Marraskuun luetut

Pitkä ja pimeä marraskuu jää onneksi taakse. Tänä vuonna joulun odotus on hyvin erilaista: kaikki mukavat joulunalusajan tapahtumat on peruutettu ja on pysyteltävä erossa rakkaista. Mutta koen itseni onnekkaaksi, koska en asu yksin. Marraskuussa luin tai kuuntelin 12 kirjaa, muutaman enemmän kuin edeltävinä kuukausina. Elämyksellisimpiin kuuluivat Finlandia-voittaja Margarita sekä Nainen joka rakasti hyönteisiä; käännöskirjallisuudesta Tuhon lapset.

Selja Ahava - Nainen joka rakasti hyönteisiä ***** Gummerus 2020 #äänikirja

Romaani vie lukijan heti aluksi miettimään koralliriuttojen uhanalaisuutta. Päähenkilön Marian esikuvana on todellinen Maria Sibylla Merian 1600-luvulta, intohimoinen ja etevä hyönteistutkija, joka sai koko ikänsä taistella naisen olemattomia mahdollisuuksia vastaan. Maria ei alistunut naiselle määrättyyn rooliin, vaan uhmasi itse Jumalaa, aviomiestään ja kaikkia aikansa sovinnaisuuskäsityksiä. Ei alistu Ahavakaan mihinkään totuttuihin raameihin, vaan antaa Marian elää lupia kyselemättä 370 vuotta. Kiehtova teos ja teemoiltaan huippukiinnostava - maailmankuvan muuttuminen, naisen asema kautta historian ja poikkeuksellisen ihmisen / naisen elämänpolku. ⠀⠀

Anni Kytömäki - Margarita ***** Gummerus 2020 #äänikirja

Margarita on vahva ja vaikuttava romaani, myös juoneltaan taitavasti punottu; runsas ja monipolvinen, kuten kirjailijan aiemmatkin teokset. Romaanissa kurkistetaan sota-aikaan, mutta pääosin tapahtumat sijoittuvat 50-luvulle. Yksi kertojaääni kuuluu erittäin uhanalaiselle jokihelmisimpukalle, joka rauhoitettiin Suomessa vuonna 1955. Kytömäen luontokuvauksen lumoavuutta ei voi liikaa ylistää. Ja ah mitä rakastelukohtauksia! Tähän päivään Margaritan liittää ajankohtaisesti 1950-luvun alun polioepidemia. Tarina sai miettimään ihmisen osaa mitättömänä universumin höytyvänä ja miettimään myös sotiamme ja Suomen sodanjälkeisiä vuosia. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

Pierre Lemaitre - Tuhon lapset ***** Minerva 2020

Komea päätösosa sotien väliseen aikaan sijoittuvalle trilogialle. Lemaitren on aiempaa viihteellisempi, sillä etenkin kirjan loppuosaan hän sijoittaa kosolti farssimaisia ja humoristisia piirteitä. Eletään kevättä ja kesää 1940. Ranskassa uskottiin että Maginot-linja oli voittamaton eivätkä natsit pystyisi sitä koskaan murtamaan. Mutta toisin kävi ja kahdeksan miljoonaa ihmistä pakeni etelämmäs sekavana karavaanina. Tähän epätoivoiseen ihmismassaan liittyvät tarinan edetessä kirjan keskeiset henkilöt, joiden elämät ja kohtalot kietoutuvat jännittävästi yhteen. Désiré Migault on kirjan kameleonttimaisin henkilö: nuori, komea ja vakuuttava huijari, jka tekee säihkyvimmän uransa puolustusministeriön tähtitiedottajana suoltaen ilmoille perättömiä valeuutisia pitääkseen kansan mielialan rauhallisena ja rohkeana. 

MUUT KOTIMAISET
Janne Sarja - Läpimurtoteos *** Siltala 2020 #äänikirja
Anniina Tarasova - Kuoleman kulissit **** Gummerus 2020 #äänikirja
Anne Vuori-Kemilä - Mustaa jäätä **** Karisto 2020 #äänikirja
Kjell Westö - Tritonus **** Otava 2020 #äänikirja ❤︎

MUUT ULKOMAISET
Lucia Berlin, Jeff Berlin - Kotiinpaluu *** Aula & Co 2020 #äänikirja
Elena Ferrante - Aikuisten valheellinen elämä *** Wsoy 2020

Annette Hess - Tulkki **** Wsoy 2020 #äänikirja ❤︎

Valeria Luiselli - Kadonneiden lasten arkisto **** Gummerus 2020

Haruki Murakami - Pimeän jälkeen **** Tammi 2020 #äänikirja ❤︎

 Toivotan onnellista joulunalusaikaa ja tähtihetkiä kirjojen parissa.

Pysykää terveinä.

Kjell Westö - Tritonus

Kjell Westön uusimmassa teoksessa Tritonus on paljon musiikkia, sekä klassista että populaarimusiikkia ja jazzia. Etukäteen epäilin saako musiikkiin vihkiytymätön teoksesta mitään irti. Mutta huoli oli turha, ainakin Ville Tiihosen lukemana äänikirjana Westön teksti vei ja kuuntelin mielenkiinnolla hänen asiantuntevia analysointejaan sävellyksistä ja kuvausta musiikkimaailman kulissien takaisesta armottomasta kilpailusta.

Romaanin päähenkilö on kuuttakymppiä lähestyvä maailmankuulu kapellimestari Thomas Brander, jolla on takanaan menestynyt ura ja runsaasti maallista omaisuutta. Hän ajelee Lexuksella, Liisankadulla Helsingissä on peritty arvoasunto ja lisäksi hän on rakennuttanut saaristoon pömpöösin huvilan, Casa Tritonuksen. Mutta menestyvän fasadin takana on yksinäinen ja säikky mies, jonka tähti on hiipumassa. Naisia on riittänyt maestromme elämässä, mutta viimeisin rakkausjuttu hiertää yhä. Kaunis huippuviulisti Krista on nöyryyttänyt karvaasti ja lyöttäytynyt yhteen yhden pahimman kilpailijan kanssa. Branderin aikuinen tutkijapoika on kiireinen eikä yhteydenpito isään ole pojan elämässä tärkeimmällä sijalla.

Vuosi on ollut rankka. Niin kapellimestarivierailut kuin soolokonsertit klarinetistina eivät ole tuoneet kriitikoilta ja yleisöltä kiitoksia. Kalenterissa on yhä enemmän tyhjää eikä agentti saa sovittua Branderille mieluisia esiintymisiä. Niinpä Brander viettää aikaansa saaristossa huvilallaan ja tutustuu naapuriinsa, koulukuraattorina toimivaan psykologi Reidar Lindelliin, joka kalastaa eikä matkusta kuten Brander. Miehet ovat samanikäisiä ja heillä on erilaisesta elämäntilanteesta huolimatta paljon yhteistä. Musiikki on tärkeää myös Lindellille ja hän on jo 17 vuotta johtanut perustamaansa tanssiorkesteri Rainbowta. Lindell palvoo kuolleen vaimonsa Madeleinen muistoa ja Punaisen Ristin lääkärinä maailman kriisipesäkkeissä toimiva tytär ehtii tapaamaan isäänsä vain harvoin.

Branderia ja Lindelliä yhdistää rakkaus musiikkiin, ei väliä että heidän musiikilliset intohimonsa kohdistuvat eri genreihin. He ystävystyvät ja keskustelevat, aluksi kierrellen ja kaarrellen, mutta keskustelu syvenee ja terävöityy ystävyyden edetessä. Tritonus kertoo myös verisestä kilpailusta musiikkimaailman huipulla. Aika ja nuoret, salskeat ja ahneet kapellimestarit ovat ajaneet Branderin ohi. Hän on kuin harmahtuva metronomi liehuvin frakinliepein, ja tilanteessa riittää työstämistä. 

Romaanissa Suomi elää koronanjälkeistä aikaa, mutta voidaan jo kokoontua ja lentää, joskaan ei täysin vailla huolta. Ilmastonmuutos ja sään lämpeneminen näkyvät saaristossa kuivuutena, punkkien lisääntymisenä ja lintuinfluenssan aiheuttamina lintujen joukkokuolemina. Pieni Mustasaari palaa apokalyptisin liekein ulapalla Branderin vieraineen katsellessa näkyä Casa Tritonuksen näköalaikkunasta. Syyrialaiset maahanmuuttajat aiheuttavat skismaa ja muutama nuori saaristolaispoika kannattaa äärioikeistolaisia aatteita. Branderin maailma on enemmän kaaoksessa kuin Lindellin: kaiken uraan ja Kristaan liittyvän harmin lisäksi niskassa on metoo-syytös ja sisimmässä vuosia sitten koetun terroristi-iskun aiheuttama traumaattinen pelko. 

Missä kuljimme kerran on edelleen minulle ykkönen Westön tuotannossa. Moni on sanonut, että Tritonuksessa on liikaa päälleliimattuja aineksia. Minua ei häirinnyt kuin uusnatsisympatioita hellivä Jonas. Rikinkeltaisesta taivaasta tuttu Rabellien suku putkahtaa yllättävästi myös Tritonukseen. Vaikka en tunnekaan kovin hyvin musiikkia, oli kiinnostavaa kuulla enemmän Mahlerista, Mozartista, Sibeliuksesta ja muista klassikkosäveltäjistä ja heidän musiikkinsa analysointeja. Rainbown ohjelmistossa oli sitten kevyempää ja biisi Fisherman’s Blues oli tärkeä Lindellille ja koko orkesterille. Se on skotlantilaisen The Waterboysin kappale vuodelta 1988 ja kuunneltavissa Youtubessa.

I wish I was a fisherman 
Tumblin' on the seas 
Far away from dry land 
And it's bitter memories 

Castin' out my sweet line 
With abandonment and love 
No ceiling bearin' down on me 
Save the starry sky above 

With light in my head 
With you in my arms

Tritonus on musiikkitermi, ns. paholaisen intervalli, joka oli kielletty keskiajalla. Wikipediasta voi lukea siitä lisää. Romaaniin perustuvaa Sanat ja sävelet -konserttia on kaavailtu Tampereelle, Turkuun ja Helsinkiin 29.11.-2.12. Savoy-teatteri ilmoittaa, että konsertti on siirtynyt koronatilanteen vuoksi myöhemmin esitettäväksi, muiden paikkakuntien tilanteesta en tiedä. Minusta idea on todella hieno! "Konsertissa esitettävät kappaleet tulevat olemaan yllätys, mutta voimme paljastaa, että konsertissa tullaan kuulemaan sekä kapellimestari Thomas Branderin että saaristolaiscoverbändiliideri Reidar Lindellin musiikillista maailmaa suomalaisten eturivin taiteilijoiden tulkintoina", kertoo Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas.

Hän tiesi että seuraavat neljäsataa sekuntia, ehkä vähän vähemmän tai enemmän, ei missään tapauksessa kuitenkaan paljon, maailma olisi yksin­kertainen ja kaunis, ja lisäksi myös ehjä ja ymmärrettävä.

Kjell Westö - Tritonus
Suomentanut Laura Beck
Otava 2020
Äänikirjan lukija Ville Tiihonen
______________

Tritonus-musiikkilista - Balladeja, juurimusiikkia ym.

Tritonus-musiikkilista - Klassista, kamari- ja kuoromusiikkia

Thomas Brander havahtuu keski-iän yksinäisyyteen jälleen yhden rakkaussuhteen kariuduttua. Täpärä pelastuminen terrori-iskusta ja metoo-syytös horjuttavat häntä entisestään. On saatava uusi kiintopiste. Hän rakennuttaa saaristoon huvilaa. Kolmikerroksinen betonikuutio herättää huomiota, samoin kuin miehen hopeanvärinen Lexus. Kyläläiset ovat kaukana Branderin elitistisistä piireistä, mutta vähitellen yhteyksiä syntyy. Naapuri Lindell, harrastajakitaristi, yllättää hänet ehdotuksellaan. Tummasävyinen kertomus musiikin ja ystävyyden voimasta, unettomuudesta ja pimeän pelosta.

Anni Kytömäki - Margarita

Tämän Finlandia-ehdokkaan ehdin vielä ennen huomista voittajan julistusta. Anni Kytömäen Margarita on runsas ja polveileva romaani, kuten kirjailijan aiemmatkin teokset Kultarinta (2014) ja Kivitasku (2017). Kuuntelin romaanin äänikirjana, jonka kolme lukijaa veivät Kytömäelle rakkaisiin luonnonsuojelun ja ihmisyyden teemoihin. Kustantajan sivuilta löytyy vielä kirjailijan haastattelu Helsingin kirjamessuilla. Kannattaa kuunnella - klik.

Romaanissa kurkistetaan sota-aikaan, mutta pääosin tapahtumat sijoittuvat 50-luvulle. Kolme keskeistä henkilöä ovat Senni, Mikko ja Antti. Heitä ja sivuhenkilöitä yhdistävä tekijä on Kankariston kauppalan kylpylä, jossa syrjäänvetäytyvä ja jotenkin osattoman oloinen Senni hoitaa hierojana isältä perittyjä asiakkaita. Herkkä sotamies Mikko päätyy mieli järkkyneenä läheisiin Vehkasalon metsiin, ja metsänhoitaja Antti kartoittaa valtionmetsien puuvarantoja nousevan metsäteollisuuden tarpeisiin. Neljäs tärkeä kertojaääni kuuluu erittäin uhanalaiselle jokihelmisimpukalle, joka rauhoitettiin Suomessa vuonna 1955 ja jonka tieteellisestä nimestä Margaritifera margaritifera romaani on saanut nimensä. WWF:n sivulla on lajista upeita kuvia ja lisää tietoa.

Sormet lepäävät iholla kevyinä linnunsiipinä, ja silmät ummessa liikautan kasvojani niitä vasten. Tuuli pöyhii vaahteroita ja koivuja, kesä suhisee kuin sade. Pisarat virtaavat suoniini ja kasvavat puroksi, joka juoksee varpaisiin asti, kääntyy ja huljahtaa vatsanpohjaan.

Kytömäki on kirjoittanut muutaman valtavan kauniin ja aistillisen rakastelukohtauksen, ja luulenkin etten ole aiemmin lukenut mitään vastaavaa. Hän sanoo kirjamessujen haastattelussa halunneensa tutkia mm. sitä, missä määrin ihminen voi itse päättää omasta kohtalostaan, vai onko kaikki vain sattumaa. Valkealassa kasvanut Mikko oli kasvanut pasifisti-isänsä aatteiden ympäröimänä, mutta niin vain hänkin joutui sotaan ja etulinjaan täyttämään valtion määräystä. Senni toteutti isänsä valitsemaa työuraa omia toiveitaan kuuntelematta. Sennin perheen unelma muutosta Petsamoon kariutui, kun isän ja Suomen itäisen sojottavan käsivarren vei sota. Arka ja pienissä ympyröissä kasvanut Senni keräsi kaiken empatiani.

Sotienjälkeisen perhepolitiikan tunteettomuus löi silmille Sennin raskauden kuvauksessa. 'Valtion vauvaa' oman henkensä uhalla kantanutta Senniä ei autettu ja lääkärien mantrat naisen velvollisuudesta synnyttää kirkuivat korvissani. Tuolloinen ihanne oli vähintään kuusi lasta per perhe eivätkä lääkärit tunteneet äärimmäisen voimakasta raskauspahoinvointia, hyperemeesiä, josta Senni kärsi. On käsittämätöntä, ettei Sennille myönnetty aborttia, vaikka hän oli ilmeisessä hengenvaarassa.

Tähän päivään Margaritan liittää 1950-luvun alun polioepidemia. Lohtua tuo se, että siihenkin löytyi rokote, ehkä niin onnellisesti käy koronankin kohdalla. 19 tuntia kuunneltavaa tai 582 sivua luettavaa on tietysti paljon. Paksujen kirjojen kohdalla tuntuu aina siltä, että tiivistämisen varaa olisi. Margaritassakin on paljon sivuhenkilöitä ja kuvauksia heidän elämästään, mutta toisaalta tämä tekee ajankuvan eläväksi. Kuunnellessani ihmettelin Kytömäen anatomian tuntemusta, mutta sitten luin että hän on yhdeltä ammatiltaan hieroja - ilmankos! 

Margarita on vahva ja vaikuttava romaani, myös juoneltaan taitavasti punottu. Tarina sai miettimään ihmisen osaa pienenä universumin höytyvänä; miettimään myös sotiamme ja Suomen sodanjälkeisiä vuosia. Luonnonsuojelun teema on aina ajankohtainen ja juuri nytkin keskustellaan kiivaasti valtionmetsien uhanalaisista lajeista, joita hakkuut ja ilmastonmuutos uhkaavat. Kytömäen luontokuvauksen lumoavuutta ei voi liikaa ylistää. Siinä kuultaa rakkaus luontoon ja itse todeksi eletty. Henkilöiden rinnalla kuljeksin Vehkasalolla ja muissa ikimetsissä. Linnut lauloivat ja pihka tuoksui. Toivon, että Sennin ja Antin pelastamat jokihelmisimpukat päätyivät riittävän kirkkaaseen veteen ja pelastuivat.

Finlandia 2020 - lukemisen juhlaa huomenna Yle TV 1:ssä klo 19.00. 

Kaunokirjallisuuden voittajan valitsee kapellimestari Hannu Lintu. Olen lukenut tähän mennessä 

ehdokkaista neljä: Kinnusen, Kytömäen, Kännön ja Vuori-Kemilän teokset, 

enkä pystyisi tekemään valintaa. Jännittävää.

Anni Kytömäki - Margarita

Kansi Jenni Noponen

Gummerus 2020

Äänikirjan lukijat Mirjami Heikkinen, Aarne Linden, Ville-Veikko Niemelä

______________

Kirjarouvan elämää   /   Kulttuuri kukoistaa

Tuijata

Kirjailijan kuva Vihreä lanka

Anni Kytömäki (s. 1980) on hämeenkyröläinen kirjailija, joka on työskennellyt kansalaisjärjestöissä ja muusikkona. Kotiseudullaan hän kulkee harjuilla, soilla ja sammalmetsissä, kuuntelee tuulta ja etsii polkuja tarinoihin, jotka saattoivat olla totta. Kytömäen esikoisromaani Kultarinta (2014) oli ilmestymisvuonnaan Finlandia-palkintoehdokkaana. Kytömäki sai teoksestaan Kaarlen palkinnon, Blogistanian Finlandian, Tulenkantaja-palkinnon sekä Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Kytömäen toinen romaani Kivitasku (2017) on ollut suuren suosion kohteena ja voittanut niinikään Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon.

Anne Vuori-Kemilä - Mustaa jäätä

Anne Vuori-Kemilän (s. 1958) realistinen ja juonivetoinen romaani Mustaa jäätä on yksi kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista. Somessa on ihmetelty kovasti Helsingin Sanomien Antti Majanderin eilistä ns. kritiikkiä. Kirja on ollut lukulistallani jo kauan, mutta vasta nyt siitä ilmestyi äänikirjaversio. "Suvaitsemattomuuden ja kasvun kuvauksessa ollaan alituiseen syvän liikutuksen äärellä”, sanoo Majander. En ymmärrä tätä heittoa, enkä oikeastaan muutakaan hänen jutustaan. Yksikään kirjailija tai kirja ei ansaitse tällaista asiatonta tylytystä.

Romaani alkaa alkutilanteella: nuori kirjailijanalku Antti saapuu kutsuttuna vieraana syntymäpäiville, mutta löytää päivänsankarin ja hänen kumppaninsa kuolleina asunnosta. Vuori-Kemilä kertoo, miten ja miksi tähän on tultu. Tarina alkaa jossain 60-luvun alkupuolella ja jatkuu 70-80-luvuille. Ollaan pohjoisessa, lestadiolaisuuden ja herännäisyyden ydinalueilla.

Vahvin henkilökuva piirtyy Gulffista eli Ritvasta. Hän on kasvanut papin tyttärenä Lapissa, ollut aina enempi poikamainen kuin tyttömäinen. Gulffi on roteva, iso ja rempseä nainen, joka ratkoo ongelmia fyysisellä voimallaan. Hän on kehittänyt tiukan panssarin, on ollut pakko noitten vuosikymmenten ahtaasti katsovissa yhteisöissä. Mutta hän rakastuu Elffiin eli Siiriin koko sydämensä voimalla ja suojelee valittuaan kyseenalaisinkin keinoin. 

Elffi eli Siiri on ympäristön silmätikku jo kauan ennen kuin hän kohtaa Gulffin. Elffillä on epilepsia, hän sätkii, päätyy välillä piiriin, on maho, laiska ja saamaton. Kahdeksan aviovuoden jälkeen syntyy Toivo, josta hän joutuu vuosikausiksi eroon. Elffi tuntuu aluksi hauraalta ja hennolta kuin keiju, mutta tarinan edetessä hänen henkiset voimansa kasvavat, vaikka keho rapistuu. Gulffi on hoitanut hänen psyykensä irti aviomiehen tölväisyistä, mutta hän ei enää halua alistua Gulffinkaan johdattelemaksi, vaan haluaa tehdä omat ratkaisunsa. 

Minusta Vuori-Kemilä luo realistisen ja todentuntuisen kuvan Pohjois-Pohjanmaalta ja Lapista 60-80-luvuilta. Oltiin kapeakatseisia ja suvaitsemattomia, tiukan uskonnollisuuden puristuksessa; erilaisuutta pelättiin, homous ja lesbous olivat saatanasta. Tarinan taustalla kulkee välähdyksiä tuon ajan yhteiskunnasta tehdaspaikkakunnilta: oli vastakkainasettelua kommunistit vs kapitalistit, luettiin Tiedonantajaa, mutta Mosse tai Lada eivät kelvanneet. Kirjailijan ilmaisu on tarkkaa ja yksityiskohtaista, vahvaa ja suoraa ilman kuvailuja tai koristeita.  Pidin siitä, että tarina aukeni vähitellen ja tarjosi yllätyksiä loppuun asti. Romaanissa ei ole mitään ylitunteellista, mutta toki vahva ja tunteisiin vetoava rakkaustarina. Gulffin rakkaus tuntuisi tänä päivänä ylisuojelevalta ja vankilalta, mutta silloisissa oloissa ja asenneilmapiirissä se oli ymmärrettävää. Realistinen ja kerronnaltaan napakasti etenevä romaani tavallisten ihmisten kohtaloista.

Anne Vuori-Kemilä - Mustaa jäätä

Kansi Laura Noponen
Karisto 2020
Äänikirjan lukija Veera Kiiskinen
________________

Kulttuuri kukoistaa   /   Tuijata

Silloin kun kaikki oli vielä toisin, Gulffi heitteli humalaisia pillunvonkaajia paritalon yläkerran ikkunasta Siirin kimpusta ja pihan pojankoltiaiset tuijottivat suu auki. Paljon myöhemmin Gulffi istui ruumisauton ratissa, pikkupojista oli kasvanut aikamiehiä ja Siiristä tullut entistä hauraampi. Kunnes yksi noista entisistä pihan räkänokista löysi kerrostalon makuuhuoneesta kaksi epämääräistä hahmoa, raskastekoisempi lyyhistyneenä nojatuoliin, hennompi sikiöasennossa sängyllä päiväpeiton päällä. 

Somen satoa. Erään kirjabloggarikollegan kommentti hänen luvallaan:

"Epäammattimainen, kirjan itsensä sivuuttava mutu-kritiikki. Ei kriitikon tarvitse kirjasta pitää, mutta arvioida voi monin tavoin muutenkin. Jutussa käsiteltiin palkintoraatia, mikä olisi ollut ihan toisen jutun paikka ja aika, ei liittämällä yhteen kirjaa ja kirjailijaa. Syiksi on somessa arveltu mm. setä-asennetta (tytöt kirjoittaa tunteella), paniikkia siitä, ettei HS älynnyt tehdä arviota ajoissa, känkkäränkkäpäivää tai raadin väärää makua kriitikon omaan verrattuna. Itse veikkaisin oman tärkeyden korostuksen tarvetta suomalaisen kirjallisuuden arvioinnissa. Hyvää on se, että tosi moni tämän jälkeen on sanonut lukevansa kirjan uteliaisuudesta tai vastalauseeksi tökeröintiin.” 

Lucia Berlin - Kotiinpaluu. Muistoja, kuvia, kirjeitä

Lukeva yleisö tuntee Lucia Berlinin elämäntarinan pääpiirteissään, kirjoittihan hän novelleihinsa välähdyksiä omasta värikkäästä elämästään. Postuumisti julkaistut kolme novellikokoelmaa Siivoojan käsikirja, Tanssia ruusuilla ja Ilta paratiisissa ovat olleet kansainvälisiä menestyksiä. Omaelämäkerrallinen Kotiinpaluu jäi kesken Berlinin kuollessa vuonna 2004 ja hänen poikansa Jeff viimeisteli sen. Berliniltä on julkaistu vain 76 novellia, joiden kirjoittamisen hän aloitti 24-vuotiaana Lucia Newtonin nimellä ja oma värikäs elämä tarjosi niihin runsaasti aineksia.

Berlinin isä oli kaivosteollisuuden palveluksessa ja perhe muutti usein. Lucia syntyi Alaskassa 1936 ja muutti äitinsä kanssa Texasin El Pasoon isän jouduttua rintamalle. Siellä alkoholisoitunut isoisä hoiti hammaslääkärin praktiikkaansa ja Jeff-eno piti tytölle seuraa. Kaikki haisivat Jack Danielsilta. Sodasta palattuaan isä vei perheen Santiago de Chileen, jossa perhe asui pisimpään ja jossa Berlin varttui nuoreksi naiseksi ylellisissä oloissa. Oli kotiapulaisia ja säihkyviä juhlia, mutta myös alkoholisoitunut äiti. Hänen oli otettava hoitaakseen isän edustuspäivälliset, kun äiti viihtyi makuuhuoneessa viskipullonsa kanssa.

Kirjeessään ystävättärelleen Berlin kertoo suuresta ensirakkaudestaan New Mexicon yliopistossa Albuquerquessa. Hän vietti poikaystävänsä kanssa yöt salaa asuntolan katolla, mutta vanhemmat saivat tietysti tietää. He päättivät lähettää tyttärensä Eurooppaan jäähdyttelemään tunteitaan, mutta tämä solmikin pikaisen avioliiton nimeltä mainitsemattoman kuvanveistäjän kanssa. Mies oli hyvin määräilevä, mikä kuuluu Berlinin kirjeestä. Pari erosi ja seuraava aviomies oli jazzpianisti Race Newton. Mies tuli hyvin erilaisesta, vakaasta kasvuympäristöstä ja oli paljon matkoilla. Kirjeistä kuuluu kuinka yksinäinen Berlin New Yorkin vuosina oli.

Berlin rakastui miehensä ystävään Buddy Berliniin, mutta avioliittoa yritettiin vielä jatkaa. Kunnes tuli ilta, jona Buddy taas soitti ja Berlin löysi itsensä Acapulcosta kahden poikansa kanssa. Lucia ja Buddy olivat onnellisia ja varakkaita, ja lentelivät omalla Cessnallaan. Mutta Buddy osoittautui heroiiniaddiktiksi, eikä Lucia ollut aavistanutkaan. He yrittivät paeta syrjäisiin paikkoihin huumediilereitä, mutta aina ne löysivät tiensä paikalle. Sydäntäsärkevä teksti kertoo, millaista elämä huumeaddiktin kanssa oli. Avioliittoa kesti kymmenkunta vuotta ja parille syntyi kaksi poikaa. Eron jälkeen rikkaus oli muisto vain ja Berlin elätti neljä poikaansa sekalaisilla hanttihommilla.

Kirjassa olevat kirjeet on osoitettu pääosin runoilija Edward Dornin perheelle, johon Lucia oli tutustunut jo aiemmin. Kirjeet ovat hyvin eloisia, yhtä värikkäitä kuin Lucian novellit. Hän kertoo puuhailuistaan poikiensa kanssa Racen ollessa kiertueilla. Rahasta oli tiukkaa ja Lucia ansaitsi valmistamalla pikkulasten ponchoja myyntiin. Kierreltiin upeaa New Yorkia, ihailtiin Hudson-jokea ja eläintarhan eläimiä. Aikuisten kesken tavattiin kirjallisuus- ja musiikkialan ihmisiä. 

Kuuntelin kirjan äänikirjana ja minusta Karoliina Kudjoi oli loistava valinta lukijaksi. Jäin paitsi kirjassa olevia kuvia, mutta tässä New Yorkerin linkissä niitä on kuin myös pari tekstinäytettä englanniksi. Kotiinpaluu lienee hyvästit Lucia Berlinille, lisää ei varmaankaan ole odotettavissa. Mutta onhan meillä onneksi hänen novellikokoelmansa, joista varmasti löytyy uusilla lukukerroilla aina jotain uutta.

Lucia Berlin, Jeff Berlin - Kotiinpaluu. Muistoja, kuvia, kirjeitä

Alkuteos Welcome Home 2018

Suomentanut Kristiina Drews

Aula & Co 2020

Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi

_______________

Kirjojen keskellä

Kirjasähkökäyrä

luciaberlin.com

Jeff Berlinin haastattelu marraskuulta 2019 / HS

Lucia Berlinin elämäkerrassa nousevat esiin kuvaukset tapahtumista, jotka ovat tuttuja hänen novelleistaan. Berlinin omaelämäkerralliset katkelmat ovat yhtä häikäiseviä, tunnelmallisia ja aitoja kuin hänen novellinsakin. Kotiinpaluu on kuvaus naiseudesta, vähäosaisuudesta ja taiteilijuudesta 1900-luvun Amerikassa. Berlin paini koko elämänsä ajan häpeän ja ennakkoluulojen kanssa, mutta säilytti uteliaan asenteen maailmaan ja osasi poikkeuksellisella tavalla kuvata teksteissään elämää kauneimmillaan ja kauheimmillaan.

Elena Ferrante - Aikuisten valheellinen elämä

Oli hyytävänkylmä helmikuun päivä, jolloin Giovannan elämä nyrjähti raiteiltaan. Hän kuuli tuolloin isänsä sanovan, että oli tosi ruma ja että hän oli alkanut muistuttaa tätiään Vittoriaa. Elena Ferranten vuosi sitten italiaksi ilmestyneessä teoksessa Aikuisten valheellinen elämä minäkertoja yrittää selvittää tuosta hetkestä alkanutta ”takkuista vyyhteä".  12-vuotias Giovanna oli perheen ainoa lapsi ja isän hellimä prinsessa. Vanhemmat olivat hyvin koulutettuja ja perhe asui Napolin varakkaalla alueella Rione Altossa. Isä on tehnyt täydellisen pesäeron koko kouluttamattomaan sukuunsa, josta pahin on rääväsuinen ja rahvaanomainen sisko Vittoria. Kun ajattelee, miten sukurakkaita italialaiset ovat, jotain todella järkyttävää on pitänyt tapahtua menneisyydessä, sillä tällainen välirikko ei synny kevyesti.

Hän (Vittoria) oli lapsuuteni linnunpelätin, laiha ja riivattu hahmo, takkupäinen olento, joka pimeän tullen vaani nurkissa. Miten siis oli mahdollista, että minä noin vain ilman ennakkovaroitusta, sain kuulla että olinkin hänen näköisensä? Minä? Minä, joka olin siihen asti luullut olevani sievä, ja kiitos isäni oletin pysyväni sievänä loppuelämäni?

Giovanna järkyttyy. Hän ei ole koskaan kuullutkaan tädistään, ei nähnyt tätä eikä käynyt siinä köyhässä osassa Napolia, jossa isä kasvoi. Vittoriasta tulee tytölle pakkomielle. Pian hän rohkaistuu kulkemaan yksinään funikulaarilla ja busseilla kaupungin köyhiin osiin.  Giovannalle avautuu uusi maailma: Napoli on myös meluisa ja vaarallinen, surkea ja likainen. Onko totta, että isä pilasi Vittorian elämän ja erotti tämän miesystävästään? Naimisissa oleva kolmen lapsen isä Enzo oli Vittorian suuri rakkaus, jonka muistoa hän yhä palvoo 17 vuoden jälkeenkin. 

Vanhemmista paljastuu lisää tekopyhyyttä ja valheita. Perheen läheinen ystäväpariskunta on Costanza ja Mariano tyttärineen, mutta isällä on ollut salasuhde Costanzan kanssa yli 15 vuotta! Giovanna alkaa kapinoida: meikkaa runsaasti, hylkää vaaleanpunaiset lapselliset vaatteensa, pukeutuu seksikkäästi avokaulaisiin mustiin asuihin ja laiminlyö kouluaan. Itsensä etsimistä ja kapinavaihetta kestää useamman vuoden ja Ferrante kertoo seikkaperäisesti tästä ajasta. 16-vuotiaana Giovanna tuntuu selviytyneen kriisistään, alkaa panostaa kouluunsa ja isä ja äiti voivat taas olla ylpeitä tyttärestään. Hän suuntaa ystävänsä Idan kanssa Venetsiaan, mutta sitä ennen neitsyys on saatava alta pois - arkisesti, rumasti ja romantisoimatta.

Ferrante käsittelee tässä aiemmista romaaneista tuttuja teemojaan: yhteiskunnallinen eriarvoisuus, rääväsuinen napolin murre vastaan koulittu yleiskieli, koulutuksen arvostus, seksistisyys ja naisen alisteinen asema. Hän vatvoo vatvomasta päästyään henkilöittensä välisiä suhteita. Ferranten huomiot ja kynä ovat teräviä ja proosa kirkasta, mutta yksityiskohtaiset selonteot eivät jaksaneet kiinnostaa. En varmaan pysty ymmärtämään miten syvä kuilu hyväosaisten ja huono-osaisten välillä Napolissa on. Kaksi maailmaa, jotka ovat maantieteellisesti lähellä toisiaan, mutta silti valovuosien päässä. Suhtautumiseni Ferranten kirjoihin on kahtalainen: toisista en ole pitänyt ollenkaan, toisia olen ylistänyt. Kaikki suomennetut olen lukenut.

Tyttären varjo **

Amalian rakkaus ***

The Story of the Lost Child *****

Those Who Leave and Those Who Stay *****

The Story of a New Name ****

Loistava ystäväni **

Elena Ferrante - Aikuisten valheellinen elämä
Alkuteos La vita bugiarda degli adulti 2019

Suomentanut Helinä Kangas
Wsoy 2020
Kirjastosta
_______________

Kirjaluotsi   /   Kulttuuri kukoistaa

Ferranten tutut vimmaiset, intiimit teemat näkyvät: naiseus, ystävyys, ruumiillisuus, raaka rehellisyys ja luokkaerot jotka kaatuvat vain koulutuksella. Kasvukertomus ravistelee ja samalla syväluotaa naisen osaa yhteisössä, jossa mies määrittelee naisen arvon.

Anniina Tarasova - Kuoleman kulissit

Pari vuotta sitten ilmestynyt Anniina Tarasovan esikoisteos Venäläiset tilikirjani on saanut jatkoa. Särmikäs uraohjus, pieni ja pippurinen Reija Wren touhuaa taas Pietarissa vosukorkkareissaan, tällä kertaa megaluokan monialayritys Woilingtonin leivissä.

En ollut tullut Kyprokselle litkimään vedellä jatkettua ouzoa. Minulle tämä matka ja Venäjä tarkoittivat tasaista, Uralvuorten korkuista verenpainetta ja urakiitoa.

Kuoleman kulissit alkaa Kyprokselta, jossa Woilington Ltd. pitää maailmanlaajuista konferenssiaan. Reija on laskenut kaiken tämän kortin varaan ja pesti tuntuu aivan varmalta, vaikka työsopimusta ei vielä olekaan. Mutta sitten hänet headhuntannut Ezra putoaa hotellin ylätasanteelta ja kuolee. Woilingtonin pääpomo väittää, ettei Reija sovikaan heidän tiimiinsä. Ei näytä lupaavalta, mutta onnellisten sattumusten kautta Reija saa kuin saakin toimen: hänen tehtävänään on tutkia kannattaako yrityksen ostaa venäläinen muovialan yritys Novyneft. Tiimi on mitättömän pieni. Siihen kuuluvat Reijan lisäksi vain suomalainen Miko, kreikkalaisvenäläinen Ana ja yllätys, yllätys: pomoksi ilmaantuu mies menneisyydestä - Konstantin, jonka kanssa ollaan napit vastakkain ihan joka asiassa.

Ei olisi ikinä pitänyt luottaa mieheen, joka oli lukenut pääaineenaan lingvistiikkaa mutta sen jälkeen jotenkin päätynyt töihin pääomasijoitusyhtiöön. Konsta ei osannut käyttää edes Exceliä, jo sen olisi pitänyt olla varoitusmerkki. Mutta Konsta oli minulle vähän kuin pokeri, sikarit tai olut: vaikka olisin vetänyt överit, aina paheet alkoivat jossain vaiheessa taas kiinnostaa.

Reija on menettänyt entisen hulppean työsuhdeasuntonsa ja asuu nyt entisessä kommunalkassa toimittajaystävänsä Innan ja tämän miehen Ivanin kanssa.  Hän on hyvin yksinäinen, kihlaus Veli-Pekan kanssa on purkautunut ja mies on nainut toisen. Reijaa askarruttaa kovin hänen äitinsä menneisyys, josta tihkuu uutta tietoa. Isä Perttikin tuntuu epäilyttävältä ja salailevalta.  Emoyhtiön HR-osaston Pamela hiillostaa, moitteita ja uhkauksia satelee, puhelinta kuunnellaan ja naista seurataan. Sotkuinen ja haasteellinen vyyhti taas kerran.

Valitsin toimistokengikseni törkeimmät korkokenkäni verenpunaisella pohjalla. Loboutinit eivät todellakaan olleet mitkään työkengät, mutta onneksi oltiin Venäjällä. Ei tarvinnut huolehtia, vaikutinko viisitoistasenttisissä kengissä vosulta, kuten kaikki olisivat entisellä työpaikallani Turussa ajatelleet.

Kuoleman kulissit on kiva sekoitus chick litiä ja dekkaria. Kuuntelin kirjan äänikirjana ja annoin itseni uppoutua tarinaan. Olen käynyt Pietarissa vain lyhyellä viikonloppumatkalla, joten pidin kovasti Pietarin ja venäläisen elämänmenon kuvauksista. Pieniä venäläisiä välähdyksiä tuli vastaan pitkin matkaa. Tarasovan kielellinen ilmaisu on hyvin omaperäistä ja hauskaa. Hän käyttää sanoja, joita ei ole tullut ennen vastaan, ties vaikka osa olisi Tarasovan omia sepitteitä. 

Pysyin Reijan vauhdissa kiinnostuneena ja valppaana. Loppu tuntui särmikkäälle naiselle vähän siloiselta, mutta siitä löytyy kiinnostava asetelma Reijan seikkailujen seuraavaan osaan. Miten Reija selviää selkänsä kanssa, mitä äidistä loppujen lopuksi paljastuu ja ennen kaikkea: miten Reijan ja Konstan tarina jatkuu. Ja mitä Tolstoin Sodan ja rauhan henkilöhahmon Andrei Bolkonskin viestiin sisältyy: Voitko sinä sovittaa äitisi synnit?

Anniina Tarasova - Kuoleman kulissit

Gummerus 2020
Äänikirjan lukija Usva Kärnä
_______________

Kirjoihin kadonnut   /   Kulttuuri kukoistaa   /   Tuijata

Anniina Tarasovan blogi

Anniina Tarasovan (s. 1985) esikoisromaani Venäläiset tilikirjani ilmestyi helmikuussa 2018. Tarasova opiskeli sosiologiaa Turun yliopistossa ja kauppatieteitä Aalto-yliopistossa. Kauppatieteiden gradussaan hän tutki ekspatriaatin työarkea Venäjällä.

Janne Sarja - Läpimurtoteos

Suomi on pörpösimpäkteissä ihan takapajula.

Tässä marraskuussa meillä on kaksin verroin selättämistä. Järkyttävän pimeyden lisäksi mieltä rassaa koronapandemia, joten pieni huumorinpilkahdus ei liene pahitteeksi. Käsikirjoittaja Janne Sarja (s. 1987) ei turhia kainostele: esikoisteoksen nimeksi on pantu röyhkeästi Läpimurtoteos. Kustantajaa siteeraten: 

Läpimurtoteos on täynnä lyhyitä, koomisia tekstejä, jotka asettuvat Markus Kajon ja Alivaltiosihteerin jatkumoon. Teoksen aiheina ovat muun muassa tasa-arvo, Jeesus, tenniksen pelaaminen kerran kesässä, itsemurhapommittajien jätteenlajittelu ja se, miltä tuntuu kun tarjoilija kävelee annoksesi kanssa viereiseen pöytään. Teksti on raikasta kuin kokis lasipullossa, mutta paljastaa samalla suomalaisista jotain erittäin syvää.

Janne Sarja kuuluu MTV3:n Pitääkö olla huolissaan? -ohjelman käsikirjoittajatiimiin. Jos pitää sen huumorista, innostuu varmasti tästäkin. Toki huumori on sellainen laji, että se mikä huvittaa yhtä, ei huvita toista.  Osa kirjan lyhyistä väännöistä olivat vallan hulvattomia ja vetivät suupielet hymyyn, aivan kaikista en innostunut. Mitä sinä tuumit ajatuksesta, että vankiloihin määrättäisiin naiskiintiöt? Tasa-arvo toteutuisi, jos nais- ja miesvankeja olisi yhtä paljon. Jutussa on tietysti myös klikkiotsikko: Testaa joudutko sinä vankilaan. Jos joku kaikesta ympärillä tapahtuvasta huolimatta kokee itsensä tyytyväiseksi ja onnelliseksi, voi kokeilla seitsemää helppoa kikkaa, jotka taatusti tekevät olon onnettomaksi. Ensimmäinen kikka kuuluu: 

Jos joku pyytää sinua jonnekin, älä mene. Älä lenkkeile. Pysy makuuhuoneessasi mahdollisimman paljon. Syö sängyssä, käytä tietokonetta sängyssä, näprää puhelinta sängyssä, mutta älä missään nimessä lue itseäsi kiinnostavia tekstejä tai kirjoja. Katsele sen sijaan ihmisten onnellisia lomakuvia Facebookissa.

Minua huvitti suuresti Taikahuilun suomalaisversio! Nyt ei päästä matkustamaan, mutta tulevaisuuden varalle voi lukea, mitä Matkaopas kaikkiin lomakohteisiin sanoo. Miesoletettu lukija voi myös tehdä setävisan todetakseen onko setä vai ei. Englannin käyttäminen uhkaa syrjäyttää suomen, ainakin se on coolimpaa. Englantia suoltavat bisnesgurut ja ruokamarkettikin englannintaa nimensä, koska se on strategisesti selkeämpää.

Pörpös ei ole muuten suomeksi tarkoitus. Tai siis on se suomeksi tarkoitus, mutta ei se silti ole. Pörpös on enempi elämäntyyli ja valinta, jonka komppaniat eli firmat tekee joka päivä. Pörpös on ainoa syy miksi yritys menestyy. Jotkut väittävät vastaan, mutta he eivät ymmärrä liiketoiminnan syvempiä sävyjä. Pörpös on valtaa ja se virtaa kuin, no joku asia joka virtaa. 

...

Ruokakauppatrendien aallonharjalla on tällä hetkellä juurevuus ja aitous. Koimme, että nimenmuutos tuo kauppoihimme roots-ajattelua ja viestii sitä, kuinka tärkeää lähiruoka on meille. Siksi nimenmuutos, kertoo Food Marketin Customer Impression Leader Väinö Korpi. 

Useimmat meistä tietänevät, että Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan osaksi tuli ensin kustantaja Wsoy:n hylky. Mutta Jalmari Jäntti tunnisti menestysteoksen ja niin hän ennustaa menestystä tällekin wannabe-kirjailijalle, Adolf H:lle. Ote Jäntin kirjeestä:

Kirja on osin terävästi kirjoitettu, mutta keskivaiheilla on paljon tyhjäkäyntiä. Lukujen 6–10 aikana teksti alkaa käydä toisteiseksi ja junnaa paikallaan. Keskity tiivistämään. Mihin haluat keskittyä? Mikä on se sanoma, jonka haluat teoksellasi välittää? Terävöitä se itsellesi ja leikkaa sen jälkeen rönsyt pois.

Läpimurtoteos oli mainiota kuunneltavaa tässä marraskuun surkeudessa. Lukijana loistava Ville Myllyrinne.

Janne Sarja - Läpimurtoteos

Siltala 2020

Äänikirjan lukija Ville Myllyrinne

_______________

Annette Hess - Tulkki

Kiitetty saksalainen käsikirjoittaja Annette Hess vie esikoisromaanissaan Tulkki lukijan seuraamaan Frankfurtissa pidettyjä Auschwitz-oikeudenkäyntejä. Prosessi oli pitkä ja kesti vuoden 1963 lopulta elokuuhun 1965. Keskiössä on nuori puolan kielen tulkki Eva Bruhns, joka joutuu tulkkaamaan todistajalausuntoja, koska puolalainen tulkki ei saa viisumia. 60-luvulla toisesta maailmansodasta on kulunut vasta vajaa 20 vuotta ja elossa on paljon sekä natseja että heidän uhrejaan. Maassa vallitsee vaikenemisen kulttuuri: holokaustista ei puhuta ja kaikki haluavat peitellä omia sota-ajan tekemisiään.

Eva on vaalea ja kaunis, rotupuhdas arjalainen nuori nainen, mutta natsien rotuopeistakin tietysti vaietaan. Frankfurtin kaupunginsairaalassa vastasyntyneiden osastolla työskentelevä vanhempi sisar Anegret on sen sijaan lihava ja yrittää syömishäiriöllään hallita ahdistustaan. Vanhemmat Ludwig ja Ethel pyörittävät vaatimattomalla alueella sijaitsevaa ravintolaa Deutsches Haus ja perheeseen kuuluu myös iloinen pikkuveli Stefan ja tämän pieni koira Purzel. Eva seurustelee rikkaan ja hyvin konservatiivisen Jürgen Schoormannin kanssa, jonka perheellä on hulppea moderni palatsi Taunus-vuorilla ja menestyvä postimyyntiliike.

Oikeudenkäyntien kuluessa Eva järkyttyy sydänjuuriaan myöten, sillä hän ei ole aiemmin tiennyt mitään holokaustista eikä Auschwitzista. Annette Hessin oikeudenkäyntikuvaukset ovat riipaisevia ja tulevat iholle. Tuossa nuo pönäkät ja hienosti pukeutuneet syytetyt istuvat ylimielisinä ja kieltävät kaiken. En tiennyt mitään, en ollut tuolloin paikalla, leirin pohjapiirros on väärin, he sanovat. Oikeudenkäyntien loppuvaiheessa sekä syyttäjätaho että syytetyt matkustavat Auschwitziin paikan päälle ja Eva saa selvyyden dejà-vu -tuntemuksilleen. Hänen perheellään on yllättävä kytkös leiriin ja nuoruutensa ehdottomuudella Eva tekee pesäeron vanhempiinsa, koska nämä valehtelevat ja muuttaa pois kotoa.

Evan ja Jürgenin seurustelu ja kihlaus eivät suju onnellisissa merkeissä, sillä Jürgenillä on jotain mennyttä tunnollaan. Sovittaakseen nuoruuden pahan tekonsa hän halusi opiskella teologiaa, mutta Walter-isän dementoiduttua pojan oli pakko siirtyä perheyrityksen johtoon. Mitä isä tarkoittaa jatkuvasti toistamallaan lauseella ’Minusta ette saa mitään irti’? Myös dresdeniläinen Ethel äiti on kokenut sodan pommituksissa kovia.

Tulkki peilaa tuoreenoloisella otteella sodanjälkeisen sukupolven tuntoja ja saksalaisten kollektiivista syyllisyyttä. Eva tosin oli syntynyt vuonna 1939 ja sisko 1935, mutta lapsiahan he sodan aikana olivat. 60-luvulla elettiin myös kylmän sodan, rautaesiripun ja Berliinin muurin aikaa, jolloin esim. viisumien saanti Puolaan oli hyvin vaikeaa. Saksalaisen naisen asema tulee myös hyvin esiin Jürgenin hallitsevuudessa. Hän haluaa kontrolloida morsiantaan ja määrätä tämän tekemisistä, eikä halua tulevan vaimonsa käyvän ansiotyössä. Tämän päivän näkövinkkelistä tuntuu uskomattomalle, että sulho menee tapaamaan oikeuden puheenjohtajaa sanoen, että Eva lopettaa tulkkaushommat, koska hänen hermovarustuksensa ei kestä.

Kuuntelin kirjan äänikirjana eikä tarina lähtenyt aluksi lentoon. Annoin sitten kuitenkin Tulkille toisen mahdollisuuden ja siitä olen iloinen. Romaani on erinomainen hieman naiivia loppuratkaisua lukuunottamatta. En myöskään erityisemmin lämmennyt kanadalaisen juristin David Millerin kiihkeälle hahmolle enkä Anegretin oudoille puuhille. Erilaisesta näkökulmasta natsismia tutkiva Tulkki on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kirjan loppusanoissa Hess sanoo käyttäneensä paljon Fritz Bauer Instituutin laajaa nettiaineistoa.

Annette Hess - Tulkki

Alkuteos Deutsches Haus 2018

Suomentanut Pirkko Roinila

Kansi Martti Ruokonen

Wsoy 2020

Äänikirjan lukija Maija Lang

_______________ 

 Kirjojen kuisketta    /   Leena Lumi   /   Maailmankirjat 

Frankfurt, 1963. Eva Bruhnsin asiat ovat hyvin. Vanhempien majatalo menestyy, töitä riittää puolan kielen tulkkina, ja poikaystävänkin pitäisi pian kosia. Mutta kun Eva päätyy tulkkaamaan todistajanlausuntoja sotaoikeudenkäynnissä, hän kuulee ensi kertaa sanan Auschwitz. Tulkki käsittelee Euroopan historian mustinta kipupistettä sodanjälkeisen sukupolven näkökulmasta ja luotaa perheen murrosta, naisen asemaa ja syyllisyyden taakkaa.

Annette Hess (s. 1967) on Saksan kiitetyimpiä nuoren polven käsikirjoittajia, jonka lähihistoriaa käsittelevät televisiosarjat ovat olleet järjestään menestyksiä Saksassa, ja joista Weissensee on esitetty myös Suomessa nimellä Rakkautta Berliinin muurin varjossa. Tulkki on hänen esikoisromaaninsa, joka julkaistaan yli 20 kielellä. Hessin sujuva, teeskentelemätön proosa herättää arjen pienet yksityiskohdat eloon.

Selja Ahava - Nainen joka rakasti hyönteisiä

Koralliriutta kiertyy värikkäänä helmana saaren ympärille. Se avaa poimuihinsa ihmeellisen maailman, jossa levät, ravut, simpukat ja polyypit, planktonit, kalat, meritähdet ja meduusat syövät ja ruokkivat toisiaan.

Näin alkaa Selja Ahavan kiehtova teos Nainen joka rakasti hyönteisiä vieden lukijan heti aluksi miettimään koralliriuttojen uhanalaisuutta.  Ilmastonmuutos ja meriveden lämpeneminen ovat niille suuri uhka. Teoksen päähenkilön Marian esikuvana on todellinen Maria Sibylla Merian 1600-luvulta, intohimoinen ja etevä hyönteistutkija, joka sai koko ikänsä taistella naisen olemattomia mahdollisuuksia vastaan. Maria ei alistunut naiselle määrättyyn rooliin, vaan uhmasi itse Jumalaa, aviomiestään ja kaikkia aikansa sovinnaisuuskäsityksiä. 

Yksi teoksen ansioista on, että se herätti kiinnostukseni niitä todellisia historian naisia kohtaan, joista Ahava on saanut inspiraatiota. Linkkejä heihin löytyy bloggauksen lopusta. Maria Sibylla Merianin huikeita piirroksia voi ihastella netissä runsain määrin. Puutarhaharrastajana kiinnitin huomioni myös Japanin ensimmäisen naislääkärin Ine Kusumoton isään, jonka sanotaan tuoneen Eurooppaan tuon hirvittävästi leviävän vaarallisen vieraslajin Fallopia japonican - Japanintattaren. Itseltä vei viisi vuotta päästä siitä eroon.

Kun maalaan hyönteisiä, ajattelen Jumalaa, ja kun tutkin perhosen siipiä, Jumala puhuu minulle. Olen ehkä laiska ystävä ja epäviehättävä nainen, mutta maalata minä osaan. Ja minun kynäni on kiitollisuutta täynnä.

Kuuntelin teoksen äänikirjana ja Vera Kiiskisen ääni istui loistavasti tarinaan. Uppouduin ensi minuuteilta 1600-luvun elämänmenoon, joka oli Jumalan, uskonnon ja taikauskon värittämää. Naisia vietiin inkvisition eteen pienimmistäkin syistä ja myös pieni Maria todisti isoäitinsä kanssa tällaista pelottavaa näkyä. Yhteiskuntaa hallitsi patriarkaatti ja talouselämää killat, joissa naisille ei ollut sijaa. Mutta onneksi isäpuoli arvosti Marian hyönteisiin kohdistuvaa intohimoa ja tuki tämän piirtämisharrastusta. Ahavan teksti on vahvaa, paljasta ja tehoavaa. Viittaan esimerkiksi Marian ensimmäiseen vaikeaan synnytykseen, joka löi lopullisen särön hänen ja miehensä väliin.

Maria on uskalikko, joka rikkoo naisen ahtaat rajat - 1600-luvulla! Hän hylkää miehensä Johannin ja myöhemmin syntyneen tyttärensä Thean ja muuttaa Nürnbergistä Amsterdamiin liittyen askeettista elämää viettäviin labadisteihin. Hänen matkustaa myös Japaniin tutkimaan sikäläistä luontoa ja asuu Japanin ensimmäisen naislääkärin kotona. Japanissa hän todistaa hirvittävän maanjäristyksen ja tsunamin. Jäkälää kasvavat lapset eivät tosin oikein vedonneet minuun, siinä Ahavan mielikuvitus ja maaginen realismi meni mielestäni hiukan yli. Vanhalla iällä rakkaudesta osattomaksi jäänyt Maria löytää myös hetkeksi miehen, jota voi rakastaa. Elämänsä lopulla Maria asuu Berliinissä sairaana ja heikkona, ja suree maailman hyönteiskatoa.

Mutta silloin meri nousi. Kuin joku olisi avannut padon tai kääntänyt maailman kallelleen, meri vyöryi lahteen. Hetkessä lahti täyttyi vedellä, ja me saatoimme vain katsoa, miten koko kylä lakosi veden voimasta kuin heinä, ja vei mukanaan kaiken. // Oli hiljaista, täysin hiljaista. Kuin tuhat haaksirikkoa olisi tapahtunut samana yönä, eikä kukaan olisi jäänyt eloon.

Ahavan aihe on huippukiinnostava - maailmankuvan muuttuminen, naisen asema kautta historian ja poikkeuksellisen ihmisen / naisen elämänpolku. Teos tuo ansiokkaasti ja kiehtovasti esille merkittäviä naisia historian hämäristä. Näinhän tekivät myös Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin sekä Maria Petterssonin Historian jännät naiset, mutta Ahava paneutuu teemaan syvällisimmin. Äänikirjan kuuntelussa oli se huono puoli, että keskitykseni herpautui välillä ja ajatukseni harhailivat. Teos on niin upea ja monisyinen, että se ansaitsisi toisen lukukerran paperikirjana. Jenni Noposen kansi on tavattoman kaunis.

Aika syö ruumista, muisti himmenee, lauseita katoaa, tunnit, päivät ja viikot hapertuvat, ja minua itseäni on jäljellä päivä päivältä vähemmän. Aika hioo, mutta ei se taida kirkastaa.

Romaani on Runeberg-palkintoehdokas 2021. Onnea!

Selja Ahava - Nainen joka rakasti hyönteisiä
Kansi Jenni Noponen
Gummerus 2020
Äänikirjan lukija Vera Kiiskinen

_______________

Kirjaluotsi   /  Kirjasähkökäyrä   /   Kirsin Book Club   /   Tuijata

Selja Ahava (s. 1974) on kirjailija ja käsikirjoittaja. Ahavan esikoisromaani Eksyneen muistikirja (2010) oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas, ja hänelle myönnettiin siitä Laila Hirvisaaren rahaston apuraha. Toinen romaani Taivaalta tippuvat asiat sai EU:n kirjallisuuspalkinnon ja oli Finlandia-palkinnon ja Tulenkantaja-vientikirjapalkinnon ehdokkaana. Ahavan teosten käännösoikeuksia on myyty yli 20 maahan. 

Selja Ahavan neljäs romaani tutkii luonnon ja ihmisen välistä suhdetta ja kuvaa hyönteisten muuttumista Jumalan luomista olennoista osaksi tämänhetkistä lajikatoa. Noitavainojen aikaan syntyvä Maria on lapsesta saakka kiinnostunut hyönteisistä ja alkaa piirtää metamorfoosin vaiheita kuten historiallinen esikuvansa Maria Sibylla Merian. Aikakausien läpi kuljettaessa tiede syrjäyttää uskonnollisen maailmankuvan. Romaani näyttää, miten nainen kuoriutuu ahtaasta roolistaan ja saa äänen ja tekijyyden sekä oikeuden pohtia elämän alkamisen mysteeriä. Niin kuin hyönteiset läpikäyvät muodonmuutoksen, myös Maria muuntuu ajassa ja elää lupia kyselemättä 370 vuotta.

Maria Sibylla Merian (1647-1717) / Natural History Museum

Anna Maria van Schurman (1607-1678)

Antoinette Bourignon (1616-1680)

Ine Kusumoto (1827-1903), Japanin ensimmäinen naislääkäri, Philipp Franz von Sieboldin tytär

Koizumi Yakumo (1850–1904)

Isabella Bird (1831-1904)

Haruki Murakami - Pimeän jälkeen

Tarkastelemme maisemaa yötaivaalla liitävän linnun silmin. Laajassa näkökentässämme kaupunki tuo mieleen jonkin valtavan olennon. Tai kokonaisuuden, joka on muodostunut monien eliöiden kietoutuessa yhteen. // Kaupungin jyrinä on alati läsnä basso continuona. Se on monotoninen, ei kohoa eikä madallu, mutta sisältää silti jonkin aavistuksen tulevasta.

Haruki Murakami vie lukijan uusimmassa suomennetussa teoksessaan öiseen Tokioon. Parisataasivuinen Pimeän jälkeen kuvaa yhtä yötä tässä miljoonakaupungissa. Kaikki tapahtuu muutamana yön tuntina klo 23.56 - klo 06.53, ennen auringonnousua. Baarissa nuori kiinan kielen opiskelija Mari viettää unetonta yötään lukien paksua kirjaa. Hänen seuraansa tuppautuu pian pasunisti Takashi, joka harjoittelee bändinsä kanssa lähistöllä läpi yön. Itse asiassa he ovat tavanneet aiemminkin, mutta Takashi tuntuu olevan enemmän kiinnostunut Marin jumalaisen kauniista sisaresta Eristä.

Erissä on jotain tavallisesta tai normaalista poikkeavaa: hän nukkuu eikä ota herätäkseen. Tytöt asuvat vanhempiensa kanssa, mutta lääkäriin he eivät ole tytärtään patistaneet evätkä ole asiasta huolissaan. Maria sisaren nukkuminen ahdistaa, mutta vanhemmat ovat sitä mieltä, että tarpeeksi levättyään tytär herää kyllä.  Murakami ei olisi Murakami, jos hän ei toisi tarinaan maagista realismia tai surrealismia: hän tuo Erin huoneeseen televisioruudun kautta näkyvän toisen todellisuuden ja Eri sänkyineen siirtyilee näiden todellisuuksien välillä.

Kiinankielentaitoisena Mari joutuu tulkiksi tuntihotelli Alphavilleen, jossa joku asiakas on pahoinpidellyt japania osaamattoman kiinalaisen prostituoidun. Mari ystävystyy tuntihotellin työntekijöiden kanssa ja menee sinne yhteen huoneeseen jopa torkkumaan. Takashin kanssa tavataan toistamiseen ja heidän välilleen syntyy yhä avoimempia keskusteluja. Sulkeutunut Marikin avautuu lapsuuden merkittävästä tapahtumasta ja saman tekee Takashi. Jossain vaiheessa he istuvat leikkipuistossa ja syöttävät pientä valkoista kissanpentua. Siinä se taas on, Murakami ja kissat!

Murakami suo meidän kurkistaa myös tärkeää tietokoneohjelmaa korjaavan Shirakawan öiseen työhuoneeseen. Mies tekee töitä läpi yön, mutta ehtii välillä käydä tuntihotellissa panemassa ja pieksemässä prostituoituja. Tämä perheenisä oli romaanin jäätävin hahmo. Eristä minulle tuli mieleen Ottessa Moshfeghin teoksen Vuosi horroksessa päähenkilö, joka myös halusi vain nukkua. Molemmilla nuorilla naisilla oli käytössään myös uneen vieviä pillereitä, Moshfeghin naisella kasapäin.

Minulla oli kirjaston kirjakin lainassa, mutta silti kuuntelin Pimeän jälkeen äänikirjana. Pidin kovasti Toni Kamulan äänestä, joka istui loistavasti myös Marin ja Takashin dialogeihin. Antti Valkaman suomennos tuntui myös erinomaiselta. Onhan tämä absurdi ja surrealistinen tarina, osittain ruma ja väkivaltainenkin. Mutta joku kumma imu tässä Murakamin lyhyessä teoksessa oli. Öinen Tokio sykki ja oudot kulkijat risteilivät suurkaupungin yössä. Kaikki kerrottu voisi hyvin olla totta. 

Uusi päivä on saapunut jo aivan likelle, mutta vanhan päivän raskaat helmat laahaavat yhä näkyvillä. Meriveteen törmäävän ja sen kanssa voimia koettelevan jokiveden lailla myös uusi aika kamppailee vanhaa aikaa vastaan, sekoittuu siihen.

Haruki Murakami - Pimeän jälkeen
Alkuteos Afuta Daku 2004
Suomentanut Antti Valkama

Kansi Jussi Kaakinen
Tammi 2020
Äänikirjan lukija Toni Kamula
_______________

Maailmankirjat

Mummo matkalla

Öisin aika tuntuu kulkevan omassa uomassaan, ja todellisuuskin saattaa nyrjähtää hetkittäin paikaltaan.

Pierre Lemaitre - Tuhon lapset

Tuhon lapset on komea päätösosa Pierre Lemaitren sotien väliseen aikaan sijoittuvalle trilogialle. Näkemiin taivaassa oli loistava mutta brutaali, Tulen varjot huumorilla höystetty koston manifesti. Tämä kolmas osa esittelee taas erilaisen Lemaitren, entistä viihteellisemmän, sillä etenkin kirjan loppuosaan hän sijoittaa kosolti farssimaisia ja humoristisia piirteitä. Mutta Lemaitren tekstiä on nautittavaa lukea, se virtaa ja mielenkiinto pysyy yllä. Monilla kirjan tapahtumilla on vastineensa todellisuudessa, siitä se Lemaitren pisteliäs ironia Ranskan hallitusta ja sodanjohtoa kohtaan syntyy.

Ne, jotka luulivat sodan alkavan pian, olivat menettäneet uskonsa siihen jo kauan sitten.

Eletään kevättä ja kesää 1940. Monta kuukautta kestäneen valesodan aikana Ranska oli tuudittautunut ruususen luottavaiseen uneen: uskottiin että Maginot-linja oli voittamaton eikä natsiarmeija pystyisi sitä koskaan ylittämään.  Rynnistäessään Belgiaan ja Ranskaan Ardennien yli 10. toukokuuta Hitler löi koko maan ällikällä: sodanjohto meni kaaokseen ja kansa paniikkiin. Pariisilaiset ryntäsivät sekavana pakolaismassana kohti maan eteläosia. Kahdeksan miljoonaa ihmistä pakeni lähestyvää Saksan armeijaa autoilla, jalan ja polkupyörillä mukanaan vain jokunen välttämätön tavara. Tähän eksodukseen liittyy myös tositapahtumiin perustuva tuhatpäisen vankijoukon dramaattinen siirto leiriltä toiselle.

Pakolaisvirta oli sekoitus autoja, rattaita, härkien vetämiä kärryjä ja eksyneen näköisiä vanhuksia.

Tähän eksodukseen ja epätoivoiseen ihmismassaan liittyvät tarinan edetessä kirjan keskeiset henkilöt: Louise, Gabriel ja Raoul, joiden elämät ja kohtalot kietoutuvat jännittävästi yhteen. Lemaitre aloittaa teoksensa dramaattisesti: hän näyttää miten Louise juoksee verissään ja ilman rihmankiertämää sekopäisenä Montparnassella. Onko hän prostituoitu, joka piti seuraa hotellissa itsensä ampuneelle vanhalle herralle? Sotakaverit Gabrielin ja Raoulin tapaamme aluksi Maginot-linjalla kun rysähtää.  Gabriel on kunnollinen ja tunnollinen matematiikanopettaja, mutta Raoul täysi roisto ja opportunisti. Sekavassa tilanteessa kaverusten kutistuneen joukko-osaston tehtäväksi jää räjäyttää eräs silta ja yrittää estää tuhansien saksalaisten panssarivaunujen eteneminen.

Louise löytyi huoneesta alastomana, lattialle kyyristyneenä. Kouristuksenomaiset puistatukset ravistelivat hänen kehoaan.

Désiré Migault on kirjan kameleonttimaisin henkilö: nuori, komea ja vakuuttava huijari, jolla sittenkin on sydän kultaa. Säihkyvimmän uransa Désiré tekee puolustusministeriön tähtitiedottajana, joka suoltaa ilmoille perättömiä valeuutisia pitääkseen kansan mielialan rauhallisena ja rohkeana. Hän kääntää pikimustan vitivalkoiseksi, mutta osaa aina ottaa hatkat kun maa alkaa polttaa jalkojen alla. Natsimielisen Radio-Stuttgartin vastapainoksi Désiré kehitti Radio Pariisille Herra Dupontin Kronikan, jossa hän vastaili tekaistuihin kuulijakysymyksiin.

... ilmavoimamme on ylivertainen, panssarivaunumme lyövät tehokkuudellaan saksalaisten tankit, jalkaväkemme rohkeus on ainutlaatuista... Niin monet kumoamattomat tekijät vahvistavat tämän riemastuttavan tosiasian: taistelu on päättyvä Ranskan voittoon.

Lemaitre on pienen ihmisen asialla ja kohtelee hahmojaan lämmöllä. Louise on orpo, yksinäinen ja onneton nainen, jolla on pakkomielle tulla äidiksi. Lasta ei vaan ole kuulunut. Naiselle selviää vasta nyt aikuisena, miksi äiti Jeanne oli itseensä käpertynyt, poissaoleva ja masentunut. Myös Raoulille selviää koko hänen karmean ja traumaattisen lapsuutensa taustalle kätkeytyvät syyt. Lemaitre kuvaa hienosti kaiken kestäviä ystävyyssuhteita ja dramaattisia rakkaustarinoita. Kirjan lopussa kirjailija kertoo mitä hahmoille myöhemmässä elämässä tapahtui.

Tuhon lapset on tarinankerronnan nautittavaa juhlaa - viihteellisyydestään huolimatta - enkä halua spoilata juonipaljastuksilla lukunautintoasi. Kirja ilmestyi ranskaksi vasta tammikuussa 2020 enkä löytänyt yhtään kirjailijahaastattelua englanniksi. Espanjaksi kirja on käännetty nimellä El espejo de nuestras penas - Kärsimystemme peili ja löysinkin muutaman haastattelun. Niissä Lemaitre sanoi mm. että tänään elämme globaalissa valheiden verkossa. Kirjassa valtio maksaa Désirélle siitä että tämä valehtelee. Trumpin aikakaudella presidentin asema on antanut oikeuden valehdella miten tahansa; hänen maahanmuuttaja- ja pakolaispuheensa ovat tästä yksi esimerkki.

Lemaitre sanoi myös, ettei hän enää aio kirjoittaa dekkareita, koska kokee antaneensa sille genrelle jo kaikkensa. Camille Verhoeven on päästetty eläkkeelle, piste. Tällä hetkellä kirjailijalla on työn alla trilogiaksi kaavailtu sukusaaga. Sitä odotellessa.

Pierre Lemaitre - Tuhon lapset
Alkuteos Miroir de nos peines 2020
Suomentanut Susanna Hirvikorpi
Minerva 2020
Kirjastosta
_______________

Leena Lumi   /   Mummo matkalla

Pari haastattelua espanjankielisen käännöksen El espejo de nuestras penas tiimoilta: Vanguardia & El Mundo.

Olen lukenut Lemaitren kaikki suomennetut teokset ja ne löytyvät tästä linkistä.

Pierre Lemaitre (s. 1951) toimi ennen kirjailijaksi ryhtymistään kirjallisuudenopettajana ja käsikirjoittajana, psykologinakin. Hän julkaisi ensikoisromaaninsa Irène vasta 56-vuotiaana. Näkemiin taivaassa palkittiin vuoden 2013 Goncourt-palkinnolla. Vuonna 2017 Suomen Dekkariseura myönsi hänelle Vuoden johtolankapalkinnon.