29. joulukuuta 2018

Lukuvuoden 2018 yhteenveto

Timanttinen tusina aiemmilta vuosilta

LUKUVUODEN YHTEENVETO
Luin kaikkiaan 173 teosta, joiden koko lista löytyy täältä. Teoksista 53% oli naisten kirjoittamia ja 37% miesten kirjoittamia. 10% edusti kirjoja / antologioita, joiden kirjoittajissa oli sekä miehiä että naisia. Lukemistani 48% oli vuonna 2018 ilmestyneitä - eli ilokseni puolet oli myös vanhempaa vuosikertaa. Aiempina vuosina ilmestyneistä, jotka vasta nyt tulivat lukuun, voisin mainita vaikka tämän timanttisen tusinan:

TIMANTTINEN TUSINA AIEMMILTA VUOSILTA
Lucia Berlin - Siivoojan käsikirja (2017) / Olli Heikkonen - Teoria kaikkein pienimmistä (2014) / Juha Hurme - Niemi (2017) / Anilda Ibrahimi - Ajan riekaleita (2013) / Kätlin Kaldmaa - Islannissa ei ole perhosia (2017) / Rosa Liksom - Everstinna (2017) / Tomi Kontio - Saattaa, olla (2017) / Marisha Rasi-Koskinen - Vaaleanpunainen meri (2014) / Luiz Ruffato - Rutosti hevosia (2014) / Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia (2014) / Colm Tóibín - Nora Webster (2016) Tuula-Liina Varis - Kilpikonna ja olkimarsalkka (1994)

Kotimaisten kirjailijoiden teoksia oli 54%. Luin tänä vuonna käytännössä vain suomeksi, sillä englanniksi luettuja oli vain 3 ja espanjaksi luettuja vain 5. Luin 17 tietokirjaa ja 13 trilleriä/dekkaria.

LUKUHAASTEET
Osallistuin Helmet-haasteen lisäksi kahdeksaan lukuhaasteeseen, joista jotkut alkoivat jo vuoden 2017 puolella. Omat koontinsa olen kirjoittanut näistä:
Kazuo Ishiguro - Yösoittoja (Tammi 2011) 
Rosa Liksom - Everstinna (Like 2017) 
Sara Stridsberg - Unelmien tiedekunta (Tammi 2018) 
Saara Turunen - Sivuhenkilö (Tammi 2018) 
Juha Hurme - Hullu (Teos 2012) 
Anna-Liisa Ahokumpu - Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (Gummerus 2018)
Kazuo Ishiguro - Menneen maailman maalari (Tammi 1988) 
Kathrin Schmidt - Et sinä kuole (Wsoy 2011) 
Ben Lerner - Lähtö Atochan asemalta (Siltala 2017) 
Cristina Sandu - Valas nimeltä Goliat (Otava 2017) 

2018 ILMESTYNEIDEN ELÄMYKSELLISIMMÄT 
Tänä vuonna taas sama juttu: upeita ja kiinnostavia kirjoja on aivan liikaa, jotta ne ehtisi ilmestymisvuoden aikana lukea. Sitäpaitsi kirjaston varausjonot ovat huikean pitkät - mikä tietysti on toisaalta iloinen asia kirjallisuuden kannalta. Elämyksellisimpien valinta on joka vuosi aivan yhtä vaikeaa, sillä viiden joukkoon oli taaskin joka kategoriassa tungosta. Pitkään pohdittuani näihin päädyin. Kirjat aakkosjärjestyksessä kirjailijan sukunimen mukaan:


KOTIMAINEN KAUNOKIRJALLISUUS
Olli Jalonen - Taivaanpallo  (Otava)
Leena Krohn - Kadotus (Teos)
Heikki Kännö - Sömnö (Sammakko)
Peter Sandström - Äiti marraskuu. Kahdeksan pohdintoa  (S & S)
Jarkko Tontti - Perintö (Otava)


KÄÄNNETTY KAUNOKIRJALLISUUS
Kai Aareleid - Korttitalo (S & S)
Lucia Berlin - Tanssia ruusuilla  (Aula & Co)
Golnaz Hashemzadeh Bonde - Olimme kerran (Otava)
Hiromi Kawakami - Sensein salkku (S & S)
Elizabeth Strout - Nimeni on Lucy Barton (Tammi)



ESSEET / TIETOKIRJAT
Svetlana Aleksijevitš - Neuvostoihmisen loppu (Tammi)
Mia Kankimäki - Naiset joita ajattelen öisin (Otava) 
Ville Hytönen - Eesti on My Mind (Sammakko)
Silja Pitkänen & Ville-Juhani Sutinen - Propagandan historia (Into)
Sinikka Vuola & Tommi Melender - Maailmojen loput (Wsoy)


VUODEN ELÄMYKSELLISIMMÄT RUNOKOKOELMAT
Lassi Hyvärinen - Tuuli ja kissa (Poesia)
Tuukka Pietarinen - Yksin ja toisin (Wsoy)
Heidi Pyykkönen & Niilo Rantala - Aina (Käsite)
Neljänteen polveen - toim. Jorma Vakkuri (BoD)
Johanna Venho - Saaren runot (Palladium Kirjat)

10 kommenttia:

  1. Upeata miten paljon olet lukenut! Minäkin olen omasta mielestäni lukenut melkoisesti, mutta en minä yli sadan pääse. Kivaan koosteen olet tehnyt, tästä saa hyviä lukuvinkkejä. Mukavia loppuvuoden päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukana oli paljon alle sadan sivun kirjoja eikä montakaan yli neljänsadan - siinä selitys. Mukavia loppuvuoden päiviä sinullekin Anneli.

      Poista
  2. Hieno kooste ja hieno lukuvuosi! Kotimaisen listaltasi Jalosen F-voittaja kiinnostaa minuakin, mutta saa nyt nähdä milloin kirja saapuu varausjonosta. Sensein salkku jäi minullekin hyvänä, erikoisena kirjana mieleen. Hyvää vuodenvaihteen aikaa sinulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin Taivaanpallosta, mutta Sömnöstä enemmän, josta sinä et niin innostunut.... Joku Sensein salkussa on, kun se alkuvuodesta luettuna aina vaan tulee mieleen!

      Hyvää uutta vuotta Marika!

      Poista
  3. Hieno postaus upeilla kuvakoosteilla. Hienoa, että pidit Ajan riekaleista noin paljon, se on upea kirja. Lucy Barton on käännöskirjallisuuden helmi. Mia Kankimäen kirja yllätti runsaudellaan jahistorian havinalla, josta pidän valtavasti. Kirja on vielä bloggaamatta.

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirja tuntuu aina sisimmässä asti :) Luen parhaillaan Ibrahimin teosta Punainen morsian ja se on yhtä valloittava, kuin satu - vaikkakin traaginen. Stroutin uuden suomennoksen olen jo varannut kirjastosta <3

      Hyvää uutta vuotta Mai!

      Poista
  4. Ellei näistä sinun kattavista ja visuaalisesti upeista postauksista saa innostusta lukemiseen niin ei mistään! Sain tyttäreltä joululahjaksi 'Naiset joita ajattelin öisin' ja tykkäsin paljon❤ Jännityksellä luin tuota suosikkilistaasi, ja olihan kirja siinäkin, vaikka olet lukenut niin valtavan määrän! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankimäen molemmat kirjat ovat kyllä elämyksiä. <3 Kiva kun kommentoit Anja & hyvää uutta vuotta!

      Poista
  5. Ihanat kuvat koosteessasi! Olet lukenut todella paljon ja ennen kaikkea vuonna 2018 ilmestyneiden määrä on melkoinen! Minulle kertyi vuonna 2018 yllättävän paljon naisten kirjoittamaa kirjallisuutta - peräti 75 % kaikista lukemistani. Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Mainio ja kiinnostava kooste, kiitos! Ehkä sitä Sandströmiä pitäisi vihdoin lukea... Hyvää lukuvuoden jatkoa!

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.