1. marraskuuta 2021

Lokakuun luetut ja kuunnellut


Lokakuu tuli ja meni. Pihalla riitti haravoitavaa, enkä käynyt yhdessäkään taidenäyttelyssä. Sen sijaan kävin Hämeenlinnassa katsomassa meidän uutta kissanpentua Selmaa ❤︎, jonka saamme joulukuussa kotiin. Samalla katsastimme Hämeen linnan, Palanderin talon ja Sibeliuksen synnyinkodin. Etenkin Sibeliuksen synnyinkoti oli viehättävä pieni museo. Lokakuun 16 kirjaa olivat kotimaisia ja enimmäkseen paperikirjoja, joskin joitakin sekä luin että kuuntelin. Helsingin kirjamessuihin osallistuin vain verkossa, koska odotan leikkausta enkä uskaltanut kirjamessuhulinoihin. Kolme eniten sykähdyttävää kirjaa olivat nämä. Meri Valkaman HS-esikoiskirjapalkintoehdokkaana oleva Sinun, Margot oli upea myös.



Rosa Liksom - Väylä ***** Like 2021 #äänikirja
Romaanin päähenkilö on nimetön 13-vuotias tyttö, joka kuljettaa Lapin sodan jaloista perheensä karjaa turvaan Ruotsin puolelle. Väylän itäpuolella on köyhyys ja hävitys, länsipuolella rikkaus ja pelastus. Anna Saksman ääntää loistavasti meän kieltä äänikirjatoteutuksessa. Minua liikutti suuresti tytön suhtautuminen lehmiinsä. Niillä oli nimet ja yksilölliset luonteet, ja toki lehmät arvokkaita köyhälle perheelle tuolloin olivatkin. Evakkokaravaani oli pitkä - kymmeniätuhansia ihmisiä ja lehmiä; taipaleet raskaita ja väsyttäviä niin ihmisille kuin eläimille.

Evakkomatkaan sisältyy paljon koettelemuksia: Sisko-lehmän vasikka menehtyy, toinen syntyy ja ihmisiä sairastuu ja kuolee. Iltaisin rättiväsynyt tyttö miettii syntyjä syviä, mutta etsii pohjimmiltaan äitiä, hakee tämän rakkautta. Väylä on koskettava tarina sodan jaloista pakenevista ihmisistä. Vuodessa tyttö kovettuu, mutta kasvaa aikuiseksi. Oli pärjättävä omillaan, luotettava itseensä, muuta tukea ei ollut. Minulle yksi syksyn parhaita. 


Sari Rainio, Juha Rautaheimo - Vainajat eivät vaikene ***** Siltala 2021
Vainajat eivät vaikene on herkku, joka vie jouluiseen Helsinkiin ja tarjoaa nostalgiaa, vaiettuja salaisuuksia ja keskusteluja takan loimussa eiralaisvillassa. Mortui non silent -dekkarisarjan avausosassa tapahtuu pari murhaakin, mutta dekkarin miljöö & kehys oli silkkaa tarinan lumoa!

Rikoskonstaapeli Ville Karila on aikamoinen persoona, joka viljelee puheessaan Tuntemattoman sotilaan repliikkejä. Hänen tiimissään tunnelma on kotoisaa ja rentoa, vaikka rikosten keskellä toimitaankin. Kaupungin paras obduktiolääkäri ja Karilan hyvä ystävä jo vuosien takaa Viola Kaario on pitkä ja näyttävä, hyvin originelli sinkkunainen, joka asuu Eirassa ja vaalii tarkoin yksityisyyttään. Mutta Karilan kanssa hän uskaltaa humaltua iloisesti!

Selviää, että neiti Laineella on ollut romanttinen ja mutkikas suhde salaperäiseen auervaaraan. Mies on todella vaikea jäljitettävä, mutta ulkonäöltään kuulemma tumma ja komea kuin Tauno Palo. Pääepäiltyä jahdataan kuukaudesta toiseen, mutta lopulta saadaan selville edes miehen nimi. Se ei ole Gabriel, vaan Tapani, Tapani Hellevirta. Auervaaran uhrin päiväkirja kuvaa hienolla psykologisella otteella sitä, miten tiukasti narsistinen ja häikäilemätön auervaara kietoo uhrinsa pauloihinsa - ja uhri antaa kaiken aina anteeksi, kunhan vain saa pidettyä miehen elämässään.



Helena Ruuska - Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi ***** Wsoy 2021 #äänikirja
Tietokirjailija Helena Ruuska on kirjoittanut muhkean ja kiinnostavan elämäkerran Mary Gallen-Kallelasta. Tietenkään Maryn elämää ei voi mitenkään erottaa hänen miehensä elämästä ja taiteesta. Näin ollen Maryn tarina avaa näkymiä Akseli Gallen-Kallelan taideteosten taustoihin ja uran käänteisiin sekä yleensäkin kultakauden taiteilijoihin ja taidemaailmaan.

Kopnserttipianistin ura jäi haaveeksi, mutta Mary toteutti luovuuttaan mm. koteja sisustamalla ja taidetekstiilejä kutomalla, ja toimi myöhemmin vuosia pianonsoitonopettajana. Maryn tarina vahvistaa väittämää, että jokaisen menestyvän miehen taustalla on nainen. Hän oli sekä Martta että Maria, joka toimi miehensä tukena ja mallina mm. Aino-triptyykille jo häämatkallaan, muutti ja pakkasi, hoiti monet kodit ja lapset. Avioliitto vei Maryn myös huikeille matkoille Euroopan kaupunkeihin, Afrikkaan ja Yhdysvaltioihin asti.

Ruuska sanoo lähdeaineiston olleen valtava ja hän on joutunut karsimaan ja rajaamaan paljon. Mary jätti jälkeensä toistatuhatta kirjettä sisaruksilleen, äidilleen ja Akselille. Olisit villiä villimpi on elävä ja yksityiskohtainen elämäkerta, joka vei hienolle matkalle Maryn ja Akselin elämään, ja samalla 1900-luvun taidepiireihin. Kirjassa on runsaasti mustavalkoisia valokuvia ja Akselin taidetta väreissä.


MUUT KIRJAT
Hassan Blasim - Kelloja ja vieraita **** Wsoy 2021
Anja Erämaja - Olen nyt täällä metsässä **** Wsoy 2021
Yaseen Ghaleb - Stigma *** Enostone 2021 
Jari Järvelä - Aino A. *** Otava 2021
Riitta Komppa - En muista lähteneeni **** BoD 2021 
Karoliina Korhonen - Pocket Matti *** Atena 2021 
Katja Kärki - Eeled **** Bazar 2021
Heidi Köngäs - Siivet kantapäissä **** Otava 2021
Inkeri Markkula - Maa joka ei koskaan sula **** Otava 2021 ❤︎
Emma Puikkonen - Musta peili *** Wsoy 2021
Eveliina Talvitie - Kävin vaan uimassa, sisko *** Into 2021
Meri Valkama - Sinun, Margot **** Wsoy 2021 #äänikirja ❤︎
Johanna Venho - Syyskirja *** Wsoy 2021


❤︎ HÄNEN SULOISUUTENSA SELMA ❤︎

Tunnelmallista marraskuuta ja hienoja lukuelämyksiä!

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihana kisu! <3
    Minulla odottaa pinossa tuo Vainajat eivät vaikene. Ostin ihan omaksi, minulla on kova luotto siihen että innostun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin Vainajista kovasti. Varmaan senkin takia, että olen asunut kirjan tapahtumapaikoilla Helsingissä, Museokadullakin, jossa murhattu Helena Laine asui. Plus toki tunnelman vuoksi!

      Poista
  2. Minullekin tuttuja ovat Valkama, Blasim ja Kärki. Valkama kiinnostaa. - Ihana kisuli! - Mukavaa alkanutta marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa marraskuuta sinullekin ja onnittelut uudesta lapsenlapsesta!

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.