Elokuun kirjat

Luin elokuussa 17 kirjaa. Vaikuttaa paljolta, mutta osa oli aika ohuita.

Vain yhdestä jätin bloggaamatta, kun en tiennyt mitä sanoisin.

Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu ei purrut minuun vaikka Kalliossa olen asunutkin.

ELOKUUN ELÄMYKSELLISIMMÄT KIRJAT

Kotimainen: Silja Pitkänen & Ville-Juhani Sutinen - Propagandan historia 
- mustaa ja valkoista mielipidevaikuttamista kautta vuosisatojen

Ulkomainen: Elizabeth Strout - Nimeni on Lucy Barton

- hiljaa hengitettävä ja vähäeleinen kuvaus Lucyn elämänkaaresta

Runous: Neljänteen polveen - toim. Jorma Vakkuri
- sisällissotamme karmeus runon keinoin. Onko mikään ratkaisevasti muuttunut?
...

ERITTÄIN KIINNOSTAVIA OLIVAT MYÖS NÄMÄ VIISI

Melba Escobar - Kauneussalonki 

- miljoonakaupunki Bogotán nurjuus, kurjuus ja korruptio naisten elämässä

Luiz Ruffato - Lissabonissa muistin sinut 

- Brasilia vs Portugali, skismat maahanmuuttajan silmin

Jhumpa Lahiri - Tämä siunattu koti 

- taiturimainen ja lämmin bengalisiirtolaisten kuvaus

Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo - Vihan ja inhon internet 

- Voiko tämä räikeys olla tottakaan!

Tuula-Liina Varis - Muotokuvamaalarin tytär 

- purevia ja sarkastisia novelleja mm. vanhenemisesta ja vanhuksista

Lukupino on korkea ja sellaisena kivan kaatuilevana pysyy!
...
Kaunista syksyä kaikille lukijoilleni & lukuiloa!

Melba Escobar - Kauneussalonki

Melba Escobarin trilleri Kauneussalonki näyttää kolumbialaisen yhteiskunnan ja etenkin liki 9 miljoonaisen Bogotán todellisuuden kaikessa nurjuudessaan ja väkivaltaisuudessaan. Toisaalla elää pieni etuoikeutettu yläluokka ylellisissä hienostokaupunginosissaan muurien, koirien ja vartijoiden suojaamana; toisaalla yhteiskunnan miljoonat vähäosaiset slummiutuneella kaupungin laidalla haisevissa taloissa ja väkivallan ja huumediilereiden keskellä. Yhteiskunta on mafiosojen ja machojen. Korruptio yltää yhteiskunnan ylimpiin portaisiin ja vallanhimossaan nämä silmäätekevät ovat valmiita uhraamaan jopa omat lapsensa.

Escobar kuvaa naisen elämää siinä pienessä rakosessa, jonka tämä erittäin seksistinen machojen maailma naiselle suo. Kerronta on kaunistelematonta ja rajua, raakaakin. Rikaskin nainen on vain miehen leikkikalu, esine jota sopii näyttää ja käyttää. Tärkeintä on ulkonäkö, ihon sileys, intiimialueen lapsensiloisuus, vyötärön kapeus ja seksikäs lantio. Naisten on alistuttava tähän seksismiin: hiukset suoristetaan, kroppaa hoidatetaan ja kulmia nypitään jatkuvalla syötöllä. Silti aviomies ottaa sen naisen jonka haluaa, vaikka väkisin. Yhtään mieshyvistä ei tarinassa ole.

Sen sijaan on monta naisuhria. On nuori sinisilmäinen teinityttö Sabrina Guzmán, joka luulee suuren onnen tulleen osakseen, onhan komea ministerinpoika ryhtynyt kuiskimaan hänelle helliä sanoja. On Karen Valdés, nuori kaunis musta nainen, jolla on sileäksi suoristetut hiukset ja valkoisen naisen nenä. Karen jättää kotikaupunkiinsa, rannikon Cartagenaan pienen Emiliano-poikansa ja suuntaa Bogotáan ansaitsemaan rahaa. Järkevän Karenin henkinen kantti romahtaa vuokraisännän väkivaltaiseen raiskaukseen ja tyttö ajautuu seuralaispalveluun helpon rahan äärelle.

Meidän kulmilla asui yksi kaunis musta tyttö, joka antoi hiustensa kasvaa afroksi. Mitä luulette, saiko hän töitä? Kaunis ja koulutettukin hän kyllä oli, muttei kukaan halua sellaista säkkärätukkaa toimistoonsa, firmaansa tai kauppaansa, ja aivan viimeiseksi kauneushoitolaan. Oletteko nähnyt oikein hyvään mittaan päässeen villiintyneen afron? Se on kuin pyörremyrsky tai tsunami.

Escobar sekoittaa lukijan päätä käyttämällä kertojaääninä  kahta vanhempaa naista, Lucíaa ja Clairea, jotka olivat kouluaikoinaan ystäviä. Lucía Ramelli on suostunut vuosikymmenet miehensä Eduardon elämäntapaoppaiden haamukirjoittajaksi; ummistanut silmänsä mielettömältä rahavirralta ja vain nauttinut osakseen tulleesta ylellisyydestä. Ranskassa suuren osan elämästään viettänyt psykoanalyytikko Claire Dalvard puolestaan ihastuu häntä kauneushoitolassa hellivään Kareniin ja tukee tyttöä monin tavoin. Mutta Claire tekee myös järkyttävän virheen, joka sinetöi Karenin kohtalon.

Kauneussalongin sivuilla Bogotán kurjuus, hurjuus ja väkivaltaisuus lävähtävät silmille. Yhteiskunnan kaksinaismoralismi, miesten valta ja korruptio olivat hurjaa luettavaa. Bogotalaisen naisen aseman ja korruptoituneen Kolumbian kuvauksena erinomainen, realistinen ja raju. Ai niin, kyllä tässä yksi murhakin tapahtui, ja muutama katutappo, mutta minusta kaikki Kolumbiaa käsittelevä oli kiinnostavampaa.

Melba Escobar
La Casa de la Belleza 2015
Kauneussalonki - manikyyrejä, mutanaamioita & murhia
Suomentanut Taina Helkama
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Aula & Co 2018
****
Kirjastosta
_______________

Muissa blogeissa: Anun ihmeelliset matkat, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjarikas elämäni, Kirjarouvan elämää, Tuijata,

Melba Escobar (s. 1976) on kolumbialainen kirjailija ja toimittaja. Kauneussalonki palkittiin Kolumbiassa vuoden parhaana romaanina 2016. Escobar asuu Bogotássa, jossa hän viettää aikansa uppoutuen journalismiin ja kirjallisuuteen.

Ebba Witt-Brattström - Vuosisadan rakkaussota #runosunnuntai

Päivän toisessa postauksessa Runokuu-viikon runot by Esther Helmiä

Jotkut osaavat päättää avioliittonsa ja parisuhteensa ns. sivistyneesti, mutta näin ei ole laita tämän parin kohdalla. Vuosisadan rakkaussodassa Ebba Witt-Brattström purskauttaa ilmoille vuosien vihan ja katkeruuden ex puolisoaan kohtaan. Kirjailija sanoo teoksensa olevan kunnianosoitus Märta Tikkasen jo klassikoksi muodostuneelle Vuosisadan rakkaustarinalle (1978). Kieltämättä näillä kahdella pariskunnalla on paljon yhteistä: julkisuus, kirjalliset piirit ja miehen dominoivuus. Myös likapyykin peseminen julkisuudessa, sillä myös Witt-Brattströmin ex puoliso,  Ruotsin Akatemian jäsen Horace Engdahl on julkaissut oman vastineensa, Den sista grisen.

Kirjailija on Ruotsissa julkkis ja tunnettu feministi, Feministinen aloite -puolueen perustajajäseniä. Hän tuntuu lähteneen pakoon avioliittonsa riitaista loppunäytöstä Helsingin yliopiston pohjoismaisen kirjallisuuden professorin virkaan vuonna 2012. Ruotsissa teos herätti ilmestyessään otsikoita, tuntuihan se kertovan omaelämäkerrallisesti hänen avioliittonsa mies-nais-valtapeleistä.  En tunne asiaa, mutta säkeitä lukiessa ounastelin taustalla piilevän kaiken henkilökohtaisen lisäksi jonkun hirvittävän työelämän vääryyden, johon Engdahl asemassaan on ollut syypää.

Julkkisjuorut sikseen. Suomalaisena lukijana luin tätä juonellista proosarunoteosta avioparin keskinäisenä verisenä riitelynä ja toisen solvaamisena. Liitto on ollut pitkä ja onnellisuuttakin on ainakin alkuun ollut. Molemmat ovat panostaneet uraansa, mutta nainen kokee miehen alistavan, mitätöivän ja vähättelevän häntä ja hänen työtään. Mies on asemansa huumaama sovinisti-narsisti, joka haluaa olla kukkona tunkiolla ja määrätä kaapin paikan. Ajan mittaan hän ei hallitse agressioitaan, vaan käy käsiksi, ja nainen pelkää ja pitää pakoreitin aina näkösällä.

Avioparin viiltävä ja hyytävä sanan säilien viuhdonta käydään siis kokonaan dialogimuodossa - Nainen sanoi / Mies sanoi. Itse en niin kovin innostunut dialogien väleihin ripotelluista kirjallisuussitaateista. Ne katkaisivat minulta lukuflown. Parin sananvaihto on äärimmäisen kylmää ja loukkaavaa. Kun tuntee toisen pitkältä ajalta, tietää myös mikä satuttaa syvimmin. Säkeitä sävyttää puolin ja toisin kosto ja viha. Teen nyt semmoisen ratkaisun, että poimin tähän sitaateiksi vain miehen sanomisia, sillä niistä huokuu tuo älytön äijämäinen sovinismi, ylimielisyys, alistaminen ja narsismi = oma napa! Siis MIES SANOI:

Minun seksuaalisuuteni on

suoraviivaista ja raakaa mutta vahvaa.

En aio pyydellä

sitä anteeksi.

Päätökseni eivät kuulu sinulle.

Jos et osaa käyttäytyä

saat mennä.

Sinä et ole ihan järjissäsi.

Se tässä on ongelmana.

Sinä et ole mikään oikea nainen.

Naisen on oltava lämmin

ja ihailtava miestä.

Älä rupea isottelemaan.

Et ole sellaisessa asemassa

että voisit esittää uhkavaatimuksia.

Vitun huora.

Suutun useimmiten älyttömästi juuri sinulle.

Saat syyttää siitä itseäsi.

Sinä olet hullu.

On surullista nähdä

ihmisen tulevan noin hulluksi.

Sinä tulkitset kaiken väärin.

Sinulla ei ole helvetti mitään aavistusta

yhtään mistään.

Vitun akka.

Ei sinua kuitenkaan kukaan kuuntele.

Sinulla ei ole mitään asemaa.

Olet liian tyhmä.

Tekstinä ja säkeinä sananvaihto laukoo terävästi papattaen kuin konekivääri. Kaunoja ja katkeruuksia on kertynyt vuosikaudet, niiden varanto on loputon. Rivien välistä paljastuu miehen puolelta väkivaltaa ja pahoinpitelyä, myös seksuaalista; vaimon puolelta pelkoa ja ahdistusta. Ihmetyttää, että sivistynyt ja menestynyt Witt-Brattström on tähän kaikkeen vuosikaudet alistunut, mutta toki manipuloiva narsisti osaa pyörittää - ja katua - kunnes taas räjähtää. Luin Märta Tikkasen teoksen pari vuotta sitten, ja minusta siitä huokui sentään jonkun verran lämpöä ja sympaattisuutta. Vuosisadan rakkaussota sen sijaan on koston manifesti, hyytävä ja hileinen. Teos on erittäin hyvä kyynisessä lajissaan, joskaan ei tämä syyttely ja realismi mitenkään mieltäni ylentänyt.

Ebba Witt-Brattström
Århundradets kärlekskrig 2016
Vuosisadan rakkaussota
Suomentanut Jaana Nikula
Kansi Noora Karlsson
Into 2018
****
Kirjastosta
_______________

Muissa blogeissa: Hemulin kirjahylly, Kirjavinkit, Kulttuuri kukoistaa, Mrs. Karlsson lukee, Reader why did I marry him?

Ruotsalainen kirjallisuudentutkija Ebba Witt­-Brattström (s. 1953) on toiminut pohjoismaisen kirjallisuuden professorina Helsingin yliopistossa vuodesta 2012. Hän on kirjoitta­nut useita kirjoja esimerkiksi Edith Södergranista. Witt­-Brattsrömin entinen puoliso on Ruotsin Akatemian jäsen Horace Engdahl.

#runo18-haaste

❤︎
Omppu luki Kaisa Ijäksen kokoelman Siskot, veljet
Tuijaa mietitytti runossaan elokuu ja kypsyminen
Uuna Syrjäsuon runo Outoja merkkejä aikojen takaa

Runokuu-viikon vieraana Esther Helmiä #runosunnuntai

Päivän toisessa postauksessa 

Ebba Witt-Brattströmin Vuosisadan rakkaussota

Runokuu-viikolla olen julkaissut yhden Esther Helmiän runon joka päivä, nyt on koosteen vuoro. Kaikki runot ovat uusia, ja viisi on varta vasten tätä viikkoa varten kirjoitettu. Runot ovat nimiltään Juuret, Värit, Taiteilijan inferno, Juuret savessa, Runoilijan polut ja Polun loppu.

Hyvää Runosunnuntaita!

JUURET

Juureni murtumattomat

kiertäen, pyörien 

katoavat ja nousevat

elävät juuri nyt

syvemmälle ja syvemmälle hakeutuvat

juuret

juureni

maan pintaa rikkovat

kuivassa halkeilevat

tuhansia vuosia aina uudelleen syntyvät

katoavat yöhön

sateeseen

aurinko vääristää varjot

juuret

juureni

yhä minussa lankana

värittömänä tuulahduksena

silmittömistä kasvoista

ne tulevat katsomaan

perääni

eteeni

sivulleni

ylös

alas

juureni.

VÄRIT

Värit,

ne puhuvat kieltä 

jota en voi olla kuulematta, 

ne iskevät sadoilla piikeillään 

ohuella kankaalla, 

ne nauravat ja pilkkaavat, 

potkivat minua eteenpäin, 

kaadun, tukehdun, 

mutta värit jatkavat kulkuaan, 

ylitseni, alitseni, 

kadoten ja palaten.

TAITEILIJAN INFERNO

Pääni sisällä 

syntymäni kuiskii siveltimellä, 

sen varjoissa on hämärät kasvot. 

Piiilopirtin seinustalla hirvenpää, 

ulkovessan ovenkahvassa roikkuu 

punainen hame, 

kirjailtuna ristipistoin.

Vaatehuoneena talo, 

veranta ja puusohva. 

Läiskiä ja tahroja, 

keltaista, mustaa, punaista, 

taivas jäi maalaamatta.

Pelko loi mallit seinustoille, 

istuin hievahtamatta, 

ettei kasvokuvani olisi vääristynyt. 

Taiteilija huokaa ääneen, 

usein.



JUURET SAVESSA

Polut vievät ojien syliin, 

tiet Roomaan. 

Picasso hymyili 

punatuilla huulillaan, 

kadonneessa puutarhassa asui noitia. 

Seinillä enkelit lentävät uhkeina, 

siivillä kultapölyä, 

ne ruokkivat juuriani, 

savinen maa kiittää.

Harmaat silmät epäilevät kuvaa, 

sen pinta säröilee.

Käsi tärisee, 

vakaana pulloa pitävät naapurin kädet, 

uskalias ystäväni. 

Kylää kiertää harmaa kiviaita, 

se on pyhättöni, muusani. 

peloista vapautettu nymfi.

RUNOILIJAN POLUT

Kirjaimet leikkivät kynillä, 

vapautusta odottavat sanat. 

Totuudessa olevat järkäleet, 

vahvoina, uljaina uhoavat. 

Anonyymi tietää kaiken, 

maalaa paremmin, kirjoittaa paremmin, 

osaa kaiken paremmin.

Nainen hymyilee sinisessä huivissaan, 

kultaisissa kehyksissään 

linja-autoaseman seinällä on näyttely. 

Uhanalaisuus on katoavaa, 

ei sen perään itke kuin osaavat tietäjät, 

joita kassakoneen kilahdus inspiroi. 

Poluilla kulkevat vaatimattomat runoilijat, 

vain ne muutamat.

POLUN LOPPU

Kaatosateessa soi urut lopullista melodiaa. 

Sateenvarjoa pitelevä käsi 

haparoi nenäliinaa. 

Seinät pauhaavat kaikuna, 

penkit hyljeksittynä odottavat kulkijaa. 

Haudassa makaa tuleva legenda,

 eläessään vain harmaahapsinen pilapiirtäjä.
_______________

Kiitos runoista Esther!

Esther Helmiä on julkaissut kaksi runokokoelmaa: 

Herkin liidoin sinisiipi (2015) ja Surun tie (2017)
Blogi:
Luovasti vinossa - runoja ja taidetta

❤︎

Runokuu, päivän runo - Polun loppu

Runokuu-viikon runovieraana Esther Helmiä

Runokuu-viikolla julkaisen yhden Estherin runon joka päivä, sunnuntaina sitten koosteen. Kaikki runot ovat uusia, ja viisi on varta vasten tätä viikkoa varten kirjoitettu. Runot ovat nimiltään Juuret, Värit, Taiteilijan inferno, Juuret savessa, Runoilijan polut ja Polun loppu.

POLUN LOPPU

Kaatosateessa soi urut lopullista melodiaa. 

Sateenvarjoa pitelevä käsi 

haparoi nenäliinaa. 

Seinät pauhaavat kaikuna, 

penkit hyljeksittynä odottavat kulkijaa. 

Haudassa makaa tuleva legenda,

 eläessään vain harmaahapsinen pilapiirtäjä.

Kiitos runoista Esther!

__________

Esther Helmiä on julkaissut kaksi runokokoelmaa: 
Herkin liidoin sinisiipi (2015) ja Surun tie (2017)
Blogi:
Luovasti vinossa - runoja ja taidetta

Luiz Ruffato - Lissabonissa muistin sinut

Lissabonissa muistin sinut  on maahanmuuttajan työnsaanti- ja sopeutumisvaikeuksista kertova pienoisromaani. Ei sinänsä erikoista, mutta vallan mainioksi ja riemastuttavaksi teoksen tekee Luiz Ruffaton tapa kirjoittaa ja hänen luomansa eläväisistä eläväisin, latinalaisen temperamentin omaava Sérgio. Siirtolaisuus entisestä siirtomaasta Brasiliasta entiseen emämaahan Portugaliin on ollut vilkasta kautta aikain, myös 1990-luvulla. Maahanmuuttajien päinvastainen virta on myös ollut vuolas; bloggauksen lopussa pari linkkiä aiheesta.

Suomalaisen lukijan on vaikea hahmottaa niitä moninaisia jännitteitä, joita näiden kahden maan välillä vallitsee ja joita Ruffato tekstissään irvailee. Coimbran yliopistossa brassit ja lusitaanit pitävät hajurakoa, Portugalin jalkapallomaajoukkueen kokoonpano puhuttaa ja Sérgiommekin kohtaa vähättelyä ja halveksuntaa. Vähäisen syntyvyyden vuoksi Portugalia uhkaa väestökato, mutta siellä arvostetaan enemmän vaaleita eurooppalaisia kuin omista entisistä siirtokunnista, esim. Angolasta tulevia mustia tai etnisesti sekoittuneita brasseja. Lukijan on syytä lukea alkuun myös huiman suomentajan Jyrki Lappi-Seppälän vinkki:

Tekijä käyttää typografisia keinoja korostaakseen toisaalta Brasilian portugalin puhe- ja kirjakielen välisiä eroja, toisaalta Portugalissa, Brasiliassa ja Afrikassa puhuttujen portugalin muunnosten erilaisuutta.

... tyhmähän minä en ole - valitsin puhekumppaniksi erään horatsun, joka huolimatta kalikkakorkoisista saappaistaan ja liki olemattomasta vaatetuksestaan näytti jokseenkin rehdiltä, joten kosketin hänen olkaansa, Ottia tuota... jolloin vaaleanruskean hiuspehkon peittämä pää kääntyi ja esiin tulivat vahvasti meikatut kasvot, sinisellä varjostetut silmät, tulipunaisiksi maalatut huulet, "Herran pieksut", hän kujersi, "Että oikein kotipuolen poikia!" (...) "Niin että brassityttö?", "Takuulla, brasileiríssima, ja sinä olet Minasista", "Vau, mistä arvasit?, "Vain minasilaiset sanovat Ottia tuota", ja hän nauroi koko vitivalkoisella hammasrivillään...

Varmastikin haasteellisen tekstin suomennos on minusta napakymppi! Kursiivi ja lihavointi istuvat nerokkaasti näiden kielellisten erojen osoittamiseen. Lukuelämys oli silkkaa nautintoa. Itse osaan portugalia vain Muito obrigada'n verran, mutta hänelle joka pystyy lukemaan alkukielellä ja tuntee näitä eroja, lukuelämys on taatusti vieläkin herkullisempi.

Ystävämme Sérgio, hellitellen Serginho on huoleton, kouluja käymätön ja köyhässä kodissa kasvanut nuorimies Cataguasesin pikkukapupungista. Hän pokailee tyttöjä ja kaahailee mopollaan kunnes varakkaasta perheestä oleva tyttöystävä Noema pamahtaa paksuksi. Se on pakkoavioliittoa se, ja pian syntyy poika Pierre. Yllättäen Noema alkaa liehua ympäriinsä bipolaarisena, joutuu hoitoon ja poika appivanhempien huostaan. Ero tulee ja työtön Serginho jää tyhjän päälle.

Kulmakunnan kapakkarähjässä pulpahtaa impulsiivinen päätös muuttaa Portugaliin rikastumaan. Ja ei kun tuumasta toimeen, ja kohta koko kaupunki lähettää miehen riemusaatossa valtameren yli. Luulisi että kun kieli on jo hallussa, kotoutuminen ja työllistyminen sujuisivat kuin vettä vaan. Mutta elämä Portugalissa ei vastaakaan Serginhomme ruusuisia kuvitelmia: asuntona nuhruinen matkustajakoti, osana ylenkatse ja rahattomuus. Lopullista romahdusta enteilee lyhyen ravintolatyöntekijän pestin päättyminen potkuihin, koska pomo ja asiakkaat arvostavat enemmän vaaleita ja sujuvasanaisia ukrainalaisia anatoleita. Heilastelu brassihuora Sheilan kanssa päättyy sekin höynäytykseen ja Sérgiomme päätyy passittomien ja paperittomien kastiin.

"Serginho, ollaan hylkysakkia", ei olla täällä Portugalissa penninkään arvoisia, "Meitä ei edes kutsuta nimeltä", ollaan pelkkiä brasseja. "No, mitä me sitten Brasiliassa ollaan?", ei mitään sielläkään, nyttemmin pelkästään toisenlaisia, "Paskamaa, pelkkiä varkaita ja huijareita!"

Ruffato sanoo pienoisromaaninsa alussa, että tämä tarina on kevyesti editoitu versio siitä, mitä Sérgio de Souza Sampaio (s. 1969, Cataguases, Minas Gerais) kertoi hänelle lissabonilaisessa baarissa. Ei väliä onko Sérgio todellinen henkilö vai ei, hänen tarinansa on koskettava, surullinen ja ajatuksia herättävä - tarina jonka Ruffato sai säkenöimään ja loistamaan. Vau ❤︎

Brasilia jossa elin, missä kärsin,

ja pienenä niin usein pelkäsin:

Kuinka kauan sitten sinut jätinkään

ja nyt muistan sinusta vain laivalaiturin.

(...)

Kaikkien kasvoilta paistaa maanpakolaisuus,

kahdeksi kappaleeksi revityn sylin kaipaus,

Epätoivoni haaksirikkoutukoon siis

matkalla vanhasta kotimaasta kohti uutta!

- Miguel Torga

Luiz Ruffato 

Estive em Lisboa e lembrei de você (2009)

Lissabonissa muistin sinut

Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä

Into 2018

****

Kirjastosta

_______________

Luiz Ruffato (s. 1961 Cataguases) on palkittu brasilialainen kirjailija ja runoilija. Hän syntyi  pienituloiseen maahanmuuttajaperheeseen: portugalilaistaustainen äiti työskenteli pesulassa, italialaistaustainen isä myi popcornia. Ruffato on julkaissut kaksi runoteosta ja kahdeksan romaania. Rutosti hevosia on palkittu Paulista Art Critics Associationin ja Machado de Assiksen palkinnoilla. - Sen verran Ruffato ihastutti, että Rutosti hevosia ja Tekokukkia päätyivät lukulistalleni!

Muissa blogeissa: Aina joku kesken, Kirjallisia, Kirjaluotsi, Kirjan pauloissa, Kirjarouvan elämää, Maailman kirjat, Mummo matkalla, Oksan hyllyltä

* Portugalilaiset maahanmuuttajat Brasiliassa, Wikipedia espanjaksi / noin. 35 miljoonalla brasilialaisella portugalilaiset juuret huomioiden maahanmuutto vuoden 1850 jälkeen.
* Maahanmuuttajat Portugalissa kansallisuusryhmittäin, Wikipedia espanjaksi / Angolasta n. 160.000, Brasiliasta n. 140.000, Ukrainasta n. 40.000.

Runokuu, päivän runo - Runoilijan polut

Runokuu-viikon runovieraana Esther Helmiä

Runokuu-viikolla julkaisen yhden Estherin runon joka päivä, sunnuntaina sitten koosteen. Kaikki runot ovat uusia, ja viisi on varta vasten tätä viikkoa varten kirjoitettu. Runot ovat nimiltään Juuret, Värit, Taiteilijan inferno, Juuret savessa, Runoilijan polut ja Polun loppu.

RUNOILIJAN POLUT 

Kirjaimet leikkivät kynillä, 

vapautusta odottavat sanat. 

Totuudessa olevat järkäleet, 

vahvoina, uljaina uhoavat. 

Anonyymi tietää kaiken, 

maalaa paremmin, kirjoittaa paremmin, 

osaa kaiken paremmin.

Nainen hymyilee sinisessä huivissaan, 

kultaisissa kehyksissään 

linja-autoaseman seinällä on näyttely. 

Uhanalaisuus on katoavaa, 

ei sen perään itke kuin osaavat tietäjät, 

joita kassakoneen kilahdus inspiroi. 

Poluilla kulkevat vaatimattomat runoilijat, 

vain ne muutamat.

Kiitos runoista Esther!

__________

Esther Helmiä on julkaissut kaksi runokokoelmaa: 
Herkin liidoin sinisiipi (2015) ja Surun tie (2017)
Blogi:
Luovasti vinossa - runoja ja taidetta

Runokuu, päivän runo - Juuret savessa

Runokuu-viikon runovieraana Esther Helmiä

Runokuu-viikolla julkaisen yhden Estherin runon joka päivä, sunnuntaina sitten koosteen. Kaikki runot ovat uusia, ja viisi on varta vasten tätä viikkoa varten kirjoitettu. Runot ovat nimiltään Juuret, Värit, Taiteilijan inferno, Juuret savessa, Runoilijan polut ja Polun loppu.

JUURET SAVESSA

Polut vievät ojien syliin, 

tiet Roomaan. 

Picasso hymyili 

punatuilla huulillaan, 

kadonneessa puutarhassa asui noitia. 

Seinillä enkelit lentävät uhkeina, 

siivillä kultapölyä, 

ne ruokkivat juuriani, 

savinen maa kiittää.

Harmaat silmät epäilevät kuvaa, 

sen pinta säröilee.

Käsi tärisee, 

vakaana pulloa pitävät naapurin kädet, 

uskalias ystäväni. 

Kylää kiertää harmaa kiviaita, 

se on pyhättöni, muusani. 

peloista vapautettu nymfi.

Kiitos runoista Esther!

__________

Esther Helmiä on julkaissut kaksi runokokoelmaa: 
Herkin liidoin sinisiipi (2015) ja Surun tie (2017)
Blogi:
Luovasti vinossa - runoja ja taidetta

Paula Havaste - Pronssitähti

Pronssitähti vie lukijan menneitten aikojen maalaisidylliin pieneen kylään Saarenmaalle. Tosiasiassa idylli on tietysti kaukana, sillä Virossa on uudet miehittäjät: saksalaiset ovat vaihtuneet Stalinin väkeen. Maita on lohkottu sovhooseille ja kyläläisille on annettu tiukat tuotantotavoitteet ja työvelvollisuudet. Kaikkialla näkyy aseistettuja neuvostovartijoita kiiltävine saappaineen ja tiukkoine katseineen. Pelko asuu ihmisten sydämissä.

Päähenkilö on nuori kovan lapsuuden elänyt Vilja. Hän on nuorikko ja tuore äiti, joka ahertaa oman talonsa pihapiirissä - hoitaa muutamia elukoita ja puutarhaansa. Puoliso Villem on niin söpö ja ihana, mutta kulkee pää runouden pilvissä. Mies piittaa vähät vaimonsa arjen huolista: Villem elää runoilleen ja unelmoi suurista, ei hänestä ole vaimon tueksi arjessa. Taloudessa elää myös Viljan aiemmin hyvin ylimielinen ja kopea anoppi Liilia, jonka kopeus on vaihtunut säikähtäneeseen lapsen mieleen.

Sattuu niin onnellisesti, että Villem voittaa koko Neuvostoliiton runouspalkinnon isä Aurinkoisesta kertovalla runollaan. Vilja varustaa huolestunein mielin miehensä Tallinnan matkalle pronssitähteään noutamaan. Tallinnassa uusien valtaapitävien kosteissa juhlissa sitten sattuu ja tapahtuu: viina virtaa ja snapseja kumotaan. Hienolla kunniakirjalla ja pronssitähdellä palkittu kunniarunoilija Villem toikkaroi kulttuuriväen votkanhuuruisissa juhlissa, mutta palaa kotiin hengissä, tosin ympäripäissään mutta hyvin uutisin. Ja niin vahvan ja realistisen Viljan elämä jatkuu; päivästä päivään samaa aherrusta, mutta hän tuntee että hänen pieni elämänsä ja juurensa ovat juuri tässä:

Oli lämpimän alkukesän leuto iltayö, tuoksui mehevältä mullalta ja kanervikon yrteiltä. Jostakin korkealta kuului joutsenen huudon kaiku, ja kun Vilja katsoi ylös, hän näki korkeuksissa kaksi valkeaa lintua lentämässä kohti pohjoista. Siellä ne pesivät, siellä ne aloittivat uutta elämää, hän ajatteli syvää lohdutusta tuntien. ------ Oli turha palata liikaa menneisiin tai odottaa liikaa tulevia. Kauas hän ei koskaan lähtisi vaan pysyisi tämän pienen pihan ja puutarhan luona, sylissään tämä tai joku tuleva lapsi. 

Havaste kuvaa hienosti maaseudun köyhää elämää ja arkista aherrusta. Ilo voi löytyä muutamasta kananpojasta tai pikkuporsaasta puutteen keskellä. Ilo löytyy ympärillä olevasta luonnosta ja lintujen liverryksestä; onni omasta tuvasta ja läheisistä. Pronssitähti on liikuttava kertomus juurevasta Viljasta, joka uurastaa päivästä toiseen haihattelevan miehensä rinnalla, ahdistavassa tilanteessa jossa ajatuksiaankin pitää varoa.

Tämä on ensimmäinen Havasteelta lukemani romaani, joten en tunne kirjailijan tyyliä enkä tiennyt mitä odottaa. Viron neuvostoaikojen kyseessä ollen odotin ehkä enemmän dramatiikkaa ja särmää. Kieli on hiottua ja kaunista kuten sitaattikin osoittaa, ja tarina sinänsä liikuttava mutta ehkä vähän naivi. Valitettavasti Pronssitähti ei vedonnut minuun, sillä koin lisäksi, että maalaiselämän yksityiskohtaista kuvausta oli liikaa. Uskon kuitenkin että Pronssitähti vetoaa moneen naislukijaan. Karun ja aherruksentäyteisen maalaiselämän kuvauksena erinomainen. Tuollaista meilläkin oli sotien jälkeen, onneksi ilman valvovaa isoveljeä.

Paula Havaste
Pronssitähti
Gummerus 2018
**
Kirjastosta
_______________

Muissa blogeissa: Tuijata

Paula Havaste ( s. 1962) on filosofian tohtori, jonka tuotantoon kuuluu tietokirjoja, runoja, lastenkirjoja sekä suosittuja historiallisia romaaneja. Romaanien pääosassa ovat naiset, jotka selviävät ankaristakin tilanteista. Havaste on opiskellut viron kieltä ja kulttuuria sekä erityisesti neuvostoaikaa Saarenmaalla museoissa ja arkistoissa sekä saarenmaalaisia haastattelemalla.

”Ihmiset löysivät jostain voimaa jatkaa eteenpäin, perustaa perheitä, viljellä maata, elää jopa onnen ja ilon hetkiä kaikesta huolimatta. Tällaiset selviytymistarinat ovat aina kiinnostaneet minua kirjailijana, ja selviytyjiä ovat myös Villem ja ennen kaikkea Vilja, joka niin rakastaa mehiläisiään. Toivon, että uutteran Viljan ja kunniakirjarunoilija Villemin tarina avaa vastauksia siihen, mistä onni voisi nykyäänkin löytyä”, Paula Havaste kertoo.

Runokuu, päivän runo - Taiteilijan inferno

Runokuu-viikon runovieraana Esther Helmiä

Runokuu-viikolla julkaisen yhden Estherin runon joka päivä, sunnuntaina sitten koosteen. Kaikki runot ovat uusia, ja viisi on varta vasten tätä viikkoa varten kirjoitettu. Runot ovat nimiltään Juuret, Värit, Taiteilijan inferno, Juuret savessa, Runoilijan polut ja Polun loppu.

TAITEILIJAN INFERNO

Pääni sisällä 

syntymäni kuiskii siveltimellä, 

sen varjoissa on hämärät kasvot. 

Piiilopirtin seinustalla hirvenpää, 

ulkovessan ovenkahvassa roikkuu 

punainen hame, 

kirjailtuna ristipistoin.

Vaatehuoneena talo, 

veranta ja puusohva. 

Läiskiä ja tahroja, 

keltaista, mustaa, punaista, 

taivas jäi maalaamatta.

Pelko loi mallit seinustoille, 

istuin hievahtamatta, 

ettei kasvokuvani olisi vääristynyt. 

Taiteilija huokaa ääneen, 

usein.

Kiitos runoista Esther!

__________

Esther Helmiä on julkaissut kaksi runokokoelmaa: 
Herkin liidoin sinisiipi (2015) ja Surun tie (2017)
Blogi:
Luovasti vinossa - runoja ja taidetta

Kirjankansibingon saldo

KIRJANKANSIBINGO 19.8. ASTI

Järjestää Oksan hyllyltä 

"Kirjankansibingon ideana on, että voit laittaa ruudukkoon raksin, kun luetun kirjan kansi mielestäsi sopii ruudun sanaan. Bingo muodostuu viidestä peräkkäisestä pysty-, vaaka- tai vinoruudusta. Kaikenlaiset kirjat ovat mukana haasteessa eli voit lukea fiktiota tai faktaa mieltymystesi mukaan."

Kiitos Marika mukavasta kesähaasteesta!

Luin paljon, joten ruksejakin kertyi. Saldoni on 20 ruksia ja 5 bingoa. Listasin kirjat bingoruudukon vaakarivien mukaan. Käynnissä olevan Runokuun kunniaksi korostin lukemani runokokoelmat boldilla.

Kauneimmat kolme kantta olivat nämä.

KAUPUNKI - Ricardo Reisin alias Fernando Pessoan taustalla Lissabonin siluetti:
José Saramago - Ricardo Reisin viimeinen vuosi 

VEDEN OLOMUOTO - Lumi:
Mario Escobar - Bienvenidos a Clayton Lake 

RAKKAUS - Kannessa käsi liittynyt käteen:
Anilda Ibrahimi - Ajan riekaleita 

JUHLA - Tämähän on aivan selvä, pirskahteleva drinkkilasi:
Liane Moriarty - Tavalliset pikku pihajuhlat

PERHE - Kannen kuva tuo mieleen kaksostytöt eli perheen:
Marisha Rasi-Koskinen - Katariina 
...

HIENO FONTTI - No, hieno ja hieno - makuasia. Kirjan nimi on kirjoitettu kaunokirjoituksella:
Marisha Rasi-Koskinen - Valheet 

SININEN JA VIHREÄ - Auringossa paahtunutta kellanvihreää, siniset tekstit:
Ayòbámi Adébáyò - Älä mene pois 

UIMARANNALLA - Paljaat varpaat ja biitsihiekkaa assosioiva vaalea tausta:
Suvi Valli - Spiraali 

NOSTALGIA - Kannessa nippu vanhoja kirjeitä::
Mary Ann Shaffer & Annie Barrows - Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville 

MAASEUTU - Tuulimylly ja hedelmätarha:
Nanao Sakaki - Syödään tähtiä! 
...

VALOKUVA - Pentti Saarikoski kapakkapöydän ääressä:
Tuula-Liina Varis - Kilpikonna ja olkimarsalkka 

KESÄ - Kirjan kannessta huokuu ihana kesäinen vihreys, ja on siinä satakielikin tai muu satulintu:
Kätlin Kaldmaa - Islannissa ei ole perhosia 

LIITTYY HÄIHIN - Ei onnellisiin häihin, mutta morsian valkoisissaan hukkumassa veteen:
Pierre Lemaitre - Verihäät 
...

SEIKKAILU - Kannen värikäs taidekuva avaa ovet levälleen mielikuvituksen vaeltaa ja seikkailla:
Lassi Hyvärinen - Tuuli ja kissa 

KUKKIA - Kannessa upeasti piirrettyjä kukkia, mm. särkynytsydän:
Kristiina Wallin, Hannimari Heino - Puutarhakirjeitä 

MUSIIKKI - Kirjan kannen alareunassa näkyy pianon koskettimet:
Matt Haig - Kuinka aika pysäytetään 

AURINKO - Kannen kuvassa oleva aavikon hiekka ja naisen päivänvarjo antavat aavistaa, että aurinko paistaa kuumasti:
Golnaz Hashemzadeh Bonde - Olimme kerran 
...

KELTAINEN JA ORANSSI - Kansi on vahvasti keltainen, ripaus punaista mutta myös oranssia:
Katu kadulta taivaaseen - toim. Tarja Roinila & Jukka Koskelainen 

LOMA - Kirjan kansi on auringonkeltainen ja siinä lentelevät  sudenkorennot ja perhoset:
Mathura - Kimalaispäivä 

LINNA TAI KARTANO - Kuvituksena piirros Imatran valtionhotellista:
J. S. Meresmaa - Hämärän säteet 

BINGON SALDO - 5 bingoa, yht. 20 ruksia.

Runokuu, päivän runo - Värit

Runokuu-viikon runovieraana Esther Helmiä

Runokuu-viikolla julkaisen yhden Estherin runon joka päivä, sunnuntaina sitten koosteen. Kaikki runot ovat uusia, ja viisi on varta vasten tätä viikkoa varten kirjoitettu. Runot ovat nimiltään Juuret, Värit, Taiteilijan inferno, Juuret savessa, Runoilijan polut ja Polun loppu.

VÄRIT

Värit,

ne puhuvat kieltä 

jota en voi olla kuulematta, 

ne iskevät sadoilla piikeillään 

ohuella kankaalla, 

ne nauravat ja pilkkaavat, 

potkivat minua eteenpäin, 

kaadun, tukehdun, 

mutta värit jatkavat kulkuaan, 

ylitseni, alitseni, 

kadoten ja palaten.

Kiitos runoista Esther!

__________

Esther Helmiä on julkaissut kaksi runokokoelmaa: 
Herkin liidoin sinisiipi (2015) ja Surun tie (2017)
Blogi:
Luovasti vinossa - runoja ja taidetta

Silja Pitkänen & Ville-Juhani Sutinen - Propagandan historia

Kaikki tiedonvälitys ei ole propagandaa, 

mutta mikä tahansa tiedonvälitys voi sitä olla.

Propagandan historia on mainio ja mielenkiintoinen teos mielipidevaikuttamisesta aikojen alusta meidän päiviimme. Tekijät kutsuvat teosta leikillisesti Propagandan elämäkerraksi. Mutta tämä elämäkerta ei pääty päähenkilönsä kuolemaan, vaan propaganda on vahvasti voimissaan tänä internetin, strategisen viestinnän, infosodan ja vaihtoehtoisten totuuksien aikana. Otan bloggauksessa esiin joitain hajanaisia, minua kiinnostaneita kohtia, sillä kirjan faktatieto on lyhyesti käsiteltäväksi liian runsasta.

Kirja johdattaa lukijan propagandan olemuksen monikasvoiseen ytimeen halki vuosisatojen. Eri aikakausina propagandan ykköstykit ovat vaihdelleet. Esim. keskiajan katoliselle kirkolle ne olivat uljaat katedraalit ja kuvataide; niillä pystyi vaikuttamaan lukutaidottoman kansan. Myöhemminkin arkkitehtuuri, muistomerkit, patsaat, kuvataide ja musiikki ovat propagoineet tilaajansa asemaa ja valtaa, tai tekijänsä mielipidettä. Muistamme mm. Picasson Guernican. Propagandan historia on erinomainen siinä suhteessa, että se havahduttaa lukijan tarkkailemaan ympärillään vellovaa viestintää ja arvioimaan itse onko kyse propagandasta vai ei. Propagandalla on toki myös myönteisiä päämääriä, kuten esim. terveysvalistuksella tai luonnonsuojelulla. Mainontaakaan emme pidä yleensä pahana propagandana, mutta vahvaa mielipidevaikuttamista se kyllä on. Propagandalla on monta määritelmää riippuen sen agitaatioasteesta. Musta propaganda on tuputtavaa, äärimmäisen manipuloivaa ja vääristelevää, valkoinen kiltisti suostuttelevaa. Harmaa näiden kahden väliltä.

Historiaan nimensä saaneita entisiä valtiojohtajia voidaan pitää loistavina propagandisteina. Mainitsen tässä vaikka nämä: antiikin Rooman Julius Caesar, jonka nimestä juontuu arvonimi keisari; Aleksanteri Suuri, joka julisti itsensä Zeuksen pojaksi eikä kukaan muita hänen aikalaisiaan muista; Aurinkokuningas eli Ludvig XIV, joka veti propagandistisen pröystäilynsä överiksi, mutta jätti jälkipolville mm. Versaillesin ja Champs-Èlyséen. Sitten meillä on oikea propagandan ja mielikuvamarkkinoinnin mestari, eräs  Napoleon Bonaparte. Jacques-Louis Davidin maalausta  kuvatessaan kirjoittajat intoutuvat vallan ihastuttavaan kaunokirjalliseen maalailuun. Taitavien propagandistien, kuten Napoleoninkin, kaikki toimet tähtäsivät hänen valtansa ja asemansa propagandistiseen vahvistamiseen: pukeutuminen kolmikolkkahattuineen, monumentaaliset rakennukset ja maalaustaide.

Hevosen harja liehuu kuin tumma tulenliekki. Taustalla myrskyisä taivas luo jylhää tunnelmaa. Harmaiden ja mustien muotojen keskeltä rävähtää punainen viitta, joka hulmuaa maailmanpalon lailla. Viittaa vasten kajastavat päättäväiset, vakaat kasvot, ja niiden yllä korea kolmikolkkahattu. Hevosen ilme on hurjistunut, vimmainen, mutta ratsastajan katseesta voi lukea päättäväisyyden: hän tietää mitä tekee.

Toisessa maailmansodassa koettiin sodankäynnin historian suurin propagandataistelu. Kuuden vuoden ajan osalliset käyttivät propagandaa niin mittavasti, että se peittosi kaikki muut konfliktit, ensimmäinen maailmansota mukaanlukien.

1900-luvun propagandan kuninkaat, Stalin ja Hitler, ovat itselleni tutuimpia. Voi vaan ihailla Hitlerin ja Goebbelsin luomaa, valtavan tehokasta propagandastrategiaa, joka lumosi ja valtasi nopeasti saksalaisten mielet. Natsien selkeästi erottuva brändi: punamusta väritys ja hakaristi ei sanoja kaivannut. Albert Speerin jättimäiset rakennukset, Nürnbergin puoluekokousten megalomaaniset paraatit ja Leni Riefenstahlin elokuvat - tehokkaan manipuloivaa totta vie. Katsellessani hiljattain Yleisurheilun EM-kisoja Berliinin kunnostetulla olympiastadionilla (vuoden 1936 olympialaisten näyttämö), tuumin Hitlerin kääntyvän haudassaan, kun Saksaa edusti lukuisa joukko tummaihoisia urheilijoita.

Toisen maailmansodan aikana kaikki maat suolsivat siis propagandaa minkä ehtivät - Saksa, Britit, Yhdysvallat, Japani... Julisteiden lisäksi propaganda-arsenaaliin kuului kaikki mahdollinen, myös radio, lentolehtiset, elokuvat ja uutiskatsaukset. Pearl Harbourin jälkeen Yhdysvallat loi hurjan ja isohampaisen Tokio Kidin, joka pyrkii urkkimaan tietoa ja huijaamaan amerikkalaisia. Britit taas korostivat julisteissaan, että Careless Talk Costs Lives; teemasta löytyy lukuisia versioita. Netistä löytyy sadoittain sotapropagandajulisteita, ja olen niitä aiemminkin tutkinut lukemani kirjallisuuden innoittamana. Mielenkiintoista.

Mitäpä meillä internetajan ihmisillä sitten on? Twiittaava Yhdysvaltain presidentti, joka puhuu vaihtoehtoisista faktoista ja hänen ja Putinin masinoimat trollit, jotka levittävät valeuutisia. Meitä pommittaa sähköinen viestintä loputtomilla viesteillään, mustilla, harmailla ja valkoisilla, sekä mainoksillaan. Mutta onhan meillä 'vapaus' heittäytyä propagandisteiksi itsekin - toimia mielipidevaikuttajina haluamamme asian puolesta. Sitähän kirjabloggarikin osaltaan tekee - propagoi lukemista ja kirjallisuutta. 

Runsaasta faktasisällöstään huolimatta Propagandan historia oli sujuvalukuinen. Pitkänen ja Sutinen kirjoittavat mukaansa tempaavasti ja höystävät tekstiään hauskoilla pikku anekdooteilla. Tiesitkö sinä muuten, että ensimmäisen maailmansodan aikana sauerkraut nimettiin Yhdysvalloissa saksalaispelossa Liberty Cabbageksi? Lue lisää tästä linkistä - ja ennen kaikkea lue tämä kirja! Kun olemme nykyisessä kiristyneessä maailmanpoliittisessa ilmapiirissä propagandan yltyvässä pyörityksessä, on syytä tietää miten monikasvoinen se on ja miten tähän on tultu.

Silja Pitkänen & Ville-Juhani Sutinen

Propagandan historia - kuinka meihin on vaikutettu antiikista infosotaan

Kansi Annika Pitkänen

Into 2018

*****

Kirjastosta

_______________

Muita bloggauksia: Omppu
Kuvituskuvat CC Commons / Public domain

Ville-Juhani Sutinen (s. 1980) on julkaissut niin romaaneja, esseekokoelmia kuin tietokirjoja, joissa on käsitelty muun muassa Yhdysvaltoja ja Kiinaa. Lisäksi hän on suomentanut klassikkokirjallisuutta.

Silja Pitkänen (s. 1982) valmistelee väitöskirjaa Neuvostoliiton ja Saksan valokuvapropagandasta. Hän toimii myös tietokirjailijana ja häneltä on ilmestynyt yksi nuortenkirja.