Elokuun luetut

Elokuu oli toistaiseksi vuoden laiskin lukukuu: vain 11 kirjaa. Lukemiseni painottui kotimaisiin paperikirjoihin, sillä kuuntelin vain yhden ulkomaisen äänikirjan. Syy vähäiseen lukemiseeni on kodin edelleen jatkuva konmaritus ja pieni pintaremontti. Sen verran puuhastelu väsyttää iltaisin, ettei lukemisesta tule mitään. Lukupino huojuu korkeuttaan, sillä syksyn uutuuksia on tipahdellut kirjastosta valtava määrä. En millään ehdi niitä kaikkia laina-ajassa lukeakaan, mutta varataan uudestaan ja jonotetaan, harrastushan kirjabloggaaminen on! Elokuun elämyksellisimmät olivat nämä kolme:

Hannele Mikaela Taivasalo - Lopussa minun pitäisi kuolla **** Teos 2020
Päähenkilö on kirjailija ja nainen, niinsanottu toinen nainen. Suhde naimisissa olevaan mieheen on kestänyt yli kolme vuotta ja mehän tiedämme millaista se on: miehelle vaimo ja perhe on ykkönen, toinen nainen kakkonen. Tämä tuhoon tuomittu rakkaus tuntuu määrittävän naisen koko elämää, mutta hän ei pääse irti. Hän vatvoo tätä elämänsä suurinta dilemmaa kuin Vigdis Hjorth Perintötekijöissä omaansa. Kuolema houkuttaa, mutta nainen ryhtyy siihen minkä osaa: hän amputoi miehen ja rakkauden itsestään kirjoittamalla.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Teos sopisi loistavasti näyttämölle! Minua viehätti tapa jolla nainen väitteli itsensä kanssa: esitti ensin vahvantuntuisesti jonkun mielipiteen jonka kumosi heti perään. Niin uskottelu toimii! Teoksessa on jotain proosarunomaista: lyhyet lauseet ja tekstin asemointi. Oikeastaan kirja pitäisi lukea heti perään toisen kerran ja makustella tarkemmin sen upeutta.
⠀⠀

⠀
Peter Sandström - Rakkaus on kesy eläin ***** Schildts & Söderströms 2020 
Kustantaja kutsuu Peter Sandströmiä tiedotteessaan osuvasti autofiktion hämmentäjäksi, ja sitä hän on. Tässä Peter S on entistä eksyneemmän oloinen, elämäntuskaansa viinillä lääkitsevä, vanheneva mies. On kesä, mutta Peter S:n kesä kuluu omaishoitajana vaimon ja tyttären matkaillessa. Äiti on saanut sairaskohtauksen ja hänestä on tullut hidas ja päivittäin hoivaa tarvitseva vanhus. Yli yhdeksänkymppinen äiti on romaanin tärkein nainen, mutta luonnehdintansa saavat myös Peter S:n elämän muut naiset: vaimo, sisko ja tytär sekä mystinen tekstiviestittelijä Karhu. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Minäkertoja on helposti tulistuva ja ärsyyntyvä mies joka lääkitsee elämänkulun synnyttämää eksyneisyyttään alkoholilla. Kaikesta ironiasta, eksistentiaalisesta ahdistuksesta ja elämän absurdiudesta huolimatta teos on liikuttava, koskettava ja kaunis. Tavallisista elämän sattumuksista syntyy kirkasta proosaa taitajan käsissä. Huumori on vinoa ja lauseet lakonisia. Sandström kuvaa teoksessa sieluunmenevästi niitä tuntoja, joita vanhemman ikääntyminen ja hiipuminen lapsessa herättää. ⠀
⠀

Pasi Pekkola - Lohikäärmeen värit ***** Otava 2015
Lohikäärmeen värit on valtavan hieno, usealle vuosikymmenelle laajeneva lukuromaani, joka alkaa hyvin dramaattisesti. 60-luvun alussa Shandongin maakunnassa äärimmäisen köyhiin oloihin syntyy pieni tyttö, jonka äiti kuolee synnytykseen. Surun murtama isä ei hukuta vauvaa laskiämpäriin, mikä niin usein oli tuolloin tyttövauvojen kohtalo. Tästä tytöstä, Pikku Lohikäärmeestä, kasvaa monien traagisten vuosien jälkeen nuori nainen joka avioituu suomalaisen, Kiinaan teknologiaa myyvän Tomi Harmajan kanssa. Nainen saapuu tähän hiljaiseen ja kylmään maahan juuri ennen joulua 1982 ja parille syntyy pian poika, joka saa nimekseen Kimi. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Pekkola on asunut Kiinassa kolme vuotta, joten maan kulttuuri, historia ja nykyinen talousihme ovat tulleet tutuiksi. Pekkola kuvaa isä Guolianin, Pikku Lohikäärmeen ja koko kylän jokapäiväistä taistelua Suuren nälänhädän keskellä autenttisella ja uskottavalla tavalla. Kulttuurivallankumouksen väkivaltaisessa kaaoksessa Pikku Lohikäärmeen ja ystävättärensä Mingmingin tie vie Shanghaihin Punaiseen lohikäärmeeseen, karaoketyttöjen ja prostituoitujen maailmaan. Lohikäärmeen värit on runsas teemoiltaan. Kiinan armoton lähihistoria ja maaseudun nykyinenkin takapajuisuus tulevat iholle. Vahva, dramaattinen ja taidokas, runsas ja värikäs.⠀⠀⠀

MUUT KOTIMAISET
Paula Hotti - Mustia syntejä. Kahvilaesseitä *** Avain 2020
Kati Luoma - Brooklynin märkä lumi *** BoD 2020
Pasi Pekkola - Huomenna kevät palaa *** Otava 2018
Tuija Takala - Vanhat runot, uudet lukijat **** Avain 2020 ❤︎
Aino Vähäpesola - Onnenkissa ** Kosmos 2019

MUUT ULKOMAISET
Victoria Hislop - Saari **** Bazar 2015 #äänikirja ❤︎
Marie Kondo - Iloa säkenöivä järjestys ** Bazar 2017
Marie Kondo - Siivouksen elämää mullistava taika *** Bazar 2015

Kuulaita syyspäiviä ja hienoja lukuelämyksiä!

Paula Hotti - Mustia syntejä. Kahvilaesseitä

Matkakirjailija Paula Hottin pieni esseeteos Mustia syntejä. Kahvilaesseitä vie lukijan hurmaaviin eurooppalaisiin kahviloihin. Käymme hänen kanssaan kahvilla Lontoossa, Dublinissa, Italiassa ja Berliinissä. Saamme kuulla Wienin 1900-luvun alun kahvilakulttuurista ja pariisilaisen kahvilan ideasta - die Idee an sich. Koti-Suomessa kahvittelemme Helsingin Kalliossa ja Kuopiossa sekä istahdamme torilla kahvikojuun. Esseissä on mukavasti kirjallisuusnäkökulma ja kun matkustaminen on taas mahdollista, voi piipahtaa espressolla jossakin Hottin esittelemässä kahvilassa. Helppoa, sillä kirjassa on kahviloiden nimien ohella myös niiden osoitteet. Hotti elävöittää esseitään kahvila-aiheisilla sitaateilla ja muutamalla mustavalkoisella Marcos Corréan piirroskuvalla. Lopussa on vielä viisi sivua vinkkejä teoksista, joihin kahvi jollain lailla liittyy.

Mustaa kuin piru, kuumaa kuin helvetti, 

puhdasta kuin enkeli, makeaa kuin rakkaus. 

- Charles Maurice de Talleyrand-Périgord

Kahvinjuonti ja kahvilakulttuuri ovat tietenkin kaksi eri asiaa, mutta me suomalaiset olemme kahvinkulutustilastoissa maailman kärkimaa vuodesta toiseen: kulutus henkeä kohden on noin 10 kg ja muissa pohjoismaissa 6-7 kg. Itse juon pari isoa kuppia suodatinkahvia aamuisin ja usein yhden vielä iltapäivällä. Matkoilla tilaan espresson tai cappuccinon. Elämä ilman kahvia sujuu huonosti!

Hotti kertoo myös kahvin ja kahviloiden historiasta. Kahvin kotina pidetään Etiopiaa ja Jemenistä muodostui varhainen kahvikaupan ja viljelyn keskus. Sieltä kahvi löysi tiensä Konstantinopoliin eli Istanbuliin ja kaupungin ensimmäinen kahvila perustettiin 1554, selviää historioitsija Ibrahim Peçevin kirjoituksista. Venetsiaan perustettiin Euroopan ensimmäinen kahvila 1645 ja sadassa vuodessa niiden määrä kasvoi yli kahdensadan. Kahvi alkoi valloittaa myös teenjuojien Britteinsaaria, kun ensimmäinen kahvila perustettiin Oxfordiin 1652. Oxfordin katuja tallasivat mm. Wilde, Huxley, Eliot, Auden ja Byron. Oxfordilaisen Samuel Pepysin päiväkirjoissa on lukemattomia mainintoja kahvista ja kahviloista. Hottin kuvitettu juttu The Grand Cafésta blogissaan.

Kahvista riippumattomista syistä jo nimen Oxford 

kuiskaaminen huokuu korviini historiaa, sivistystä, 

nokkeluutta ja terävää kynää. 

Kahvi kohtasi myös vastustusta, olihan se epäilyttävä muslimien ja arabien juoma. Katolinen kirkko oli alkuun sitä mieltä, että kahvi on paholaisen keksintö ja saatanasta. Mutta kahvin suosion kasvua ei estänyt mikään. Amsterdamin kasvitieteellisessä puutarhassa, Hortus Botanicucsessa, Hotti kävi ihastelemassa satoja vuosia vanhaa kahvipensasta. Siirtomaavallat perustivat orjatyövoimalla hoidettuja kahviplantaaseja siirtomaihinsa ja 1800-luvulle tultaessa kahvinviljely oli levinnyt ympäri maapallon. Portugalin entinen siirtomaa Brasilia on edelleen kahvintuottajamaiden kärjessä ja maan kahviplantaaseilla työskenteli tuolloin 5 miljoonaa orjaa.

Italian Triestessä toimii edelleen upea vuonna 1914 perustettu  Antico Caffè San Marco, jonka pöydissä kahvikupposiaan nautiskeli mm. Italiassa maanpaossa elävä James Joyce. Hotti siteeraa otteita triesteläisen nykykirjailijan Claudio Magrisin (s. 1939) teoksista:  

Kahvila on kirjoittamisen paikka. Olla siellä yksikseen kynän 

ja paperin, ehkä muutaman kirjan kanssa. Tarrautua pöytään 

kuin haaksirikkoutunut jonka yli laineet lyövät. 

Mainittava on vielä upea venetsialaiskahvila Caffè Florian, jossa Casanovakin kuuluu käyneen. Linkki vie Hottin kuvitettuun blogijuttuun, josta myös Casanovan aamiaisen kuva. Itselleni Wienistä tulee aina mieleen Sacher-kakku ja Mozartkugelit, jotka oikeastaan ovat peräisin säveltäjän synnyinkaupungista Salzburgista. Kaupungissa on tusinan verran historiallisia kahviloita kahvilakulttuurin kulta-ajalta, esimerkiksi Café Sacher (jonne Hotti väsyi jonottamaan!) ja Café Landtmann, joka on perustettu 1873 ja jonka asiakkaita olivat mm. Sigmund Freud ja Marlene Dietrich.

Olisin kaivannut kirjaan kuvia näistä upeista kahviloista, mutta toki ne googlaamalla löytää. Löysin tämmöisen yhdistyksen - European Historic Cafés Association, jonka nettisivuilla kerrotaan kuvin ja tekstein jäsenkahviloista. Sivulla kerrotaan mm. kuvan Caffè al Bicerinistä Torinossa. Suklaakahvin / bicerinin ohjeita löytyy netistä. Kahvilaesseitä lukiessa nousi matkakuume. Jospa ensi kesänä matkustaminen ulkomaille olisi jo mahdollista! Sitä ennen kahvitellaan kotimaan kahviloissa ja matkaillaan kirjallisuuden siivin vaikka Hottin kivoja kahvilaesseitä lukemalla.

Paula Hotti - Mustia syntejä. Kahvilaesseitä
Kansi Marcos Corréa
Avain 2020
Kirjastosta
______________
Eniten minua kiinnostaa tie, Kirja ja keittiö, Kirjavinkit

Paula Hotti on opiskellut englantilaista filologiaa Helsingissä ja kirjallisuutta Jyväskylässä; kokkaillut Michelin-tähden ravintolassa Skotlannissa. Tällä hetkellä hän kääntää, kirjoittaa, juo kahvia ja pitää Sateenmuruja-blogia Lontoossa. 

Peter Sandström - Rakkaus on kesy eläin

Syksy tulee nykyään aina vain useammin, joskus monta kertaa vuodessa.

Kustantaja kutsuu Peter Sandströmiä tiedotteessaan osuvasti autofiktion hämmentäjäksi, ja sitä hän on: kaikissa teoksissa päähenkilö on Peter S, hyvin kirjailijan oloinen ja ikäinen mies. Mutta lukijan ei ole viisasta pitää kaikkea kerrottua faktana ja puhtaana autofiktiona. Uusimmassa romaanissa Rakkaus on kesy eläin Peter S on entistä eksyneemmän oloinen, elämäntuskaansa viinillä lääkitsevä, vanheneva mies. On kesä, mutta Peter S:n kesä kuluu omaishoitajana vaimon ja tyttären matkaillessa. Nainen nimeltä Karhu kiusaa ja houkuttaa tekstiviesteillään, mutta onneksi tomera sisko pystyy pitämään veljensä jonkun verran tolkuissaan.

Romaanissa Peter S kertoo, miltä tuntuu kun yksi hänen elämänsä vahvoista naisista ja tukipilareista on hiipumassa. Bloggauksessani Äiti marraskuusta pari vuotta sitten kirjoitin näin: "Mutta äiti se vasta pakkaus on! Leskeksi jäätyään äiti puhkesi kukkaan, Sandström sanoo. Liki yhdeksänkymppinen äiti rakastaa värikkäitä vaatteitaan ja korkokenkiään, kiipeilee silityslautojen päälle pitsikappoja ripustelemaan ja etsii uusia reseptejä vanhoista ruotsalaisista naistenlehdistä."

Mutta nyt asiat ovat muuttuneet. Tuo tarmonpesä ja kaiken osaava nainen on saanut sairaskohtauksen ja hänestä on tullut hidas ja päivittäin hoivaa tarvitseva vanhus. Äidin päästyä sairaalasta kotiin Peter S tulee lapsuudenkotiinsa Uuteenkaupunkiin äidin peräänkatsojaksi. Äidin hitaus ärsyttää, äidin saamattomuus ärsyttää, äidin kaatuilu ärsyttää, kaikki tilanteessa ärsyttää ja Peter S myös näyttää sen, äidilleenkin. Mutta tuo kaiken kokenut nainen kestää nytkin poikansa tuittuilut.

Yli yhdeksänkymppinen äiti on romaanin tärkein nainen, mutta luonnehdintansa saavat myös Peter S:n elämän muut naiset. Avioliittoa Seepran / Blomgrenin / Darlingin kanssa on kestänyt vuosikymmenet ja parilla on kaksi lasta, tytär Bonnie ja superfiksu poika Neo. Nyt äiti ja tytär ovat kesälomamatkalla kaukana Venäjällä, menossa Vladivostokiin ja Souliin. Vaimo on työnsä puolesta usein työmatkoilla - siksikö Peter S on pönkittänyt seksuaalista ja miehistä itsetuntoaan tapailemalla muita naisia? Naistenlehti Annikan lehtijutun perusteella 29 naista otti yhteyttä kirjailijaan ja joitakin heistä hän tapasi hämärissä hotellihuoneissa. Yksi näistä sitkeistä tekstiviestittelijöistä ja yhteydenpitäjistä on Karhu, joka  hinkuu tapaamista mm. konsultoidakseen Peter S:ää pornografisen novellinsa idean tiimoilta.

Sandström ei suinkaan kaunistele Peter S:n luonteenpiirteitä ja tekemisiä. Minäkertoja on helposti tulistuva ja ärsyyntyvä mies joka lääkitsee elämänkulun synnyttämää eksyneisyyttään valkoviinillä ja siiderillä. Kaikesta ironiasta, eksistentiaalisesta ahdistuksesta ja elämän absurdiudesta huolimatta teos on liikuttava, koskettava ja kaunis. Tavallisista elämän sattumuksista syntyy kirkasta proosaa taitajan käsissä. Huumori on vinoa ja lauseet lakonisia. Takaumat vievät lapsuusmuistoihin, vuosiin jolloin äiti oli vahva ja kaunis nainen joka osasi tehdä ja teki mitä tahansa. Kontrasti työteliäiden, puutarhaviljelyä harrastaneiden isän ja äidin ja käytännön töissä tumpeloiden siskon ja Peter S:n välillä tulee nautittavasti ja ironisesti esiin esimerkiksi vierailtaessa isän haudalla. Hautakivi on kaatunut; äiti siistii ruohoa kynsisaksilla ja organisoi kiven nostoa lasten naukkaillessa viiniään taustalla. Lopulta kivi nousee ja retki päättyy näiden kolmen tanssiin käsi kädessä - ja iäkäs äiti ajaa autolla hiprakkaiset keski-ikäiset lapsensa kotiin.

Sandström kuvaa teoksessa sieluunmenevästi niitä tuntoja, joita vanhemman ikääntyminen ja hiipuminen lapsessa herättää. Osat vaihtuvat, vanhemmasta tulee lapsi ja lapsesta huolehtiva aikuinen. Lapsuuden kotitalo rappeutuu hoidotta eikä kukaan tarvitse aikanaan tärkeiltä tuntuvia tavaroita. Tämä vetoaa syvästi vastaavan kokeneeseen lukijaan. Ikääntyvä Peter S rakastaa eittämättä syvästi kaikkia naisiaan, joista jokainen täyttää hänen elämässään oman funktionsa. Minulle ei aivan selvinnyt kirjan kannen symboliikka. Kannessa on tavallaan käänteinen kentauri, jolla on naisen sääret ja hevosen pää ja kuvan jatkuessa takakanteen kuvasta löytyy myös villi joutsen, jolla on ihmisen käsi. Rakkauden ja elämän ikuinen mysteeri?

Aiemmat bloggaukseni Sandströmin teoksista:

Äiti marraskuu

Sinulle joka et ole täällä

Valkea kuulas

Laudatur

Peter Sandström - Rakkaus on kesy eläin

Alkuteos Kärleken är ett tamdjur 2020

Suomentanut Outi Menna
Kansi Fredrik Bäck

Schildts & Söderströms 2020

Kirjastosta

_______________

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Kati Luoma - Brooklynin märkä lumi

Kati Luoma on nelikymppinen oululainen yhteiskuntatieteiden maisteri ja tradenomi, joka aiemmin työskenteli toimittajana ja sisällöntuottajana. Hänen esikoisteoksensa Brooklynin märkä lumi perustuu kirjailijan oman yhdeksänkymppisen Helena-mummin värikkäille tarinoille, joita Luoma nauhoitti heidän tapaamisissaan. Kirjassa mummin nimi on Anna ja teoksen toinen tarinalinja kertoo siis hänen elämästään 1900-luvun alkuvuosista nykypäivään. Kirjan mummiaan kuunteleva tyttärentytär on nimeltään Emma, Aavan ja Topiaksen äiti, Juhan vaimo. Emma tekee pätkätöitä Oulun seudun paikallislehdessä. Häntä ei vakinaisteta ja muutenkin toimittajan työmahdollisuudet ovat olemattomat. Niinpä Emma päätyy työttömäksi, jota 90-luvun laman läpikäynyt isä eivätkä kaikki ystävätkään katso ymmärtävästi. Tuskaillessaan työpaikkahakemusten ja hylkyjen kanssa, Emma päättää yrittää kirjoittaa kirjan mumminsa elämästä. Teoksella on paljon yhtymäkohtia kirjailijan omaan elämään, mutta Luoma sanoo sen olevan fiktiota.

Anna-mummin osuudet vievät hänen lapsuuteensa ’rikkaan Mäkisen’ kulmataloon Oulussa, jossa viereisessä asunnossa asuvat myös Annan tädit Anni, Aino, Ida ja Esther sekä eno Hjalmar. Anna on tavattoman reipas pikkutyttö, joka hakee juopporemmeihin eksyvää isäänsä kaupungilta ja ymmärtää mielenterveydeltään haurasta äitiä. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Amerikan siirtolaisuus oli suurta eri puolilta Pohjanmaata. Tädeistä myös Aino ja Ida olivat käväisseet Amerikoissa, mutta palanneet velvollisuudentuntoisina kotiin hoitamaan pahaan nivelreumaan sairastunutta siskoaan Estheriä. Näistä Amerikan ajoista juontaa kirjan nimikin ja lopussa selviää Ida-tätiin liittyvä salaisuus - joskin kirjailija jättää langanpäitä irrallisiksi lukijan omia johtopäätöksiä varten.

Anna oli sodan aikana teini-ikäinen ja tutustui Oulussa komennuksella oleviin nuoriin saksalaissotilaisiin, koki pommitukset ja pommisuojat sekä sodanjälkeiset puutteen ja valvontakomission ajat. Luoma kertoo kauniisti Annan rakastumisesta Johannekseen ja heidän pitkästä avioliitostaan ja nelilapsisesta perheestään. Kirjanpitäjänä työskennelleet puolisot löysivät toisistaan elämänmittaisen kumppanuuden.

Kirjan nykytasossa haasteita Emman elämään tuovat pätkätyö ja työttömyys. Emma selaa Työvoimatoimiston ja lehtien työpaikkailmoituksia ja laajentaa reviiriään, mutta lukuisat hakemukset ovat yhtä tyhjän kanssa. Hän häpeilee kovasti työttömyyttään, jaksaa toivoa pitkään, mutta toivokin loppuu aikanaan. Emma jämähtää kotiin, ei vaihda edes yöpukua pois eikä aina jaksa huolehtia ruuastakaan. Samaan aikaan myös puolison työpaikalla ovat käynnissä YT-neuvottelut, joten paineita perheessä riittää. Herkkä viisivuotias Aava aistii jännitteet ja pelkää iltaisin pimeää ja mörköjä. Emma tuskailee tekstiensä kanssa, ei usko kykyihinsä, mutta eräs rakkaaksi käyvä kirjoitusopas luo uskoa siihen, että kyllä tästä jotain vielä tulee.

Anna-mummin elämäntarina tuo esiin 1900-luvun alun kaupunkiasumisen ja varmasti Oulua tuntevalle tutuista paikoista lukeminen on kiinnostavaa. Minä mietin 1900-luvun alun olematonta sosiaaliturvaa: siskojen ja veljen piti luopua omasta elämästään, koska vakavasti sairasta ja liikuntakykynsä menettävää sisarta oli hoidettava kotona. Sota-ajan nuorten työvelvoitteet nousivat esiin, samoin puute tuolloin ja vielä kauan sodan jälkeenkin. Eräs kirjan henkilöistä sairastuu myös Alzheimerin tautiin ja nämä osuudet Luoma kuvasi herkkyydellä, ymmärtävästi ja kauniisti.

Luoman teksti on elävää ja erittäin sujuvaa. Huumoria ei kirjassa paljon ole, mutta minua huvitti suuresti nuoren Annan tokaisut epämääräiselle mieshyypiölle, joka tuppautui hänen ja Maria siskon seuraan uimarannalla! Emman osuudessa huvittavin kohtaus tapahtui pisteliään Tarjan hienoissa hääjuhlissa, kun keskustelu kävi kiivaana työttömyydestä ja laiskoista työttömistä. Emma teki ympärillä olevien tarkkaillessa hienon manööverin ja totesi: Terveisiä sirkuksesta!

Luoman teksti on hallittua, virheetöntä ja asiallista. Brooklynin märkä lumi on meidän lähihistoriaamme hyvin valaiseva teos; ja tietenkin kunnianosoitus kirjailijan Helena-mummille. Kirjan tunnelma on lämmin ja ymmärtävä, monia teemojakin löytyy. Jokaisella sukupolvella on elämässään omat haasteensa ja yksilö vastaa niihin omasta persoonallisuudestaan käsin. Nämä kaksi saman suvun eri sukupolven naista suhtautuivat haasteisiinsa hyvin eri tavoin. Anna oli jo lapsena hyvin reipas ja sanavalmis, Emma taas vetäytyvä ja ristiriitoja kaihtava. Minusta on hienoa, että Luoma on tallentanut mumminsa tarinat ja entisen Oulun elämänmenon. Lopuksi totean vielä, että Brooklynin märkä lumi on edustava kirja: kaunis kovakantinen teos, jossa on vieläpä kirjanmerkkinauha! Kaikenkaikkiaan laadukas esikoisteos. Mietin pitkään kolmen ja neljän tähden välillä. Luin teosta fyysisesti väsyneenä, mikä tietenkään ei ollut kirjan vika, mutta vähensi lukuelämystäni.

Kati Luoma - Brooklynin märkä lumi
Kansi Toni Luoma
BOD 2020
Kustantajalta
_______________

Kati Luoman haastattelu Mun Oulu verkkosivulla, josta myös kirjailijan kuva & Rauhan Tervehdyksen verkkosivulla

Kirjan tarinasta: Anna ja Emma ovat mummi ja tyttärentytär, luonteiltaan toistensa vastakohdat. 84-vuotias Anna on rohkea ja sanavalmis, 33-vuotias toimittaja Emma taas konflikteja välttelevä itsensä pohdiskelija. Työelämästä syrjään joutuva Emma alkaa kerätä talteen tuonpuoleiseen kaipaavan mumminsa lennokkaita tarinoita menneisyydestään. Tapaamisten jatkuessa hän huomaa, että jutut eivät jääkään muutamaan hauskaan sattumukseen. Omassa elämässään Emma joutuu työttömyyden pitkittyessä yhä ahtaammalle, ja uusia haasteita kaipaava aviomies, pelokas tytär sekä hankala isä vaativat kaikki häneltä osansa. Epävarman kirjoittajan mielessä alkaa siintää kirja, jonka rivejä hahmoteltiin jo kauan ennen hänen syntymäänsä. Kuka on oikeutettu kirjoittamaan ja kenen tarinasta lopulta on kysymys?

Hannele Mikaela Taivassalo - Lopussa minun pitäisi kuolla

Mitä se on, jos ei voi luvata mitään eikä voi antaa juuri mitään. 

Ei yhtään mitään. Sitä se on.

Hannele Mikaela Taivassalon Lopussa minun pitäisi kuolla on ohut kirja, vain 128 sivua. Päähenkilö on kirjailija ja nainen, niinsanottu toinen nainen, jolla on yli kolme vuotta ollut suhde naimisissa olevaan mieheen. Molemminpuolista rakkautta ei puutu, seksuaalista intohimoa ei puutu, mutta nainen jää aina toiselle sijalle miehen elämässä. Miehellä on perheensä, vaimo jota rakastaa; syntymässä oleva lapsi. Nainen ei voi koskaan viettää koko yötä rakkaansa kanssa, ei voi herätä uuteen päivään tämän viereltä. Naista raastaa yksinäisyys ja kaipuu. Suhde ja tämä epätoivoinen rakkaus tuntuvat määrittävän hänen koko elämäänsä: ilman miestä hän ei usko pystyvänsä elämään, mutta ei myöskään tämän salailun kanssa. Nainen on jättänyt miehen useita kertoja, mutta aina ollut kuolemaisillaan kaipaukseen ja palannut takaisin tämän syliin. Hän vatvoo tätä elämänsä suurinta dilemmaa kuin Vigdis Hjorth Perintötekijöissä omaansa. Kuolema houkuttaa, mutta nainen ryhtyy siihen minkä osaa: hän amputoi miehen ja rakkauden itsestään kirjoittamalla.

Sanon että sitä mikä on salaista ei ole olemassakaan. 

Sanon että salainen rakkaus on rakkautta jota ei ole. 

Rakkaus tai minä. Toisen täytyy kuolla.

Teos on traaginen, yksinäisen ja onnettoman naisen monologi, joka sopisi loistavasti näyttämölle. Nainen ruotii suhdettaan monelta kantilta ja aina on vastassa pysty seinä. Järki sanoo, ettei tällä suhteella ole tulevaisuutta, mutta onko tulevaisuutta ilmankaan? Nainen tuntee rajojensa liuenneen ja hämärtyneen, hän on viallinen ja samea, hän ei kelpaa. Omanarvontunto, mitä se on? Vain yhden ainoan kerran kolmivuotisen suhteensa aikana mies ja nainen ovat tehneet yhteisen matkan. Se oli onnen täyttymys: ei salailua, ei piileskelyä ja yhteiset aamut. Mutta matkan jälkeen paluu todellisuuteen ja yksinäiseen elämään oli entistä karvaampaa.

Taivassalo kirjoittaa upeasti. Romaani on proosavetoinen ja perustuu päähenkilön mielen sisältöön ja tarkkaan mietittyihin, kirkkaisiin lauseisiin. Minua viehätti tapa jolla nainen väitteli itsensä kanssa: esitti ensin vahvantuntuisesti jonkun mielipiteen jonka kumosi heti perään. Niin uskottelu toimii eikä nainen enää halunnut mennä uskottelun halpaan. Olen lukenut kirjailijalta aiemmin teoksen In transit, josta pidin myös paljon. Lopussa minun pitäisi kuolla on aiheeltaan rajattu ja keskittyy elämää suurempaan rakkauteen ja toisen naisen osaan. Itseasiassa teoksessa on jotain proosarunomaista: lyhyet lauseet ja tekstin asemointi. Oikeastaan kirja pitäisi lukea heti perään toisen kerran ja makustella tarkemmin sen lauseita ja ajatuksia. Vaikuttava ja koskettava toisen naisen puheenvuoro.

Hannele Mikaela Taivassalo - Lopussa minun pitäisi kuolla
Alkuteos I slutet borde jag dö 2020
Suomentanut Raija Rintamäki
Kansi Sanna Mander
Teos 2020
Kirjastosta
_______________

Hannele Mikaela Taivassalo (s. 1974) on on palkittu suomenruotsalainen kirjailija. Kahdeksan teosta kirjoittaneen Taivassalon esikoiskirja Kärlek, kärlek – hurra, hurra julkaistiin 2005 (Söderströms). Romaanistaan Viisi veistä Andrej Kraplilla (2008, Fem knivar hade Andrej Krapl, Söderströms 2007) Taivassalo sai Runeberg-palkinnon vuonna 2008. Viimeisimmästä romaanistaan In transit (Teos & Förlaget, 2016) Taivassalo sai Längmanska kulturfondenin Suomi-palkinnon. Scandorama on Taivassalon ensimmäinen sarjakuvaromaani. Vuonna 1997 Taivassalo oli mukana perustamassa taannoista Skunkteateria, jolle hän kirjoitti myös näytelmiä. Hän on filosofian maisteri, mutta opintoihin kuuluu niin ikään mm. draaman kirjoittamista Teatterikorkeakoulussa.

Tuija Takala - Vanhat runot, uudet lukijat #runosunnuntai

Selkokirjailija Tuija Takala on selkoistanut vanhoja runoja teokseensa Vanhat runot, uudet lukijat. Saako näin tehdä vai onko tämä kulttuuriperintömme raiskaamista? Tuija itse sanoo harkinneensa asiaa huolella ja pitkään, mutta ajatus ei jättänyt häntä rauhaan. Onneksi ei jättänyt, sillä runot ovat iso osa kulttuuriperintöämme: meillä oli runonlaulajat ja kansanrunomme ja -laulumme; meillä on Kalevala ja Kanteletar. Mutta ymmärtääkö nykylukija niiden sanastoa ja sanomaa? Ymmärtääkö suomalaiseen kulttuuriin tutustuva ja kieltämme opiskeleva, mitä Eino Leinon Nocturnessa sanotaan?

Vanhojen runojen kieli kuitenkin karkaa monilta tämän ajan lukijoilta. Vanhahtava sanasto, epäsuora sanajärjestys ja poikkeava lauserakenne voivat vaikuttaa siten, että merkittävä, koskettava sisältö ei välity uusille lukijoille.- Tuija itse blogissaan

Tuijan teos on kulttuuriteko ja uraauurtava monella tapaa: vanhoja runoja ei ole ennen selkoistettu eikä kotimaisen kirjallisuuden historiasta ole edes lyhyttä esittelyä saatavissa selkokielellä. Tuija antaa myös yleisohjeita runon lukemiseen ja kertoo mukaan ottamistaan runoilijoista. Alkusanojen otsikoista selviää, mitä asioita Tuija kertoo. Otsikoita ovat mm. Runojen muoto ja kieli, Esimerkki runon keinoista & Maailman muuttuminen näkyy runoissa. Näin kirja sopii sekä yksittäisille runon lukijoille että erilaisiin koulutus- ja opetustarkoituksiin.- Tuija blogissaan

Selkokielellä lukeminen tuo jännän tunteen. Kun luin Tuijan esittelytekstejä kirjailijoista ja ylipäätään runoudesta, minut valtasi rauha. Selkokieli on lyhyttä, harkittua ja ymmärrettävää. Helpot lauserakenteet ja lyhyet kappaleet liehureunoin saavat proosatekstinkin tuntumaan runolta. Teoksessa on mukana kolmisenkymmentä tunnettua runoilijaa, joista on lyhyt esittely ja heiltä yksi tai useampi runo. Mukana ovat mm. Aleksis Kiven Onnelliset, Sydämeni laulu ja Laulu oravasta; osa Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta, Laulu onnesta ja Nocturne;  mukana ovat Aino Kallas, L. Onerva, Edith Södergran, Aaro Hellaakoski, Uuno Kailas, Katri Vala ja Saima Harmaja.

Luin alkuperäistä runoa ja sen selkoistusta rinnan, pitäen mielessä erityisesti vanhan runon ymmärrettävyyttä ja sitä, pystyykö selkoistus välittämään runon tunteita ja tunnelmia. Loistavasti pystyy! Selkokielessä korvataan monet vaikeat sanat helpommilla. Joidenkin sanojen valintaa hieman ihmettelin, mutta uskon Tuijan tuntevan selkonsa. Siteeraan tässä muutamasta runosta otteita sekä alkuperäisenä että perään selkoksi - näin näet mistä on kyse.

KALEVALA, VIIMEINEN SÄKEISTÖ

Vaan kuitenki kaikitenki la’un hiihin laulajoille,

la’un hiihin, latvan taitoin, oksat karsin, tien osoitin.

Siitäpä nyt tie menevi, ura uusi urkenevi

laajemmille laulajoille, runsahammille runoille

nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa.

Vaan kuitenkin kuljetin runot laulajille,

hiihdin ladun, poistin esteet, näytin tien.

Nyt siitä menee tie, uusi ura

uusille runoille, muille laulajille,

nuorille ja kansalle, joka kasvaa.

IMMI HELLÉN (1861-1937, ORAVAN PESÄ

Siinä se vihreä virpinen katto

ja lehdistä lämpöinen lattiamatto

ja pikkiriikkiset ikkunat

ja vuoteessa sammalet vihannat.

On pesässä oksista vihreä katto

ja lattialla lehdistä lämmin matto

ja ihan pienet ikkunat

ja sänky vihreää sammalta.

KAARLO SARKIA (1902-1945), ÄLÄ ELÄMÄÄ PELKÄÄ

Kuin lintu lennä,

älä viipyen menneen raunioilla

nykyhetkeä häädä.

Suo jääneen jäädä, suo olleen haudassa olla,

tulevaa koe vastaan mennä.

Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:

On kuoleman portti aina avoin.

Lennä kuin lintu.

Älä viivy menneisyyden raunioilla,

älä aja pois nykyhetkeä.

Anna menneen mennä,

anna hautojen olla.

Mene tulevaisuutta vastaan.

Ole vapaa kuin tuuli:

on aina ovi auki kuolemaan.

Minä pidin teoksesta kovasti. Minusta Tuija on onnistunut selkoistuksessa hienosti ja toivon, että Vanhat runot, uudet lukijat löytää tiensä opetukseen ja kouluihin. On tärkeää, että tämäkin kulttuuriperintömme siirtyy uusille sukupolville ja uusille suomalaisille. Myös Tiina Piilola teki osaltaan Kalevalaa ymmärrettävämmäksi teoksessaan Kalevalan naiset, mikä toki on vaikeampi teos lukea, mutta erittäin suositeltava selvittäessään Kalevalan vahvoja naisia feministisen kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta.

Tuija Takala - Vanhat runot, uudet lukijat
Avain 2020
Kirjastosta
_______________

Kiiltomato

Kirjassa Vanhat runot, uudet lukijat on runoja, jotka ovat olleet tärkeitä suomalaisessa kulttuurissa. Kirjaan on valittu kolmisenkymmentä runoa kansanrunoista taiderunoihin 1940-luvulle asti. Kirja välittää suomalaista kulttuuriperintöä uudella tavalla. Tuija Takala tarjoaa vanhat runot uusille lukijoille niin, että joka runon rinnalla on sama runo selkosuomeksi. Lukija voi nauttia vanhan runon ilmaisun tavoista ja saa samalla kokemuksen runon sisällöstä helpolla kielellä. 

Oheisella videolla Tuija puhuu selkokirjoistaan ja tulevista suunnitelmistaan.

Marie Kondo - Siivouksen elämää mullistava taika & Iloa säkenöivä järjestys

Tämä postaus kertoo käytännössä omasta elämästä eikä ole varsinainen kirjabloggaus. Koronavirusaika on karsinut monia menoja, joten minulla on nyt aikaa kodille: käynnissä on kodin organisointi tai konmaritus. Useimmille meistä kertyy yksinkertaisesti liikaa tavaraa, se se ongelma on. Emme henno pistää paljonkaan pois, koska ajattelemme tarvitsevamme joskus sitä sun tätä - ehkä. Siksi koti näyttää ahtaalta ja tunkkaiselta eivätkä paikat pysy kauaa järjestyksessä siivouksen jälkeen. Tutustuin vasta nyt konmaritukseen ja luin Marie Kondon suositun kodin organisointiteoksen Siivouksen elämää mullistava taika (2015). Lainasin kirjastosta vielä kakkososan Iloa säkenöivä järjestys (2017). Jälkimmäinen antaa yksityiskohtaisemmin neuvoja eri tilojen ja tavararyhmien organisointiin ja opettaa taittelemaan vaatteet ja muut kangasesineet. 

Minä en aio taitella vaatteitani, mutta ymmärrän hyvin, että japanilaisissa pienissä asunnoissa taittelu luo tilaihmeen: yhteen vetolaatikkoon mahtuu uskomaton määrä T-paitoja ja puseroita. Kondon pääperiaate on karsi, karsi ja säästä vain iloa tuottavat esineet ja tavarat. Sitten kun kodin kaikki nippelit ja nappelit ja tavararyhmät on käyty läpi, on mietittävä niille ikioma säilytyspaikka. Kun kaikelle on määritelty säilytyspaikka, on tavara käytön jälkeen helppo palauttaa paikalleen. Kuulostaa yksinkertaiselta, eikö totta.

Kirjafriikkinä en jaa Kondon näkemystä kirjojen karsimisesta muutamaan kymmeneen enkä todellakaan pudottanut satoja kirjoja isoksi röykkiöksi lattialle! Kondohan kehottaa kasaamaan eri tavararyhmät lattialle ja poimimaan siitä tavara kerrallaan ja kuulostelemaan omia tunteita: tuottaako tämä iloa vai ei. Inspiraatiota kodin uudelleenorganisointiin toki näistä kirjoista sain, etenkin ensimmäisestä kirjasta. Toinen toisti perusperiaatteita eikä ollut niin minimalistisen sävyinen kuin ensimmäinen: Kondo antaa esimerkiksi eri huonetilojen koristeluvinkkejä päämääränä iloa tuottava koti.

MITÄ OLEN TEHNYT:

• en laskenut jätesäkkien määrää, mutta poistettavaa kertyi peräkärryllinen
• siirsin mausteet ja öljypullot lieden vierestä läheiseen kaappiin; eivätpä pölyty enää ja taso on tyhjempänä siistimmän näköinen
• keskitin siivous- ja puhdistusaineet kahdesta paikasta yhteen; tuntuu tosi järkevältä!
• usein käytettäville pienille työkaluille (ruuvareille, vasaralle, etc.) on nyt oma laatikostonsa, jonne myös mies osaa käyttämänsä tavarat palauttaa
• kirjahyllyn järjesteleminen on edelleen kesken. Sitä ei ole meistä kumpikaan vuosiin järjestänyt ja käsillä ollut kirja on sujautettu sinne minne se on mahtunut. Omat espanjankieliset kirjat ja runokirjat ovat jo hyvin omissa ryhmissään. Seuraavaksi aion järjestää kotimaiset ja ulkomaiset romaanit omille hyllyilleen ja tietokirjat aiheittain.

Kondo sanoo, että kodin perusteellinen järjestäminen vie yleensä puolisen vuotta ja että se tarvitsee tehdä vain kerran. Olen epäileväinen. Vaikka järjestely ja karsiminen ovat kesken, tuntuu jo kodikkaammalta ja avarammalta. Myös Ilana Aallon keväällä ilmestynyttä teosta Paikka kaikelle. Miten tavaratulva syntyy ja miten se padotaan **** suositan lämpimästi.

KonMari - Siivouksen elämää mullistava taika ***
Alkuteos The Life-Changing Magic of Tidying 2011
Suomentanut Päivi Rekiaro
Kansi Satu Kontinen
Bazar 2015

Turhasta roinasta eroon pääseminen vapauttaa energiaa muuhun kuin tavaroista huolehtimiseen. Samalla kun siivoat, tulet järjestäneeksi asiasi ja elämäsi. Saat lisää rohkeutta minimoida elämästä negatiivisia asioita. Kun järjestys on kerran saatu aikaan, kaaosta ei synny enää koskaan.

KonMari - Iloa säkenöivä järjestys **
Alkuteos Spark Joy 2012/2015
Suomentanut Päivi Rekiaro
Kansi Satu Kontinen
Bazar 2017

Kirja tarjoaa vastauksia moniin niihin kysymyksiin, joita lukijoilla heräsi ensimmäisen teoksen jälkeen. Ohjeet on jaettu eri kategorioihin, kuten keittiövälineet, puhdistustarvikkeet, harrastusvälineet ja kuvatallenteet. Kirja sisältää myös vaihe vaiheelta eteneviä ohjeita mm. paitojen ja sukkien laskostamiseen ja piirroksia täydellisesti järjestetyistä laatikostoista ja kaapeista. Tämä käytännöllinen opas säkenöi iloa kaikille, jotka haluavat yksinkertaisempaa elämää.

SYKSYN UUTUUS: 
KonMari – Työnilon löytämisen taika

KonMari – Työnilon löytämisen taika ohjaa tarinoiden, tutkimustulosten ja kymmenien käytännön ohjeiden avulla lukijoita järjestämään työelämänsä. Kondo ja organisaatiopsykologian asiantuntija Scott Sonenshein auttavat sinua poistamaan työpaikaltasi tarpeettomat, tehottomat ja masentavat fyysiset ja sähköiset turhakkeet. Ne eivät ainoastaan hidasta työskentelyämme vaan myös kuormittavat ja syövät motivaatiotamme. Kun kaikki tarpeeton on poissa, olemme vapaita toteuttamaan työhön liittyviä unelmiamme. Tämä kirja auttaa sinua vahvistamaan itseluottamustasi ja parantamaan menestystäsi työelämässä – sekä tietenkin säkenöimään iloa.

Haluan jakaa ilon kuvassa näkyvistä, vastikään löytämistäni HETI-tuotteista! Toistaiseksi olen kokeillut tuotteita keittiön pinnoille ja kylpyhuoneeseen. Puhdasta tulee eikä yskitä!

Pasi Pekkola - Lohikäärmeen värit

Pasi Pekkolan Lohikäärmeen värit on valtavan hieno, usealle vuosikymmenelle laajeneva lukuromaani, joka alkaa hyvin dramaattisesti. 60-luvun alussa Shandongin maakunnassa äärimmäisen köyhiin oloihin Suuren nälänhädän keskelle syntyy pieni tyttö, jonka äiti kuolee synnytykseen. Surun murtamalla, kolhoosin pellolla uurastavalla isällä on vaihtoehtona myös hukuttaa vauva laskiämpäriin, mikä niin usein oli tuolloin tyttövauvojen kohtalo. Isä päättää kuitenkin pitää tyttärensä, Pikku Lohikäärmeen / Xiaolongin.

Tästä tytöstä kasvaa monien traagisten vuosien jälkeen nuori nainen joka avioituu suomalaisen, Kiinaan teknologiaa myyvän Tomi Harmajan kanssa. Xialong saapuu tähän hiljaiseen, pimeään ja kylmään maahan juuri ennen joulua 1982 ja parille syntyy pian poika, joka saa nimekseen Kimi. Menneisyys ja utopia Kultahatun Jayn ja Daisyn kaltaisesta suuresta rakkaudesta kuitenkin kaihertaa ja pian Xiaolong katoaa jäljettömiin.

Kimi kasvaa äidittä ja etäisen, usein työmatkoilla käyvän isänsä kanssa eikä saa koskaan selitystä, mihin ja miksi äiti katosi. Vuonna 2013 hän on kolmikymppinen, rahaa kyseenalaisinkin keinoin tahkoava sijoitusneuvoja. Töissä uhkaa oikeusjuttu ja Kimi päättää lentää ensimmäisen kerran elämässään Kiinaan ja Shanghaihin, jossa isä tilapäisesti asuu. Hänen tarkoituksenaan on selvittää, missä äiti on ja saada vihdoin selitys tämän katoamiselle.

Pekkola on asunut Kiinassa kolme vuotta, joten maan kulttuuri, nykyinen meno ja talousihme ovat tulleet tutuiksi. Maon aikana Kiinassa oli ns. Suuri nälänhätä, jossa kymmeniä miljoonia ihmisiä kuoli. Pekkola kuvaa isä Guolianin, Pikku Lohikäärmeen ja koko kylän jokapäiväistä taistelua hengissä pysymiseksi todella autenttisella ja uskottavalla tavalla. Isän ja tyttären pelastukseksi koituivat kielletyt heinäsirkkataistelut, joissa Musta Lohikäärme niminen sirkka oli voittamaton. Kulttuurivallankumouksen väkivaltaisessa kaaoksessa teini-ikäinen Pikku Lohikäärme pelasti isänsä paljastamalla Neljän tuulen kylän ainoan intellektuellin, oman parhaan tyttökaverinsa Mingmingin isän. Toisinajattelijoiden työleiriltä palatessaan isä ei ollut entisensä.

Tyttöjen tie vie Shanghaihin Punaiseen lohikäärmeeseen, karaoketyttöjen ja prostituoitujen maailmaan. Pikku Lohikäärme yrittää pysyä neitsyenä rakastamaansa Wu Jiania varten, mutta isä on sairas ja tarvitaan rahaa. Nykytasossa myös Kimi eksyy samaiseen tyttöbaariin ja tapaa Amyn ja Rosien, jotka molemmat ovat prostituoituja. Kirjan loppusanoissa Pekkola sanoo: Toivon, että kirjani auttaa tuomaan heidän ja niiden miljoonien muiden Kiinassa päivittäin prostituoituina työskentelevien naisten äänet paremmin kuuluviin.

Lohikäärmeen värit on runsas teemoiltaan. Kiinan armoton lähihistoria ja maaseudun nykyinenkin takapajuisuus tulevat iholle. Kirja on myös koskettava kuvaus yksinäisestä, äidittömästä pojasta ja nuoresta miehestä, joka pelkää niin paljon kadottavansa myös tyttöystävänsä Miinan, että takertuminen tosiaan karkottaa tämän pois. Kimin isä jäi minulle vähän etäiseksi, mutta tämä olikin enemmän kiinalaiselle äidille ja naisille omistettu teos. Joku trauma isä Tomillakin oli, kun hän heittäytyi työhönsä poikansa kustannuksella. Ehkä se trauma oli arvelemani, tosin Pekkola jättää viimeiset salaisuudet avoimiksi. Ehkä rakkaus rahaan on joku miehinen ominaisuus? Joka tapauksessa romaanin kolme miestä sitä palvoivat, niin Tomi ja Kimi kuin myös Wu Jian myöhemmin elämässään. 

Romaanissa putkahtelee sana lohikäärme mielenkiintoisesti ja usein eri yhteyksissä: Pikku Lohikäärme, Punainen lohikäärme, Musta Lohikäärme, lohikäärmepuu, lohikäärmeen vuosi, lohikäärmevenejuhla etc. Bloggauksen lopussa Youtube-video lohikäärmevenejuhlasta, joka vie hienosti kiinalaisiin tunnelmiin. Kiinalaisesta lohikäärmeestä enemmän englanniksi Wikipediassa. Lohikäärmeen värit oli dramaattinen ja taidokas, runsas ja värikäs - suosittelen!

Kiinalaisten tyttöjen ja naisten kohtaloista suosittelen myös näitä:

Xinran - Kiinan kadotetut tyttäret

Xiaoulu Guo - Once upon a time in the East

Pasi Pekkola - Lohikäärmeen värit
Otava 2015

Kirjastosta
_______________

Kirjaluotsi

Kirjan pauloissa

Kulttuuri kukoistaa

#nottobereadtag

Tämä haaste on pyörinyt useammassakin kirjablogissa. Haasteen kysymyksiin ovat vastanneet mm. Kirjasähkökäyrä ja  Kirjojen kuisketta. Tervetuloa mukaan haasteeseen listaamaan kirjoja, joista et pidä tai jotka olet jättänyt kesken etc.

Klassikko, jota et usko lukevasi 

Kyllä se Volter Kilven Alastalon salissa on. Joku on sanonut sitä hauskaksikin, mutta liikaa sivuja.

 

Kirja, joka ei sovi yhteen arvojesi kanssa 

Kaikki diktatuurit ovat kuvottavia ja ihmisoikeuksia polkevia, olipa kyseessä oikeistodiktatuuri tai kommunismi. Hitlerin Mein Kampfia en aio lukea, vaikka saattaa löytyä hyllystä. Etelä-Amerikan diktatuureista olen lukenut itseni sivistämismielessä esimerkiksi Mario Vargas Llosan Vuohen juhlan, joka kertoo Dominikaanisen tasavallan Trujillosta.  

Liian pitkä kirja

Minä säikyn liian pitkiä kirjoja. Tänä vuonna olen lukematta palauttanut kirjastoon mm. Esmeralda Santiagon Sokeriplantaasin valtijattaren ja Ildefonso Falconesin Maan perilliset. Palautin kirjastoon myös Fernando Aramburun Patrian alkukielellä, mutta onneksi luin sen sitten suomennettuna.

 

Kirja sellaisesta genrestä, jota et yleensä tykkää lukea 

En juurikaan lue scifiä enkä dystopioita. Luin kuitenkin Marisha Rasi-Koskisen YA-kirjan Auringon pimeä puoli, koska fanitan kirjailijaa.

 

Suosittu kirja, josta et ole kiinnostunut 

Sanotaan nyt vaikka Jari Tervon elämäkerta Vesa-Matti Loirista. Ja hyllystä löytyy, miehen isänpäivälahja, mutta ei.

 

Kirja, jota et lukenut, tai et tule lukemaan loppuun 

Jätän nykyään paljon kirjoja kesken, olen opetellut! Viimeksi olen jättänyt kesken mm. Aase Bergin Akan äänikirjana ja Wilhelmiina Palosen 206 pientä osaa kirjana. Edellisessä lukija häiritsi, jälkimmäiseen en vain saanut otetta.

 

Kirja, jonka toivoisit jättäneesi lukematta 

En osaa tähän nimetä mitään kirjaa. Olen utelias ja jos olen kirjan lukenut loppuun, on se jollain tavalla kannattanut - ehkä olen oppinut jotain.

 

Kirja, joka on ollut lukuhyllylläsi/listallasi vuosia, mutta jota et ole vieläkään lukenut 

Omassa hyllyssä on paljon lukemattomia kirjoja, puolison talouteen tuomia. Häpeäkseni mainitsen tässä Mika Waltarin Sinuhen. Yrittänyt olen, mutta koin sen julmaksi kuten jonkun venäläisen klassikonkin, olisikohan ollut Mihail Šolohovin Hiljaa virtaa Don. Jälkimmäisessä sapeleilla huitaistiin kauloja poikki ja minä näin painajaisia.

Victoria Hislop - Saari

Luin vastikään Victoria Hislopin teoksen Paluu, joka kertoi Espanjan sisällissodasta. Saari ilmestyi alkukielellä jo 2005 ja oli huikea menestys ja sen pohjalta on filmattu myös kreikkalainen televisiosarja. Kehyskertomus on samantapainen: 25-vuotiaan englantilaisen Alexis Fieldingin äiti Sofia on syntynyt Kreetalla, mutta on vaiennut visusti lapsuudestaan ja suvustaan. Alexis lähtee poikaystävänsä kanssa lomalle Kreikkaan ja päättää samalla tonkia äitinsä suvun vaiettuja salaisuuksia.

Alusta asti on tietysti selvää, että Spinalonga ja lepra liittyvät jollakin tavalla äidin sukuun. Pienessä kylässä Spinalongan saarta vastapäätä elää edelleen ravintolanpitäjä Fotini, joka on samanikäinen kuin äidin täti Maria. Kirja koostuu melkein kokonaan Fotinin kertomasta. Maria ja sisarensa Anna joutuivat kasvamaan ilman äitiä, sillä heidän äitinsä Eleni sairastui lepraan ja eristettiin Spinalongalle loppuelämäkseen. 

Siskokset olivat kuin yö ja päivä. Nuorin Maria oli säyseä ja kuuliainen, mutta Anna omapäinen ja määrätietoinen. Nuorten tyttöjen siveyttä varjeltiin kulttuurissa tarkoin, mutta Annaa ei pidätellyt mikään. Hän iski silmänsä varakkaan maanomistajan poikaan Andreas Vandoulakikseen. Häitä juhlittiin ja Anna pääsi eroon köyhyydestään: hänestä tuli entistäkin kopeampi ja rikas. Uskalias Anna aloitti avioliitossa ollessaan suhteen miehensä näköispainoksen, Manoli-serkun kanssa - eikä aviomies huomannut pitkään aikaan mitään.

Hislopin tarinassa on monia hurjia käänteitä ja dramatiikkaa riittää. Miten yhteen sukuun voikin kasautua vaikka ja mitä!  Saari oli viihdyttävä ja tarjosi paljon tietoa kreikkalaisista tavoista ja leprasta. Pienen kreetalaisen kylän elämää oli kiinnostava seurata halki vuosikymmenten ja Spinalongan leprapotilaiden yhteisö tuntui todenmukaiselta. Lepra ei katsonut säätyyn, ja romaanissakin saarelle tuli joukko korkeasti koulutettuja ihmisiä Ateenasta. He saivat saarella aikaan monia parannuksia. Vielä 40-luvulla lepraan ei ollut parantavaa hoitoa, se oli kuolemantuomio ja ikuinen stigma koko suvun ylle. Spinalongalta ei ollut paluuta, mutta 50-luvun lopulla keksittiin Hansenin bakteeriin tepsivä lääke, potilaat alkoivat parantua ja pääsivät pois. Spinalonga suljettiin 1957 ja loput potilaat siirrettiin Ateenaan sairaalan. 

Voi vain kuvitella sitä suunnatonta tuskaa, jota lepraan sairastunut tunsi. Parantumaton, etenevä sairaus ja sen lisäksi ehdoton eristäminen. Miltä tuntui Elenistä, kahden tyttären äidistä, erota lapsistaan ja miehestään lopullisesti? Entä nuoresta morsiamesta, joka löysi pelottavan lepralaikun säärestään häidensä aattona? Lepra eteni eri potilailla eri tavoin. Kaikki he elivät vointinsa mukaan niin normaalisti kuin suinkin. Elämä oli köyhää, mutta sitä se oli terveillä kylässäkin ja koko Kreetalla. Spinalongalla oli kauppa, kahvila, kirkko ja myöhemmin oma sairaala. Elokuvia katsottiin joka viikko. Yhteisö oli kuin mikä muu yhteisö tahansa, toisten kanssa tultiin ystäviksi, toisten kanssa oltiin napit vastakkain.

Alexiksen äiti Sofia syntyi kun Anna ja Andreas olivat olleet naimisissa melkein yhdeksän vuotta, mutta Anna kuoli pian traagisesti tyttären ollessa vain kaksivuotias. Sofia koki valtavan järkytyksen teini-ikäisenä, sillä vasta silloin hänelle kerrottiin leprasta suvussa. Hän oli luullut Mariaa biologiseksi äidikseen, mutta kuuli nyt, ettei niin ollut. Hän kuuli myös äidin avioliitosta, yksityiskohtia tämän kuolemasta ja isän rikoksesta. Sofiasta tuntui, että kaikki mihin hän oli uskonut oli valhetta ja järkyttyneenä hän katkaisi kaikki suhteet sukuunsa.

Suomalaisten leprasiirtolasta Seilin saarella on ilmestynyt useampikin teos, joista olen lukenut Katja Kallion Yönkantajan.

Victoria Hislop - Saari
Alkuteos The Island 2005
Suomentanut Laura ja Olga Jänisniemi
Bazar 2015
Äänikirjan lukija Annu Valonen
_______________

Eniten minua kiinnostaa tie

Kirjaluotsi

Kirjoihin kadonnut

Spinalongan kirkossa kuultiin messun aluksi Kyrie Eleison - Herra armahda. Nikodimus Kabarnos (s. 1981) on tunnettu bysantin ajan kirkkomusiikin esittäjä, teologi ja arkkimandriitta.

Pasi Pekkola - Huomenna kevät palaa

Pasi Pekkolan Huomenna kevät palaa ilmestyi vuonna 2018, jolloin tuli kuluneeksi 100 vuotta sisällissodan päättymisestä. En lukenut kirjaa silloin, koska olin osallistunut sisällissotahaasteeseen ja aiheen kiintiöni oli täysi. Tässä linkki omaan koontipostaukseeni: luin viisi sisällissotaan keskittyvää kirjaa ja kolme sitä sivuavaa teosta. Tämä on ensimmäinen Hennalan vankileiristä kertova romaani minulle. Olot olivat yhtä karmivat kuin Sture Lindholmin tietokirjassa Dragsvik.

Romaanissa on kolme näkökulmahenkilöä, joista tärkeimmät ovat sisarukset Eeva ja Eino. Sisko on jo teini-ikäinen ja veli vasta muutaman vuoden. He asuvat Lahden lähellä Villilähteen torpassa ja vanhemmat suorittavat kartanossa työvelvoitteensa.  Elämä on köyhää mutta hyvää. Rauhallinen isä painostetaan sotaan punaisten puolelle, ja hän loukkaantuu taistelussa. Tällöin isän veli Tauno vie perheen turvaan punaisten sotasairaalan tiloihin Lahteen. Äiti romahtaa ja Eeva joutuu huolehtimaan pikkuveljestään heidän jouduttuaan Hennalan vankileirille. Sisko suojelee liikuttavasti veljeään kertomalla satuja: kun kuuluu laukaisuja, hän sanoo veljelleen niiden olevan ilotulitteita.

Elämä leirillä on kovaa ja Eevan työ sotasairaalassa sitäkin kovempaa. Kaikki sinnittelevät nälkäkuoleman rajoilla, mutta Eeva keksii maailman vanhimman keinon tienatakseen palan leipää ja pitääkseen veljensäkin hengissä. Nämä sisällissodan kokemukset leimasivat naisen koko elämän. Hänestä kasvoi rauhaton nainen, joka matkusti miesten matkassa maailmalla. Hengissä piti koston ajatus: oli kostettava sille yhdelle valkoiselle 'kukkakepille', joka oli joka päivä läsnä Hennalassa. Eino taas sulkee aikuisena muistonsa alitajuntansa pimeimpiin nurkkiin ja tekee yritysjohtajana uraa appensa yrityksessä - joka muuten tienasi alkupääomansa punaisten ahdingosta. Eino luovii äveriäissä seurapiireissä paljastamatta olleensa pieni resuinen punainen poika Hennalassa. Suhde vaimoon ja teini-ikäiseen poikaan on viileä.

Kolmas näkökulmahenkilö on teinipoikana sotaa ihannoinut ’kukkakeppi’ Henrik. Poika kasvoi isoveljensä Alvarin varjossa varakkaassa kartanossa ja kadehti veljeään kun tämä pääsi jääkärikoulutukseen Saksaan. Nuori Henrik halusi kiihkeästi sotaan ja lähti yksin hiihtämällä jäljittämään valkoisten etulinjaa Kuhmoisiin. Hän kuului myöhemmin Hennalan teloitusyksikköön ja pakeni menneisyyttään New Yorkiin. Mutta menneisyys saavutti hänet sielläkin ja mies palasi Lahteen selvittääkseen mm. poikansa Juhon kohtalon. Yhdysvalloissa hän oli opiskellut luontaisparantajaksi, joskin 1900-luvun alun tietämys alalla tuntuu heikolta ja yksi diabetesta sairastava asiakas Lahdessakin oli päästä hengestään.

Sisarusten Hennalan aika on koskettavasti ja hienosti kuvattu heidän kokemistaan kauheuksista ja julmuuksista huolimatta. Eevan ja hänen ystävättärensä kostoajatus oli huima ja varsin mielikuvituksellinen, ehkä ei kovin uskottavakaan. Henrik oli outo hahmo, jota en ymmärtänyt alkuunkaan. Hän pelkäsi ja pakeni, pelkäsi ja pakeni. Huomenna kevät palaa sai ajattelemaan, miten mahdotonta ihmisten oli selvitä sisällissodan traumasta riippumatta siitä olivatko he punaisten vai valkoisten puolella. Tilanne Suomessa oli hyvin jännittynyt ja jakautunut sisällissodan jälkeen ja varmasti todellisuudessakin moni pakeni muihin maihin. Kun sadan vuoden jälkeenkin sisällissodan haavat hiertävät, miten tulehtunut tilanne olikaan vielä romaanin toisen aikatason aikaan 50-luvulla kylmän sodan vuosina.

Lahtea tuntevalle teos antaa varmasti enemmän kuin minulle joka en tunne kaupunkia. Sisällissotakiintiöni on näköjään edelleen melko täysi, sillä en innostunut tästä siten kuin olisin toivonut. Lähinnä minua häiritsi Henrikin hahmo ja Eevan kostoajatukset, muuten tarina oli uskottava ja hienosti rakennettu. Parhaillaan luen teosta Lohikäärmeen värit ja se tuntuu upealta. Mukava tutustua Pekkolaan ennen kuin elokuun lopulla ilmestyy Kaikki isäni naiset.

Pasi Pekkola - Huomenna kevät palaa

Kansi Piia Aho
Otava 2018
Kirjastosta
______________
Anun ihmeelliset matkat
Kirjan pauloissa
Kirsin Book Club
Lumiomena

Lahtelainen Pasi Pekkola (s. 1981) ehti ennen kirjailijan uraa työskennellä vuosia ulkomailla, valmistua valtiotieteiden maisteriksi ja olla niin toimittaja kuin ammattiurheilijakin. Hän on julkaissut kiitetyt romaanit Unelmansieppaaja (2013), Lohikäärmeen värit (2015) ja Huomenna kevät palaa (2018). 

Tulossa: Kaikki isäni naiset, 2020 Otava.

Aino Vähäpesola - Onnenkissa

Aino Vähäpesolan esikoisteos Onnenkissa sai paljon huomiota julkaisuvuonnaan ja se oli myös HS-esikoispalkintoehdokkaana. Kuuntelin esikoiskirjailijoita Helsingin kirjamessuilla ja siitä asti olen halunnut tutustua teokseen, mutta vasta nyt se päätyi lukuun. Minua kiinnosti Edith Södergran ja houkutti kirjan ihastuttava kansi, joka mukailee valokuvaa Södergranista Raivolassa Totti-kissa sylissään.

Kirjan minäkertoja kuvaa autofiktiivisesti elämäänsä ja tutkii väitöskirjaansa varten Södergranin runoja feministisestä näkökulmasta. Hän löytää feminististä ajattelua Södergranin aikanaan sekä ihailua että ihmetystä herättäneestä modernistisesta ja loppusoinnuttomasta runoudesta. Kirjassa on nuoren opiskelijan arkea, joogaa, seksiä ja biletystä. Koska minut erottaa kirjailijan sukupolvesta muutama vuosikymmen, olisin toivonut enemmän Södergrania ja vähemmän autofiktiota. En tuntenut kirjaa ns. omakseni enkä osannut haltioitua Vähäpesolan kaikista pohdinnoista, vaikka sujuvakynäinen hän onkin. Rohkea ja avoin hän on myös, siitä plussat. Nuorten naisten autofiktiolla (Sisko Savonlahti, Saara Turunen) on toki lukijansa ja ansionsa, mutta ei puhuttele minua.

Kiinnostavinta antia minulle olivat Edith Södergranin runouteen ja elämään liittyvät mietteet. Siteeraan kaksi runoa, jotka on suomentanut Pentti Saaritsa. Vähäpesolan kirja sai nimensä runosta Onnenkissa ja Vierge moderne taas näyttäytyy kirjailijalle feministisenä ja rajuna yli sadan vuoden takaa.

ONNENKISSA

Minulla on onnenkissa sylissä,

se kehrää onnenlankaa.

Onnenkissa, onnenkissa,

nämä kolme hanki minulle:

hanki kultainen sormus

joka kertoo että olen onnellinen;

hanki minulle kuvastin

joka kertoo että olen kaunis;:

hanki minulle viuhka

joka leyhyttää pois ahdistavat ajatukseni.

Onnenkissa, onnenkissa,

kehrää vielä vähän tulevaisuudestani!

_____

VIERGE MODERNE

En minä ole nainen. Olen neutri.

Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,

olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa...

Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko,

olen malja kaikkien naisten kunniaksi, 

olen askel kohti sattumaa ja turmiota, 

olen hyppy vapauteen ja itseyteen...

Olen veren kuiske miehen korvassa, 

olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kieltäymys,

olen uusien paratiisien portinkilpi.

Olen liekki, etsivä ja ripeä,

olen vesi, syvä mutta polviin saakka uskalias,

olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä ja ehdoitta.

"Runossa puhuu vallankumouksen keulahahmo. Runon nimi ja ideologia toistuu aikakauden filosofien feministisessä visiossa ’uudesta naisesta’. Runon uusi nainen on lähes raivoisan salliva itseään ja oletettavasti muitakin kohtaan. Hän tunnustelee sukupuolen rajoja. // Puhuja laajenee kohti muiden sukupuolten laatikoita. Hän laajenee muihin ulottuvuuksiin, muihin luonnon elementteihin. Hänen identiteettinsä ei ole litteä vaan moniulotteineen. Hurmoksellinen ja ohjelmallinen ääni ja rytmi tekevät tästä identiteetin laajenemisesta juhlallista paisumista, rynnäkköä."

Aino Vähäpesola - Onnenkissa
Kansi Anna Salmi
Kosmos 2019
Kirjastosta
_______________
HS
Kirjojen kuisketta
Lukuisa
Mitä luimme kerran

Södergran Biografiakeskuksessa

Södergranin runoja

Onnenkissan piti olla kirja Edith Södergranista tai oikeastaan siitä, miksi Södergranin runot ovat ajankohtaisia juuri nyt. Mutta samalla siitä tuli autofiktiivinen romaani naiseudesta, joogasta, seksistä, kuolleen miehen asennosta, raitapaidoista ja elämästä setien ehdoilla rakennetussa maailmassa. Onnenkissa liikkuu esseen, autofiktion ja romaanin välimaastossa ja pakenee määrittelyjä. Se on nerokkaan kaunis ja ikiaikaisen viisas kirja, jonka proosa on valaisevaa ja lohdullista. 

Aino Vähäpesola (s. 1994) on helsinkiläinen kustannustoimittaja, joka valmistelee gradua Edith Södergranin runojen feministisestä luennasta. Onnenkissa on hänen esikoisromaaninsa.

_____

PS

Sanoin yllä, etteivät nuorten naisten autofiktiot puhuttele minua. Poikkeuksiakin on. Emma Kantasen esikoisteoksesta Nimi jolla kutsutaan öisin pidin todella paljon.