitkeyttä ja jaksamista; välittämistä ja lämpöä - sekä iloista huumoria. Restrepo on taitava kirjailija, pidin kovasti tekstistä. Kaikkien kolmen henkilön kirjoitelmissa oli avoin ja vilpitön ote ja ne valottivat tapahtumien kulkua hienosti kolmesta näkökulmasta. Tosin minua kuvotti  lukea (liian) pitkiä selostuksia Marían langon Sleepy Joen persoonasta. Hän oli uskonnollinen fanaatikko, äärimmäisen väkivaltainen, psykopaatti ja liki 10 ihmisen sarjamurhaaja. Mutta kyllä Restrepo ihailtavasti tämänkin homman hallitsi.

Restrepo kritisoi kovin sanoin amerikkalaista yhteiskuntaa, vankilajärjestelmää ja amerikkalaista unelmaa, jota miljoonat latinotkin tavoittelevat. Suurin osa laittomista latinomaahanmuuttajista saapuu maahan Meksikon kautta. Espanjaa äidinkielenään puhuvat ovat tänä päivänä Yhdysvaltojen toiseksi suurin väestöryhmä, liki 20 %. Laittomia latinosiirtolaisia on liki 9 miljoonaa, ilman kansalaisoikeuksia. Maahanmuuttajilla ja marginaaliryhmillä ei ole helppoa sielläkään.

Laura Restrepo
Hot sur 2013
Planeta
(Kuuma etelä) Ei suomennettu.
★★★★★
Kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:
9 / luettu vieraalla kielellä, 25 / kirjassa yli 500 sivua, 47 / eteläamerikkalainen kirjailija